Profile
Blog
Photos
Videos
Täällä sitä nyt ollaan nimittäin Balilla!
Lento tänne oli yölento (tai siis lähti yöllä ja saapui yöllä). Saatiin lentoa edeltävänä päivänä lentoyhtiöltä mailia, että lentoa oli myöhästetty lähteväksi klo 3:50. Ei siinä mitään. Lähdettiin silti tosi ajoissa Singaporen kentälle, kun oltiin kuultu että siellä ois paljon tekemistä. No kentälle saavuttaessa taulut näyttivät, ettei 3:50 lähde mitään lentoja vaan alkuperäinen 2:30 lähtö lähtisi. No sitten mentiin tiskille ja kuitenkin Checkattiin ittemme sisään, eihän siinävaiheessa kun kello on 22 niin meitä kiinnosta lähteekö lento 2:30 vai 3:50 vaan tärkein on se, että päästään matkaan. No sittenhän se täti siinä tiskillä ilmoitti asiallisesti: " noniin olkaahan sitten valmiina portilla 3:20 että boarding alkaa silloin, ja lento lähtee 2:30". No joo, hiukan pihalla se tais olla. Sitten kysyttiin siitä vielä, että miten nyt on mihin aikaan lento lähtee, kun haluttiin tietty varmistus siitä. Tähän täti vastasi samalla lauseella. Ei siitä jaksettu sitten sen enempää ruveta sen kanssa keskustelemaan, vaan päätettiin olla hyvissä ajoin portilla (Lento siis lähti lopulta 3:50).
Balille saavuttiin aamulla, ehkä joskus kuuden aikaan. Siinä meni oma aikansa kun piti täytellä niitä ja näitä lappusia ja maksaa viisumimaksu ja mennä eri porttien läpi. Ja kaikkialle täytyi tietty jonottaa. Lopulta päästiin pois joskus kasin maissa ja saavuttiin hotellille. Hotelli oli ihana, ja antoi meille huoneen jo heti kahdeksalta (vaikka Check-in oli vasta klo 14). Siinä sitten nukuttiin, ennen kun lähdettiin seikkailemaan Legianin ja Kutan kaduille ja lopulta päädyttiin istuskelemaan rannalle ja juomaan limut. Ihan jees paikka, hiukan ehkä likanen joo, mutta ei silti mikään hirveä. Tai meillä ainakin on kivaa ja nautitaan paikasta.
Toisena päivänä Balilla alkoi suffi lessonit. Oltiin varattu jo etukäteen kahdelle hengelle kolmeksi päiväksi surffiopetusta aina aamuisin Up2U surffikoulusta. Sieltä aamulla aina tuli joku hemmo hakemaan meitä autolla, opetusta oli 2,5h ja sitten yleensä lähettiin uimaan ja syömään. Opettajana ekoina kahtena päivänä oli Chip (kuulemma nimen muistaa Fish and Chipsistä). Oli ihan hauska opettaja, joka tykkäsi nauraa kun porukka vetelee nosediveja ja kaatuilee. Hauska tyyppi, jos ei ite tavoitellu itteltään mitään suuria ja osaa nauraa ittelleen. Chipin tunneilla meidän kanssa oli myös opettelemassa surffausta singaporelainen Joyce. Kivan oloinen tyttö, ja tuli siinä aika paljon sen kanssa keskusteltua Singaporen ja Suomen eroista ja hän kertoi meille myös muutamia paikkoja Singaporesta mihin kannattaa mennä. Kolmantena päivänä Niko lähti surffitunnille yksin, sillä Ansku kärsi jonkun sortin auringonpistoksesta. Surffiopettajana oli silloin Paul, joka veti kunnolliset rääkkireenit. Ilman taukoja reilu 2,5h surffausta isoilla aalloilla (kun yleensä siinä on välissä jokin juomatauko ja sitten saa jotain palautetta ehkä opettajilta siinäkin vaiheessa). Paul on ilmeisesti koulun omistaja, sillä kaikki viestit tulevat aina häneltä vaikkei häntä ekana kahtena päivänä näkynytkään. Paul myös lupasi, että Ansku saisi viimeisen surffitunnin silloin kun paranee, mutta meidän aikamme Kutalla alkoi silloin olla jo lopussa, ja näin viimeinen tunti jäi käyttämättä. Surffitunneista käteen jäi rakkulat, palaneet polvet ja reidet pienillä haavoilla. Kivaa oli silti, ja opittiin paljon. Ei se surffaus olekaan ihan niin helppoa.
