Profile
Blog
Photos
Videos
Jesse kokosi tunnelmiaan palattuamme Phanganilta. Siirran tekstin blogiin sellaisenaan (ja nakokykya arvostavana yksilona kursivoin sitaatin sijaan vain taman esipuheen):
_______________________________________________________________
Jees ollaan nyt viimesia paivia saarilla, ja Thaimaassa ylipaatansa.
Mukavaa on ollu.Miko on rentoutunu silmin nahtavasti, mika toisaalta ei oo ihme kun vietta vaakatasossa 16h paivassa, ja liikkuu vain jos paamaarana on lahin "rantaravintola". Itsekkin oon paassy irti huolista ja stressista ihan kiitettavasti kavelemalla noin 6h paivassa, samalla tutustuen saariin, niiden asukkaisiin ja tapoihin.
Saas nahda kuinka matka muuttuu kun ymparisto ei enaa muistuta paratiisia vaan miinakenttaa. Sita odotan innolla, koska makoilusta sain tarpeekseni jo Samuilla.
Talla hetkella molemmilla meilla on hiukan haikeat fiilikset. Mikkokin linnoittautui viime illaksi meidan huoneeseen, selailemaan kuvia Phanganilta ja Samuilta. Phanganilla ekana iltana rantaa kavellessa, joku random koira koitti purra mua jalkaan. Lahi ravintolan omistaja komensi kuitenkin koiraa just ajoissa, ja siita kiittaman mennessani kutsui mies mut istumaan iltaa. Miehen nimi oli Tuk, ja ravintolaa miehitti kaks keltanokkaa Ben ja Shawn. Ainut asiakas oli alankomaista Thaimaaseen kakstoista vuotta sitten muuttanu mies, nimelta Grene. Kaikesta huolimatta fiilis oli niin kotoisa ett vietin iltani aina tappiin asti siella. Grene opetti meille valtavasti paikallisia tapoja, hyodyllisia lauseita ja esitteli Saaren parhaan PadThai mestan. (PadThai on oiken valmistettuna taivaallinen nuudeli annos, johon kuuluu riisinuudelia, ituja, tofua, kananmunaa, mieleton maara muuta maustetta ja rehua, seka halutessa jotain lihaa)
Seuraavana iltana raahasin Mikonkin bungaloon varjoista maistamaa paikallista herkkua, ja lopulta Tukin Baariin. Siita syntyi meille jokailtainen tapa, ja porukan kasvaessa myos perhe kasvoi. Viimeisena iltana vaihdeltiin mailiosotteita, poltettiin kokkoa, ja soiteltiin kitaraa. Porukka kasvoi parissa paivassa sisarus parveksi! Matkatessa sita elaa kuin viimeista paivaa, ja ottaa kaikesta irti sen mita voi ja jaksaa. Tan elamantavan kun vois vieda tallaisenaan kotiin asti ja koittaa arjessa myos toteuttaa sita. Elamasta kun ei selvia hengissa, miksi pelata niinkin turvallisia asioita kuin uusiin ihmisiin tutustumista?
Ihan tulee lapsuus mieleen, kun seitseman kesaisena paasi ekan kerran junalla yksin matkustamaan, Salosta Jyvaskylaan. Tai kaikki partio leirit missa kaikki tiesi etta ei ehka koskaan tulla uudestaan tapaamaan sen kahden viikon leirin jalkeen. Jotenkin sita on paassy rutinoitumaan elamassaan, vaikka sotii kaikkea sita vastaan joka paiva.
Nyt riittaa taa dataaminen, kannykka kai jo on latautunu ja paivittyny...
_______________________________________________________________
- comments