Profile
Blog
Photos
Videos
Lähtö ja Los Angelesin seutu
Tätä kirjoittaessani istun autossa matkalla Hooverin padolta Grand Canyonille. Takana on matkustamisen täyteinen viikko ja hienoja hetkiä ympäri Yhdysvaltain länsirannikkoa.
Lähdimme maailmanympärysmatkalle keskiviikkona 20.1.2010 kello 01.00. Matka alkoi bussikyydillä Jyväskylästä Helsinki-Vantaalle ja sieltä Lontoon kautta Los Angelesiin. Los Angelesissa olimme paikallista aikaa 16.00 ja matkustustunteja kertyi noin 26 ennen kuin pääsimme hotellille.
Matka kentältä hotellille oli varsin mieleenpainuva. Auto oli etukäteen varattu Nationalilta ja lentokentältä pääsi bussilla Nationalin konttorille. Konttori sijaitsee muuten Inglewoodissa. Koneessa tuli nukuttua noin kaksi tuntia, joten ajamaan lähteminen Losin iltapäiväruuhkassa oli aikamoinen elämys. Pikku mutkien jälkeen hotelli löytyi ja kaikki meni loppupeleissä hyvin. Pakko sanoa, että Los Angeles on suurempi kuin olisin ikinä uskonut! Kartalla pikku tienpätkiltä näyttävät tiet ovat todellisuudessa parikymmentä kilometriä pitkiä ja suomalaisittain valtateitä. Isommat tiet ovatkin sitten 12 kaistaisia ja täynnä autoja. Gotta love LA!
Ensimmäinen majapaikka oli Hollywoodissa Best Westernin hyvässä huomassa. Muka
va hotelli ja loistana dineri alakerrassa. Otimme huoneet vielä seuraavaksi yöksi ja hintaa tuli veroineen ja muine maksuineen n. 130$. Ei halvin, mutta miellytti meitä.
Hollywoodissa tuli pyörittyä ns. keskustan alueella, eli Hollywood Boulevardin ympäristössä (Walk of Fame, Chinese theatre jne.) Periaatteessa Hollywood oli yllättävänkin rauhallinen alue, tosin sää saattoi vaikuttaa asiaan. Pahin talvimyrsky vuosiin iski Los Angelesin alueelle juuri ennen saapumistamme ja tornadovaroituksista ja vastaavista oli puhetta. Mitään hälyttävää ei kuitenkaan näkynyt ja keli oli kuin loppusyksystä Suomessa, välillä aurinko lämmitti ja välillä tuli vettä oikein kunnolla. Suomalaisittain keli oli kuitenkin ihan sopiva kaupungilla hengailuun.
Kokonaisuutena Hollywood oli.. noh miten sen sanoisi.. Mukava, mutta ei mikään ihmeellinen "Leffaparatiisi". Hienojen rakennusten ja ostoskeskusten seassa oli ränsistyneitä taloja ja hämärän oloisia strippibaareja. Kaduilla vastaan käveli varsinkin ilta-aikaan pummeja ja vastaavia veikkosia. Oli hyvin nähtävissä, ettei amerikkalainen unelma ole kaikilla toteutunut. Ensimmäisenä iltana kävimme pikku iltakävelyllä ja huomasin erään sillan alla matkalaukkukärryn.. ihmettelin sitä hetken, kunnes tajusin että kärryn vieressä oli makuupussi. Kaikkiaan viisi ihmistä nukkui tuon sillan alla.
Älkää käsittäkö väärin. Hollywood on todellakin vierailemisen arvoinen paikka ja aiomme vielä käydä siellä muutamia nähtävyyksiä katselemassa. Mielikuvat paikasta olivat kuitenkin toista kuin todellisuus.
Nyt saavumme Flagstaffiin, pikkukaupunkiin Grand Canyonin lähettyvillä (120km). Täällä on lunta lähes yhtä paljon kuin Suomessa ja hauska Twilight-fiilis. Mukava paikka yöpymiselle siis. Toivon, ettei paikallinen Leatherface iske.
Jaaha, pari päivää vierähti ja maisema vaihtui. Arizona on muuten yksi perse ja Flagstaff on se reikä. Kerron myöhemmin lisää. Nyt matkalla Fresnoon ja tarina jatkuu.
Hollywoodista suuntasimme Las Vegasiin. Moottoritie oli kuuma ja kostea ja matka taittui vauhdilla.. 100 kilometriä väärään suuntaan! Noh, tulipahan nähtyä meri ja tutustuttua tulevaan reittiin jo valmiiksi. Oikea tie löytyi lopulta ja Losin iltapäiväruuhka tuli tutuksi. On käsittämätöntä, kuinka 12 - kaistainen moottoritie voi olla silmän kantamattomiin täynnä autoja ilman, että kukaan liikkuu mihinkään.
