Profile
Blog
Photos
Videos
Tammikuu 2013
Aromikkaan Hongtongin aivosolupoiston jälkeen päätin kuitenkin jatkaa matkaa tutussa seurassa. Eli suuntamaksi päätin ottaa pohjoisen, Laosin.
Vuosi vaihtui omalta osaltani aika rauhallisissa merkeissä Koh Taolla. Hetan lähdön jälkeen olin lyöttäytynyt 'kimppaan' Kiteeläisen Nikon kanssa, kivempi ja edullisempi jakaa huone jonkun kanssa. No, Niko teki omalta osaltaan pieniä mutkia matkaan. Uuden vuoden aattona yritin itse hieman ottaa ilolientä, tulematta siitä kuitenkaan minkäänlaiseen seitinohueeseenkaan hiprakkaan joten parin mukin jälkeen jätin homman muille. Joulun välipäivien mahatauti vei kaiken ruoka ja juomahaluni ainakin viikoksi. Kyllä vuoden vaihteena riitti siis silti actionia. Porukkamme, vajaa 10henkilöä, hajaantui juuri ennen 00:00 katsomaan ilotulitusta rannalle, joka oli huikea ja varmasti rahaa ja aikaa vienyt esitys, propsit paikallisille juottoloille :-)
Pari tuntia myöhemmin löydettiin poikien kanssa vihdoinkin Niko, ja ainakin 4promillea kännimmässä kuin ennen vuoden vaihdetta. No, tästäpä alkoikin sitten perus vääntö.. Mopon avaimien pois ottaminen, joka toisaalta oli turhaa koska hän ei muistanut missä koko mopo on sillä hetkellä. Enkä mä voinut tietenkään päästää Nikoa silmistäni koska hällä oli meidän kämpän ainoat avaimet, ja jostain käsittämättömän kännisestä syystä hän ei niitä voinut minulle antaa. No, onneksi Nikolta loppui juomat ja hän pähkäili horjuen että mitä seuraavaksi tehdään. Onneksi fiksuina ihmisinä keksittiin että lähdetään meidän kämpille "ryyppäämään" eli nukkumaan. No muutaman lisämutkan jälkeen päästiin matkaan, ko. Kännisankari toisen mopon kyydissä, ja minä toisen mopon kuskina.. Meidän yhteinen taival oisi tuskin onnistunut kun toinen heiluu puolelta toiselle ja mun käsissä on yhtä paljon voimaa kun spagetilla.... Eli kuitenkin ehjinä päästiin perille ja vaivihkaa muutaman lisäkuopan ja -mutkan kautta sain sankarin sammumaan. Näihin kuoppiin ja mutkiin liittyy muutama hauska tapaus, joita en valitettavasti tohdi kertoa julkisesti, mutta Nikolla itsellään on onnea, kun hän ei satu muistamaan näistä mitään. Mä voin vain tyytyväisenä naureskella itsekseni näille sattumuksille >:)
No se siitä Koh Taosta sitten. Aivan ihana saari, käydä uudelleen ja uudelleen, mutta kovin päihdyttävä paikkahan se on. Joten, olin erittäin tyytyväinen päästessäni vihdoin pois tuolta syntien, sattumien ja tapahtumien saarelta.
