Profile
Blog
Photos
Videos
29. päivä tuli jätettyä hyvästit Siem Reapille. Vietin kolme hienoa kuukautta Kambodzassa ja BFT:n kanssa työskennellessä ja opettaen englantia lapsille. Tuli tavattua roppakaupalla upeita ihmisiä ja hankittua mahtavia kokemuksia jälleen. Siem Reapista matka jatkui kuitenkin Bangkokiin, jonne kaverini Aleksi on muuttanut opiskelemaan. Vietin viisi päivää Aleksin luona hengaillessa. Bangkokissa on jo pitkään jatkuneet levottomuudet, mutta arkielämään ne eivät juurikaan vaikuta. MBK-tavaratalon luona oli paljon ihmisiä kokoontunut kaduille, mutta mitään suurempaa kaaosta ei omiin silmiin osunut.
3. päivä lähti lentoni kohti Karibian lempeitä tuulia, mutta sitä ennen oli roppakaupalla matkustusta edessä. Lentoreittinä oli Bangkok-Delhi-New York-Santiago (DR). Aamulentoni Bangkokista Delhiin oli n. 4 tuntia, onneksi ykkösluokassa oli vapaita penkkejä ja tämä lento meni oikein leppoisasti. Delhin kentällä olikin sitten odottelua n. 13 tunnin verran. Kentältä löytyi onneksi mukavia makuutuoleja ja odottelu sujuikin suhteellisen hyvin nukkuessa, koneelta sarjoja katsellessa ja välillä syöden. Kenttävirkailijat rupesivat kiusaamaan koneeseen noustessa ja piti rueta tonkimaan ESTAa netistä virkailijan kännykällä, vaikka tämä oli jo Bangkokissa tarkistettu, sillä lippuni oli Bangkokista New Yorkiin. Lopulta löydettiin ESTAn tiedot ja pääsin koneeseen. Jouduin tällä kertaa tyytymään koneessa exit-paikkaan, mutta yllättävän monta tuntia sai nukuttua siitä huolimatta ja reilun 15 tunnin lentomatka meni melko kivuttomasti. Perillä New Yorkissa tiesin, että vaihtoaika tulee olemaan tiukka. Virkailijoiden avulla pääsin ohittamaan tarkastusjonot, mutta laukun saapumisessa kesti sen verran kauan, että en kerenny chekkaamaan enää sitä Santiagon lennolle, joten virkailijat eivät päästäneet minuakaan enää koneeseen. Odotteluaikaa tuli lisää n. 5 tuntia, sillä jatkolento myöhästyi miehistön ollessa myöhässä jostain syystä. Tällä lennolla pääsi onneksi taas businessluokkaan. Heti juomat kouraan ja myöhemmin sai nauttia loistavan kanapekonileivän lisukkeineen. Toimii!
Illalla saavuin siis perille Dominikaaniseen tasavaltaan. Rajamuodollisuuksia ei juurikaan ollut ja kentältä pääsi lähtemään nopeasti. Rahanvaihto ei ollut enää auki, mutta onneksi eräs amerikkalainen antoi miulle 50 paikallista pesoa (vajaa euro), jotta pääsin kentältä keskustaan carro publicon kyydissä. Odottelin tovin sovitussa tapaamispaikassa Couchsurfing-isäntää Israelia, joka saapuikin paikalle kohta. Käytiin Western Unionilla vaihtamassa paikallista valuuttaa ja otettiin kyyti hänen lähiöönsä. Majoitus oli suht alkeellinen, mutta erittäin paikallinen kokemus. Pieni huone sijaitsi serkun pitämän kampaamon takahuoneessa, joka oli tukikohtana seuraavat kolme yötä. Aikaero oli lähestulkoon pahin mahdollinen eli 11 tuntia. Pari eka päivää menikin hieman palautellessa ja illalla väsytti todella paljon. Santiagossa ei sinänsä ole turistille juurikaan nähtävää, mutta itse tykkään vastaavista paikoista, jossa on enemmän paikallista meininkiä. Israelin kanssa tuli tavattua hänen kavereitaan mm. kokkailtua paikallista ruokaa sekä nautittua mukava pastaillallinen erään pariskunnan luona. Kiva muuten olla taas pitkästä aikaa maassa, jossa osaa suurimmaksi osaksi kommunikoida ihmisten kanssa, joskin paikallisten puhuma espanja on aika haastavaa, etenkin jos he puhuvat normaaliin nopeaan tyyliinsä. Israelin sukulaiset tosin pitivät miuta hyvin ujona, mutta en varsinaisesti ole mikään satusetä espanjaksi vielä. Mutta omasti mielestäni selvisin hyvin heidän uteluistaan. Miinuksena ensimmäisestä majapaikasta voisi sanoa juoksevan veden puutteen. Nihkeä ämpärisuihku oli siis käytössä ja välillä vessasta tuli suht etova haju siellä huuhtelu ei näin ollen myöskään toiminut, mutta tästäkin selvittiin oikein hyvin.
