The beginning of the year 2012

01.-06.01.2012

Vuosi 2012 alkoi rauhallisissa merkeissä kävelyllä Wildernessin luonnonpuistossa ihastellen kauniita maisemia ja vesiputouksia. Uudenvuodenpäivä oli ilmiönä hyvin mielenkiintoinen, sillä Etelä-Afrikassa tummaihoinen väestö viettää päivän rannalla. Jokainen ranta oli uskomattoman täynnä ihmisiä, hyvä että väliin mahtui. Suomessa lähimpänä kyseistä mielikuvaa on vappu Ullanlinnassa, sillä samalla tavalla väkeä on uskomattoman paljon, ihmiset syövät hyviä ruokia ja istuvat erilaisissa teltoissa jne.

02.01.2012 oli tekemisen täyteinen päivä, sillä suunnitelmana oli mennä strutsitilalle Oudtshoorniin ja ajaa sen jälkeen Prince Albert Pass. Lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ja aamupäivää vietimme strutsitilalla kahden tunnin ajomatkan päässä Knysnasta. Tilalla teimme kierroksen, jonka ehdoton kohokohta oli strutsilla ratsastaminen. Strutsille laitettiin pussi päähän, aidan kautta kiivettiin selkään ja pussi pois, jolloin strutsi ampaisi juoksuun ympäri stadionia. Kyydissä pysyminen oli suoralla helppoa, mutta kun strutsi teki äkkijarrutuksia, oli putoaminen yllättävän lähellä. Minun ratsastuksestani on todella hieno video, joka on kuvattu isälle ja äidille joululahjaksi antamallamme kameralla, jonka voi laittaa päähän kuvaamaan. Ratsastaminen oli kyllä hauskaa puuhaa, vaikka kyllä edelleen hevosia suosin jos pidempää matkaa tulee taivaltaa, haha.

Matka jatkui strutsitilalta kohti Prince Albert passia eli tiet tietä vuorten yli Prince Albert nimiseen kaupunkiin. Ajomatkan kesto oli reilu pari tuntia, sillä pysähtelimme aika paljon. Maisemat olivat matkan varrella upeat. Syviä kraatereita, korkeita vuoria, kivinen ja pomppuisa autotie, valtavasti kasvillisuutta ja muuta nähtävää.

Erikan ja Stuartin viimeiselle päivälle Knysnassa ei ollut mitään suurempia suunnitelmia laadittuna. Bowlaamista, hieman shoppailua ja illalla grillailua. Tässä kohtaa tuntuu jo siltä, että Knysna on kuin koti ja on hassua ajatella kuinka mekin jo kohta sieltä lähdemme pois.

Viimeiset päivät Knysnassa olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhalliset, sillä seuraavana päivänä lähdimme melomaan, joka olikin melkoinen reissu.

Matkalla oli hauska huomata Afrikan olevan täynnä yllätyksiä. Elämäni ensimmäisen kerran sain kuulla, että huoltoasemalta voi olla bensa lopussa. Enpä ole koskaan ennen kokenut, haha. Vuokrakanootit löytyivät suhteellisen helposti erään joen luota, lähellä merta. Kanootit olivat kahden hengen kanootteja, joten lähdimme melomaan minä ja isä toisessa kanootissa, äiti ja Masi toisessa. Vesi oli melko tyyni, joten pidimme ihan vaatteet päällä, mutta jätimme kuitenkin kamerat ja muut autoon.

Ensimmäisenä meloimme lähellä olevalle vesiputoukselle, joka oli joen notkelmassa. Paikka oli hyvin kaunis, eikä sen olemassaoloa olisi arvannut, ellei sinne olisi melonut. Seuraavaksi suuntasimme kohti merta, jossa aallot olivatkin sitten aivan toista luokkaa. Hieman kauhulla katsoen lähestyimme aaltoja, en merellä koskaan olekaan melonut. Alitimme sillan ja aallot kasvoivat mittaa huomattavasti. Ajattelimme isän kanssa kokeilla yhden ison aallon, mutta yllättäen aaltoja tulikin nopeaan tahtiin enemmän. Hetken kuluttua olikin jo aika kääntyä ja yllätys oli suuri kun huomasimme olevamme paljon kauempana rannasta kun luulimme. Laskuvesi oli kasvamassa koko ajan ja aallot olivat huiman isoja.

Veneen käännettyämme ei mennyt aikaakaan kun iso aalto pyyhkäisi koko kanootin ja meidän ylitsemme ja hiiohoi vaan kun olimme veden varassa, kanootti nurin ja likomärkinä. Kanootti kääntyi meidän päällemme ja kuten myöhemmin olemme naureskelleet, kyllä sitä siinä kohtaa hetken mietiskeli veden alla kanootti päässä, että mitä seuraavaksi. Aallot olivat valtavia ja päästyäni kanootin alta pois tulikin jo kiire päästä kohti rantaa. Aaltojen voima oli valtava ja aina kun pääsi kaksi metriä eteenpäin, imaisi virta sen samaiset kaksi metriä taaksepäin, jonka jälkeen valtava aalto pyyhkäisi taas yli ja sama jatkui uudelleen. Nopeasti huomasin, että ainoa tapa päästä rantaan on edetä ennemminkin sivusuunnassa ja yrittää aallon tullessa uida sen verran vastaan, että pääsi aallon yli. Vaikka hyvin osaankin uida, ei se aina kuitenkaan onnistunut. Vähitellen pääsin rannemmaksi, mutta vastassa ei todella ollut mikään hiekkaranta vaan valtava kivikko.