Kutassa ollessamme siis vietimme aikaa paljon rannalla hengaten ja surffaten, mutta kyllä sitä kävelyä ympäriisä tuli käveltyä. Käveltiin yks päivä Seminyakkiin ja sieltä rantaa pitkin takas, tai oikeastaan meressä hilluttiin sillä ranta oli tulisen kuuma!
Sitten siirryttiin shuttle bussilla kohti Ubudia. Oltiin ajoissa perillä ja ei saatu vielä huonetta hotellista, joten lähettiin käppäilee ympäriinsä Ubudia. Päätettiin kävellä vähän pitemmällä olevalle Sayon Terracen luo (tietty eksyttiin pari kertaa matkalla) ja sieltä kapeaa jyrkkää polkua pitkin katsomaan jokea ja riisipeltoja. Oli upee maisema, mutta myös ihan sairaasti ötököitä ja horisontissa näkyi mustia pilviä ja ukkosta joten päätettiin lähtee lyhintä reittiä takas hotellille, ja päästiinkin juuri perille ennen ukkosta. Hotelli (tai pikemminkin homestay) oli kiva, lukuunottamatta seinän toisella puolella olevaa maatilaa, ainakin kukko kivasti kiekui aamulla klo 5 ja kanat kotkotti ja possut röhnötti pitkin päivää. No kukko varmisti ainakin sen, ettei me nukuta pommiin. Ubudissa toisena päivänä lähettiin heti aamusta aikaseen Monkey Forestiin kattomaan apinoita ja hienoja temppeleitä. Upee paikka ja paljon apinoita, vaikkakin hiukan säikähdettiin, kun apina näykkäs Anskua jalasta, mutta puhdistuksen ja First Aid -miehen mukaan apinoilla ei ole vesikauhua niin jatkettiin kiertelyä paikanpäällä. Sitten lähdettiin kiertelemään kaupungille. Silloin 17. päivä balilla vietettiin Galunganin juhlapäivää, joten kaupat olivat suljettuina ja kaikki olivat kansallispuvut päällä. Jopa ravintolan työntekijät olivat vaihtaneet työvaatteet omiin kansallisasuihinsa. Saimme paikallisilta sen verran selville, että kyseisenä päivänä ne käy temppeleissä ja juhlii jumalia. Ja samainen päivä on kaks kertaa vuodessa kuuden kuukauden välein. Se oli siis vähän erikoinen päivä, jumalille annettavat lahjat olivat isompia kuin koskaan ennen. Me istuttiin vaan ravintolassa ja katsottiin kun poikien kulkue soitti musiikkia ja kantoi jotakin isoa pukua, jonka piti ilmeisesti olla jokin otus. Jokaisen talon eteen oli myös edellisen päivän aikana ilmestynyt sellainen iso pylväs (ilmeisesti itse koristeltu). Kaikkien pylväät erosivat hieman toisistaan, mutta samaa niissä oli niiden pituus (korkea), ja ilmeisesti pylväs itsessään oli perustuksiltaan bambua tai jotan vastaavaa painavaa ja vahvaa puuta, ja sitten ylhäältä se kaareutui ja siitä lähti roikkumaan semmoinen jokin pallo. Ihan mielenkiintoinen.
