Profile
Blog
Photos
Videos
Nyt on melkein neljä päivää Hong Kongia takana ja täytyy todeta hehkuttajien olevan oikeassa, Honkkari todellakin on pirun siisti mesta. Vaikka mesta on järjettömän kokoinen, ei se tunnu ollenkaan niin sekavalta kuin jotkut suurkaupungit. Kulkeminen on helppoa ja metro vie oikeastaan paikkaan kuin paikkaan. Täällä ei tarvitse myöskään kuumottua. Kyseessä on todella turvallinen mesta, jossa yölläkin voi liikkua ihan vapaasti. Nappasimme yömajan aivan ytimestä, Tsim Sha Tsuin kaupunginosasta. Chungking Mansion-niminen talo on 16 kerrosta pelkkiä hostelleita ja vaikka katutaso vaikuttaa suht epäilyttävältä, on huoneet oikein mukavia ja rahansa arvoisia. Huone maksaa 150-200 taalaa/yö.
Maanantaina meitä oli täällä vastassa kaksi reissaria Helsingistä. Jussi ja Riitta oli aloittelemassa omaa matkaansa ja Hong Kong oli heidän ensimmäinen stoppinsa. Tiistaina he siirtyivät omaan määränpäähänsä Filippiineille ja jättivät meidät taas keskenämme ihmettelemään. Onneksi tultiin tänne vasta paluumatkalla, sillä tänne olisi kevyesti saanut menemään vaikka koko matkabudjetin. Eteenkin elektroniikka on huomattavasti Suomen hintoja halvempaa. Knude onkin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja lisännyt leluvalikoimaansa uuden kameran ja muuta sälää. Meikäläinen puolestaan palasi muistoissa takaisin kultaiselle 90-luvulle ja hoidin itselleni oranssin G-Shockin rannetta koristamaan. On se pähee.
Tänään muuten tehtiin monen tunnin visiitti Victorian vuorelle, josta on aivan uskomattomat näkymät Hong Kongin kaupunkiin. Mitkään kuvat tai sanat ei riitä kuvailemaan näkyä, mutta esimakua saatte kuvagalleriastamme. Menkää ihmiset sinne! Kannattaa vielä ajoittaa vierailu iltapäivään/iltaan, niin näkee kaupungin päivä- ja iltavalaistuksessa. Kahdeksan maissa talot alkavat vielä välkytellä valojaan ja näky on uskomattoman hieno.
Huomenna eletään viimeistä virallista reissupäivää ja paluu kotiin on tosiasia. Lento lähtee tosin vasta myöhään illalla, joten koko päivä on vielä aikaa hehkutella Honkkarin tunnelmaa. Koska loma alkaa olla ohi, tarkoittaa se myös huuhaablogimme lopun häämöttämistä. Se joka on jaksanut lukea kaikki päivityksemme ja katsellut vielä päälle kaikki kuvatkin suosittelemme hakeutumista hoitoon, eli siirtymistä lentoyhtiöiden kotisivuille ja luottokortin pikaista vingauttamista. Matkakuumeesta pääsee matkustamalla. Toivottavasti edes joku sai tästä meidän matkan seuraamisesta kimmokkeen omalle reissulleen. Ja niille jotka manailevat töiden/opintojen/muun turhuuden olevan haaveiden tiellä: Hajotkaa elämiinne!
- comments