Matka jatkui siis botskilla nelisen tuntia Chumphoniin, josta jatkoimme yödösällä kohti Bangkokia. Botskimatka oli elämäni hurjimpia. Aallokko oli todella korkea, ja niin myös veneen liikkeet, parhaimmillaan keikuttiin ylös-alas 2-3m. No, kokeneesta merenkäviästä se voi tuntua pieneltä, mutta meri sai muutaman ihmisen voimaan pahoin. Botski oli vielä mallia "istu kannella". Itse kävin kannen alla vessassa, ja meinas jo oksu lentää siinä vaiheessa. No illalla siis maihin päästessämme venailtiin pari tuntia ja 2100 aikaan lähti yödösä kohti Bankkaria. Saavuttiinkin hieman kaiketi etuajassa Khao Sanille, joten siis kellohan oli 0400. 5Hengen porukalla otettiin huone, ja heitettiin kamat sinne. 2Jäi lepäämään, mutta me fiksut ja filmaattiset kolme sankaria päätettiin alkaa ottamaan olutta, koska mistään ei meinannut saada aamiasta vielä silloin. Päivällä tehtiin koko porukalla reissu MBK-kauppakeskukseen, ja muuta ei jäänyt käteen kun järkkärikamera yhdelle meistä. MBK on siitä huono, että sielä on liikaa kaikkea, mutta loppuvaiheessa reissua aion kyllä ostaa sieltä kaiken tarvitsemani, sillä kaikki irtoaa edullisempaan hintaan kuin Suomenmaalla.
Tämän shopping reissun jälkeen alkoi Maijalla uni painaa silmää. Muutaman tunnin päikkäreiden jälkeen alkoikin olla edessä pieni ruokailu ja siirtyminen juna-asemalle kaikin puolin väsyneenä, krapulaisena ja nuutuneena. Ihana fiilis oli päästä Bangkokin saasteista jälleen pois, kun sinne jo neljättä kertaa tällä reissulla tuli pysähdyttyä.
Bangkokin juna-asemalta hypättiin junaan ja aloitettiin n.12tunnin taival kohti Nong Khaita, Laosin ja Thaimaan rajaa. Junamatka oli mukava, raide on suorempi kuin tie, ja sielä pääsi pitkälleen. Eli vaunut oli rakentunut ylä ja alapedeistä, käytävä keskellä. Tottakai perinteen mukaisesti matkaa ei voi taittaa ilman olutta, niin ravintolavaunussahan aika menikin mukavasti parin tunnin ajan. Loppuyö menikin aika hyvien unien kera, muussakin kuin istuma-asennossa. Pienestä koosta on täällä päin ollut vain hyötyä, helposti mahduin yön nukkumaan jalat suorana omassa yläpunkassa. Leveyttäkään kun ei ole ihan kauheasti tässä vuosien saatossa kertynyt, niin kylkeäkin uskalsi kääntää oikein huolella koko yön.
Nong Khain rajalla asiat menivät aika tuttuun kaavaan. Kusetusta, kusetusta ja vielä kerran rahan riistoa viattomilta 'turisteilta'. Kaikenkaikkiaan jos olisi ollut enemmän kokemusta maateitse rajanylittämisestä, oltaisiin säästetty muutama kymppi ja muutama hermo. Ensimmäistä kertaa tuli sanottua paikalliselle ihmiselle 'paha sana', kun alkoi vähän hermoja kirraamaan.
No muutaman tunnin perinteisen venauksen jälkeen oltiinkin jo Laosin puolella, ja matka mini-vanilla jatkui Vientianesta kohti VangViengin kuntaa. Päätettiin ottaa mini-van, eli pikkudösä kun meitä oli 5henkilöä. Ei tarvinnut istua 20 muun hikisen turistin kanssa, vaan omien tuttujen hikiemme mitä oltiin jo haisteltu muutaman päivän. Olo siis oli kaikinpuolin limanen, mutta tiedettiin että kohta ollaan määränpäässä:)
Puolivälissä Vientiane - Vang Vieng väliä päätettiin pysähtyä bisselle. (Tosiaan siis matka-aika ko. kaupunkien välissä on n.4-5h, epämääräinen aika sillä kilometreistä ei todella tiedä.) Bissellä käynti alkoi todella hyvin, pysähdyimme siis käytännössä keskelle ei mitään, missä oli pari kojua joissa myytiin jotain ruoan tapaista ja virvokkeiden tapaista. Dösäkuskimme toimi tulkkina ja kerroimme että haluamme LaoBeerit. Paikallisen ensimmäisenä käteen sattunut pullo sai minut kauhun valtaan. Siinä oli ainakin "NÄIN ISO" hämähäkki. En oo juossut sitten Suomesta lähdön, ja voin kertoa että siinä vauhdissa hivottiin jo maailmanennätystä. No ei nyt vais, mutta lujaa mä pingoin karkuun ja dösäkuski tulkkaa localin isäntämme mulinaa "No poison, no poison". Ihan sama onko poison vai superpoison, mä niin vihaan niitä kahdeksan jalkaisia idiootteja, etenkin niitä minkä koko ylittää mun käsityskyvyn. Hämähäkin koko on ok, jos sen voi imuroida, koira voi syödä sen tai mie voin 5:llä talouspaperin palalla napata sen lattialta. Niin.