Ubudista suunnattiin kohti vuoristoa ja Balin central mountainssia. Ja täällä ollaan vieläkin! Eilen saavuttiin täydessä kaatosateessa. Ubudissa paistoi vielä aurinko, mutta matkalla alkoi sataa. Matka kesti bussilla sen 3 tuntia ensin Mundukin keskustaan, josta sitten kaatosateella lähettiin juoksee paikasta toiseen ja kysyy mistä saatais taksi. No semmoinen vihdoin löytyi ja me päästiin hotellille (tai siis homestayhin). Tää on 1370 m korkeudella ja maisemat on upeet. Tie tänne oli tosi mutkikas ylös ja alas menevää tietä ja välillä vähän pelottavaakin, sillä tiellä on niin paljon porukkaa. Eilinen päivä satoi siitä lähtien kun saavuttiin, mutta onneksi meillä on mukana shakki ja täältä saa Bintangia niin hyvin selviää.
Aamulla herättiin kun aurinko alkoi nousemaan. Ansku lähti katsomaan hotellin edustalle auringonnousua, Nikon jäädessä vielä jatkamaan unia. Auringonnousu oli upea, uskomaton ja kaunis! Samassa paikassa majaileva australialaismies sanoi, että se on jokainen aamu erilainen ja aina yhtä upea. Pakko kai sitä on huomennakin herätä katsomaan. Aamutuimaan syötiin siinä aamupala banana pancaket ja lähdettiin alas järvelle. Kiivettiin portaat alas (ei muuten ollu mikää pikkuportaikko) ja päästiin alas asti. Sieltä etsittiin reittiä, että päästäisiin kiertämään järvi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, muutakuin joku todella pieni polku, joka päättyi puskien ja puiden keskelle. Lähdettiin kipuumaan ylös (eikä myöskään ollu mikään lepposa nousu). Ylhäällä katsottiin karttaan, ja paikallinen poika tuli meille kertomaan, että se olisi ollut se polku millä pääsee sen ympäri. No eihän me enää alas jaksettu mennä, vaan lähdettiin kohti vesiputousta. Homestayn väki suositteli vesiputousta, joka on 3,5km päästä täältä ja jossa ei käy juurikaan ollenkaan porukkaa. Joten me lähdettiin matkaan. Vesiputoukset eivät löytyneet helpolla. Kolme kertaa käveltiin vääriin paikkoihin ennen kuin paikallinen mies näytti meille tarkan reitin mistä meni polku alas. Tää polku ei ollu mikään helppo, ja ei sitä varmaan ihan kaikki pääsis alas. Hypittiin pikkusten vesiputousten yli, mentiin tikkaita ja koitettiin vaan pysyy pystyssä. Hyvin onnistui ja päästiin perille. Upee paikka! Ei paikkaa turhaan kutsuta Waterfall valleyksi. Siellä oli useita pieniä vesiputouksia ja vesi oli kirkasta. Olisi ärsyttänyt, jos ei oltaisi löydetty. Oli sen verran hieno. Aika siellä kuitenkin jäi harmittavan lyhyeksi, sillä päivä läheni puoltapäivää ja silloin alkaa yleensä vuoristossa vesisateet. Kuultiin kauempaa ukkosen jyrinää ja taivas alkoi tummumaan niin lähdettiin kohti majapaikkaa. Matka takasin olikin jo vähän uuvuttava, kun ylämäkeen kävelee sateessa ja tie jota kävelee virtaa vettä. Mutta perille päästiin ja oli upee kokemus! Vielä päivä tässä homestayn läheisyydessä ja sitten huomenna mennään takas Ubudiin ja ylihuomenna suuntana Gili-saaret!
Seuraavaksi varmaan päivityksiä sitten joulun alla. Hyvää joulun alkua vaan kaikille tenttiviikkonsa ja koululukukautensa päättäville ja tietysti myös muille! Me yritetään kovasti luoda tänne joulutunnelmaa, mutta ei Suomen joulua voita mikään!
A&N
- comments