Profile
Blog
Photos
Videos
Tervehdys vielä viimeistä kertaa täältä Itämeren rannalta!
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niinpä myös sisukas kaksikkomme on nyt siinä pisteessä, että pyöräilyt on pyöräilty ja tästä eteenpäin matkaa jatketaan kauramoottorin sijaan muilla kulkuvälineillä. Tällä hetkellä naiset ovat majoittuneena Ivalossa leirintäalueella yli 70km:n pyöräilyn jälkeen. Vaikka maha pömpöttääkin syödystä suklaasta, reisistä on kuulemma muhkurat hävinneet. Tehokasta selluhoitoa siis! Viimeisen päivän kunniaksi jakkikaksikko hellii makunystyröitään suklaan lisäksi myös tuoreilla lakoilla, leipäjuustolla ja poropyöryköillä. Sää on vaihteeksi suosinut karavaania, lämmintä on ollut +20 ja täysin tyyntä... hassua, täällä Itämerellä puolestaan oli aamullakin vain +9 ja tuuli varsin navakkaa. Valkoisia poroja juoksentelee kuulemma Suomen puolella paljonkin, myös riekkoja ovat matkalaiset nähneet.
Lopuksi vielä tarina, jonka utsjokelainen Tauno kertoi matkalaisille. Tauno oli selittänyt, kuinka ennen Inaria on tien vieressä iso kivi, jossa kaikki pyöräilijät pysähtyvät. Kävi ilmi, että kyseessä ei siis ollut mikään uskonnollinen riittikivi, vaan "Naimakivi", jonka juurella kohdattiin ja jonka takana Utsjoen poijakkaat kävivät tekemässä lemmentöitään. Taunon mukaan Lapissa onkin ollut paljon löytämättömiä huippupyöräilijöitä joiden kunto oli MM-tasoa, Utsjoelta tuonne kivelle oli matkaa nimittäin n. 90 km ja joskus sinne ajettiin vain huvikseen kokeilemaan, josko siellä olisi joku jo vartoomassa. Näin siis Lapissa, jossa välimatkana 100km ei tunnu missään - edes pyörällä ajettuna.
Pyöräilyn nyt päätyttyä kyselin vielä kaksikolta tämän hetkisiä tunnelmia ja mietelmiä matkasta. Kaisa totesi: "Jees reissu, ylitin itseni". Minni puolestaan totesi posket täynnä suklaata: "Me ollaan lomalla ja me ollaan ansaittu tää kaikki, niin hyvät kuin huonotkin asiat."
Tämän enempää ei matkalaisilta analyysia vielä irronnut, ehkä sitten myöhemmin. Aivan viimeiseksi täytyy vielä todeta, että on ollut hauska olla etänä mukana tässä kaksikon tourneessa sisäisten voimavarojensa lähteille luonnonvoimia uhmaten. Itämeren reportteri päättää tältä erää tähän, kiittää kaikkia mielenkiinnosta ja toivottaa itse kullekin hienoa syksyä. BM
- comments