Profile
Blog
Photos
Videos
Kambodza on mielenkiintoisin maa jossa olen käynyt ja sanon tämän vaikka olen ollut maassa vasta kolme tuntia. Kokemusta on vasta maan pääkaupungista Phnom Penhistä joka eroaa paljon esimerkiksi Bangkokista. Julkista liikennettä 2 miljoonan ihmisen kaupungissa ei ole. Kun ihmiset yhtä aikaa lähtevät töistä ja kouluista pyörillä, skoottereilla ja autoilla liikenteeseen, jossa ei ole sääntöjä eikä liikennevaloja, kaaos on taattu. Meillä meni 15 km matkaan lentokentältä keskustaan tunteroinen ja täytyy sanoa että sellaista ihmismäärää ja kaaosta en ole nähnyt missään ennen.
Kontrasteja ja vaikeita asioita on paljon ja niihin pitää tottua ja oppia suhtautumaan jollain järkevällä tavalla ettei psyyke räjähdä. Pienen alueen sisältä löytyy hienoja ravintoloita, kauppoja ja asfaltoituja teitä ja kulman takana on paikallisten markkinat, köyhyyttä ja sotkua. Hienon ravintolan lasi-ikkunan takana 4-vuotiaat lapset yrittävät myydä käsikoruja. Äiti ja kolme pientä lasta nukkuvat kadulla sanomalehtien päällä. Hiljaiseksi ja nöyräksi tekee.
Tiet ovat paikoin todella huonossa kunnossa ja ilma on sakea katupölystä ja pakokaasuista. Yleisin tapa liikkua paikasta toiseen on tuk tuk eikä takseja juuri näy liikenteessä. Jos haluaa matkustaa taksilla kyyti pitää soittaa ja sopia etukäteen. Lentokentältä kaupunkiin ei pääse kuin taksilla ja meillä oli tuuria, koska saimme todella mukavan englantia puhuvan taksikuskin. Pölyisten teiden takia tuk tukin sijaan sovimme että hän vie meidät huomenna tutustumaan Kambodzan hirvittävään historiaan.
- comments