No, jokatapauksessa kalja maistui yhtä hyvälle kuin aina ja matka jatkui kohti Vang Viengiä. Perille päästyämme arvottiin guesthouse, majotuttiin, syötiin hyvin ja peseydyttiin (lämmin vesi wuhuu!!) sekä levättiin.
Suunnitelmanamme oli viettää vähä reilu viikko ko. kylässä. Näköala hiveli silmiä ja ruoka oli hyvää. Jokseenkin osalla porukasta meni viikko pilalle, kun päivän sanana toimi ekoina päivinä "turistiripuli". Muutama sai kovan kuumeen ja kaikki muut kivat oireet. Itsellänihän tuo masu ei ole pelannut, ei sitten kumminkaan päin koko kahteen kuukauteen joten eipä tullut yllärinä jälleen ainakaan minulle tuo tauti.
Vang Vieng tunnetaan kaiketi parhaiten tubeilusta. Eli auton(traktorin tms)renkaan sisäkumilla lillutaan pitkin Nam Songia, ryypätään sekä poltellaan pilveä. Joskus aikoinaan kun meno oli villimpi, tubeilu vaati aina muutaman(kymmenen) idioottimaisen länkkärin hengen. Siis tubeilu on ihan yhtä fiksua ja siistiä kun kaljakellunta, mutta joki ja meininki ei taida olla ihan samallainen kuin Suomessa järjestetyt kaljakellunnat, kun persettä raapii Nam Song-joen pohjan terävät kivet.
Osa porukasta tervehdyttyään kävi tubeilemassa, itseäni ei huvittanut lähteä lillumaan kylmään veteen, sillä koko Vang Viengissä oli kylmä kuin Suomen kesänä. Iltaisin joutui vetämään hupparin päälle ja yöllä nukkumaan villasukat jalassa, tulipahan niillekkin käyttöä:)
Jatkettiin me perinteen mukaisesti paikallisen 'Viskin' testaamista, oikein värikkäin seurauksin. Dokaaminen taisi mennä pikemminkin meidän porukan keskeiseksi, kun kaikki paikat Laosissa menee kiinni klo 23. Poikkeuksiakin on, jos vain riittää fyrkkaa lahjoa poliisit. Eli toisinsanoen oltiin loppuajasta Vang Viengissä viskipäissämme omalla kämpillämme, katseltiin elokuvia ja heitetiin huonoa läppää.
Kahdella henkilöllä rytmiryhmästämme matka jatkui päivää aiemmin kun meillä muilla. He lähtivät Laosin keskivaiheille tekemään skootterireissun, ja me muut siirryimme 1,5vuorokauden mittaisen matkan voimin 4000 Islands - Don Det nimiselle saarelle, Mekong joen varrelle, aivan etelä Laosiin Kambodzan rajalle.
Matka taittui Vientianeen asti normalilla bussilla, josta illalla matka jatkui Sleeping dösällä. Se on nimensä veroinen ajoneuvo. Eli bussi on katettu sängyillä, aina 2vierekkäin, käytävän molemmin puolin. Sänkyjen koko on vain tehty nähtävästi pienille ihmisille, sillä minä ja toinen matkakumppaneista mahduimme ongelmitta nukkumaan jalat suorassa vierekkäin, kun pituutta molemmilla on vain hieman päälle 160cm. Toisella matkakumppanilla oli hieman huonompi tuuri. Hän on yli 180cm pitkä ja nukkui saman pituisen yhtä ison miehen vieressä. No, eipä tuo suoraksi pääsemisen mukavuus kauaa kestänyt, tiet on niin huonossa kunnossa että unet jäi aina tunnin mittaiseksi horrostamiseksi ja seuraavan töyssyn kohdalla oltiin taas hereillä.
