Profile
Blog
Photos
Videos
Aika huikee reissu etelässä takana. Sain mitä halusin ja vähän enemmänkin. Lähdin 14pvä vajaan parin viikon lomalle koulusta Patagoniaan. Mimmit sytty enemmän Brasseista, joten sain onnekseni lähteä Han Solona. Huikeen luonnon keskellä yksin olo on nimittäin real deal. Ah + saa puhuu itsekseen ja syödä itsensä uneen.
Lensin edestakasin sen ollessa halvempaa ja tottakai tehokkaampaa rajatun ajan kanssa pelaillessa. Matkaa olis bussilla kertynyt arviolta 3000km per suunta. Mutta joo, lensin El Calafateen, josta matka jatkui jo seuraavana aamuna El Chalteniin- Chalten on Argentiinan uusin kaupunki, joka on käytännössä olemassa vain osan vuodesta. Se sijaitsee Los Glaciares National Parkin sisällä ja toimii lähtöpaikkana trekeille sekä vuorikiipeilijöille. Vieressä nousee tunnetut huiput Cerro Torre ja Cerro Fitz Roy (Yogarocksin Antti valloittamassa ensi vuonna?).
Meikällä oli mukana kaikki hc-vaelluskuteet kuten housut ja wc-paperia. Pyrin ostamaan kenttäruokaa jo ennakkoon koska Patagonian pikkukaupungit turistimagneetteineen ei oo niitä halvimpia paikkoja shoppailla pasta carbonaraa. Paikalta sain helposti vuokrattua teltan, kaasukeittimen ja makuualustan.
Olin reilut 5 päivää skuugelissa ja meno oli SIISTI. Oli vuorii, jäätikköö, kondorikotkii, haukkoi, polkui, järvii ja meikä. Vaelsin päivät pysähdellen lohkareille kiipimään, iltasin avasin bissenderin ja puhuin clint eastwood-espanjaa chileläisten vuorikiipeilijöiden kanssa. Samalla tavalla ku tietyissä maailmankolkissa douchebagien näkemisen todennäkösyydet pomppaa ni tuolla pomppas todennäkösyydet nähä uusii gei-idoleita (mancrush-mies/cooli jäbä/joojoo voi olla mimmiki). Tapasin siistei tyyppei nimittäin. Ammattimaisia kiipeilykuvaajii, hc-jenkki kiipijöitä, aitoja erämiehiä sekä mukavii poikii ja tyttöi. Chaltenin top 5 meikän mielestä oooooon 5. vittu paisto aurinko koko ajan, paloinkin <3 4. uudet idolit 3. Piedras Blancasin jäätikkö, koska no jäätikköneitsyys meikällä, olin siellä ihan yksin ja polku sinne oli fyysisen mieletön 2. Kiipiminen mestoilla, yksin, luonnossa, uh 1. Cerro Torre ja sen vieressä leireily. Jää kyllä inttileirit kakkoseks. Aamulla heräät, peset feissin, laitat kiipeilykengät ja omenat kainaloon, kävelet 20 metriä, kiipeät huikeessa mestassa t-paitasillasi, feels like heaven pum pum pum pum. Fitz Roylle kunnimaininta parhaista näkymistä, liika jengi pudotti listalta. Ainiin epic sipa-maastot.
Vietin vielä puolisen päivää kiipeillen kaupungin vieressä olevilla lohkareilla. Ekaa kertaa oikeilla reiteillä ja mankkaa sormissa. Illaksi Calafateen ja suunnitelmissa oli siirtyä suraavana päivänä Puerto Natalekseen näkemään Andy McCoyta. Tottakai dösä kuitenkin täynnä ja all is s***. Lähdin kakkosvaihtoehtona sille toiselle suurelle JUTULLE Argentiinan puolen Patagoniassa eli Perito Morenon jäätikölle. Se on yks maailman harvoista vielä kasvavista jäätiköistä. Koko on jäätävän iso - haha u see what i did there huh miten hyvä- ja näkymä maukas. Kuusi tuntia kattoen jäätikköä voi kuulostaa vähän puuduttavalta mut se ei ole, se on siistiä. Päivän mittaan arska lämmittelee jäätikön järvessä olevaa etureunaa ja tuloksena megatron-destruction-30000. Ääni joka lähtee kerrostalon korkuisen jäämöykyn murtuessa muistuttaa ukkosta ja sen saman möllykän putoaminen alapuoliseen järveen on spektaakkeli joka kannattaa käydä yytsimässä. "Hauskana" tiedonjyvänä: paikalla kuollut noin 30 henkeä putoavan jääpalan pirstaloituessa ja palasten lentäessä jengin päälle.
