Peru (21.5-13.6.2012) (Bocas Del Toro, Panama)

Jatketaas taas Perun tunnelmilla.

Saavuin Limaan Havannasta illan suussa ja kuljetus hotlaan kuului myos matkaan. Matka kentalta hotlaan kesti n. 40 min. Liikenne niin kuin Kuubassakin oli aikamoista kaaosta, jossa uskaliain ja isoin auto vaan kaantyilee ja vaihtaa kaistaa seka toottailee, niin sillain parjaa hyvin taalla pain. Vilkkuja ei juurikaan kayteta ja kaistat ovat vaan ohjeellisia. Niin paljon autoja voi olla tiella kun sinne vaan suinkin mahtuu rinnaikkain. En itte kylla ajelis taalla, vois aika pian tulla kolari tai pareet palaa muihin tiella liikkujiin. No, maassa maan tavalla.

Hotelli oli ok, sellanen kolmen tahden hotelli hyvasta kaupunginosasta nimelta Miraflores, joka vapaasti kaanettyna tarkoittaa "katso kukkia". Sielta loytyi ravintoloita, baareja ja kauppoja, mista sai kaiken tarpeellisen. Eka ilta ja seuraava paiva meni ihmeteltaessa seka uuden partakoneen ja kameran akkulaturin hankkimisessa. Oli kylla mukavaa saada partakone, kun Havannassa kavi vaan parranajossa parturissa. Olihan sekin ihan mukavaa, kun ei itte tarvinnut ajaa partaa.

Limassa ekassa vaiheessa olin kolme paivaa ennen Andien trekkausta ja Machu Picchulla kayntia. Olihan mukava huilata ja orientoitua ennen korkeeseen ilmanalaan menoa ja n. 40 km patikointia korkeella vuoristossa. Kolme yota Limassa meni suhteellisen nopeasti. Paivat olivat aika samanlaisia; aamupala, lahitienoon kiertelya, lounas ja illallinen. Kolmannen paivan iltana sitten oli tiedotustilaisuus, mita trekkaus- ja Machu Picchu-ohjelmaan kuului. Ekaksi kuului lento Cuscoon, jossa totutellaan korkeella oloon, silla Cuscokin on jo 3400 metrin korkeudessa. Cuscoon tultaessa kylla jo huomasi, etta ollaan korkeella. Pienta paansarkya ja vasymysta seka jopa pari kerrosta rappusia kavutessa huomasi, etta se otti voimille. Se tuntui kylla aika oudolta, kun aikaisemmin ollut vastaavanlaista kokekunut. Tassa vaiheessa mietti, miten se korkeus vaikuttaa trekatessa ja korkein kohta tulee oleen 4800 metrin korkeudessa. Cusco vaikutti oikein mukavannakoiselta kaupungilta, keskella iso tori ja sen ymparilla erilaisia liikkeita, kauppoja, ravintoloita, matkamuistoliikeita ja matkatoimistoja yms. Tamakin kaupunki on ollut jo Inkojen ajalta eli monta vuosisataa sitten ja oli myos eriniminen, muistaakseni Asca oli kaupungin nimi silloin Inkojen ajalta. Yksi yo oltiin Cuscossa ja seuraavana paivana matka jatkui sitten eteenpain seuraavan etappiin Ollantaitamboon, jossa oli maara olla myos yksi yo ennen varsinaista trekkausta. Siita sitten enemman seuraavassa vaiheessa.

Palataan taas kohta eetteriin!

-Bocas Del Toro, Isla Colon, Panama, 6.7.2012-

Taas taalla ollaan ja jatketaan Perun tunnelmilla.

Aamulla lahdettiin pikkubussilla kohti Ollantaitamboa. Ensimmainen vierailu- ja kuvauspaikka oli puolentunnin ajomatkan paassa Cuscosta nimeltaan Saxeiwoman tai sinnepain ei kuitenkaan sexy woman, mita se erehdyttavasti muistuttaa ja mita myos oppaat muistuttivat meille. Paikka oli vanha inkojen paikka terasseineen, missa he mm. viljelivat maata ja tais siella olla myos temppelin raunioita. Matka jatkui vuoristoon, intiaanien maille, missa taas lahes tulkoon asui vain alkuperaiskansaa ja puhuivat myos vanhaa kechuan-kielta, mutta osasivat toki myos espanjaa. Tultiin pienehkoon kylaan, en nyt muista nimea taas, mutta sellanen turistipaikka ostoskojuineen ja laamoineen seka alpakkoineen. Olihan se ihan jees paikka, mutta en ostanut sielta mitaan, kun hinnat olivat paljon kalliimpia kuin kaupungeissa.