Yön kestäneen rymistelyn ja huonojen unien jälkeen päästiin Pakseen, jo aika lähelle määränpäätämme. Paksesta jatkettiin erittäin monen mutkan ja ihmettelyn jälkeen matkaa eteenpäin, päämäärään matkaa oli siis jäljellä n.2tuntia. Puolessa välissä tätä taivalta pysähdyimme tauolle, parikymmentä minuuttia aikaisemmin kuulin kovan kolauksen ja ajattelin että ajoimme jonkin eläimen yli. No, syy kolahdukseen selvisi. Jonkin hihnapyörän pyörä oli mennyt rikki, ja tavalliseen tapaansa paikalliset ihmettelivät kuinka näin oli voinut käydä, ja pyörittelivät pyörää käsissään, kuin se olisi pyörittelystä korjaantunut. Ihmisiä nauratti ja turhaannutti, olihan lähes kaikki matkanneet koko edellisen päivän ja yön ja mietimme kuinka pääsemme loppumatkan, noin tunnin vielä, perille. Vastaus tähän tuli aika nopeasti. Taukopaikan pihaan ajoi keskikokoinen lava-auto, ja rinkan siirsimme katolle sekä matkustajat sisään kapeille penkeille vieriviereen. Siis bussilastillinen porukkaa aika paljon pienempään katettuun lava-autoon. No, me nuorina ihmisinä päästimme vanhemmat istumaan ja jäimme viimeisiksi odottamaan kyytiin pääsyä. Paikat saimmekin sitten perä-luukun päältä. Eli viimeisen tunnin matkustimme pomppuisella tiellä pelkän luukun reunalla. Voin kertoa, että perse huusi hoosiannaa kun pääsimme vihdoin satamaan. Viiminen kerta kun luovutan paikkani jollekkin muulle. No tästä satamasta pääsimme vihdoin pieneen longboattiin ja meidän kuljetettiin ihanalle, ja myöhemmin vielä ihanemmaksi muodostuneelle Don Detin saarelle.
Eli, pääsimme vihdoinkin perille. Ja aina pitkän matkustamisen jälkeen, tekee mieli ruokaa (koska matkan teko menee paastotessa) suihkua ja puhtaita vaatteita, sekä ehkä myös jokusta rentouttavaa olutta.
Don Det, pieni kiva saari..Tosin joskus ollut vielä rauhallisempi kuin nyt. Sanotaan, että VangViengin tubeilusekoilu on siirtymässä/siirtynyt Don Detille. Idioottimaista porukkaa pyörii ja törkyilee kylässä ympäri päissään ja pilvessä. Kuitenkin saari tarjosi minulle sen mitä tarvitsin, rauhassakin siis sai olla. Joten kaikesta alkuvastustelusta huolimatta olinkin saarella melkein 3viikkoa.
Kaupoista sai kaikkea mitä tarvitsee, paitsi hiuslakkaa, joka sattui olemaan lopussa. Ainoa asia, mitä olen todella tarvinnut tässä reissussa on hiuslakka. Ja se oli loppu. Ja sitä ei saanut mistään, ei mistään! Patenttiratkaisuna pidin huivia päässä koko ajan. Toinen asia mikä aiheutti huolia ja murheita, oli koko ajan pahemmaksi menevä, kipeytyvä olkapääni, joka lähti siirtämällä pois paikaltaan. Myös hermot koko kädessä oli jostain kohtaa painuksissa, kun kipu tuntui sormissa asti. Asiaahan ei auttanut paikallinen tapa istua lattialla tyynyjen ja patioiden päällä risti-istunnassa, jossa ryhti ei vain kertakaikkiaan voi pysyä hyvänä. Saarelta ei löytynyt apteekkia, ja vaikka olisi löytynytkin, paikalliset eivät osaa englantia joten et voi tietää mitä lääkettä saat. Huvittavaa oli se, että kaupoissa sen sijaan myytiin diapamia.
