Profile
Blog
Photos
Videos
Huhtikuun toisella viikolla Pajeron oli vihdoin määrä suunnata nokka kohti pohjoista. Tulevaa road trippia oli suunniteltu koko Perthissä vietetty aika. Auton välttämättömät varusteet oli hankittu jo hyvissä ajoin. Mekaanikko tarkasti auton kunnon ja viimeiset huoltotoimenpiteet tehtiin juuri ennen lähtöä. Muutamia hyödyllisiä tykötarpeita hankittiin vielä ennen kuin poistuttiin kaupungista. Pajero oli siis valmiina tien päälle ja niin oltiin mekin. Sitä huomaa olevansa taas kulkuri, kun on oma henkilökohtainen omaisuus pakattu S-marketin muovikassiin.
Suunnitelma oli ajaa länsirannikkoa ylös pohjoiseen aina Darwiniin saakka. Sieltä punaiseen keskustaan ja lopulta Cairnsiin, mistä koko Australian matka alkoi. Tarkkaa reittiä ja aikataulua meillä ei ollut. Tarkoitus oli pysähtyä siellä missä siltä tuntuu.
Ensimmäinen pysähdys tuli illan hämärtyessä Yanchepiin, johon leiriydyimme yöksi. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Toisaalta olimme innoissamme tulevista seikkailuista, toisaalta kalvoi kova kaipuu takaisin Perthiin ja omaan kotiin Mosman Parkiin. Oli vaikea asennoitua elämään taas tien päällä. Ei auttanut muu kuin kömpiä kattotelttaan ja toivoa, että huomenna tuntuu jo paremmalta. Yöllä herättyämme havahduimme siihen, että sataa vettä ja teltta on osittain märkä. Poutasäähän tottuneena emme olleet harjoitelleet sadesuojan virittämistä etukäteen. Väsyneenä ja yön pimeydessä tuli vain heitettyä sadesuoja teltan päälle. Aamulla totesimme, ettei sadesuoja ollut telttaa paljoa suojannut. Aamulla oli myös tarkoitus tutkia läheistä kansallispuistoa, mutta vesisateen vuoksi päätimme jatkaa matkaa pohjoisemmaksi sateen loppumisen toivossa.
Hieman pohjoisempana odotti The Pinnacles Desert, joka on laaja hietikkoalue täynnä erikokoisia ja - muotoisia kalkkikivimuodostelmia. Nähtävyys oli kovin mielenkiintoinen ja ihmeteltävää riitti tunneiksi. Mielialakin koheni selvästi. Paikalla patsasteli myös paikallinen emu, joka kulki alueella omistajan elkein.
Heti Perthistä poistuttuamme alkoi mittava kärpästen piina. Tämä oli valitettavan tuttua Etelä-Australiasta ja sisämaasta. Emme olleet kuvitelleet, että niitä kohtaisi myös näin lähellä rannikkoa. Kärpäset ja niiden aiheuttama piina saivat ajoittain aivan järjenvastaisia mittasuhteita. Australian kärpäsille on ominaista niiden määrätietoinen pyrkimys erityisesti silmiin, nenään, korviin ja suuhun. Niitä ei ole vain muutamia pörräämässä kasvojen ympärillä vaan kymmeniä, kenties satoja yhtä aikaa ja kaiken aikaa. Tästä alkoi kärpäshattujen metsästys.
Seuraavan yön majoituimme ilmaisella yöpymispaikalla merenrannassa lähellä valtatietä. Tällaisia maksuttomia levähdys-/yöpymisalueita on läpi Australian erityisesti pitkien etäisyyksien alueilla. Palvelut ovat toki rajallisia, yleensä näistä löytyy vain toiletti, mutta sehän riittää. Illalla Olli sai onnistuneesti sadesuojankin viritettyä oikein eikä teltta kastunut, vaikka yöllä muutama sadetippa tulikin.
