Around QLD, near Brisbane 7.5

Muutaman tunnin nukkuneet Mäkiset lähtivät aamuviiden maissa ajelemaan kohti Kingsford Smithin kotimaan terminaalia. Aikaisesta lähdöstä huolimatta ruuhkaa oli jo ihan tarpeeksi. Heidi oli tehnyt check-inin jo netin kautta, joten saatiin kävellä vain turvatarkastuksen kautta suoraan portille. Mä olin hienosti pakannut nesteet minigrippipussiin mut ei ketään ees kiinnostanut moinen. Vähän kummastelin. Matkalaukkurajoituksetkin oli sille, että mitä saa olla käsimatkatavaroissa, mutta ei ketään kiinnostanut sekään. Lentoliput olivat paperilla, missä oli viivakoodi minkä lentoemot tsekkasivat boarding-vaiheessa, mutta ei ketään kiinnostanut että kuka sillä lipulla matkusti, kunhan nyt oli samaa sukupuolta. Henkkareitakaan ei tarkistettu. Siis mitä helevettiä? :D Tytsyt sanoivat kaikille "Thanks Heidi", "Thanks se ja se" kun katsoivat nimen lipusta, mutta mun kohdalla Virgin Bluen emo meni vaan hämilleen eikä tajunnut edes sanoa "Thanks", vaan nyökkäs vaan hämmentyneen näköisenä ja päästi jonkin ynähdyksen. Nauratti vähäsen.

Ennen nousua nukahdin jo, ja torkuinkin sitten koko matkan. Välillä heräsin kun korvaa pisti, mutta sitten otin vaan uuden asennon ja nukahdin uudelleen. Lähettiin puol tuntia myöhässä, joten saavuttiinkin puol tuntia myöhässä Brisbaneen, mutta se ei haitannut koska oli kuitenkin vasta aamu.
Käppäiltiin Budgetiin mistä Heidi oli vuokrannut netin kautta turvallisesti Hyundai Getzin. Ongelmaks nous sitten se, kun Getzejä ei ollut vapaana, joten Heidi sai ilmasen upgradeuksen - Toyota Camryniin :D Heidi ei kyl pitänyt ideasta, koska ei osaa ajaa isoa autoa, mutta onneks sitten se suostui silti tuohon vaihtoehtoon. Oli aika pähee auto :P
Jännityksellä meni alkumatka, mutta Tompan turvin päästiin hotellille siinä kymmenen maissa. Ei päästy vielä tsekkaan sisään (intialaispoika respassa sanoi "check in is 2pm") mut pienen väännön jälkeen yhtäkkiä löytyikin huoneita (väitti siis eka ettei oo puhtaita huoneita). Huone oli nro 24, joka oli pieni ja vanha, mutta ihan kelpo. Vaihdettiin vaatteet jä lähdettiin aamupalalle keskustaan, joka oli ihan nurkan takana.

