Profile
Blog
Photos
Videos
Intia
Jaisalmer 23-28.4.2011
Juna Pushkarista kohti Jodhpurin välipysäkkiä kesti jotakuinkin kuusi tuntia. Jodhpurissa meitä odotti junan vaihto, jota odottelimme asemalla kolme tuntia lisää. Yöjuna Jaisalmerin aavikkokaupunkiin lähti yhdeltätoista illalla ja matka meni mukavasti kun juna saapui perille jo viideltä aamulla. Huomasi kyllä että ollaan saavuttu hiekkaisemmille seuduille, kun junan ikkunoista tulvi hiekkapölyä sisään. Ei ollut kovin kiva herätä yöllä siihen kun on vaikea hengittää hiekkapilven läpi=)
Junamatkan alkutaipaleella Jaisal View nimisen uudehkon hotellin työntekijä lähestyi meitä majoitustarjouksen kera. Tyyppi oli meidän kanssa siis samassa junassa ja lupasi meille hotellistaan erittäin halvat hinnat, koska paikka on uusi ja he kaipaavat vastineeksi hyviä arvosteluja hotellista. Jaisalmerin kulta-kaivos, kamelisafarit Tharin aavikolle, ovat virittäneet hirveän kilpailun kaupungin matkanjärjestäjien ja hotelliyrittäjien keskuudessa. Olimme etukäteen lukeneet, että monista hotelleista heitetään turistit ulos vaikka keskellä yötä, jos he eivät ota kamelisafaria samasta paikasta. Meille tehty hotellitarjous sisälsi lupauksen "HASSLE FREE", johon tartuimme erittäin mielellämme, sillä tämän mukaan emme joutuisi todistamaan mitään draamanäytelmää jos ottaisimme reissun jostain muualta. Kovat rahat kyseessä kamelibisneksessä! Junan saavuttua aamuyöllä Jaisalmerin asemalle, meitä odotti sen edustalla hotellin jeeppi, jolla pääsimme muutamassa minuutissa paikan päälle katsastamaan paljon ylistetyt huoneet. Ei sieltä ihan sitä luvattua uima-allasta löytynyt, eikä nettiäkään, mutta saatiin hyvään hintaan (5€/yö) huone ilmastoinnilla, televisiolla ja omalla vessalla. Luvattu uima-allas sijaitsi jossain pitemmällä, mutta sinnekin omistaja lupasi viedä meidät jeepillänsä kun haluttaisiin, niin ei se haitannut. Kattokerroksesta löytyi ravintola ja ylin kerros sisälsi mukavan pienen lekottelutilan 360 asteen kaupunkinäkymän kera.
Jaisalmerin kaupungissa celsiusasteet olivat pilvissä ja sen kyllä tunsi ihollansa. Kamelisafareita oli mahdollisuus tehdä päiväretkestä ainakin kahden viikon pituiseen vaellukseen, ja päädyimme pohdinnan jälkeen yhden yön ja kahden päivän reissuun, josta ehkä jopa selviäisimme näillä kuumuusasteilla. Varasimme reissun omasta hotellistamme, koska pomo oli asiallinen, näytti tietävän mistä puhuu, eikä painostanut meitä millään lailla. Hinta oli noin 15 euroa (1100 rupiaa) per päivä per henkilö ja se sisälsi kaiken tarpeellisen: ateriat, juomavedet, nukkumisvermeet, oppaat, kamelit, luvat armeijalta jne. Valitsimme kyseisen reissun myös siksi, että reitti olisi miltei turistivapaa, kun aikomus olisi mennä ensin jeepillä 85:n kilometrin päähän ja aloittaa kamelinkidutus vasta pitkällä lähellä Pakistanin rajaviivaa. Yleisin reitti lähtee Jaisalmerin kaupungista ja kiertää tietyt paikat, joissa sitten on porukkaa pilvin pimein. Tämä olisi ollut kyllä paljon halvempi, mutta uskottiin että saataisiin rahalle paremmin vastinetta kaukana turistilaumoista.
