Profile
Blog
Photos
Videos
Viimeisten blogipäivitysten jälkeen olemme käyneet tsekkaamassa Macchu Picchun, mikä oli aivan upea! Menimme raunioille junalla backbagger-luokassa. Maksoi noin neljäkymmentä euroa. Takaisin tulimme oikeassa reppureissaajaluokassa. Kulutimme kengänpohjia ja istumalihaksia.
Ensin kävelimme Aguas Calientesista seuraavalle juna-asemalle kaksi ja puoli tuntia, sieltä otimme parilla eurolla taksin kylään nimeltä Santa Teresa ja Santa Teresasta seuraavana päivänä ajelimme kahdeksan tuntia bussilla Cuscoon.
Pakenimme Cuscosta viikonlopuksi Arequipaan bilettämään ja sieltä palasimme takaisin Cuscoon, koska Planille tekemäni freejuttukeikka oli siellä päin. Lapset, joita tapasimme, olivat taas aivan ihania. Nyt pääsin vähän paremmin kuin Paraguayssa myös juttelemaan heidän kanssa, koska vanhempia ei ollut tiellä.
Juttukeikan jälkeen suuntasimme Andeja kohtia Cordillera Blancalle vaeltamaan. Menimme matkatoimiston kautta neljän päivän vaellukselle (minkä sitten loppuviimeksi teimmekin kolmessa päivässä). Ilman kantajia hommasta ei olisi tullut varmastikaan yhtään mitään. Meidän tavarat oli siis köytetty aasien selkään.
Neljän tunnin kiipeäminen noin 4800 metriin otti voimille. Kuntokin on huono, kun en ole kahdeksaan kuukauteen mitään urheilua harrastanut, mutta kyllä korkeuskin vaikutti. Sen huomasi siitä, että täytyi pysähtyä hengittämään aina parin askeleen jälkeen, ja päätä särki ihan älyttömästi. Vauhti täytyi hengen haukkomisen vuoksi pitää niin hitaana, että jalat eivät oikeastaan edes väsyneet.
Matkatoimistolta vuokratut teltat olivat aivan paskoja. Vetoketjut eivät toimineet ja kaikista tuli vettä sisään joltain puolelta. Kun viimeisenä yönä pakkasta oli kolme astetta, ei paljon naurattanut.
Reissu oli kuitenkin ehdottomasti tekemisen arvoinen. Kaikesta puuskuttamisesta ja vesisateesta huolimatta.
Huarazin jälkeen suuntasimme Trujilloon, Perun rannikolle. Tulimme viime yönä bussilla ja tänään olemmekin olleet oikein superturisteja.
Aamu alkoi ikävästi taksien kanssa sählätessä. Luimme matkaoppaasta että paikallisbusseissa Huanchacoon (Trujillon lähikaupunki rannalla) täytyy varoa ammattivarkaita, joten ajattelimme, että taksin ottaminen voisi olla hyvä idea. Sen kun ei pitäisi maksaakaan paljon.
Asemalla bussiyhtiön, jolla tulimme Trujilloon, taksimies kauppasi meille kyytiä Huanchacoon. Taksi oli vähän ylihinnoiteltu, mutta ajattelimme sen olevan turvallinen, koska miehellä oli bussiyhtiön, Movil Toursin, kamppeet päällä. Takseista siis varoitellaan myös, että halvimpia takseja ei kannata ottaa, koska yksityisyrittäjätaksisuhari saattaa kaapata turistin ja pitää vankina niin kauan, että tili on pumpattu tyhjäksi.
Hyppäsimme siis siihen Movil Toursin taksiin. Auto vaikutti jo siinä vaiheessa epäilyttävältä, kun ei siinä ollut mitään taksin merkkejä. Ihan tavallinen henkilöauto vain.
Ajoimme ehkä minuutin. Pääsimme liikenneympyrään ja auto pysähtyi siihen. Kuski soitteli pari puhelua ja avasi konepellin alkaen räpeltää siellä jotain. Kuski kertoi meille, että auto hajosi ja että hän on soittanut meille toisen kyydin.
Sovimme jo silloin suomeksi, että jos sieltä tulee toinen yhtä epäilyttävä lotjake, otetaan jalat alle. Jonkin aikaa odoteltuamme auton taakse parkeerasi toinen henkilöauto. Tällä kuskilla ei ollut mitään virkavaatteita päällä, eikä siinäkään autossa ollut taksinmerkkejä.
Niimpä otimme rinkat takakontista ja sanoimme kuskillemme, että emme vaihda taksia. Mies alkoi huutamaan minulle osoittaen rinnassaan lukevaa Movil Tours-tekstiä, että tekee töitä tälle yhtiölle.
Sanoin hänelle takaisin, että uskonkin, että te, señor, olette yrityksen palveluksessa, mutta mistä voimme tietää, että tämä toinen kuski on? Tähän kuskilla ei ollut mitään vastattavaa, joten lähdimme laukkuinemme vetämään.
Päädyimme sitten menemään sillä varkaita kuhisevalla paikallisbussilla Huanchacoon. Kyselimme tietä bussipysäkille paikallisilta ja kaikki ystävällisesti neuvoivat. Kaikki neljä tosin ensin väärään paikkaan. Vihdoin kuitenkin pääsimme ystävällisen sedän ohjaamana oikeaan bussiin. Varkaiden sijaan bussissa oli aivan tavallisia ystävällisiä paikallisia, jotka sen sijaan, että olisivat vihaisesti mulkoilleet meidän hemmetin isoja rinkkoja, tarjosivat meille istumapaikkoja ja kiltti papparainen jututti meitä koko parinkymmenen minuutin matkan ajan.
Huanchacosta lähdimme Chan Chanin raunioille. Opastetun kierroksen jälkeen ajoimme bussilla takaisin Trujilloon syömään vegeravintolaan (kylläpä linssit maistuivatkin pitkästä aikaa hyviltä :) ) ja sieltä ajoimme taksilla katsomaan kahta Moche-kulttuurin temppelirauniota.
Ikimuistoisinta päivässä oli kuitenkin se taksimatka Trujillosta raunioille. Vanha mies, joka meitä raunioita kohti kyyditti, tiesi aika paljon Suomesta ja sen mitä ei tiennyt, hän paikkasi nopeasti kyselemällä.
Hän myös jutteli Perun historiasta ja kirjallisuudesta. Ajattelin jo siinä vaiheessa (suppeasti) että onpas fiksu mies ammatissa, missä nyt ei ihan älyttömästi koulutusta tarvitse.
Kirjallisuudesta jotain selittäessään mies sitten sivulauseessa mainitsi, että niin, hän on historian ja kirjallisuuden professori. Sitä kun ihmettelimme ääneen, että mitä hän taksin ratissa tekee, mies korjasi, että on nyt eläkkeellä. Ja ettei tuollaisista yliopistohommista mitään makseta.
Siinä sitten matkasimme kohti temppelirauniota taksikuskiprofessorin lausuessa meille perulaisen runoilijan runoa.
Satu
- comments