Lounaan jalkeen sitten saavuttiin ekaan oikein hienoon paikkaan - Secret Valleyhin, joka nimensa mukaisesti ei Espanjalaiset valloittajat loytaneet, joten se oli sailynyt lahes koskemattomana ja koko ajan siella tehdaan kaivauksia, etta kunnostetaan ja entisoidaan aluetta. Oli kylla tosi hieno paikka, josta sitten naatte myohemmin kuvia. Illansuussa sitten lopulta saavuttiin Ollantaitamboon, joka oli aivan viehettava pikkukaupunki, jossa olisi voinut viipya pitempaakin, mutta seuraavana aamuna alkoivat trekkaukset, mutta oli siina kuitenkin ilta aikaa tutustua paikkaan. Siella oli myos Inkojen ajalta paljon sailynytta asumuksia, terasseja jms. Meidan ryhmassa oli 15 ihmista ja oli kaksi eri trekkausreittia; Oli Inkatrail ja Lares Trek. Meika oli jalkimmaisella, kun se meni korkeemmalle kuin Inkatrail 4600 m ja se tehtiin kolmessa paivassa n. 37 km ja Inkatrail n. 44 km neljassa paivassa ja korkein kohta siina oli n. 4200 m., korkeella oli sekin. Molemmissa oli omat hyvat ja huonot puolensa. Inkatrailissa sai ottaa mukaan vaan 6 kg, kun Lares Trekissa se ei ollut niin tarkkaa, voi ottaa aina 10 kiloon asti, mita heidan antamaan kassiin mahtui, jota kantajat sitten kantoivat koko reitin ajan. Oli vaan paivareppu mukana, missa piti mukana, mita trekkauksen aikana mahdollisesti tarvitsee. Se oli lahinna vetta ja extra-vaatteita, kun saa saattoi muuttua nopeastikin lampoisesta kylmaan ilmaan.

Taas olis aika lopetella talla eraa, mutta palataan taas eetteriin mahdollisesti jo huomenna!

-Bocas Del Toro, Isla Colon, Panama, 8.7.2012-

Taalla taas ollaan ja jatketaan Perun tunnelmilla.

Aamu sitten koitti trekkauspaivana. Kamat kasaan ja bussiin. Meita oli tahan trekkaukseen vaan 4 ihmista, Julie Irlannista, Sara, Jenkeista, Megan Kanadasta ja meika. Pikkubussilla mentiin sellanen puolitoista tuntia Lares Trekin alkupaahan, missa syotiin lounas ja viimeiset tarkistukset ennen trekin alkamista. Viela piti ostaa sadeviitta, kun se jostain syysta oli jaanyt hankkimatta, jota sitten kuitenkaan ei tarvinnut trekkauksen aikana. Ilmassa oli pienta jannitysta, miten ohut ilma ja korkella olo vaikuttaa meikaan ja miksei myos muihinkin. Iltapaivalla sitten siina 13:30 paastiin matkaan. Heti ekaksi noustiin korkea maki ylos, joka tuntui jo kehkoissa ja miksei myos jaloissa, mutta se tasaantui nopeesti, kun tottui tahan touhuun. Ekan paivan urakka oli noin 4,5 tuntia leiripaikkaan. Matka jatkui rauhallisesti eteenpain. Useimmiten oli ylamakia ja tasaisia kohtia ja alamakia oli varsin niukasti, mutta olihan tarkoitus nousta n. 3200 metrista noin reiluun 4000 metriin ekana paivana. Kolmen tunnin jalkeen rupesi tuntumaan pahalta, kun mahassa rupesi kiertamaan ja olokaan ei ollut kovin hyva, mutta sitkeesti vaan piti jatkaa matkaa leiripaikkaan, jossa sitten pystyisi levata ja kayda vessassa seka tarpeen mukaan ottaa jotain laaketta. Viimeinen puolitoista tuntia oli aika taistelua ja kestamista, kun olo ei tosiaankaan ollut kehuttava. Lopulta sitten paastiin leiripaikkaan ja meikan oli nopeesti paastava johonkin vessaan. Sellanen alkeellinen loytyi sitten, mutta ei voinut valittaa, parempi sekin kuin ei sita olis ollut ollenkaan. Olo tuntui parantuvan hieman, mutta heikkeni sitten aika nopeesti ja alkoi tuntua, etta kuume nousee ja se nouskikin aika korkeelle, kun se vei voimat kokonaan. Ei siina auttanut, kun menna telttaan lepaamaan makuupussiin ja viela toinen peitoksi, kun kylma tuntui luissa ja ytimissa eika ruoka ei maistunut. Aattelin, etta tahanko trekkaus sitten lopahti. Onneksi monen tunnin younien jalkeen aamulla olo tuntui paljon paremmalta eika kuumetta tuntunut enaa olevan, joten paatin jatkaa trekkausta vaikkakin tama toinen paiva oli rankin paiva n. 8,5 tuntia trekkausta ja lahes koko ajan mennaan vaan ylospain. Puolimatkan krouvi n. 4 tunnin matka meni suhteellisen hyvin eika mitaan isompaa ongelmaa tullut ja jossa sitten syotiin lounas seka hieman levattiin ennen viimeista puristusta matkan korkeimmalle kohdalle eli 4600 metriin odotti. Lounaan jalkeen alkoi taas tuntumaan, etta ei se maha vielakaan ole taysin kunnossa. Siina sitten taisteli sen kanssa aikansa, etta lopulta oli poikettava puskassa, joka sitten helpotti tosi paljon, etta pystyi taas jatkamaan matkaa. Saa vaihteli aurinkoisesta viileaan, niin etta joutui laittamaan lisaa ja ottamaan vaatetta pois, mutta onneksi ei satanut. Se olis viela puuttunut koko hommasta. Lopulta n. 7,5 puolen tunnin jalkeen lahdosta paastiin korkeimalle kohtaan, missa odotti hienot maisemat. Huipulta mm. nakyi pieni jarvi, joka naytti tosi hienolta sen karun kauniin maiseman keskella. Kuvia videoo tuli tietenkin sielta huipulta otettua, etta on todistusaineistoa. Huipulta alas leiripaikkaan oli enaa vajaa puolen tunnin matka. Silloin tuntui tosi hienolta, etta oli sinne paassyt kaikista vaikeuksista huolimatta. Mutta nyt muut kanssatrekkaajat olivat taas vuorostaan kipeina eli kylla ohut ilma tekee tepposia lahes lahes kaikille. Nyt vuorostaan Megan ei voinut syoda mitaan ja han vaikutti tosi kipeelta. Illallinen maistui meikalle edellisen paivan skippauksen jalkeen hyvalta ja kahvin kanssa piti ottaa pari tompsya viskia, kun illalla ja yolla Andeilla on aika kylmaa. Lampotila laskee alle nollan. Meidan tapauksessa ekana yona -5:een ja tokana yona siina nollan vaiheille. Yo meni mukasti, kun sai nukuttua paremmin. Aamulla sitten odotti kolmas ja viimeinen trekkauspaiva. Siita sitten viela myohemmin.