Koska Calafate on aika muna paikaksi tietyt paikat nähtyään, lähdin Chileen tuulettumaan. Hyvä reissu kaikessa lyhykäisyydessään. Bussi Puerto Natalekseen (Chile) oli noin viisi tuntia. Tultiin yöllä uutukaiselle bussiasemalle, jota ei ole merkattu uutuutensa vuoksi mihinkään karttaan. Kaikki muut ottivat taksin, mutta meikä köyhänä lähdin kävelemään. Kaksi tuntia myöhemmin pää tyynyyn tähän astisen reissun parhaassa hostellissa. Koitin aamulla liftata jonkin matkan päässä olleelle näköalapaikalle mutta tottakai alkoi sataa ja näkyvyys heikkeni samalla niin, että päätin kävellä takaisin kaupunkiin. Kaupassa onneksi oli Koffin olutta, joka vaikkakin pahaa niin helpotti tilannetta. Meni illalla odottelemaan raflan ulkopuolelle paria aiemmin tapaamaani sveitsiläistä kun tottakai alkoi sataa taas. Näin ainoaksi mahdollisuudekseni mennä sateen suojaan keskusaukiolla olleeseen museojunaan ja avata koffini. Meni ehkä viisi minuuttia ennen ku junaan tuli Akun ja Ukin 190-senttiset saksalaiset kaksoisolennot juomaan bisseä kanssani. Juotiin aika rivakasti bissejä kunnes poliisi tykitti rynkyt kainalossa mestoille. Meidät haettiin junasta aika vihaisesti, bisset kaadettiin pois ja tehtiin aika selväksi, että julkisilla paikoilla juominen on kielletty. Sakkolapuilta säästyttiin niukasti. Baarissa vielä voitettiin tikanheitto-kilpailussa baarimikolta lisää bisseä. Hostelliin ryömittyäni tajusin, että mulla on aamulla aikaisin lähtö takasin kotimaahan. Pari timmaa unta ja aamiaiselle... Aamulla ei aamiaista tai ylipäätään yhtään ketään ollut hostellissa näkyvillä. Infernaalinen darrahedari jyskyttää päässä, helvetillinen nälkä, dösärille 2 kilometriä, ulkona sataa, tajuat ettet ole maksanut vielä hostelliasi, tajuat ettei hostelli kysynyt nimeäsi tai edes halunneet nähdä passiasi tullessasi, mitä teet? Odotin niin pitkään kun pystyin kunnes oli pakko lähteä dösälle. Kun tulin, siivooja päästi mut ineen eikä suostunut ottamaan massia vastaan vaan sano et joku felippe sieltä tulee keräämään dinerot, ei tullut. Kohtuullisen suoraselkäselle suomalaiselle tekee paha lähte maksamatta, oikeesti tunsin itseni elokuvien pakomatkaajaksi passintarkastuksessa rajalla. Ajattelin et vittu, kohta se hostellin siivooja kävelee jostain kulman ympäri ja sit jengi alkaa ampumaan.
Calafatessa oli onneksi viikon kestävät festarit samaan aikaan ko meitsin reissu. Sikana bändejä, stand uppia, motocross-show, viritettyjä autoja vähän ko fast and furioussissa ja paljon jengiä liikkeellä. Aika mieletöntä siihen nähden, että Calafatessa on asukkaita jotain 20 tuhatta. Lava oli oikeesti iso ja meininkikin iltaa kohden aika mainio. Calafatessa ei ihan hirveesti tehtävää ole tai no on siellä itseasiassa ihan hyvä biitsi ja pyörän vuokraaminen on big fun. Pyörät ei oo ihan halpoja, mutta kunnon offroad kapineita kuitenkin. Patagoniassa, niinko oikeestaan ihan koko Argentiinassa (Chile?) on törkee määrä dogeja. Ne kulkee melko vapaina kaupungilla ja kokoaa hopeanuoli-tyyliin isoja laumoja. Yleensä ne jahtaa autoja ristiin rastiin ja lisääntyy mutta vuokraappa pyörä, rimpauta kelloa pari kertaa ja se on game on ihan samalla lailla. Saatanallinen koiralauma koittaa näykkiä jaloista. Calafate ehdoton ykkösjuttu on siis. Vuokraa pyörä, aja rantatielle, laita takaa-ajo musat soimaan podilta (esim joku Tarantinon soundtracki), rimpauta kelloa pari kertaa ja lähe polkemaan. Rantatie on laudoitettu, mut se on tehty ehkä kymmenen vuotta sitten ja välistä puuttuu aika paljon lautoja. = ajoväline (fillari)+kuumotusmusa (soudtrack)+muut kilpailijat (rabies-dogit)+rata ja esteet (laudoitus ja reijät) ON TOSIELÄMÄN MARIOKART!!!!. Ei puuttunu ku banaaninkuoret. Toinen mitä suosittelen Calafatessa on tutustumista australialaisiin hostellinpitäjiin, hanki yhteinen puheenaihe oppimalla että kaveri on ollut 7v naimisissa tanskalaisen kanssa, kuuntele pitkään oikeesti huikeita matkajuttuja ja puhu oman hostellin perustamisesta, vastaa myöntävästi kutsuun mennä hänen huoneeseensa katsomaan kuvia miekkosen hostellista, haista asiassa jotain pelottavan mätää kun vihdoin ymmärrät, että tanskalaisen nimi olikin Klaas, kuumotu vitusti ja ja koe yksipuolinen homokokeilu-avautuminen, vastaa kohteliaasti lähenteleviin ehdotuksiin, kättele ja poistu. Mieletön jäbä, niin toimiva hostelli, että oli mahdollista olla duunissa vuosi ja reissata aina vusi. 140 eri maata ja mielettömiä paikkoja kokenut mies. Nyt tiiän mitä aion tehä isona.
Siinäpä se reissu pitkälti. Parasta oli Chalten, Perito Moreno oli myös tosi kova. Jos massit olis riittänyt ni ehdottomasti Chilen puolella Torres del Paineen vaeltamaan (ehkä maailman paras trekki), se on kuitenkin tosi kallista verrattuna Argentiinan puoleen. Jos taas aika olis riittäny ni ehdottomasti lentämällä/dösällä Ushuaihin, sieltä liftaamalla takasin pohjoseen. Koko etelä on verrattain turvallista ja liftaajiakin on aika paljon eli ei tarvitse yksin liftata jos ei tahdo. Jos kelit on oikeesti huonot ni patagonia voi olla aika tylsä paikka. Jos aurinko paistaa ni parempaa saa hakea. Seuraava postaus tulee nopiammin, ehkä jo huomenna. Muita kuvia fbeen puolella.
- comments