Valittamisesta eteenpäin. Olkapää vaivaili mutta muuten saari tarjosi ihania ja juuri sopivia asioita minulle. Kaikki paikat menivät kiinni n. klo 23, joten vuorokausirytmiä pääsi tasoittamaan. Aamulla heräsin viimeistään 10, jollen aiemminkin kukonlauluun, moottoriveneen käynnistykseen tai lasten ääniin. Pääsin jälleen jakamaan kämppäkulut uuden tuttavan kanssa ja ruoka oli edullista. Kaiken kaikkiaan ei ole kauhean paljoa kerrottavaa niistä vajaasta 3viikosta, mitä saarella tuli vietettyä. Ja ne asiat, mistä jotain kerrottavaa olisi, jätän omaksi ja paikalla olleiden tiedoksi, sillä kertomalla siitä fiiliksestä mikä minulla oli, ei saisi läheskään yhtä hienoa, kuin itse sen kokemalla. Se oli vähän niinkuin "mun oma juttu", ei sitä voi ymmärtää, paitsi ehkä yksi ihminen. No se siitä fiilistelystä.
Synttäritkin tuli vieteltyä Don Detillä, tai ehkä ei ihan fyysisesti sillä saarella. 30.1. keskiviikkona järkättiin jälleen (niin kuin lähes joka viikko) eräiden baarien toimesta BBQ boat trip, eräälle saarelle noin 20min longboat ajelun päähän. Reissuun oli tällä kertaa paljon osallistujia, n.60. Aamulla kuitenkin sain mieluisen yllärin. Perinteisessä aamiaispaikassani, Happy Baarilla, söin perinteistä aamiaistani. Sain pojilta syntymäpäivälahjan kesken aamiaisen, lahja olikin taas semmoinen, mitä ei ulkopuolinen tajua. Mutta minä olin kovin mielissäni lahjasta. Lahjan jälkeen pojat oli järkänneet mulle synttärikakun, jossa oli 1kynttilä, ja sainkin onnittelulaulut sitten koko aamiaispaikan paikallaolleilta. Olen taas niitä ihmisiä jota nolottaa aivan älyttömästi olla huomion keskipisteenä. Suoriuduin kuitenkin omasta mielestäni erittäin hyvin tästä huomion osoituksesta.
Iltapäivällä starttasi BBQ boat trip. Olin urheasti auttamassa veneiden lastauksessa, ja tottakai kipeytin taas olkapääni siinä rytäkässä. Tyhmä kun olen.. No, retki meni oikein mukavissa viskin huuruisissa olotiloissa kaikkien osalta. Koko päivän auringossa istuminen, ryyppääminen ja vähäinen ruuan saanti teki tehtävänsä. Takaisin saarelle saavuttiin auringonlaskun jälkeen, n. klo 19. Klo 21 olin tyytyväisenä kämpällämme, pienessä muurahaisten asuttamassa puisessa kopissa, ja suunnittelin nukkumaan menoa. Uni ei kuitenkaan tullut ilman yökaveriani, joten valvoin melkein puoleenyöhön asti, kunnes vihdoin nukahdin ja heräsin jälleen kukon laulun aikaan.
Perjantaina 1.2. päätimme jatkaa matkaa. Aiempi 5hengen matkaseurueemme oli hajoamassa, kaikilla eri määränpäät. Lähdin siis jatkamaan matkaa yhden vanhan kaverin, ja kahden uuden tyttösen kera. Määränpäänä tälläkertaa Siam Reap, Kambodza. Aamu meni tuskaisissa oloissa. Olin edellisenä iltana taas juonut vastoin "sääntöjäni" paikallista olutta, ja maha kiitti aamulla. Sadannen kerran vessassa käyneenä hyvästelin saaren, Mikon ja hyppäsin long boattiin. Enpä oikein sanoin voi kuvailla, miten pahalta lähtö tuntui.