Seuraavan päivän pysähdys oli Geraldtonissa, missä päätimme pitää huoltopäivän ja majoitettua motellissa. Muutama päivä tien päällä oli osoittanut, että tavaraa oli ehdottomasti liikaa ja auto oli järjesteltävä uudelleen. Tarpeettomia tavaroita lähetettiin Suomeen, tavaroiden järjestys ja sijainti arvioitiin uudelleen ja näin autoon saatiin lisää tilaa sekä toimivuutta. Myös auton toinen vararengas päätettiin käyttää rengasliikkeessä korjattavana. Liikkeen pihaan kurvattuamme vastaan käveli heti ronskin näköinen, korviaan myöten tatuoitu nuori mies, joka kysyi kuinka voi auttaa. Asian kerrottuamme mies ei aikaillut vaan nyppäsi renkaan irti ja pyöritti renkaan halliin sisälle. Hetken päästä mies toi renkaan takaisin ja kertoi sen nyt olevan kunnossa. Hän kiinnitti renkaan takaisin ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Kysyttyämme maksusuorituksesta mies totesi "Don´t worry about it. It´s all good." Etukäteen olimme pelänneet liikkeen laskuttavan meiltä satasia, kun huomaavat meidän olevan helposti kiskottavia turisteja. Toisin kävi. Tätä on aussien auttamisenhalu aidoimmillaan.
Geraldtonista matka jatkui Northamptonin kautta Kalbarriin. Kalbarrissa ihailimme rannikkomaisemaa ja siellä sijaitsevia dramaattisia kalliokielekkeitä. Yöksi hakeuduimme kansallispuiston kupeessa sijaitsevan hevostilan leirintäalueelle. Hevostilalla asusteli myös erilaisia maatilan eläimiä, kuten lammas, vuohia, kalkkunoita, kanoja ja riikinkukko. Aamulla saimme pirteän herätyksen, kun kukko ja kalkkunoita kävivät kilpalaulantaa. Hevosmies kertoi, että kärpäsiä oli nyt poikkeuksellisen paljon tähän vuodenaikaan nähden. Hän myös tiesi kertoa, että läheisessä kansallispuistossa oli metsästetty villivuohia ja villisikoja muiden luontaisten eläimien kannan vahvistamiseksi. Raadot oli jätetty kansallispuistoon, mikä oli osasyy kärpästen suureen määrään. Kärpäshatut oli koko Kalbarrissa myyty loppuun, joten vielä oli sinniteltävä ilman. Aamupalan jälkeen olimme valmiita viettämään päivää kansallispuistossa. Kalbarrin kansallispuisto oli kerrassaan upea.
Kalbarrissa aamulla telttaa kasaan laitettaessa oli ongelmia suojapussin vetoketjun kanssa. Amerikkalaisen laatutyön huipentumana jo jonkin aikaa temppuillut vetoketjun vedin jäi käteen. Olli yritti askarrella vedintä pihtien kanssa paikoilleen, mutta ilman onnea. Muutaman kerran Olli vielä taisteli vetoketjun kanssa, mutta sitten päätettiin luovuttaa ja suojapussi vedettiin kuormaliinoilla kiinni. Liinoja on lisätty sitä mukaa, kun teltta yrittää suojapussin alta tursuta ulos.
Kalbarrista koukkasimme Coral Bayn kautta Exmouthiin, joka on hyvin eristäytynyt pieni kaupunki niemenkärjessä. Kaupunki elää turismilla erityisesti talvikuukausina. Sesonkiajan ulkopuolella kesällä lämpötilat ovat huipussaan ja syklonien riski aina olemassa. Kuukausi sitten täällä oli riehunut sykloni, jonka vaikutuksia oli edelleen näkyvissä. Esim. Coral Bayn leirintäalueen leirikeittiö oli lähtenyt voimakkaan tuulen mukana. Mutta nyt tuulet olivat jo tyyntyneet ja syklonikausi lähes ohi. Exmouthin kyläkaupasta teimme parhaan löydön pitkään aikaan, koreat maastokuvioiset kärpäsverkot. Kyllä nyt oli helppo hymyillä!
Exmouthin suurimpia vetonauloja on Ningaloo Marine Park, jossa sijaitsevat yhdet parhaiten säilyneistä koralliriutoista koko maailmassa. Vuosittain huhtikuusta heinäkuuhun tänne saapuvat myös valashait. Ne tulevat tänne luonnollisesti eikä niitä ruokita. Useat tahot Exmouthissa järjestävät Whale Shark Swim - päiväretkiä, jolloin on mahdollista nähdä valashai ja päästä uimaan/snorklaamaan tämän rinnalla. Valashai on maailman suurin kala ja suurin löydetty yksilö on ollut pituudeltaan 12-metrinen. Meidän näkemämme valashait olivat 6-7 - metrisiä. Tämä lempeä jättiläinen on ihmiselle vaaraton, sillä se on planktoninsyöjä. Lajina valashai on vielä melko tuntematon, sillä tietoa sen elintavoista on olemassa melko vähän. Oli todella mahtavaa nähdä valtavan kokoinen valashai luonnossa, ja sitä varten kannatti ehdottomasti tulla tänne saakka.