Ruuhkasta päästyämme matka taittui ripeästi. Nälän iskiessä pysähdyimme charmanttiin Tony´s Dineriin, jonka vieressä sijaitsee paikallisen yöelämän keskus Screaming Chicken. Screaming Chickenistä ei ole sen enempää kerrottavaa, sillä noin 50 metrin päähän päästyämme joku punaniska tuli huitomaan meitä kauemmaksi. Ilmeisesti julkkiksia paikalla, kun ei saa kuvia ottaa.. Tony´s Diner puolestaan oli oikein miellyttävä paikka ja paikalliset neuvoivat tyhmiä turisteja mielellään. Hyvin ystävällistä kansaa nämä jenkit!
Ruokailun jälkeen ZZ Topin Viva Las Vegas pärähti soimaan ehkä viidettä kertaa ja tunnelma oli korkealla. Etenimme nopeasti kohti Nevadaa ja tie alkoi pikku hiljaa kohota. Vettä tuli edelleen kaatamalla ja pimeys laskeutui. En olisi ikinä uskonut kohtaavani lunta Mojaven autiomaan laidalla, mutta niin sitä vain tuli. Mountain Pass:n (4700 jalkaa meren pinnan yläpuolella) kohdalla tie oli täysin tukossa. Lunta tuli taivaan täydeltä ja jenkeillä meni pupu pöksyyn.. nopeus putosi vajaasta satasesta alle kahteen kymppiin lähes heti, kun lumi alkoi jäädä tielle. Siinä sitten köröteltiin reilu tunti hölkkävauhtia, kunnes autot muodostivat kaksi pitkää jonoa. Onneksi kyseisellä tiellä oli kolme kaistaa eteenpäin, joten ei muuta kuin rekkakaistalle ja kaikista ohi. Viva Las Vegas! Jännä muuten, että heti kun lumisade vaihtui vedeksi, painoivat Amerikan pojat nastan lautaan ja keskinopeus oli kaikilla varmaan päälle 120km/h. Henkilökohtaisesti pidin myös sitä tiellä ollutta viittä senttiä vettä melko vaarallisena, mutta eipä siinä oikein malttanut jarrutella, kun Vegasin valot siinsivät mielessä.
Vegas
Itse Vegas oli jotain uskomatonta. Täysin pimeästä autiomaasta kohosi toinen toistaan upeampia ja älyttömämpiä rakennuksia ja koko komeuden päälle oli ripoteltu hirveä kasa neonvaloja. Eiffel-tornia, Gizan pyramidia ja vapauden patsasta löytyi vähän joka nurkalta. Pakko silti sanoa, että kyllä siinä pikkukaupungin pojalla oli huuli pyöreänä aika pitkään. Aivan mahtava kokemus ja jotenkin sellainen paikka, ettei sitä näillä rajallisilla lahjoilla pysty kunnolla kuvailemaan. Kaikki oli suurta, hienoa ja rajattomalla mielikuvituksella rakennettua. Mietimme porukalla tapaa kuvailla Las Vegasia ja mielestämme paras vertauskuva oli "Ruotsinlaiva kertaa tuhat.". Edellä mainittu pitää siis sisällään myös Vegasin huonot puolet. En ikinä voisi kuvitella asuvani siellä, mutta ihan uskomattoman hauskan viikonlopun saa kyllä vietettyä! (Ja ei, en tuhlannut koko matkakassaa! Nousujen ja laskujen jälkeen pelikassa oli pois lähdettäessä noin 200 dollaria miinuksella, eli suhteellisen pienellä selvisin. Tietenkin vähän jäi kismittämään se, että ensimmäisenä iltana tuli jo ensimmäisestä pöydästä napattua pari sataa taalaa voittoa ja toinen aamukin alkoi 240$ voitolla viiden dollarin yksikätisestä. Loppujen lopuksi homma toimii Las Vegasissa kuitenkin niin, että harva sieltä voitolla pois pääsee.. Kasinoiden viidakko on vain liian tiheä ja alkoholillakin on oma roolinsa. Hauskaa silti, ei sitä voi kieltää!)
Tällä kertaa kirjoittaminen jatkuu Long Beachin satamasta, Queen Mary nimiseltä laivalta. Viimeinen päivä Yhdysvalloissa ja huomenna koittaa lento Peruun. On hieman kiire saada muistiinpanojen ensimmäinen osa edes jotenkin julkaisukelpoiseen kuntoon.