Matka-ajaksi matkatoimisto oli antanut 12h. Kaiken rajasekoilun, odottamisen, dosän 100kertaa vaihtamisen, ja jumiutuneen selän jälkeen pääästiin perille ei suinkaan klo 20 niin kuin oli luvattu, vaan klo 02. Eli matka kesti 18tuntia. Siispä, ei ikinä kannata olettaa, että matka kestää sen aikaa, kun matkatoimistolla luvataan. Tämä pätee etenkin Kambodzassa ja Laosissa. Teiden kunto on aivan karmivaa, joten nukkumisesta ilman Valiumia ei tule taatusti mitään.
No, vihdoin pääsimme hostlalle, suihkuun ja vaakatasoon, unta ei tarvinut odotella.
Siam Reapin visiitin oli tarkoitus olla lyhyt. Seuraavana aamuna herättiin liian aikaisin, ja lähdettiin katsomaan pakollinen nähtävyys. Angor Wat + muut temppelit. Jaksettiin vissiin kaiken kaikkiaan pyöriä 4-5h, kunnes päätettiin lähteä väsyneinä, nuutuneina ja kyllästyneinä takaisin hostlalle. Iltamalla tietenkin hieman ruokaa ja viiniä, ja mukamas ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä kävimme torilla shoppailemassa jotakin, ja lähdimme jatkamaan matkaa iltapäivästä kohti Phnom Penhiä. Jälleen kerran meidän tuurillamme todellinen aikataulu ei pitänyt paikkaansa, ja olimme perillä vasta myöhään illalla. No, kaiken lisäksi Phnom Penhissä surtiin vanhan kuninkaan hautajaisia. Joten, paikalliset pitivät aika pitkälti putiikkejaan kiinni. Löydettiimpä kuitenkin vielä puolen yön maissa paikallinen rafla, josta saimme ylläriylläri kanaa ja riisiä pienen kielimuurin jälkeen. Perus hyvä mättö, siis fried rice w. chicken, ja ruoka on aina tuoretta. Mutta kaikesta huolimatta ko. ruoka alkaa maistua jo puulta. Aamuisin tulee yleensä syötyä toastia ja kananmunaa jossain muodossa. Ruisleipä alkaa muistuttaa jo kaukaista haavetta<3
No, ruisleivästä puheen ollen. Olisihan sitä kai jossain muodossa saanut Phnom Penhin Suomibaarista, mutta päätin jättää tämän nautinnon kotiin paluuksi.
Kaikin puolin, toinen Kambodzan piipahdus kesti minun osaltani n.4vuorokautta, riitti oikein hyvin tällä kertaa. Perjantaina lähdettiin Don Detiltä ja maanantaina olin jo Phnom Penhin lentokentällä lähdössä takaisin Kaakkois-Aasian napaa, eli Bangkokia, taas...
Bangkok. Khao San Road. Taas. No, kuinkahan mones kerta jo. Bangkokia kutsun lauseella "ihan jees". Jos jotain on vailla, melkein mitä vaan, sen saat Bangkokista. Jos johonkin tarvii päästä, sinne pääsee Bangkokista. Bangkok tarjoaisi varmasti paljon enemmänkin, jos kiinnostus riittäisi koluta paikkoja läpi. Tällähetkellä fiilis on ollut vain se, että mahd. yksinkertaisia siirtymiä paikasta A paikkaan B. Olkapääni ei tainnut tykätä Kambodzan halki kulkemisesta, rinkan kantamisesta, siis irtoaa 1,5l vesipullon kantamisesta... Olkapääni päätti siis lopettaa yhteistyön näin muutamaa viikkoa ennen reissun päättymistä. Bangkokin hyvä puoli oli se, että sielä on kunnollista terveydenhoitoa. Lääkäri ammattitaitoinen, englantia puhuva paikallinen. Kertoili faktoja olkapäästäni, ja hämmästeli kuinka 22vuotiaalla se voi noin herkästi liikauttamalla irrota. Jaa, tämähän piristi minua kovasti. Loppulomaksi hän määräsi minulle lihasrelaksantteja ja reumakipulääkkeitä. Eipä tarvitse enää rentoutua viskillä..... Illalla relaksantti naamaan niin nukkumattia ei tarvitse rukoilla paikalle.