Isä oli suht lähellä pelastamassa kanoottia, yhtä melaa ja minun toista kenkääni. Yritin itse päästä omista tavaroistani eroon heittämällä niitä kivikkoon turvaan, jonka jälkeen ajattelin mennä auttamaan isää kanootin kanssa. Kivikosta ylös pääseminen ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin luulin, kiitos valtavan virtauksen. Kivi kerrallaan etenin kahden kiven väliin ja siellä sitten pallottelinkin tovin, sillä imu veti minut aina toiseen kiveen ja aalto paiskasi edessä olevaan. Ei sieltä ylös päässyt. Siinä kohtaa näin kun Masi hyppeli rantaa pitkin meitä auttamaan ja isäkin oli jo hyvässä tilanteessa kanootin ja muun omaisuuden kanssa. Itsekin pääsin kivikosta ylös, vaikka voimat olivat kivikkopallottelun jälkeen hieman vähissä.

Missään kohtaa ei tullut sellainen olo, että sinne kuolisi muuten kuin iskemällä päänsä kiveen tai muuta vastaavaa, mutta kyllä siinä muutama kauhun hetki ehti tulla välissä. Merellä on valtava voima kyllä. Saimme kaiken vedettyä kivikkoon kuiville, mutta noustessamme vedestä totesimme kuinka jokainen valui verta ja ruhjeita riitti. Jossain välissä olin iskenyt selkäni kiveen, varpaat verillä ja mahassa haavoja, mutta ei se estänyt liikkumista. Vaatteet täysin likomärkinä kannoin melat kivikkoa pitkin paikkaan, jossa äiti oli vahtimassa heidän kanoottiaan. Myös äiti oli joutunut taistelemaan aallokkoa vastaan kanootin kanssa, joka oli karkaamassa ja oli siinä saanut ruhjeita äitikin, sekä kastunut täysin.

Isä ja Masi kantoivat kanootin paikkaan, jossa aallokko oli huomattavasti pienempi ja siitä meloimme kaikki sitten takaisin aloituspisteelle. Valkoinen lippalakkini oli veressä, joten päätin sen ottaa pois päästä ennen rantautumista. Suurin menetys koko reissussa oli ehdottomasti rakas flipfloppini, josta tuli tällä reissulla legenda. Flipflopin seikkailuista saatte lukea lisää erillisenä tarinana (seuraava postaus).

Täytyy sanoa, että olipahan melkoinen melontareissu. Äiti ei kovin suopeasti suhtautunut tapahtuneeseen ja oli kuulemma aika vahvasti kironnut isää istuessaan kaulaa myöten meressä vaatteet päällä. Seikkailu tuokin, mutta täytyy sanoa, että onneksi ei mitään pahempaa sattunut ja big mamat eli nuo jättiaallot on nyt tämän reissun osalta kokeiltu. Ensi kerralla menen melomaan vähän rauhallisempiin vesiin, ja ennen kaikkea parempaan vuorokauden aikaan. Merivettä tuli juotua myös sen verran, että pienen tauon voi pitää.

Automatkalla tapahtunutta oli jo helppo naureskella ja vertailimme ruhjeiden määriä. Isä voitti ehdottomasti veren määrässä, mutta minä taisin napata palkinnon erinäisten viiltojen ja ruhjeiden määrässä. Varpaani sisällä oli myös kivi, sekä yksi varvas hieman heikossa hapessa, mutta sitä sattuu. Automatka johti kuitenkin suoraan kotiin suihkuun ja pyykkäämään.

Viimeiset päivät vietimme vieraillen rannalla, bowlaamalla ja käyden Knysnan keskustassa. Kävimme kaupungin ruoaltaan parhaassa ravintolassa vielä viimeistä kertaa ja vähitellen oli aika pakkailla tavaroita kasaan, sillä seikkailu jatkuu seuraavaksi kohti Johannesburgia.

Reilut kaksi viikkoa Knysnassa olivat mahtavat ja täynnä tapahtumia. Vaikea kaikkea on kertoa, se pitäisi itse kokea. Itse kaupunki on todella viihtyisä, säät ovat olleet upeat ja on ollut kyllä todella hauskaa. Kyllä sitä taas huomaa, kuinka hyvin meidän perheemme tulee toimeen, eikä meillä koskaan ole tylsää. Kahden viikon aikana on tullut tehtyä ja nähtyä jo hyvin paljon, vaikka oma seikkailuni on vasta alkumetreillä. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllähän sitä elämästä nauttii ja matkustaminen on aivan mieletöntä!

Tässä kohtaa on varmistunut lisää myös tulevaisuuden suunnitelmat. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen, hankin lentoliput Australiaan, jossa vietän Sinin ja Sannan kanssa helmikuussa 2,5 viikkoa ennen siirtymistä Wellingtoniin, Uusi-Seelantiin.

Tässä kohtaa Noora kiittää ja kuittaa. Enjoying life to its fullest!