Las Vegasissa vietetyn viikonlopun jälkeen teimme päätöksen seuraavien päivien reitistä. Tavoitteena oli käydä katsastamassa Hooverin pato ja jatkaa sen jälkeen Arizonan puolelle kohti Grand Canyonia. Matkalla yövyttäisiin jossain, jotta suurta kanjonia päästäisiin ihailemaan valoisan aikaan.
Hooverin pato, Grand Canyon ja Flagstaff
Meikäläinen ajoi ja matka Boulder Cityn ohi Hooverin padolle sujui ilman suurempia kommelluksia. Itse pato oli kyllä positiivinen yllätys! Etukäteen tuli tutustuttua paikan historiaan ja lueskeltua triviatietoa (Nm. Turhan tiedon mestari jo kolmatta vuosikymmentä), mutta padon massiivisuus ja jylhät maisemat yhdistettynä ensimmäistä kertaa kunnolla lämmittäneeseen aurinkoon tekivät kokemuksesta mieleenpainuvan. Vietimme padolla noin tunnin ja jatkoimme matkaa Arizonan puolelle. (Youtubesta löytyy videopätkää ja ainakin Facebookista kuvia.)
Arizona oli aikamoinen korpimaa, pelkkää autiomaata ja siellä täällä muutama röttelö. Sari ajoi ja allekirjoittanut jännitti takapenkillä. Ei vaan, hyvin se ajaminen alun jännittämisestä huolimatta sujui. Takapenkillä oli hyvin aikaa aloitella näiden muistiinpanojen kirjoittamista ja katsella maisemia. Harkitsin myös kevyen matkakännin vetämistä, mutta huoltoasemalta neuvoa kysyttyäni selvisi, että Open container law on voimassa myös Arizonassa. Juominen siis jäi, sillä en toki halunnut kuskille mitään rattijuopumussyytteitä tai muita hankaluuksia. Voin myös kertoa, että huoltoaseman myyjä, jolta asiaa tiedustelin otti asiat hieman henkilökohtaisesti. Kun kysyin, että kuinka isot sakot siitä saa, jos autosta löytyy avattu alkoholia sisältävä pullo ja poliisi pysäyttää, niin myyjä tokaisi vain: "I wouldn´t know, Sir. Never been a drinker myself." Myyjä ei myöskään tämän jälkeen enää katsonut silmiin. Noh, hieman häveten äkkiä pois paikalta ja kohti uusia nöyryytyksiä!
Seuraava mainitsemisen arvoinen ja ikuisesti mieleen jäänyt kokemus sijoittuu Flagstaffiin. Flagstaff on pieni, 60 tuhannen asukkaan kylä lähellä Grand Canyonia. Matkaa kanjonille kertyy 120 km, mutta kaupungin sijainti tärkeiden valtateiden ja turistireittien risteyksessä tekee siitä "hyvän" pysähdyspaikan varsinkin kanjonille matkaaville. Väitän kaupunkia kuitenkin jopa suomalaisittain pieneksi kyläksi, koska se on varsin laajalle rakennettu ja niitä 60 tuhatta asukasta ei kyllä näkynyt missään. Väitän myös, että kenenkään ei ikinä pitäisi mennä Flagstaffiin, sillä kaikki siellä oli enemmän tai vähemmän perseestä. (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ei sitä helvetin jäistä porstuaa muuten voi kuvata.)
Saavuimme siis Flagstaffiin ja etsimme kohtuullisen motellin. Huoneet olivat suhteellisen siistejä ja halpoja ja itse hotelli sijaitsi kylän keskustassa, joten siitä ei sinällään löydy liiemmälti valitettavaa. Mitä nyt tyttöjen suihkusta taisi löytyä veritahroja ja yms., mutta mitäs pienistä.
