Profile
Blog
Photos
Videos
Hej!<3
eli tallas hetkella ollaan Kumningessa about 600km bussimatkan paassa rajan ylityspaikasta laosiin jonne olisi tarkoitus aloittaa kevyt 12 tunnin bussimatka huomisiltana viiden aikaan. Kumningeen tultiin Guilinista yon yli junalla.
Juhannusviikko vietettiin siis aurinkoisessa ja yyber helteisessa Yang Shuassa perjantaista lauantaihin. Yang Shua oli alkusilmaykselta aikamoinen turistihelvetti, mutta mieli muuttui ennemman positiiviseksi paikan suhteen mita kauemmin vietimme siella aikaa ja tutustuimme jengiin, mestoilta loytyi aktiviteetteja joka lahtoon koskilaskusta kiipeilyyn. heti ensinmaisena lauantaina menimmekin vahan kikkailemaan paikallisen oppaan kanssa takalaisen vuoren reunalle. neljan tunnin kiipeilyt riittivat sille paivalle ja koko viikolle antille ja jonille, mutta joonan sisainen duracelpupu lahetti pojan viela loppuviikosta eri jyrkanteelle.
enaa on hankala muistaa mita minakin paivana touhuttiin, mutta paa-asiassa lohoiltiin Li-joen rannalla sijaitsevalla biitsilla, minne sykahdimme joka paiva muutaman kilometrin matkan fillareilla. yhtena paivana kavimme valloittamassa Moon Hillin, joka oli jonkin nakoinen turistinahtavyys, hiki tuli. siinapa oli sen viikon urheillut.
juhannusperjantaina jarjestimmekin sitten poika porukassa rannalle kunnon suomalaiset juhannuskarkelot. viikon aikana kutsuimme kaikki lankkarit ja yleensa kaikki jotka vain naimme liittymaan perjantaina joukkoon iloseen. perjantaina porukkaa sitten keraantyikin rannalle oikein kunnolla. kasasimme bambukokon suomalaisten kesken, koska muuthan olisivat olleet pelkastaan tiella bambuja kannellessa. Finlandia maistui kaikille ja kokko roihusi. rannalta pilkkopimeassa suunnistimme fillareilla kohti paikallista kuppilaa, johon sitten koko juhlavaki kokoontui. lauantaina reippain mielin guiliniin jossa nukuimme yon ja junalla tanne. huomenna matka jatkuu kohti laosia...
paikkojen nimissa(ja ehka muissakin sanoissa) taitaa olla aikamoisia kirjoitus virheita enka jaksa korjata niita, pahoittelen jos ette pysy karryilla!
-antti-
- comments