Nyt tarvii taas lopetella, palataan ehka jo huomenna,

-Bocas Del Toro, Isla Colon, Panama, 10.7.2012-

Jatketaan taas blogipaivitysta! Olisin laittanut myos kuvia, mutta muistitikku jai huoneeseen!

Toisen yon tahtitaivas oli aivan uskomattoman kaunis. Paljon tahtia ja tahtisumua, oli lahes yhta hienonnakoista kuin Fijilla. Toisen yon aamu sitten koitti ja Megan oli edelleen aika kipee. Naama oli edelleen aika valkoinen ja han ei ollut syonyt puoleentoista vuorokauteen mitaan, mutta halusi viela tsempata viimeisen trekkauspatkan, joka sitten oli helpoin osuus. Alamakee lahes koko ajan. Aaamupalan jalkeen taas lahdettiin liikkelle. Saa oli edelleen aurinkoinen ja lampotilakin oli siina reilu parikymmenta, joten trekkaussaa oli mita mainioin. Oma fiilis ja olotila oli aika hyva ja taudit tuntui haipyneen, joten trekkaus tuntui aika helpolta kahden tiukan paivan jalkeen. Viimeinen etappi kesti sitten lopulta "vain" reilut pari tuntia. Tuntui tosi mukavalta ja hienolta seka helpottuneelta, kun vaikeuksien jalkeen paasi "maaliin". N. 37 kilsaa oli takana ja suurin osa matkasta mentiin ylospain. Megan oli aivan rattipoikki maalissa, mutta urheesti hankin sinnitteli loppuun asti. Taysi tunnustus hanelle, koska ei varmaan ollut helppoa sinnitella loppuun asti.

