Profile
Blog
Photos
Videos
Ensimmäinen viikonloppu ja alku viikko Balin maisemissa...
Aurinko herätteli lauantai-aamuna ja aallot pauhasivat siihen malliin, että oli ihan pakko päästä rantaan. ensin syötiin kuitenkin aamiaista ja tässä vaiheessa pitänee mainita, että Balilla ruoka on lähes aina hyvää. Itse olen aina reissuillani syönyt joka paikassa melkein mitä vain ja koskaan ei ole ollut juurikaan mitään sen kummempia vatsakipuja. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla ja maistella. Nappasimme laudat kainaloon ja tallustimme lyhyen matkan läpi lehmä-"haan" kohti aaltoja. Kimmo Asenteelta kertoi, että nyt on ollut todella kovaa aallokkoa ja siltä se näyttikin..En siis päässyt vieläkään veteen, kun en halunnut heti ensimmäisenä päivänä "teloa" itseäni. Sitä paitsi miksi lähteä veteen kun en a) siellä olisi päässyt kuitenkaan mihinkään suuntaan b) pahimmassa tapauksessa en olisi päässyt takaisin rantaan virtausten vuoksi. Joten-jos ei nyt kuitenkaan ottaisi turhia riskejä heti ensimmäisenä päivänäJ.
Iltapäivällä nappasin yhdessä toisen surffaajan, Tonin, kanssa maastopyörät ja teimme lenkin lähimaastossa. Olisin halunnut valokuvata koko ajan, sillä kauniita riisipeltoja, temppeleitä ja muuta nähtävää oli hieman liikaakin. Oli kuitenkin pakko keskittyä tiehen, sillä heti kun käänsin katseeni niin ajoin siihen asfalttitien ainoaan kuoppaan ja melkein kaaduin. Balilla teitä ei muuten juurikaan huolleta, joten kun matkustat tänne, niin varaa matkaan aina reilusti aikaa äläkä välitä kilometreistä. Toinen ikävä asia on jätehuolto-mitä ei siis ole, joten huolehdi ainakin itse että toimitat aina omat roskasi roskiin(mitä ei muuten myöskään ole juurikaan tarjolla). Löysimme pyörämatkalla myös lähellä majoitustamme sijaitsevan jooga-paikan ja sinne pitää mennä ehdottomasti tutustumaan. Nälkä alkoi jo hieman vaivata, joten mietin hetken ottaisinko annoksen polkupyörällä ajavalta pojalta…ehkä en kuitenkaan kokeile IHAN kaikkea ;).
Seuraavana päivänä lähdimme päiväretkelle Serangan luonnonsuojelualueella sijaitsevalle rannalle. Aallot olisivat kuulemma niin kovia, että ei ehkä kannattaisi ottaa lautaa mukaan…hmm, mutta minähän otin;). Aurinko paistoi kuumasti heti aamusta lähtien ja laitoin suojakerrointa 15 kroppaan ja 30 kasvoille-ajattelin nimittäin, että 2 kuukauden takainen Aasian rusketus vielä "suojelisi" minua palamiselta..No, ei suojellut ja päivän päätteeksi olin melko lailla punakka. Muistan, kun olin 10-vuotta sitten Australiassa ja ILMAN mitään suojakertoimia-ei tulisi kuuloonkaan tänä päivänä! Eli suojaa itsesi vähintään 30 kertoimella ellet halua palaa heti alku metreillä…Päivän aikana pääsin vihdoin veteen, mutta kuvio oli se, että aika meni lähinnä melomiseen. Tuntui, että aina kun katsoin rantaan niin olin aina yhä kauempana rantaviivan toisessa päässä. Lopulta jo melominen takaisin rantaankin oli työn ja tuskan takana vaikka olin todella lähellä rantaviivaa. Hyvä vinkki on ottaa kiintopiste rannalta, vaikka jokin rakennus ja pitää huoli, että on koko ajan rakennuksen kohdalla vedessä. Lopulta alkoi sataa kaatamalla. Kuulimme myös, että ainakin 5 surffarilta oli katkennut lauta, joten sekinkertonee jotain..