Varsinainen huvi alkoi, kun menimme syömään respan suosittelemaan ravintolaan. Ravintolan nimi oli Granny´s Closet ja se sijaitsi niin ikään keskustassa. Tarjoilija oli täysin pihalla, mutta ruokailu ja jopa maksaminenkin sujui lopulta hyvin. Pois lähdettäessä kohtasimme kuitenkin pienen ongelman. Seurueemme autoja ei näkynyt missään. Selvisi, että parkkipaikka johon autot jätettiin ei kuulunutkaan ravintolalle, vaan viereiselle kioskille. Kioskilta oli sitten soitettu hinausfirmaan ja autot oli haettu pois. Noh, tämähän oli oma moka, ei sitä voi kiistää. Hieman kuitenkin jäi ihmetyttämään, että kuinka tarkkaan autojen omistajia oli todellisuudessa etsitty ennen pois hinaamista. Autot olivat nimittäin Kalifornian rekisterissä ja olimme varmasti viereisen ravintolan ainoat turistit. Kuitenkin meille kerrottiin, että autojen omistajia oli kysytty ravintolastakin.. No, turisti maksaa aina, joten ei siinä muu auttanut kuin soittaa hinausfirmaan ja lähteä hakemaan autoja kävelymatkan päässä sijaitsevalta varikolta. Operaatio kesti kaksi tuntia ja piti sisällään useammat väärät ohjeet, jäätyneitä varpaita, luurin kaksi kertaa korvaan lyöneen "asiakaspalvelijan" ja todellisen laupiaan saudi arabialaisen, joka lopulta kyyditsi meidät maksutta oikeaan paikkaan. Uskomattoman hieno mies tuo saudi!
Hinauspalvelun sikaniska valitti joutuneensa odottamaan kaksi tuntia ja selityksiä tai itkua kuuntelematta pakotti meidät maksamaan 150$/auto, jotta pääsimme lähtemään. Kuten sanottua, turisti maksaa aina. Hieman sadatellen läksimme hotelliin ja avauduimme ehkä hitusen verran. Toivon muuten vieläkin sydämeni pohjasta kaikkea pahaa koko kaupungille.
Paras osa Flagstaffin reissua oli sieltä pois lähteminen. Iloisin mielin ja California Love:a kuunnellen poistuimme kaupungista kohti kanjonia. Luonnollisesti autokuntamme lähtivät matkaan eri reittejä, mutta yhtäkaikki reitti oli muutenkin huono, sillä lumimyrsky oli katkaissut tien useamman kymmenen kilometrin matkalta. Tässä vaiheessa päätimme valita isoimman valtatien ja luottaa siihen, että sitä ei ole suljettu. Kuljettaja vaihtui meikäläiseen ja kaasupolkimeen taisi tulla joku pikku vika, sillä se ei tahtonut millään irrota lattiasta.
Kaikki huoli ja murhe katosi nopeasti kun matkan varsinainen päämäärä alkoi häämöttää. Jätimme valkoisen salamamme parkkiin ja lähdimme kipuamaan pikku polkua kohti Grand Canyonin reunaa ja ensimmäistä näköalapaikkaa. Aloin jo tapani mukaan olla hieman skeptinen koko montun suhteen, kun mitään merkittävää ei näkynyt. Olin juuri sanomassa jotain vähättelevää, kun ohitin viimeisen näkyvyyttä estävän puskan.. sanat takertuivat kurkkuun ja lause jäi kesken. Oo muuttui muikeaksi virneeksi ja kamera ilmestyi käteeni. Kanjoni oli henkeäsalpaavan upea!
Grand Canyonin tietoja jokainen voi kaivella vaikkapa Wikipediasta, mutta kerrattakoon nyt vähän. Kanjoni on noin 2 miljardia vuotta vanha, 446 kilometriä pitkä, leveys vaihtelee reilusta kuudesta 29 kilometriin ja syvyyttä löytyy parhaimmillaan vajaat kaksi kilometriä. Se on siis ihmiselle käsittämätön ihan paikan päältä nähtynäkin. En edes yritä kertoa siitä tekstin välityksellä kovin paljoa. Sanottakoon kanjonin vaikuttavuudesta kuitenkin vaikka näin: Jos lapsen lapsi joskus kiipeää papan polvelle ja kysyy "Ville-pappa, mikä on jäänyt hienoimpana juttuna mieleen matkoiltasi?", niin vastaus hyvin todennäköisesti sisältää Grand Canyonin. (Tuli muuten muumit mieleen tuosta..)
On the road again
Länsirannikon valloituksemme piti sisällään muutamia todella pitkiä ajopäiviä. Ensimmäinen oli matka Los Angelesista Las Vegasiin, toinen Grand Canyonin ja San Franciscon väli (Toki yhdellä yöpymisellä) ja kolmas paluumatka San Franciscosta Los Angelesiin (Jälleen yhdellä yöpymisellä). Ehkäpä uuvuttavin oli ajo kanjonilta Barstowin kaupunkiin, jonka olimme etukäteen valinneet pysähdyspaikaksi. Matkaa kertyi reilut 450 kilometriä ja meikä ajoi koko matkan, ettei menisi niin myöhään. Jostain syystä selkä oli seuraavana päivänä melkoisessa jumissa ja matkaväsymys alkoi tuntua. Seuraavana päivänä pysähdyimme Barstown lähellä Calicon lännenkylässä. Kylä oli hyvinkin hintansa väärti(Muutama dollari per nenä) ja ihme kyllä maailman huonoin tuliaisten ostaja, eli allekirjoittanut, löysi jotain kotiväelle vietäväksi.