Mukavan päivän päätteeksi saavuimme autolle ja Satu alkoi valmistella ret**** ttiötä. Iloinen mieli haihtui nopeasti, kun havaitsimme jääkaapin olevan lämmin ja suurin osa edellispäivän turistihinnoilla ostetuista elintarvikkeista oli pilalla. Illallisen yritimme kasata vähiten pilaantuneista tarvikkeista. Olli tutki kuumeisesti ongelmaa, mutta ei päässyt selville viasta. Kävimme ajelulla ladaten akkuja, jonka jälkeen jääkaappi viileni jälleen.
Samalla vierailimme myös läheisessä Cape Range National Parkissa, jossa iloksemme bongasimme aiemmin Warren Gorgessa (Etelä-Australia) näkemämme Yellow-Footed Rock Wallabyn serkun Black-Footed Rock Wallabyn, joka oli vähintään yhtä söpö kuin serkkunsa Keltatassu. Kanjoneita kolutessamme oli jo tovin ollut tunne, että jotkut katselevat. Ja niin tarkkasilmäisen Satun silmiin osui korkealla kalliolla nököttävä Mustatassu. Hän ei luultavasti halunnut tulla nähdyksi, sillä pian hän pomppi kivien taakse piiloon.
Seuraavat pari päivää kuluivat leppoisasti autossa istuen matkalla Karijini National Parkiin. Yöksi pysähdyimme levähdys-/yöpymisalueelle valtatien viereen. Illan hämärässä aloimme valmistella iltapalaa ulkosalla eikä aikaakaan, kun kaikki maailman pörriäiset liittyivät seuraan. Päällimmäisinä hyppimässä olivat heinäsirkat, joita oli lukemattomia. Sirkat ja pörriäiset villiintyivät meidän retkivalosta ja meno yltyi mahdottomaksi. Ei tuntunut mukavalta, kun pimeässä ja pörriäisten surinassa vähän väliä kopsahteli päähän ja vartaloon yllättävän isoja otuksia etkä tiennyt mitä ne olivat. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa keittiö kiinni, siirtää retkivalo kauaksi autosta ja yrittää pian livahtaa teltan suojiin.
Mitä pohjoisemmaksi tie on vienyt, sitä pidemmiksi myös etäisyydet ovat kasvaneet. Välillä ajaa satoja kilometrejä, joiden välillä ei ole yhtään mitään. Ajoittain kohdalle sattuu roadhouse, jonka jälkeen taas ei ole pitkään aikaan mitään. Valtavan kokoisia karjatiloja on pitkin Länsi-Australiaa, sillä lehmiä ja lampaita näkee usein teiden läheisyydessä, mutta minkäänlaista rakennusta ei ole näköpiirissä. Länsi-Australian suurin karjatila Home Valley Station on kooltaan 1,4 miljoonaa hehtaaria. Myös maailman suurin karjatila löytyy Australiasta. Etelä-Australian osavaltiossa sijaitseva Anna Creek Station kattaa 2,4 miljoonan hehtaarin alueen ja on näin ollen kooltaan suurempi kuin Israel. Isoimmilla tiloilla käytetään pienlentokoneita paikantamaan karjaa, jonka jälkeen lehmipaimenet enduropyörillä siirtävät karjan haluttuun paikkaan.
Karijinia varten poikkesimme syvemmälle sisämaahan päin. Karijini NP on hyvin eristäytynyt ja karunkaunis kansallispuisto. Alueella on paljon upeita kanjoneita ja kävelyreittejä. Kanjoneissa on usein myös vesiputouksia ja niiden alla luonnonaltaita, joissa osassa voi myös uida. Aluetta kolusimme parin päivän ajan ja yöt majoituimme kansallispuiston leirintäalueella.
Karijinista lähdettäessä seuraava etappimme oli Broome. Matkaa oli edessä 850km. Pian Karijinista lähdettäessä saavuimme valtatielle nimeltä Great Northern Highway. Tässä kohtaa tietä reunusti surullisen usein lehmän raatoja, kun raukat ovat jääneet rekkojen alle. Välillä tuntui, kuin olisi ajanut hautausmaan läpi. Liikennettä tiellä oli kuitenkin harvakseltaan. Vastaantulijat olivat pääosin roadtraineja ja muuta teollisuuskalustoa.