Eka päivä Jaisalmerissa kului hankkiessa kunnon vermeet aavikkoa varten: Pitkähihaiset ja vilpoiset housut ja paidat, aurinkolasit hiekkapölyä vastaan, sekä remmillinen kangaspussi vesipulloa varten. Turo oli aiemmin jo ostanut valtavan hienon cowboy-hatun pään suojaksi ja me muut päätimme kietoa huivit päähän arabityyliin mitkä löytyisivät valmiiksi kassin pohjalta. Shoppailun ohella näimme hyvin mitä kaikkea pienen 60 000:n tuhannen asukkaan kaupungin sisältä löytyy. Kaupungin silmäterä oli suuri, vuonna 1156 rakennettu kukkulan päällä tönöttävä linnake, jonka muurien sisäpuolelta löytyi palatsi, temppeleitä, kauniisti koristeltuja rakennusten julkisivuja, sekä ihmisten asuintaloja. Linnakkeen sisäosa oli melko sokkelo, kun kapeat kadut johtivat mikä minnekin suuntaan. Jätehuolto ei ainakaan ihan muurien vierustalla toiminut, kun roskakasat lojuivat paikoitellen jossain lehmänsonnassa ja tukkivat koko kulkureitin, mutta muurien päällä kiipeilemällä vältyttiin kahlaamasta pahimmissa kohdissa. Miltei koko kaupunki oli väritykseltään hiekanvärinen, kun kaikki rakennukset olivat vaaleanruskeita ja linnake nousi kaupungin ylle näyttäen jättimäiseltä hiekkalinnalta. Ei ole ihan tainnut "tule hyvä kakku, älä tule paha kakku" -lurituksella saatu aikaan tuollaista rakennelmaa. =) Linnakkeen ulkopuolelta löytyi pieniä kauppoja, jotka myivät kaikkea antiikkiesineistä erilaisiin tekstiileihin ja soittimiin. Muun osan kaupungin katuverkostosta täyttivät pankit, nettikahvilat, ravintolat, hotellit, lehmät ja vuohet.
Kamelisafari 24-25.4.2011
Kamelisafarimme sai alkunsa heti seuraavan päivän aamuna, kun ahtauduimme jeeppiin kuudestaan kahden saksalaisturistin kanssa. Kello näytti suunnilleen kahdeksaa aamulla, kun auto lähti liikkeelle. Autokuskin täydennettyä lähikaupasta vesi- ja ruokavarastot reissua varten, matka jatkui ekalle pysäkille, joka oli kaiketi joku vanha hautarakennelma. Kuski ei juurikaan puhunut englantia niin ei edes kysytty paikasta tarkemmin, mutta eipä hirveästi mielekiintokaan sitten riittänyt paikan tarkempaan tutkimiseen kun ei tiedetty mikä paikka se oli. Seuraava pysähdys tehtiin pieneen kylään, jonka asuintalot oli rakennettu lehmänlannasta. Lapset olivat kuin mitäkin linssiluteita kun koko ajan joku keikisteli kameran edessä=). Käveltiin kylällä hetki ja yritettiin salaa tiirailla asuintalojen sisään ja lasten saattamina palattiin lopulta takaisin jeepille.
Puolen tunnin ajelun jälkeen tien reunustassa näkyi seitsemän satuloitua kamelia, sekä neljä kamelimiestä. Olimme päässeet kamelisafarin aloituspisteeseen, keskelle ei-mitään. Hyppäsimme pois auton kyydistä ja jeeppi huristeli matkoihinsa jättäen pelkän pölypilven jälkeensä. Menimme kamelien luokse, jossa yksi oppaistamme kietoi turbaanit päähämme ja pian olikin jo aika kiivetä kamelin selkään. Kamelimiehistä kaksi oli aikuisia ja kaksi oli pieniä lapsia, ikää ehkä seitsemän-kolmetoista vee. Pienin heistä johdatti minut kamelin luokse, jonka nimi oli Moria. Turon kameli ei vaivautunut kertomaan omaa nimeään, olipa kummallinen eläin=) Kun kaikki tavarat oli lastattu ja kytketty uusien eläinystäviemme selkään, oli meidän vuoro kiivetä satuloille. Kamelin noustessa seisomaan, ryhmänjäseniltämme kajahti ilmoille kiljaisu jos toinenkin, tuntui meinaan hivenen että sieltä lentää päistikkaa alas. Pomppuinen matka alkoi halki Tharin aavikon, kun kaksi kamelimiestä ratsasti ekan kamelin selässä ja meidän kuusi kamelia toisiinsa kytkettyinä seurasi perässä. Pikkupojat kävelivät tarmokkaasti koko letkan hännillä.