Vammoista, sairasteluista ja paikkaamisista. Tuntuu että useammalla reissututulla alkaa paikat reistaamaan. Yhden jos toisenkin haavojen paikkailua, kaverin oireiden 'diagnosointia' ja toimenpiteiden selventämistä... Tätä on riittänyt koko loman ajan tasaisin väliajoin, eli onneksi totuus omasta työstä ei pääse unohtumaan ;) Totuus taas omasta kunnosta pääsee unohtumaan, aika pitkään täällä on pärjännyt fiiliksellä "kyllä minä pärjään, ei tartti auttaa..", nyt kun ei enää edes käsimatkatavara nouse, niin ei enää naurata... Kaikkein hauskin asia, ainakin pitkästä aikaa. Matkavakuutus. Tyhmänä noviisi reissaajana en tajunnut, että matkavakuutus on vain yleensä 90 päivää voimassa siitä hetkestä lähtien, kun lähden kotoa matkalle. No... Reissuni kestää vähän yli 100 päivää, eli kymmenisen päivää jäisi ilman matkav. Äitini kanssa pohdittiin asiaa, ja päätin kysyä Kilroylta, voiko lippuani vaihtaa aikaisemmaksi, että olisin tullut kotiin siinä 90päivän tienoilla. Minun tuurillani: "Unfortunately the ticket you are holding is not a flexible ticket and can NOT be changed.". Tämän jälkeen äitini kysyi vakuutusyhtiöltä, onko mahdollisuutta ottaa lisäkuukautta. Valitettavasti tämäkään ei käynyt päinsä. Kyselin myös itse Goudalta, ja äitini muutamalta muulta yhtiöltä. Valitettavasti mikään ei ollut mahdollista...Kaiken hyvän lisäksi äitini otti selvää vakuutusten perussäännöistä, ja ilmoitti että yhtiöni matkavakuutus on ollu voimassa VAIN 30 päivää matkan alkamisesta. Kaiken hikoilun, luulemisen ja tuskailun jälkeen sain tietää, että olen pian matkannut 2kk ilman minkään sortin matkavakuutusta! Eihän tässä tilanteessa auttanut muu kuin nauraa äitini tekstarille "Näillä mennään.."
Muutaman mutkan jälkeen, olen ehkä mahdollisesti saanu loppulomaksi eräältä yhtiöltä matkavakuutuksen.. Mutta, sekin on ehkä. Eli nyt tarvii olla tosi varovainen..;) Hihi..
Matka jatkunut Bangkokista tänään Krabille. Istun 30hengen dormissa, kirjottelemassa blogia, tutkimassa karttaa ja hoitelemassa juoksevia s-posti asioita. Kohta otan relaksantin naamaan, toivon että osa kivusta häviää, poltan tupakan ja odotan nukkumattia jolla ei kauaa kestä saapua. Saapi nähdä mitä tämä kuulemma rauhallinen turistirysä minulle tarjoaa. Ainakin se tarjoaa työkavereiden tapaamisen, sitä olenkin tässä jo muutaman viikon odotellut :-) Krabilta matkaa aioin jatkaa taas ensi viikon lopulla kohti Koh Changia, kenties.. Niinkuin matkana aikana olen huomannut, suunnitelmat muuttuu jatkuvasti (äiti tainnut 'joskus' sanoa minua tuuliviiriksi) ja koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan :)
- comments