Profile
Blog
Photos
Videos
Savonlinna, Finland
Matkakuume nousee
Blogi on viimein saatu auki ja näin aluksi olisi varmasti syytä esitellä kuka blogia jatkossa kirjoittelee.
Olen 27-vuotias ja alunperin Forssan seudulta kotoisin oleva tyttönen. Reilu kolme vuotta sitten hakeuduin Itä-Suomeen opiskelemaan luokanopettajaksi ja tämän vuoden aikana tarkoituksenani olisi saada viimeiset kurssit kasaan ja tutkinto valmiiksi. Nyt asustelemme poikaystäväni Tonin kanssa Savonlinnassa. Omiin harrastuksiini kuuluuu liikunnan lisäksi matkustelu.
Toni eli poikaystäväni lupasi aina autella välillä kirjoittamisessa, joten esittelen myös hänetkin. Toni opiskelee Savonlinnassa Mikkelin Ammattikorkeakoulussa matkailun koulutusohjelmaa nyt kolmatta vuotta. Hänen opintoihinsa tuleva vaihto sopii hyvin. Hän saa oivan kansainvälisen kokemuksen opiskelusta ulkomailla, joka katsotaan varmasti hyödyksi työmarkkinoilla valmistumisen jälkeen. Toni viihtyy vapaa-aikanaan myös liikunnan parissa ja yhteinen ehdoton harrastus on juuri matkailu. Kummatkin meistä tekevät töitä ahkerasti koko vuoden ja erityisesti kesän ajan ja keräämme säästöjä uusia matkoja varten. Säästöjen avulla lennämme joka vuosi johonkin kauas nauttimaan auringosta, lomasta ja keräämään uusia kokemuksia. Tänä vuonna matkastamme tulee hieman pidempi ja saamme viettää matkustellen ja ulkomailla asuen koko kevään ajan.
Viime vuonna matkamme suuntautui juuri Kaakkois-Aasiaan, jossa matkustimme mm. Thaimaassa, Kambodzassa, Vietnamissa, Malesiassa ja viimeisenä päädyimme Indonesiaan, Balille. Kaikkien sattumien kautta törmasimme yhteisien tuttujen avulla Asia Exchangen Harriin ja Tuomakseen ja siitä se idea sitten vaihtoonlähtemisestä syntyi. Puhuimme asiasta jo matkan aikana sekä uima-altaalla että illallisella. Heitimme silloin jo ajatuksena ilmaan, että nähdään sitten ensi keväänä täällä Balilla vaihto-ohjelman merkeissä. Heitto oli silloin vielä enemmän vitsi. Kotona tarkemmin asiaa pohdittuamme se ei tuntunut ollenkaan hassummalta vaihtoehdolta, vaan itseasiassa hyvältä idealta ja koko viime kevään sekä kesän ajan pohdimme asiaa vakavammin. Kummallakin oli yhteinen ajatus: Nyt tai ei koskaan! Omiin opintoihini opintokokonaisuudet Balilla ei suoranaisesti käy yksiin, mutta Tonille opiskelut ulkomailla on oiva lisä matkailun opintoihin. Itse olen juuri valmistumassa ja ehkä täydellisempää ajankohtaa elämässä ei tule enää tulevaisuudessa, joten tilaisuuteen oli nyt tartuttava! Kokemus ulkomailta asumisesta, uusista kulttuureista sekä opinnoista ulkomailta ei voi olla koskaan haittaa, päinvaistoin.
Viimeinen ja ratkaiseva päätös vaihtoon lähtemisestä on syntynyt ja matkavalmistelut tulevaa vaihtoa varten on kovassa käynnissä. Alustava hyväksymiskirje on tullut sähköpostitse, lennot on koko ajan hakusessa sekä kaikki byrokratiaan liittyvät paperit on työnalla. Monen monta juttua pitää muistaa ottaa huomioon, kun lähtee puoleksi vuodeksi ulkomaille. Seuraavaksi pitäisi tilata aikaa hammaslääkärille, aikaa rokotuksille, täytellä Kelan papareita.... Lista tuntuu olevan loputon. Huh, tässä tulee vielä kiire. Viimeiset koulujututkin olisi suoritettava kunnialla ennen kun istumme lentokoneessa nokka kohti uusia seikkailuja.
Postailen taas lisää matkavalmisteluun liittyviä kuulumisia.
Maiju
- comments


dumb Kääntyykö nuo kreditit suoraan opintopisteiksi? Eli 3 kredittiä = 3 opintopistettä?