Satula oli aluksi yllättävänkin mukava ja pehmeä. Matkan jatkuttua jonkun aikaa, alkoi kyllä jo löytymään uusia lihaksia ja takapuoli huusi hoosiannaa. Matkan taittaminen oli aika hidasta, eikä maisemat alkuunsa juurikaan vaihtuneet. Aavikko oli lähinnä tasaista hiekka- ja kivimaata, missä siellä täällä kasvoi rutikuivaa ruohoa ja puskia. Kameliletka eteni tottelevaisesti, lukuunottamatta jonon hännillä tulevaa Janin kamelia nimeltä Rocket=) Herra Raketti tykkäsi vähän kyttyrää kun oli viimeisenä ja se oli koko ajan kyönimässä muiden kameluksien vieressä ja kiilaamassa niitä. Kamelien välillä kulkevat narut osoittautuivat samalla vähän vaarallisiksi, kun ne meinasivat toisiinsa sotkeuduttuaan pudottaa rohkeat ratsastajat palleiltaan. Jani otti ohjat käsiinsä, pisti kamelin kuriin ja suoritus olisi ollut kyllä kameliajokortin arvoinen=) Itse vaan laitoin vettä myllyyn ja silittelin Rockettia aina kun se tuli kosketusetäisyydelle=)
Lounastauko pidettiin kuumimpaan aikaan iltapäivästä ja kamelienkin lasti purettiin siksi aikaa jotta ne pääsivät huilaamaan ja syömään risuja ja ruohoa. Meidät ohjattiin vilteille puun varjoon lepäämään ja sillä aikaa kamelimiehet valmistivat koko ryhmälle sapuskaa. Vietettiin taukopaikassa kolmisen tuntia ja lounaaksi oli chapati-leipää, jotain kasvishässäkkää ja chai-teetä. Aavikolla oli niin kuuma, että aikamme makoiltuamme puun varjoissa, sekään ei enää viilentänyt yhtään. Juomavesikin alkoi olemaan jo kiehuvan kuumaa, mutta pakko sitä oli juoda litrakaupalla että pysyy tolpillaan. Meille luvattua kylmää vettä ekalle päivälle ei paljoa näkynyt, ylläri=) Aika puun alla kului torkkuen, jutustellen ja syöden ja jäätiin myös mini-kokoisen hiekkatornadon alle=) Pyörivä hiekkapilvi pyyhkäisi suoraan meidän ylitse ja sen jälkeen ei enää paikkaa löytynyt viltiltä mikä ei olisi ollut täynnä hiekkaa ja teräviä risuja. Aika hupaisaa että aavikolla on lääniä vaikka kuinka ja silti se pyyhkäisi yli just siitä missä me valkonaamat istuttiin.
Matka jatkui joskus kolmen ja neljän välissä ja maisema muuttui hetkellisesti hiekkadyynimereksi. Dyynit olivat hienon näköisiä ja tuntui siltä että ollaan oikeasti aavikolla. Maiseman muututtua takaisin tasaiseksi, kamelimiehet pistivät pitkäkaulat juoksemaan. Aluksi ravi kameleilla oli hauskaa ja sitä oli kiva kokeilla, mutta ekan minuutin jälkeen hauskuus kyllä tyssäsi ja pahasti. Juokseminen alkoi sattumaan kaikkia tosi paljon, joillakin mahaan, joillakin selkään, joillakin rintaan ja ties minne muualle. Hengittäminenkin oli hivenen hankalaa! Kun juoksu stoppasi, karjaistiin että ei enää tätä, ei ole kivaa ja sattuu liikaa. En tiedä mitä kohtaa meidän englantia taitava kamelimiehemme ei ymmärtänyt, mutta pian juoksu taas jatkui entistäkin kauemmin. Auts, auts ja auts. Lopulta äijä onneksi tajusi että meistä kukaan ei halunnut enää käyttää kameleita juoksemiseen ja hän lupasi että mennään hitaasti loppumatka.