Länkkärikylän jälkeen matka jatkui kohti Fresnoa, joka oli valittu seuraavaksi pysähdyspaikaksi, jottei ajo kävisi liian raskaaksi. Kaisa hyppäsi rattiin ja suoraan sanottuna yllätti positiivisesti ajotaidoillaan. Omien puheidensa mukaan neiti ei ollut juuri ajellut ja kaikkien kyydissä olevien tuli pelätä henkensä edestä. Kuitenkin matka jatkui rauhallisesti ja vakaasti. Dj Saavis luukutti mäntypistiäistä ja tunnelma oli varsin korkealla. Parin tunnin ajon jälkeen edellä ajaneesta seurueemme toisesta partiosta tuli viestiä, että Fresno on pikku käpykylä ja että yöpaikka olisikin San Josessa. Karttaa tutkittuamme totesimme, että San Jose on melko lähellä Friscoa, joten päätimme sen sijaan mennä suoraan varsinaiseen määränpäähämme. Kuski vaihtoon ja talla pohjaan, sillä päivän matkustuskilometrit lisääntyivät tuon päätöksen myötä huimasti ja halusimme olla ennen yömyöhää perillä. Matkaa Barstowsta San Fraciscoon kertyi vajaat 600 kilometriä ja meikäläisen niska ja selkä alkoivat jo huutaa apua. Kipu kuitenkin unohtui Friscon tultua näkyviin. Kaupunki nimittäin näytti varsin lupaavalta ja hotellikin löytyi noin kymmenessä minuutissa, kun pysähdyimme johonkin nettikahvilaan ja avointa wlania käyttäen etsimme halvan ja siistin hotellin. Hotellimme Embassy sijaitsee Polk-Streetillä kaupungin keskustan ja kaunpungintalon lähellä. Myöhemmin kuulimme, että pahamaineinen Tenderloinsin kaupunginosa oli siinä vieressä, mutta eivätpä kriminaalit meitä missään vaiheessa häirinneet.
Ai niin ja Wikipedian mukaan Fresnon kaupungin alueella asuu 500 000 ihmistä, joten jäimme miettimään tuota käpykylä nimitystä. Joka tapauksessa oli mukavaa päästä Friscoon!
Nimitys Yhdysvaltojen eurooppalaisin kaupunki on hyvin osuva, kun puhutaan San Franciscosta. Kaupunki on pieni, vain 11 kertaa 11 kilometriä ja kaikki toimii hyvin. Julkinen liikenne näytti toimivan, ilma oli puhdasta ja ökymaasturit ja typerät pickupit loistivat poissaolollaan. Todella miellyttävä kaupunki ja täynnä mukavia ihmisiä. En oikeastaan löydä San Franciscosta mitään huonoa ja jos johonkin suurkaupunkiin olisi muutettava, olisi valintani varsin selvä.
Kävimme Alcatrazissa, kiertoajelubussi-reissulla ja tietenkin hippikortteleissa. Suosittelen kaikkia edellä mainittuja kaikille kaupungissa vieraileville. Halpaa, opettavaista ja erittäin mielenkiintoista!
Hotellin alakerran irkkubaari oli myös viihtyisä. Huomautettakoon, että Temple barin jukeboxista löytyy Himiä ja Amorphista. Tuli oikein isänmaallinen olo. Bluemoon, San Augustine ja "joku ihme Steam"-oluet tulivat myös tutuiksi. Ennen lähtöä kuppia tuli kallistettua hieman enemmänkin. Viiden dollarin vodka-Redbull, reilun kympin kaljasaavi ja hyvät alennukset saivat aikaan melkoisen humalan. Täälläpäin ravintoloissa ei käytetä viinamittoja, joten puolet viinaa, puolet jäitä ja lantrinkia -yhdistelmä on melko katala.
Muun seurueen luovuttaessa taistelua viinapulloja vastaan meikä teki päätöksen heittää kaikki kortit ja kännykän (josta oli akku loppunut) Saavalaiselle ja jatkaa henkkareiden ja käteisen turvin juhlimista. Palvelu baarissa parani ja hinnat halpenivat, kun hoidin pikku ongelman pois päiväjärjestyksestä.
