Profile
Blog
Photos
Videos
Paikkana Sihanouk Ville
Aamulla luulimme edellisen illan keskustelujen perusteella etta meille tulee vene ysilta hakemaan meidat manterelle. Olimme pitkaan koittaneet sita saada selvitettya edellisena iltana mika ei aina ole helppoa kun saarella kukaan ei tuntunut puhuvan fraaseja enempaa englantia. Lopulta yksi tati soitti jonnekkin ja Ari puhui hyvaa englatia puhuvan tyypin kanssa mutta eipa sekaan tuntunut lopulta ymmartavan koska mitaan venetta ei koskaan tullut meita hakemaan. Ne pari suomalaista jotka oli eilen meidan kanssa lahti kanssa aamulla ja niille tuli tuli vene johon sitten hypattiin. Koko ajan meille oli hoettu etta saa menna vaan omalla veneella (meille se oli vene 9) mutta loppujen lopuksi asialla ei kai ollut mitaan valia. Paastiimpa kuitekin mantereelle saakka.
Siella sitten alkoi saato mista saadaan bussi Sihanouk villeen. Kaikki muut ovat saaneet taas bussin 4$ hintaan mutta meille ei tarjottu kuin 8$ tai 10$ maksavia vaihtoehtoja. Mutta kun ei parempaa tietoa ollut ja eika aikatauluja niin paadyimme ottamaan 8$ maksaneen vaihtoehdon. Bussiin sattui mukaan pari ulkomaalaista jotka puhuivat Khmeria ja kun paasimme perille paadyimme Arin kanssa valitsemaan niiden valitseman hostellin. Hostelli maksoi vaan 11$/yo mika oli hyva. Vieressa oli hotelli missa maksoi meista huonomman nakoinen huone 15$/yo ainut lisa oli lammin vesi mutta tassa helteessa suihkussa kay ihan mielellaan kylmassa.
Kun saimme huoneen alkoi satamaan vetta. Ja sita vetta tuli paljon. Vaikka normaalisti sadekausi on jo loppunut naita aikoja niin tana vuonna se tuntuu jatkuvan edelleen. Sade kuitekin taukosi ja lahdettiin syomaan jotain pienta ja katsomaan Sihanouk Villen kuuluisaa biitsia. Olihan se ranta upeaa valkoista hiekkaa mutta jos itse saan valita mieluummin olen rauhallisella Rabbit islandilla jossa ei jatkuvasti joku tule "lady one dollar". Takaisin tullessa alkoi sataa taas kaatamalla ja kastuttiin lapimariksi jo toisen kerran reissussa.
Hotellille paastya jaatiin kuivattelemaan vahan vaatteita ja lueskelemaan ja siita sitten kahvilaan kirjottamaan blogia ja sitten ruokailua. Taalla sihanouk villessa tuntuu olevan tosi paljon ruotsalaisia tai ainakin kaikissa paikoissa viitteita ruotsalaisuuteen. Kirjakaupassa oma hylly ruotsinkielisille kirjoille ja ruotsin lippuja on nakynyt.
- comments
Merja Näkyy teillä olevan tosi mielenkiintoista ja mukavaa säätelyistä huolimatta (ja nehän matkasta muistetaan), kateeksi ihan käy. Jatkakaa samalla innolla ja nauttikaa. terveisin Merja-äiti
Hannele & Jyrki-iskä Kiva kun jaksatte kirjoitella meille tänne rannalle jäääneille, saadaan vähän niinkuin siivellä matkustaa mekin kuitenkin ilman säätöjä ja sateita. Lappeenrannassa satoi torstaina lunta n. 10 cm ja nyt on pakkastakin 2 astetta, tiedä vaikka jäis jo maahan pysyvästi. Eilen kävimme teatterissa ja katseltiin Joulunavausilotulitus kaupungilla ja paleltiin ihan hurjasti. Hyvät jatkot!