Profile
Blog
Photos
Videos
Ne on ne pienet kulttuurierot..
Eilen paastiin noin 13 tunnin matkustamisen paatteeksi Kuala Lumpuriin! Matka taittui taksilla, lautalla ja bussilla rattoisasti. Paatettiin talla kertaa uhrata ylimaaraiset kaksi euroa parempi tasoiseen bussiin ja saimmekin mega luksus bussin! Luksusta bussissa oli puolta suuremmat penkit, jotka sai makuu asentoon, siina sitten kolloteltiin kylki kyljessa 8 tuntia kestava bussi matka =D Palvelun taso ei tosin ylettynyt luksukseen saakka.. Bussi saapui myohassa linja-auto asemalle ja kuskit suunnistivat suoraan tupakki paikalle. Laukut kehoitettiin survomaan auton ala luukusta. Samalla ku punnerrettiin meidan reilu 20 kilon kotejamme luukusta sisaan niin kuski kessutteli vieressa. No, eihan ihan kaikkea voi saadakkaan 2 ylimaaraisella eurollaXD
Niin niista kulttuurieroista! Vietettiin viimeista iltaa Langkawilla ja paatin menna kirjottelemaan muutamia maileja meille jo tutuksi tulleeseen nettikahvilaan. Paikkaa suosittiin Jennin kanssa siksi, etta koneet oli sermien takana ja oma rauha oli taattu. No, siina viimeistellessani maileja huomasin paikallisen teinipojan tulleen viereiselle koneelle ja kovasti se kurkisteli serminsa takaa ulko ovelle pain. Pieni aavistus tuli mieleen mita sermin takana onkaan tapahtumassa ja valitettavasti se osui oikeaan, kaverilla oli kasityo tunti menossa... Hamillani lahdin maksamaan ja mainitsin asiasta paikan tyontekijalle. Ja mita sainkaan vastaukseksi; Se on ihan normaalia taalla! Ja naurun remakka paalle. Pojat kayvat kuulemma aina juuri tassa paikassa hoitamassa tarpeitaan, koska taalla he saavat hoitaa asiansa rauhassa, sermin takana. Koneet ja ymparisto kuitenkin siivotaan aina tallaisen istunnon jalkeen! No sehan lohdutti suuresti XO
Perjantaina sitten lahdettiin tosiaan kohti Kuala Lumpuria. Lautta Langkawilta saapui melko pieneen kalastaja kaupunkiin, Kuala Perlisiin. Aikaa oli kaksi tuntia tuhlattavaksi ennen bussin lahtoa, joten ajattelimme etsia nettikahvilan, kai niiden poikien pitaa taallakin asiansa saada hoidettua. Ensimmaisen kerran kysyin nettikahvilasta KFC ravintolasta ja vastauksena oli ei, ei, ei -kuoro. Kysyin nettikahvilasta seuraavasta hostellista ja vastaus oli sama. Tama porukka siis taitaa tietaa internetin mahdollisuuksista =D Porukka oli huomattavasti hunnutetumpaa kuin Langkawilla ja mina jopa sain muutamia paheksuvia katseita v-aukkoisella paidallani. Pahoitteluni talle kylalle.. Nain ne asiat muuttuvat tunnin matkustuksen jalkeen!
Tama paiva ollaan nautittu taysin siemauksin suurkaupungin elamasta =) Mukavaa vaihtelua paasta todelliseen ihmisvilinaan! Illan paalle viela luvassa Akonia hiekkarannalla X)
Aino
- comments