Ja sitä sadettahan jatkui iltaan saakka. Vaikka sadekausi on Balilla lopuillaan, niin vettä on kuulemma tullut kuin saavista-ei kuitenkaan samaan malliin kuin vaikkapa Thaimaassa, onneksi. Alkuillasta halusimme vielä lähteä lähi-rannalle kokeilemaan onneamme ja siellä pääsin sentään jo laudan päälle. Kun en jaksanut enää itse taistella aaltoja vastaan(siltä se todella tänään tuntui!), niin jäin katselemaan paikallisten surffia. Paikalliset pikku-pojat ovat huippu hyviä ja tuli fiilis että onko lauta liimattu heidän jalkoihinsa kentiesJ? ilta päättyi aivan loistavaan illalliseen ravintola Rumour:sissa(100 Oberoi, Seminyak), minne suosittelen menemään edes kerran Balilla ollessasi-mahtavaa ruokaa. Esim. herkullinen pasta annos n. 3,5 euroa tai salaatti 4 euroa. Nyt nukkumaan sillä huomenna lähtee virallinen surffi-viikko käyntiin: herätys 06.00…aallot-I'm coming!:)
Mikään ei ole parempaa kuin herätä aamulla aikaisin, kun päivä on vielä edessä ja aurinko alkaa sarastella. Toki täytyy ensin päästä sängystä ylös ja se onkin hieman hankalampi juttu, uni kun maistuisiJ. Mutta kun ylös on päästy ja matkaan pikku bussilla lähdetty niin fiilis on hyvä. Etenkin kun tietää että määränpäänä on taas uusi päivä surffin parissa…Tällä kertaa suuntasimme jälleen uutta spottia kohden, mutta perillä odotti pieni yllätys kun aallokko näytti ensin melko pieneltä. Päätimme kuitenkin jäädä sinne, kun sinne saakka oli mentykin…aina ei siis edes ennustukset mene täysin putkeen. Laudat ulos autosta ja aurinkorasvat päälle-pakko oli myös laittaa sinkki-pastaa kasvoihin, sillä edellisen päivän punoitus ei kaivannut enää lisää aurinkoa. Vesi oli melko likaista ja täynnäroskaa-kiitos eilisen myrskyn-mutta mitäs tuosta kun hyppäsi laudan päälle niin oli jo ihan muut asiat mielessä.
Jostain syystä ensimmäiset päivät ovat olleet hieman hankalia minulle ja luulen että se johtui sunnuntain "myllystä" mihin jouduin liian kovassa aallokossa. Eli toisin sanoen ilmeisesti hieman pelotti jos nyt kävisi samoin. Koetin kuitenkin urheasti tsempata mukana ja tarkkailin myös muita sillä silmällä että olisin oppinut paremmilta uusia kikkoja. Surffaaminen on nimittäin kuin mikä tahansa muukin laji: siinä oppii hyväksi vain harjoittelemalla ja taas harjoittelemalla. Päivä oli kuitenkin ihan ookoo ja 2,5 tunnin melominen vedessä teki tehtävänsä. Koska en lähtenyt illalla enää surffaamaan, vaan pidin vapaan iltapäivän niin päätin lähteä Riian ja Tonin kanssa hieman kävelemään. Ja korostaisin tässä sanaa "hieman". Ajattelimme kävellä rantaa pitkin Seminyakiin ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty: matkalla kun oli kaksi nousuveden täyttämää joen uomaa…no niinhän siinä sitten kävi että kohta oltiin VYÖTÄRÖÄ myöten vedessä ja kamat pään päällä jemmassa paikallisen hengenpelastajan huudellessa ohjeita toiselta puolelta. Videotakin tuosta löytyy! No lopulta alkoi vielä sataa ja päätimme ottaa taxin-toinen joki kun olisi yltänyt Riinaa kaulaan saakka, heh. Ilta sujui sitten lepäillessä hotellilla, olihan taas aikamoinen päivä. Huominen aloitetaan "kotirannasta" eli saa ehkä nukkua hieman pidempäänkin;)
ps. Olisi hyvää video-materiaaliakin luvassa, mutta on ollut ongelmia tekniikan kanssa-koetan ratkoa niitä surffin lomassa;)
- comments
Diego ZOMGWTFBBQ they ripped off HARUHI!!!!!!111!!!one1Kidding aside, it's aaylws nice to see an ED animation that contains more than a few frames of actual animation. While the OP is usually one of the most lavishly animated parts of a show, most EDs seem to be done on the cheap either a series of still images or a short loop. I suppose there are practical considerations, and it still beats the text on a black background I've become accustomed to in American TV, but sometimes it just feels like a cop-out (see the Elfen Lied ED).