Seuraava stoppi tehtiin samaisen kamelimiehen kotikylään. Kylä oli keskellä aavikkoa ja sielläkin talot oli rakennettu lehmänlannasta. Juotiin miehen kotitalon edessä kupposet teetä ja hän jutusteli kyläläisten kanssa. Me lähinnä odotettiin että matka taas jatkuisi ja että saavutettaisiin leiripaikka jossa viettäisimme yömme. Auringonlaskun aikaan kamelikulkue saavutti juomapaikan, jossa odotti ikävä yllätys. Joku oli varastanut altaista sangon, jolla vettä on tapana nostaa kaivoista kameleille, eivätkä ne saaneet juotavaa. Kamelimies selitti eläinten juovan parikymmentä litraa vettä kerran päivässä ja jolleivät ne saa sitä, ne eivät ole kovin tyytyväisiä. Miehet yrittivät etsiä vesisankoa lähistöltä ja jonkun ajan kuluttua yksi miehistä marssi paikalle sangon kanssa ja alkoi nostamaan kaivosta vettä ylös altaisiin, että eläimet saisivat edes vähän juotavaa. Vettä näytti lopulta olevan tarpeeksi ja kylältä asti meitä seurannut koirakin hyppäsi veteen kylpemään. Matkan jatkuttua saavutimme pian uudet hiekkadyynit ja sillä aikaa kun miehet hakivat polttopuita ja pystyttivät meidän leiriä, me istuimme dyynien päällä katsoen auringonlaskua. Auringonlasku oli tällä kertaa jostain syystä aika laimea, aurinko oli ihan haalean värinen ja värit taivaallakaan eivät juuri muuttuneet. Koira oli jatkanut meidän seuraamista ja seisoi nyt yksinäisenä ja ylväänä korkealla dyynien päällä.
Asettauduimme leiriin ja illan pimennyttyä tuijotimme kaunista tähtitaivasta vilttien päältä. Olimme koko päivän haaveilleet kylmästä juotavasta ja oli mukava yllätys kun joku kyläläinen tuli myymään meille kylmää limsaa. Hinta pulloissa oli tuplaten sen mitä kaupoissa, mutta ei paljoa kiinnostanut vaan kulautimme muutamat pullolliset minuuteissa kurkustamme alas=) Kamelimiesten nuotiolla valmistama illallinen sisälsi riisiä, vihanneshässäkkää ja chapati-leipää ja ne syötyämme jatkoimme tähtitaivaan ja lukuisten tähdenlentojen ihailua. Paljaan taivaan alla makoilu oli tosi mukavaa ja rentouttavaa, vaikka nuotiolaulut jäivätkin laulamatta.
Oltiin varmoja että nukkuisimme vilttien päällä, mutta paikalle oli raahattu jostain kaikille oikein omat retkisängyt ja paksut viltit! Sänky oli tosi lyhyt, mutta muuten niissä oli mukava maata ja uni tuli hyvin tähtitaivaan alla. Aavikko oli kamelien ja vuohien pitämiä ääniä lukuunottamatta ihan hiljainen. Keskellä yötä säpsähdin hereille, kun jokin hyppäsi sänkyni jalkopäähän. Mikäs muukaan se oli kun meitä kylältä seurannut villikoira=D Itsellä on vähän eri käsitys villikoirasta, kun tuo odotti kiltisti ruuantähteitä, rakasti silittämistä ja sitten vielä hyppää toisen sänkyyn nukkumaan=D Annoin koiruuden maata jalkopäässä vilttini päällä ja jatkoin uniani, vaikka jossain vaiheessa se alkoi valtaamaan enemmän ja enemmän tilaa enkä mahtunut enää kääntämään edes kylkeä=) Yön tarkeni hyvin yhden paksun viltin alla, kun celsiusasteet eivät kovin alas pudonneet yölläkään.
Aurinko nousi aikaisin, eikä kukaan meistä jaksanut varsinaisesti nousta sitä katsomaan. Heräiltiin joskus seitsemän ja kahdeksan välissä, ja saatiin aamupalaksi paahtoleipää, hilloa, hedelmiä, teetä, keksejä ja jonkinnäköistä makeaa riisiä/puuroa. Tavaranlastaus oli seuraavana ohjelmassa ja taidettiin yhdeksän jälkeen olla taas kamelin selässä. Kukaan ei kovin innolla odottanut enää kamelilla ratsastamista kun paikat olivat edellisen päivän jälkeen melkoisen muusina. Saatiin päättää montako tuntia tänään haluttaisiin kameloida ja tuumattiin että pari tuntia riittää mainiosti. Matka sisälsi taas tosi upean dyynialueen, jonka läpi kuljimme mennen hiekkamäkiä ylös ja alas. Kahden ja puolen tunnin jälkeen saavuimme taas kamelien juomapaikalle, missä parveili myös paljon vuohia. Jäimme kamelien selkään istumaan kun ne joivat ja meidän lemmikkikoira meni myös samaan altaaseen taltuttamaan janoaan. Paikalliset alkoivat viskomaan koiraa kivillä että se poistuisi paikalta ja lopulta oman kamelini viereen tuli vuohipaimen pätemään. Paimen yritti iskeä kaikella voimallaan koiraa jollain kepillä/raipalla ja kuinkas sattuikaan että paimenen raipan ja koiran välissä oli minun varpaat. Vähän kuumotti kyllä kun toinen lyö täysillä jaloille, olisi tehnyt mieli vedellä äijä siihen paikkaan, mutta parempi oli vaan niellä kipu ja kirota itsekseen. Muutenkin ärsytti kun vesiallas oli niin iso että siitä olisi ihan hyvin riittänyt yhdelle ylimääräiselle koiralle juomavettä. Niillä vaan ei ole mitään arvoa tässä maassa, koira kun on suunnilleen samalla tasolla kuin torakka. Kulttuuriero, minkäs teet. Muutenkaan olo ei ollut mikään kaksinen, kun helle vei kaikki voimat.