Joku pummi tunki vähän väliä sisään baariin ja alkoi huutelemaan. Henkilökunta kävi aina ajamassa naisen pois, mutta minuutin välein se rääkyminen alkoi taas kuulua. Olisi kuulemma pitänyt päästä laulamaan karaokea. Noin viidennen kerran jälkeen menetin kärsivällisyyteni (Haittasihan huutelu juoman saamista ja keskustelua) ja menin ulos pummin kanssa. Viitoin portsari/tarjoilijaa pysymään sisällä ja aloin selvittää ongelmaa. Juttelin vähän aikaa naisen kanssa, esittelin itseni venäläiseksi ja kysyin hänen versiotaan tapahtumista. Nainen oli täysin sekaisin, selitti omiaan ja halusi päästä laulamaan karaokea. Ajattelin, että ei tästä pelkästään nättejä puhumalla selvitä, joten otin käyttöön Lead-or-Silver -taktiikan (Kannatti katsoa se dokkari Pablo Escobarista).
Kysyin naiselta, että lähtisikö hän pois, jos antaisin hänelle viisi dollaria. Nainen tietysti innostui ja aloitti "Yo you´re my new bro"-tyylisen lässytyksen. En oikein luottanut pummiin, joten kysyin lisäksi, että tunteeko nainen yhtään venäläistä. Nainen yllättyi ja vastasi tuntevansa useita venäläisiä (Lähellä sijaitsee venäläisten asuinalue Russian Hill). Seuraavaksi kysyin, ovatko venäläiset hänen mielestään mukavaa porukkaa. Nainen meni hiljaiseksi ja jatkoin, että "Tiedäthän mitä tapahtuu, jos otat multa vitosen ja tulet takaisin tuohon ovelle huutelemaan?".
En ole ikinä nähnyt mustan menevän niin valkoiseksi, mutta homma toimi. Pummi sanoi, ettei aio tulla takaisin. Varmistin asian vielä parilla uhkauksella, mutta kevensin toki tunnelmaa sanomalla, etten suinkaan aio tappaa häntä, vaan otan vain rahani takaisin. Pummi ymmärsi humpan juonen ja sanoi, ettei tule takaisin kuin vasta seuraavalla viikolla kun olen jo lähtenyt. Diili on diili ja pummia ei sen jälkeen näkynyt. Baarin henkilökunta kiitteli ja Gin Tonicin hinta laski saman tien parilla dollarilla.
Kaliforniassa on se huono puoli, ettei baarista saa viinaa kahden jälkeen yöllä. Kielto on ehdoton ja ainakaan minä en onnistunut saamaan pisaraakaan edes lahjomalla. Onneksi tutustuin Temple baarissa pariin paikalliseen opiskelijaan ja Josh nimiseen tyyppiin. Lopulta päädyimme viinakaupan kautta Joshin arviolta miljoonan tai kahden arvoiseen asuntoon jatkoille(Kämppien keskihinta Friscossa on 800 000 dollaria). Josh oli ehkä hieman gay, mutta seurue oli hilpeä ja viina maistui. Aamuyöstä lähdin kävelemään läpi Tenderloinsin mukanani yhdeksän dollaria ja uskomaton humala (Kortit ja kännykkä olivat hotellilla, very smart move). Hotelli löytyi kai varsin nopeasti ja kukaan ei yrittänyt ryöstää, sillä aamulla heräsin omasta sängystäni hotellista. Itse "kotimatkasta" En muista muuta kuin lähdön Joshin kämpältä ja iloisen tunteen, kun näin Temble baarin punaisen värin ja hotellin.
Aamulla lähdimme kuljettajan hieman heikosta olosta huolimatta tutustumaan Isoon Siltaan ja Muirin metsään (Krapulanhoitovinkki osa 1: 3 Burana capsia, 2 Rennietä , Redbull ja paljon vettä). Lähtö hieman venähti, sillä saimme päähämme mennä ajamaan Lombardin kieron kadun läpi ja tutustua hippikortteleihin. Hyvä päätös, sillä Lombard oli aika jännä ajettava krapulassa ja hippikortteleista löytyi parasta aamupalaa aikoihin. Kate´s place ravitsi matkalaiset ja jälkiruuaksi nautimme orgaanista jäätelöä, jota löytyi kulman takaa. Hippimeininki täydentyi auringonpaisteen ja sieraimiin hiipineen pilven tuoksun myötä. Haight-Ashburyltä löytyi myös paremmalle puoliskolle pikku tuliainen.