Päätin tehdä pikkureissun Haitiin, sillä Santiagosta oli suora bussikyyti Haitin pohjoisosaan Cap Haitieniin. Perjantaina Israel saattoi minut bussiasemalle, josta oli rajamuodollisuuksineen n. 5 tunnin matka Capiin. Dominikaanisen puolella ei tarvinnut nousta bussista, mutta Haitin leimoja varten piti. Maiden välinen tieosuus rajan kohdilla on suht kaoottinen, etenkin juuri perjantaisin ja maanantaisin (tietenkin meikäläisen matkustuspäivät), jotka ovat markkinapäiviä. Ero rajan ylityksen on hieman vastaava kuin Suomesta Venäjälle mentäessä eli ero on huomattava. Bussissa meille annettiin ruoka-annokset, ja ylimääräiset riisit kelpasivat mainiosti rajalla norkoileville lapsille, jotka jakoivat ruuat keskenään.
Haiti on yksi maailman köyhimmistä (ja epäonnisimmista maista) ja sen kyllä huomaa. Couchsurfingista ei juurikaan ole Haitissa apua, vaikka tässäkin kaupungissa jonkun verran osuu ulkomaalaisia (vapaaehtoistyöläisiä ja YK:n työntekijöitä). Edullisen majoituksen löytäminen on melko haastavaa, sillä räkäisistä "hotellihuoneistakin" pyydetään helposti 30-40 taalaa. Taksikuskin avulla löytyi kuitenkin ehkä mielenkiintoisin majoituspaikka, mitä missään maassa tähän mennessä. Neuvottelin 40 taalalla kolme yötä isosta huoneesta, jossa on vaneriseinillä tehty vajaa parikymmentä "koppia". Heti kyllä selvisi, että nämä "tuntihuoneet" on tarkoitettu lähinnä paikallisten pariskuntien lemmenhetkiin. Ajattelin, että mitäpä tuosta, joten nimet alle ja kamat koppiin. Kuitenkin suihku ja vessa löytyvät yleisistä tiloista ja juokseva vesi on jo edistystä Dommaripaikan jälkeen. Ensimmäisenä (ja myös muina iltoina) iltana äänimaailma olikin paikoitellen K-18-kamaa, kun haitilaiset tulivat nauttimaan toistensa seurasta ja viettämään intiimejä hetkiä. Itse kuitenkin korvatulppien avulla nukuin oikein mainiosti. Tavoitteena olikin mennä ajoissa nukkumaan ja ottaa hyöty valoisasta ajasta.
Aamulla heräsinkin ajoissa, joka oli hyvä juttu, sillä olin päättänyt tehdä retken 1800-luvun alun maisemiin. Valtava kasa riisiä, papumössöä ja lihaa evääksi kadulta (en jaksanut syödä kaikkea!!) ja taptap (paikallinen minibussikulkuväline) kohti Milot-nimistä kylää.
Läheisessä kylässä sijaitsee Sans Souci -palatsi ja ylhäällä kukkuloilla vanha linnoitus, jotka Ranskan kuningas Henri rakennetutti. Mahtava palatsi valmistui vuonna 1813, mutta tuhoitui vuoden 1842 maanjäristyksessä. Turisteja on siitä lähtien jäänyt kuitenkin ilahduttamaan nämä rauniot. Olin perillä joskus aamuyhdeksän ja sain yksinäni kierreskellä upeaa palatsia.