Kamelien juotua jatkoimme vielä pienen matkan eteenpäin, hyppäsimme satuloilta alas puunvarjoihin lepäämään ja jäimme odottelemaan nuotiolla porisevaa lounasta. Ruokalista oli suunnilleen sama kuin edellisellä kahdellakin kerralla: Kasvishässäkkää, chapatia ja teetä. Oltiin aiemmin syötetty meidän seurakoiralle ruuantähteitä ja juotettu vettä. Varmaan oli vähän liikaa liian äkkiä, kun yhtäkkiä koira hapuili viltin päälle ja laattasi siihen päälle. Ei ollut kamelimies kovin iloinen ja kivet ja risut lensivät taas kaaressa sen päälle. Turo ärähti äijille että eläimien pahoinpitely lopetettaisiin, mutta se on täällä niin tavallista ettei heitä paljoa kiinnostanut. Siinä olikin sitten kiva lepäillä pari kolme tuntia ja katsoa kun paikalliset hakkasivat vuoronperään koiraa, paikalla haaskaavia vuohia ja omia kameleitaan. Kolmen tunnin kauhunäytelmä. Kellon lähestyessä iltapäivä kahta, kamelisafari sai päätöksensä kun jeeppi hotellistamme tuli hakemaan meitä lounaspaikalta. Paluumatka jeepillä vei kolmisen varttia ja oli niiiiiin kiva kun pääsi suihkuun huuhtomaan aavikon hiekat pois ja kunnon vessaan. Illan tultua menimme hotellin kattoterassille juhlistamaan aavikolta selviytymistämme, varsinaisia erä-Jormia ollaan kaikki=)
Kamelisafari oli kokonaisuudessaan tosi hieno kokemus, mutta helteiden vuoksi tosi raskas kun täällä on tähän aikaan vuodesta joka päivä varmaan yli neljäkymmentä astetta lämmintä. Se, kipeät vastalöytyneet lihakset ja kiehuvan kuuma juomavesi tekivät tehtävänsä, eikä kukaan meistä olisi halunnut tällä erää jäädä aavikolle yhtään pidemmäksi aikaa. Once in a lifetime, kuvaa hyvin viimeisiä fiiliksiä reissusta ja ainakin itselleni aavikolla yöpyminen tähtien alla oli safarin paras hetki.
Vietimme Jaisalmerin kaupungissa safarin jälkeen vielä pari kokonaista päivää, joiden aikana pyörittiin lähinnä kaupungilla ja linnakkeen sisäpuolella. Maailmanympärimatkamme viimeinen kohdekaupunki on Intian pääkaupunki Delhi, jonne suuntaamme torstaina yöjunalla. Matkaa Jaisalmerin ja Delhin välillä on yhdeksäntoista tuntia, ei houkuttele, mutta törsäsimme viimeisiä pennosiamme sen verran enemmän että ostettiin paikat ilmastoidusta vaunusta. Ei pitäisi ainakaan hiekkaa lentää ikkunoista sisään ja toivottavasti siellä on myös viileä=)
- comments
Jopa Kyl te olisitte voinut minkä tahansa hotellin ottaa, Turoa kun ei mistään niin vain heitetä ulos pienten intialaisten toimesta :) Yllätys ettei Turon kameli kertonut nimeään kun se näki Turon kokoisen isännän tulevan selkään niin olisin itekin ollut hiljaa! hahaa! ja sielläpäin on muuten "älä tule paha kakku" -arkkitehtitoimistoja useampiakin...
Jopa kannattaa muuten kurkkia niihin savimajoihin, koska sieltä voi löytää "afrikan tähden" nimittäin Osama Bin Ladenin on sanottu majailevan juuri siellä Pakistanin rajamailla.. vois jäädä retkestä $25milj voitolle ;)