Kaliforniasta ei kuulemma saisi poistua näkemättä punapuita, joten Muirin metsä oli seuraava kohteemme. Metsä on taianomainen paikka ja punapuut ovat aikamoisia jötiköitä. Sade yllätti kesken puistovierailun, joten emme viihtyneet Muirissa kovin kauaa. Jos olisin vaeltamisesta enemmän innostunut, niin telttaretki Muiriin olisi varmasti uskomaton elämys.
Ai niin onhan Friscossa Golden Gate:kin. Se on iso ja punainen, mutta odotuksista huolimatta lopulta vain iso silta. Menkää katsomaan ja ajakaa sen läpi, mutta älkää varatko sille liikaa aikaa. San Franciscossa on paljon muutakin nähtävää.
Monterey
Matka takaisin Los Angelesiin alkoi haikein, mutta iloisin mielin. If you´re going to San Francisco soi stereoissa vielä viimeisen kerran ja Pacific highway alkoi. Pacific highway kiemurtelee kallioiden kyljissä Tyynen valtameren rantaa mukaillen. Kyseessä on mahtavin tie, jota pitkin olen matkustanut. Maisemat ovat upeat ja matkanteko mielekästä. Meidän oli tarkoitus yöpyä San Obostassa, joka on puolimatkassa Friscon ja Losin välillä, mutta myöhäiseksi venynyt lähtö pakotti meidät muuttamaan suunnitelmia. Pacific highwaytä ei todellakaan ole järkeä ajaa pimeällä, joten pysähdyimme Monterey nimiseen pikkukaupunkiin. Jälleen varsin hyvä päätös, sillä kaupunki oli todella mukava. Montereyssä on vain 30 000 asukasta, mutta pääkatu oli täynnä ravintoloita ja elämää. Mucky Duck on muuten todella hyvä ravintola!
Seuraavana päivänä ajoimme loppumatkan Losiin. Matkalla näimme mahtavia maisemia ja mm. merinorsujen täyttämän rannan. Oli aika hienoa katsella kahden paritonnisen uroksen ottavan matsia! (Video löytyy)
Back in LA
Los Angeles ei edellisellä kerralla oikein vakuuttanut, joten päätimme antaa sille uuden mahdollisuuden. Hollywoodin sijaan majoituimme nyt Downtown Los Angelesin alueelle aikeenamme selvittää, onko kaupungilla yleensäkään keskustaa ja jos on, niin mitä kaikkea sieltä löytyy.
Löysimmekin netistä todella viehättävän espanjalaistyylisen hotellin, joka kaiken lisäksi oli melko halpa. Kannattaa muuten aina varoa kaikkea halpaa ja hyvää. Hotelli nimittäin sijaitsi melko kuuluisan alueen laidalla. Tuo alue tunnetaan nimellä Skidrow. Ihmettelinkin illalla ruokapaikkaa etsiessämme miksi olemme ainoat valkoiset alueella ja miksi aika moni jäi tuijottamaan. No tästäkin selvittiin ja loppujen lopuksi ihmiset olivat todella ystävällisiä.
Jäljellä oleviksi kolmeksi yöksi varasimme huoneet Long Beachin satamassa sijaitsevalta Queen Maryltä. Hinnaksi tuli 86 dollaria/yö/huone, joka on aika hyvä hinta, kun puhutaan 30-luvulla rakennetusta loistoristeilijästä ja alueen isoimmasta nähtävyydestä. Tietää valinneensa oikean hotellin kun valtatien tienviitat opastavat perille!
Queen Mary on kaunis laiva ja pysyy turvallisesti satamassa aallonmurtajan takana. Huoneet ovat tilavia ja palvelu ensiluokkaista. Ensimmäisenä aamuna täällä söimme loistavan aamupalan ravintolassa, jossa soi kepeä jazz ja kannelle mentyämme delfiinit sukeltelivat laivan vierellä. Hyvää elämää! Tutustuin laivalla myös sikareiden ihmeelliseen maailmaan. Täytyy sanoa, että Cohiba oli kyllä hyvää!
Laivalta poistuimme vain kerran käydäksemme Universalin studioilla. Paikka oli hieno ja muumiovuoristorata ja Krystyworld jäivät kohokohtina mieleen. Myös kiertoajelu studioilla oli mielekäs ja moni uusi asia elokuvien tekemisestä valkeni. Oli hauska nähdä, että King Kongista tuttu Skull-island oli todellisuudessa kääpiökokoa ja paikallinen pikkulammikko oli näytellyt useasti mm. Tyyntä valtamerta. Kiertoajelu oli muutenkin täynnä yllätyksiä ja todellisia elämyksiä!