"Maalissa" sitten syotiin lounas ja sen jalkeen sitten bussiin ja takaisin Ollaintaitamboon, josta matkataan junalla Aqua Calientesiin (Kuumaan veteen), missa sitten yovytaan yksi yo ennen Machu Picchulle menoa. Juna oli oikein mukava ja viihtyisa. Isot istuimet ja paljon jalkatilaa seka hintaan kuului myos sampylaa ja kahvia. 40 kilsan matka kesti noin puolitoista tuntia, kun valilla mennaan sellaista kavelyvauhtia ja muutenkaan juna ei kovin kovaa mennyt missaan vaiheessa, mutta olihan se ihan mukavaa. Naki myos maisemia samalla. Perilla sitten mentiin hotlaan, joka oli jo etukateen varattu. Aqua Calientes naytti kylla nopeesti kyhatylta turistipaikalta, missa matkamuistokojuja ja ravintoloita oli vierivieressa. Maisema oli kylla hieno, vuoret ympairoivat kaupunkia. Oli tosi mukava paasta sankyyn nukkumaan telttailun jalkeen eika ollut niin kylma kuin vuorilla oli ollut. Se tuntui luksukselta.

Aamulla aikaisin n. 06:30 lahdettiin sitten bussilla kohti Machu Picchua, joka sijaitsi 20 min. ajomatkan paassa. Perille saavuttiin lopulta siina 07:30 ja turisteja oli jo aika paljon menossa sisaan alueelle. Me sitten odoteltiin siella viela noin tunti, kun Megan lopulta piti menna laakariin, joka loytyi MP:n portilta. Laakari sitten paatyi, etta Meganilla oli jokin loinen elimistossa, mutta ennen tarkempia tutkimuksia ei voitu tietaa oliko niin. Lopulta sitten paastiin menemaan alueelle itsekin ja ensivaikutelma oli kylla aika henkeasalpaava. Paikka naytti aivan uskomattoman hienolta. Kaupunki oli rakennettu vuorten valiin n. 2400 metrin korkeuteen, jota Espanjalaiset valloittajat eivat onneksi olleet loytaneet. Paikkahan loydettiin monen vuosisasdan unohduksen jalkeen vasta 1911 ja argeologi Hiram Bingham oli muistaakseni se kaveri. Eli viime vuonna oli Machu Picchun 100-vuotisjuhlat. Oppaamme Freddyn opastuksella sitten pyorittiin kaupungissa noin 4-5 tuntia ja paikka tuntui entista hienommalta mita enemman siella kulki. Arkkitehtoonisesti paikka oli suunniteltu hienosti, kun edes maajaristykset eivat olleet vaurioittaneet juuri ollenkaan. Kuitenkin myohemmissa kaivauksissa on loytynyt viela vanhempia rakennuksia Machu Picchun alta, joten voidaan vaan arvailla, miten lopulta kaupunki syntyi. Machu Picchun kuuluisa kuningas oli Pachacutec, jolloin inkakulttuuri oli alueella parhaimmillaan 1400-luvun alkupuolella. Megankin jaksoi roikkua meidan mukana koko 4-5 tuntisen vierailun ajan, joten taydet pisteet hanelle taas. Naatte sitten kuvia paikasta seuraavalla kerralla, kun tosiaan jai se muistitikku huoneeseen.

Iltapaivalla tavattiin sitten Aqua Calientesissa toisen trekkaustyhman jasenet eli Inka Trailin immeiset. Syotiin siina lounas ja sen jalkeen junalla viela takaisin Ollantaitamboon, josta viela sitten bussilla takaisin Cuscoon. Inka trailin porukasta yksi nainen oli lopetettava trekkaus ekan paivan jalkeen, kun korkeus ja ohut ilma teki tepposensa, mutta ei sille sitten mitaan voi, kun korkeusvaikutus on niin yksilollista. Kuitenkin trekkaus ja Machu Picchu oli hieno kokemus kaikenkaikkiaan, hienoja ja vaihtelevia maisemia ja huippuna Machu Picchu. Cuscossa olin viela kaksi yota ennen paluuta Limaan ja Amazonille menoa. Osa porukasta lahti jo seuraavana aamuna. Cuscossa kuitenkin oli aikaa yhteis illalliseen ja vaihtaa viela tunnelmia matkasta. Meika sitten ruoaksi otti sitten paikallista "herkkua" Guinea piggia eli sellasta marsua. Maku ei ollut nyt mikaan ihmeellinen, mutta tulihan sekin sitten maistettua, joka itseasiassa oli aika kallista. Pari paivaa Cuscossa meni levatessa ja kaupunkiin enemman tutustumisessa seka parturissa kayntiin. Niin ja menin kylla myos hierontaan, kun se oli aika halpaa. Tunnin hieronta maksoi n. 5 euroa - ei paha hinta. Parin paivan jalkeen muutama porukastamme oli enaa jaljella ja osalla pòrukasta kuului myos parin yon ja kolmen paivan Amazoniretki. Pieni porukkamme 5 immeista ja jostain toisesta ryhmasta kaksi ihmista. Cuscosta sitten lennettiin paikkaan nimelta Puerto Maldonado, josta matka jatkui Amazonille. Siita sitten enemman seuraavassa paivityksessa.