Aamiaisen jälkeen hypättiin Camryniin ja lähdettiin ajamaan etelään päin. Suuntana oli Gold Coast ja muut rannat. Matka sujui mukavasti radiota ja mp3-soitinta kuunnellen, ja pysähdyttiinkin ekana sitten Surfer's Paradisessa. Paikasta tuli mieleen Sydneyn Manly, kaikkine boohemeine kauppoineen ja tyylikkäine surffivaate- ja bikiniliikkeineen. Ranta oli ranta, jossa oli hiekkaa ja simpukoita, ja aallot olivat ihan kivat. Hetken ihmeteltyä huomasin myös yhtäläisyyksiä Dubaihin - rakennustyömaata kaikkialla, toinen toistaan korkeammalle nousevia pilvenpiirtäjiä jne. Loppujen lopuksi paikka vaan "oli", eikä se herättänyt mitenkään isompia tunteita. Ehkä vähän rupesi vain mietityttään, että kaiken on jo nähnyt ennekin. Surffareillehan paikka on varmasti nimensä mukaan paratiisi, mutta en mä siellä paria tuntia kauempaa jaksaisi aikaa viettää. Samat liikkeet löytää Sydneystäkin, ja samantyylinen kävelykatu rannalle jossa sivuilla surffiliikkeitä on myös Manlyssakin, jonne pääsee nopeasti lautalla Circular Quayltä.
Käytiin vielä varvastelemassa rannalla ja kokeiltiin vettä, joka oli ihan ok mutta jo viilenemään päin. Ilma oli silti paahtava, joten märät hiekat kuivuivat nopeasti jaloista pois.
Surfer's Paradisesta ajettiin vielä etelään, jossa oli Coolangatta, missä QLDn (Queenslandin) ja NSWn (New South Walesin) raja. Tarkalleen paikan nimi oli Tweed Heads. Ihasteltiin auringonlaskua ja tyrskyjä, ja kummasteltiin joitain kalkkunan näkösiä lintuja.
Oli aika suunnata takaisin Brisbaneen päin, jonne mentiin eri kautta kuin tultiin, pysähtyen matkalla eräällä kauppa-alueella. Näin myös kyltin, missä luki "Hope Is 7", ja mietin tovin että mikäs toivo se seiska nyt on, kunnes Heidi suomensi että "niin, siis Island eli saari". Aah okei. Päätettiin silti, että kun elämän tarkoitus on 42 (katsokaa tai lukekaa 'Linnunradan Käsikirja Liftareille'), niin kaipa sitten toivo voi olla seitsemän.

Kello oli jo jotain kahdeksan pintaan, kun päästiin hotellille. Aateltiin vaihtaa vaatteet ja lähteä ulos syömään. Heidi avas vessan ovea ja sai sätkyn. Toiletissa oli suht iso torakka. Siis. Yäk. Sanokaa mitä sanotte, mutta mä sanon hyi. Jos mä meen hotelliin yöpymään, mä odotan siisteyttä ja turvallisia unia. Jos mä halun nukkua torakoiden tai muiden ötököiden kanssa, meen ulos tai telttaan nukkumaan. Ei kiinnosta nukkua sisätiloissa öttiäisten kanssa.
Heidi liiskas loppujen lopuks torakan suht paksulla puhelinluettelolla, jonka jälkeen marssittiin respaan, missä tällä kertaa oli mukava (ja ihan komeekin) nuori mies. Seliteltiin asia, ja kundi kysyi että missä huoneessa ollaan. Numeron kuultua hän kysyi erittäin ihmettyneellä äänellä "twenty four?" ja alkoi etsimään muita vapaita huoneita. Ihmetys jäi arvoitukseksi, mitä lie inkkarikundilla oli sitten ollut mielessä kun laittanut meidät huoneeseen joka aiheutti muissa kummastusta.
Saatiin huone 118 joka oli yks kerros ylöspäin, ja vaikuttikin heti siistimmältä. Ötököitä ei ollut, joten vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin syömään. Respassa vaihdettiin vielä muutama lause respakundin kanssa, joka osottautui hollantilaiseksi. Sen jälkeen suunnattiin japanilaiseen ravintolaan, jossa syötiin perinteinen Sukiyaki, eli lihaa ja vihanneksia, pöydässämme kokattuna. Istuttiin niillä matalilla pöydilläkin, mutta pöytien alla oli reiät mihin sai jalat, joten ei tarvinnut istua huonosti, vaan sai ihan normaalisti syötyä ja istuttua.
Ruoka oli enemmän kuin maittavaa, ja multakin onnistui tikuilla syöminen helposti. Alussa vähän kangertelin, mutta äkkiä sen otteen löysi jälleen.

Oli jo myöhä, kun päästiin takaisin hotellille, joten nukahdettiin melkein heti. Yö oli mukava ja rauhallinen, sekä huoneessa oli vain siskokset Mäkinen, ei muita.

Perjantain teksti myöhemmin. :]