Seuraavaksi lähdin tarpomaan kohti linnoitusta, joka sijaitsee ylhäällä kukkuloilla. Tarkkaa tietoa etäisyyksistä ei ollut, mutta olin lukenut, että matka on pitkä. Normaali keino linnoituksella on saapua hevosella tai autokyydillä läheisemmälle parkkipaikalle ja siitä eteenpäin. Lähdin kunnianhimoisesti tarpomaan eteenpäin, mutta jyrkkä tie ja kuumuus tekivät nopeasti selväksi, että hevonen olisi fiksu veto. Erään sinnikkään hevosäijän kanssa tuli tehtyä 10 taalan diili menopaluusta, joka oli todellakin sen arvoista. Ensimmäiset vilaukset linnasta kukkulan päällä oli ihmeelliset. Valtava sota-alusta muistuttava rakennelma tropiikissa ylhäällä vuorten päällä on jotenkin surrealistinen näky. Rakennelma valmistui vuonna 1820 työllistäen 20 000 ihmistä 15 vuoden ajan. Vietin varmaan tunnin-kaksi linnan sopukoita ja tykkejä ihastellen. Olo oli kuin pikkupojalla. 4 metriä paksut ja 40 metriä korkeat kivimuurit suojelivat kuningasperhettä tehokkaasti ulkopuolisilta. Näkymät joka puolelle laaksoon oli useita kymmeniä kilometrejä. Linnoitukseen oli mahdotonta koettaa tunkeutua. Henri Christophe on myös haudattu tänne. Nämä UNESCOn kohteet ovat ehdottomasti käymisen arvoiset ja pääsee omalle suosikkilistalleni historiallisista kohteista.
Sunnuntaina oli vuorossa leppoisampi rantapäivä, jonne nappasin motokyydin Capista. Iltapäivä täällä sujuikin leppoisasti. Iltapäivän ruokailu oli mahtavaa, sillä löysin erään ruokalan (suurin osa paikoista on sunnuntaina kiinni), jossa tarjoiltiin mahtavaa gratiinia (gratinee ranskaksi, suomeksi kait gratiini?) eli melkein kuin makaroonilaatikkoa. Todella hyvää!
Tulin hieman jännittynein miettein Haitiin, mutta loppujen lopuksi kokemus oli oikein mieleenpainuva ja positiivinen. Kadulla ei juuri toisiin valkonaamoihin törmää ja meininki on todella aitoa. Majoituspuoli on ainoa negatiivinen asia. Rahasysteemi on hieman hämmentävä aluksia. Virallinen rahayksikkö on gourdes, mutta monet ihmisistä käyttää kuitenkin vanhaa nimitystä "dollar". 5 gourdesia on yksi dollari. Setelit ovat varmaan hirveimpiä mitä olen missään nähnyt, monet muistuttavat lähinnä roskaa ja pysyvät koossa välillä pelkän teipin avulla.
Onneksi tuli opittua Kambodzassa auttavasti ranskaa, mutta silti toivoisi sitä osaavan paremman. Tosin monet täällä puhuvat creolia, mutta ranska kyllä auttaisi. Numeroiden ja hintojen kanssa siitä on kyllä merkittävät etu. Pimeän aikaan kaduilla ei juurikaan tee mitään, sillä suurin osa paikoista täällä on kiinni eikä muutenkaan hirveästi tee mieli silloin enää ulkona kävellä, vaikka mitään tuskin tapahtuisikaan. Ainakin amerikkalainen kaveri, jonka kyydissä liftasin rannalta iltapäivällä pois, sanoi tämän olevan turvallinen kaupunki. En kuitenkaan ehkä lähtisi Haitia suosittelemaan ensimmäisiä ulkomaanreissuja suunnittelevalle suomalaiselle pikkublondille, mutta muuten kyllä. Kokemus isolla K:lla.
Haitin jälkeen maanantaina saavuin Santiagoon, josta jatkoin eteenpäin kohti pohjoisrannikon rantoja. Olin saanut kutsun eräältä amerikkalaiselta, joka asui Costambarin alueella Puerto Platassa. 57-vuotias Brooklynista kotoisin oleva heppu, joka on tehnyt elämässään vaikka mitä ja juttua riitti! Vietin hänen luonaan 4 päivää (iso talo, jossa sain oman makuuhuoneenkin). Costambarissa tuli lähinnä chillailtua rannalla ja pelailtua biitsiä. Oli mielenkiintoinen kontrasti tulla kotiin ja katsella rantapäivän jälkeen talviolympilaisia televisiosta Karibialla, mutta ei valittavamista! Tänään saavuin Cabareten turistikylään, jossa suurinta aktiviteettia on erilaiset vesiurheilut. Täällä vietän pari yötä linnahostellissa ja sunnuntaina suunnaksi pääkaupunki Santo Domingo ja uudet Couchsurfing-isännät ja emännät! Näistä kuulumisia myöhemmin!
- comments