Matkalla pysähdyimme tankkaamaan autoa Port Hedlandissa. Tämän jälkeen alkoi taivas tummua uhkaavasti ja lopulta alkoi voimakas vesisade. Tarkoitus oli viettää yö levähdyspaikalla puolivälissä Broomeen. Sateen alettua kävimme neuvonpitoa, jäämmekö yöksi matkalle vai ajammeko yhtäsoittoa Broomeen, mikä olisi tarkoittanut pimeällä ajamista, mitä pyrimme välttämään. Sade taukosi ja päätimme kokeilla onneamme yöpyä levähdysalueella. Yöllä heräsimme kuitenkin voimakkaaseen tuuleen, joka tuntui lennättävän teltan kaukaisille maille. Pian alkoi myös sade ja kova sellainen. Tuulen aiheuttama meteli teltassa oli korvia huumaava ja nukkuminen oli vaikeaa. Aamuyöllä luovutimme ja pistimme teltan kasaan. Odotimme auringonnousua, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Tuuli tottakai tyyntyi heti aamun valjettua.
Kiitos aikaisen herätyksen saavuimme Broomeen hyvissä ajoin maanantaiaamuna. Sää näytti jatkuvan epävakaisena. Toista samanlaista yötä emme toivoneet, joten päätimme majoittua seuraavan yön motellissa. Broomessa ei ollut tarkoitus viettää aikaa muutamaa päivää enempää, sillä paljon oli vielä nähtävää jäljellä. Matkajääkaappi oli nyt toiminut satunnaisesti ja viaksi oli osoittautunut viallinen virtajohto. Uusi virtajohto sattui löytymään Broomesta ja jääkaappi toimii taas, toivottavasti.
Motellin pihalla Olli oli haistavinaan dieselin käryä Pajerosta ja asiaa tutkittuaan havaitsi dieseliä tippuvan moottorin kupeesta. Ei hyvä merkki. Auto vietiin korjaamolle tarkastukseen, josta Olli sai puhelinsoiton muutamaa tuntia myöhemmin. Korjaamosta kerrottiin, että Pajeron dieselpumppu on tulossa tiensä päähän. Lisää huonoja uutisia: uutta pumppua ei löydy Australiasta, vaan on tilattava Japanista. Tilausaika 6 viikkoa ja pumpun hinta 3000-4000 taalaa + vaihtotyö. Kuristava tunne kurkussa Olli sanoi palaavansa asiaan. Pohdimme jo vaihtoehtoa jättää auto tänne ja lentää jonnekin muualle. Auton myynti olisi toivotonta, sillä auton arvo oli nyt lähes nollassa. Olli asettui läppärin eteen kahvikupin kera ja alkoi selvittää vaihtoehtoja. Olli kuitenkin löysi Australian Queenslandin osavaltiosta liikkeen, joka korjaa ja myy dieselpumppuja. Soitto liikkeeseen ja ukko rauhoitteli kertomalla, että pumppua ei todennäköisesti tarvitse vaihtaa. Pumpun voisi lähettää hänelle korjaukseen, joka veisi pari päivää. Tämän jälkeen pumppu olisi valmis uudelleen asennettavaksi. Kallis paukku tästä oli tulossa joka tapauksessa, mutta tämä vaihtoehto olisi silti huomattavasti halvempi ja nopeampi. Eläminen Broomen turistikaupungissa on kallista, joten kuusi viikkoa täällä oli mahdoton ajatus.
Pumppu on nyt irrotettu ja postitettu pikalähetyksenä. Nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta. Tuntui käsittämättömältä, että huolellisesta tarkastuksesta ja kaikesta valmistautumisesta huolimatta ollaan tässä pisteessä auton kanssa. Dieselpumppu on kuitenkin sellainen auton osa, jonka elinkaarta on vaikea ennustaa. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että asia huomattiin jonkinlaisessa asutuskeskuksessa eikä keskellä erämaata, mistä auton hinaaminen olisi maksanut omaisuuksia. Olihan se tiedossa, että autossa voi aina jokin hajota. Muuten kaikki on kuitenkin hyvin, ollaan terveitä ja hyvässä kunnossa. Broomessa meillä on viihtyisä majapaikka, jossa on myös oma keittiö, pihalla uima-allas, ja pyörillä päästään kurvailemaan ympäriinsä. Nyt on ollut myös hyvää aikaa päivittää blogia. Toivottavasti Pajero saadaan pian kuntoon ja päästään takaisin tien päälle.
- comments