Profile
Blog
Photos
Videos
Maanantaina vietettiin viimeisiä hetkiä Aucklandissa, kaupungin sykkeessä. Tarkotus oli hypätä klo 13 bussiin ja ottaa suunnaksi Taupo, mutta eipä tullut mieleenkään että puolet Uuden-Seelannin kansalaisista oli päättänylähtä viettämään uutta vuotta luonnon helmaan. Bussit olivat siis täyteen myytyjä ja vain viimisessä bussissa oli tilaa. Viiimeinen bussi siis tarkoitti sitä, että Taupolle saavuttaisiin aamuyöllä yhden aikoihin ja meidän hostellin respa menee kiinni ilta kahdeksalta… Tein kuitenki pelimies liikkeen ja ostin meille liput tälle yölinjalle (tietysti matkakumppanilta kysymättä)ja sormet risitssä toivoin että Jennillä ois yhtä paljo seikkailuhalua ja huumori mieltä=DAsiat kuitenki järjesty hostellin suunnalta yhden puhelinsoiton jälkeen ja Jenni pääsi pälkähästä pelkällä säikähdyksellä! Minähän olisin ollut aivan valmis kokeilemaan myös puiston penkillä nukkumista;)
Oltiin oltu aikasemmin yhteydessä hostelliin ja ne tarjoutu hakemaan meidät bussi asemalta. Kartasta mittailtiin matkaa ja pääteltiin että eihän kilometrejä millään voi kertyä 1,5 enempää. Siispä torjuimme tämän hyvän tahdon eleen ja uskottiin suomalaiseen sisuun. Sisu oli kuitenkin hyvin vähissä klo 01.30 aamulla, kun selässä oli täpötäysi 85 litran rinkka ja käsissä heilui muutama pussukka. Jennin laukullekin on kertynyt kiloja kunniooitettavat 31 kiloa! Oli vain Taupolaisten onni, että saavuimme yöaikaan! Muutamat voimasanat lentelityhjille kaduille, kun matka paljastui kaksin kertaseksi ja käsissä pörivät nyssykät vaikeutti eteenpäin kulkemista. No,lopulta hostelli ja avain löytyivät ja vyöryimme kantamusten kanssa pieneen majaamme.Kämppiksemme olivat varmaan hyvin onnellisia saadessaan meistä seuraa aamu yön tunteina;)
Tiistaina alotettiin sitte työt. Mehän siis asustellaan tällä hetkellä ilmaseksi, tai oikeastaan maksetaan yömme työllä. Meidän vastuulle kuuluu vessojen ja suihkujen puunaus. Ainaki vielä tällä hetkellä olemme hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn!Hostelli on pieni ja sympaattinen perheyritys keskustan ulkopuolella. Majamme on pieni, mutta tällä hetkellä saadaan asustella 4 hengen huoneessa ihan kaksistaan. Ovat varmaan käyneet kauhistelemassa oven raosta tavaramäärää ja päättäneet etteivät voi olettaa kenenkään mahtuvan tuon rojumääärän sekaan=D Sehän sopii meille!
Aino
- comments