Huonona puolena laivasta voisi sanoa yhden asian: Liian ohuet seinät! Kevyt juhliminen ja neljän ihmisen keskustelu toivat meille viime yönä kolme varoitusta. Emme kuitenkaan lentäneet ulos, kiitos hyvän palvelun.
Kauhutarinoiden ystäville tiedoksi, että Queen Mary on kuulemma Amerikan toiseksi kummittelevin paikka. Tuosta riitti iloa pitkäksi aikaa, kun pelottelin muita seurueen jäseniä. Kirkumista riitti.
Parhaina hetkinä laivasta jäivät mieleen respasta tullut varoituspuhelu, jonka aikana Saavalainen kertoi respalle mm. naapurin bounssaavan huoneessaan jatkuvasti. Repeäminen oli tosiasia! Delfiinit ja historiallinen miljöö olivat myös hienoja unohtamatta tietenkään näkymää Long Beachiin. Long Beach on muuten kaupunkina todella mukava ja jos joskus vielä eksyn tähän osaan Kaliforniaa, uskon majapaikan löytyvän juuri Long Beachiltä.
California Love
Kuluneen kahden viikon perusteella mielipiteeni on, että Yhdysvaltojen länsirannikko on mahtavaa aluetta. Ihmiset ovat aidosti ystävällisiä ja lähes kaikkialla on turvallista. Hotellit ja motellit ovat olleet siistejä ja niin halpoja, ettei hostelleja ole tarvinnut tosissaan miettiä. Jokaisesta majapaikasta on myös löytynyt wlan ja joistakin jopa kiinteitä internetkoneita asiakkaille. Grand Canyon, Vegas ja Frisco olivat mahtavia ja suosittelen kaikille täällä käymistä. Huomiona se, että mitä pohjoisemmaksi Kaliforniassa menee, sitä paremmin kaikki toimii. Itse Los Angeles oli lopulta aika vaisu, mutta kai siitäkin ajan kanssa löytäisi paljon hyvää. Matkustamista takana nyt pari viikkoa ja vielä jaksaa, vaikka koti-ikävä välillä vaivaakin. Huomenna on vuorossa lento Peruun ja reissua jäljellä kuusi viikkoa! Seuraavat muistiinpanot netissä viikon tai kahden päästä.
Numeroita
Matkapäiviä takana: 14
Matkakassasta mennyt: Ei tarkkaa tietoa, reilu 1000€
Ajokilometrejä: Auton matkamittarin mukaan noin 2500 mailia eli 4000 kilometriä
Itse ajettu: Reilu 3000km
Shoppailu: Parit farkut, huppari, tuliaisia
Kännissä: 3 kertaa
Soitetuimmat: 2pac: California Love, Asa: Huojuvat puut, Pirii ja aseit, Ambassa: Valtakausi, Muse: Uprising, Supermassive blackhole, Scott McKenzie: if you are going to san francisco, Volbeat, Johnny Cash, Viikate, CCR, Leevi and the Leavings, Chisu ja tietenkin sokerina pohjalla Jaakko Teppo(Erityisesti Hilma ja Onni, Mäntypistiäinen ja Jälkitauti).
- comments
Renja Aivan mahtavalle kuullostaa! Terkkuja täältä helvetin lumisesta Suomesta koko poppoolle! Nauttikaa lämmöstä, kun pääsitte nyt sinne vihreemmille niityille!! Hirmusesti ootte ehtineet nähdä, ja paljon pystyy fiilistelee mukana jo tän tekstin ansiosta. Tiedämpä miksi olen akatemialla!! Take care and have fun!
Letim Huimimpia raportteja MYMmiltä aikoihin. Upeeta luettavaa. Vähän jäi askarruttamaan tuo kännien vähäinen määrä....
eno Hyvä Ville! Tosi hyvä juttu!
Sankari itse Kahden päivän sisään tulee väliaikaraporttia Perusta. Huomenna 7 tunnin bussireissu Nazcaan, niin on aikaa kirjoitella. Jos nettitilanne on hyvä, niin laitan kuvia ja videoita myös. Kiitos kannustuksesta! Mukava tietää, että tätä luetaan. Ja Letim.. Kännissä voi olla kotonakin. :)
Jane Mahtavaa kaverit! Jatkotarinaa innolla odottaen ja seuraten...
Irppa Esimerkillistä postausta mies! Hieno homma, että reissu on mennyt loistavasti. Itse myyntihommia suomenmaalla, ja omaa MYM:iä 2011 suunnitellessa. Pitäkää lippu korkealla ja nauttikaa :) ! -Iiro