Vihdoin Diulla

Paastiin tanaan perille about yhdentoista aikaan aamulla Diu nimiselle saarelle Gujaratissa. Kirjauduimme sisaan Jay Shankar guest houseen. Yksi yo maksaa 500 rupiaa (n. 7,5 euroa). Me olemme tassa hostellissa ainakin kaksi paivaa. Huoneessamme on parveke, kolme sankya, tv, kaksi tuuletinta ja oma wc suihkulla. Siisti ja rauhallinen paikka. Ilmeisesti hostelling omistaja on etelaeurooppalainen ja hanella on intialainen vaimo. Olisimme tilanneet ennen tanne nettikahvilaan tuloa (a To Z on paikan nimi) sweet lassi, mutta omistajan vaimo oli rannalla. Juodaan sitten, kun ehditaan takaisin. Sweet lassi maistuu vahan pirtelomaiselta rahkalta. NAM!

Lassin ja paikallisten sipsien lisaksi emme ole juuri tykanneet intialaisesta ruuasta. Mikko tilasi Jaipurissa tandori kanaa, joka ei maistunut kanalta vaan lahinna mieleen tuli porsaanliha. Lie mita piskin lihaa Mikko soi. Yleensa kaikki ylistavat intialaista ruokaa, mutta meille se on ollut aikalailla pettymys. Ruoka on tulista ja oudon makuista. Tosin emme ole viela syoneet siella, missa paikalliset syovat. Ollaan syoty lahinna vaan hotelleissa/hostelleissa, joten ruoka voi olla niissa avian surkeaa laatua.

Kerromme nyt vahan kaupungeista/paikoista, joissa olemme tahan mennessa kayneet matkamme varrella.

Ensin siis saavuimme New Delhiin. Delhi on todella suuri, saasteinen ja kaaottinen paikka. Liikenne on aivan hurjaa ja toottia ei saastella. Kerjalaisia on suhteellisen paljon ja niita nakyy joka kadulla alasti tai jotain likaisia ratteja paalla. Ei paljon tee mieli kavella niilla kaduilla. Menimme taksilla lentokentalta juna-asemalle ja se maksoi 200 rupiaa (n. 2 euroa). Matkaa lentokentalta asemalle on n. 25 kilometria ja aikaa siihen kului puoli tuntia. Halvin vaihtoehto on menna paikallisbussilla ja se maksaa yhelta 50 rupiaa (vahan vajaa euro). Taksin kuljettaja yritti vieda meidat vakisin yhteen kalliiseen turistitoimistoon pienelle sivukujalle, joka naytti pommitetulta Varsovalta 40-luvulla, mutta onneksi paastiin lahtemaan sielta pois suhteellisen nopeasti ja helposti, kun Mikko huusi vahan sille meidan kuskille eika Milla ja Marian suostuneet nousemaan ulos autosta. Tilanne tuntui kuumottavalta, mutta jalkeenpain ajateltuna tilanne oli taysin vaaraton. Paasimme vihdoin oikeaan paikkaan (rautatieasemalle) ja aloimme etsimaan turisti lipunmyyntipistetta. Kirjassa sanottiin, etta se loytyy 1. kerroksesta, mutta emme kolmen etsimiskerran jalkeenkaan olleet loytaneet perille. Yritimme ostaaa lippuja paikallisten ostopisteesta, mutta he eivat joko ymmartaneet meita tai liput oli loppuunmyyty silta paivalta. Turhaan siis jonotimme isojen rinkkojen kanssa. Olimme juna-asemalla kaksi tuntia ja sen jalkeen meilla lahti jarki. Menimme sitten pihalle katsomaan muita mahdoillisia paikkoja ostaa lippuja ja meidan juttusille tuli taksikuski, joka ukotti meita sanomalla, etta remontin takia toimisto on kiinni. Me tietenki uskottiin sita ja lahdettiin sen mukaan. Ukkeli vei meidat johonkin kalliiseen turistitoimistoon, jossa kerrottiin, etta lippuja ei saa niin lyhyella varoitusajalla; liput olisi pitanyt varata viikkoa aiemmin. Olisimme saaneet loppuviikosta junaliput Delhista Veravaliin 60 euroon, mutta emme todellakaan alkanet maksamaan melkein kuusinkertaista hintaa, joten lahdimme toiseen toimistoon. Otimme sielta mainitsemamme paketin. Sekin oli tietenkin aivan ylihinnoiteltu, mutta halusimme pasta Delhista pois HETI. Jouduimme odottamaan junalippujemme noutamista, joten kuskimme vei meidat katsomaan Intian porttia (kuului hintaan). Kavimme myos syomassa, mista mainitsimmekin jo aikaisemmin (lattyja).

Seuraavaksi menimme Jaipuriin, jossa vietimme yhden yon suhkot mukavassa hotellissa. Koimme Jaipurin paljon paljon miellyttavammaksi ja ystavallisemmaksi paikaksi kuin Delhin. Naimme (taman se teettaa, kun ei ole lansimaalaista nappaimistoa) kerjalaisia lahinna automatkojen aikana (muutama tuli koputtelemaan auton ikkunoita) ja Amber linnoituksesta poistuessaessamme. Amber linnoitus oli hyvin kaunis ja mielenkiintoinen paikka josta saimme paljon kauniita kuvia (toivottavasti saamme myos tanne blogiin niita pikapuolin!). Saimme koko paivan ajaksi myos yksityisen oppaan mukaan, joka kannattaa olla ehdottomasti mukana jos haluaa saada paremman otteen nakemastaan. Linnoituksen jalkeen kavimme tutustumassa (taas jossakin hamaralla pikkukujalla) paikalliseen kangaskauppaan: Milla ja Mikko ostivat seinavaatteen 30 eurolla ja Maria osti 1,5 metria kangasta 2 eurolla huiviksi/peitoksi/alustaksi. Kotisuomessa siita voi sitten tehda jortain kivaa. Sen jalkeen taas toiselle pikkukujalle jalokivitehtaaseen josta emme ostaneet mitaan. Ei silti, kauniita kivikoruja olivat tehneet muttei me mitaan timanttikorviksia tultu tanne ostamaan. Taman jalkeen kavimme viela maharatza krematorioalueella eli toisin sanoen paikallisen rikkaiden hautausmaalla. Sekin oli ihan hieno kokemuksena. Taman jalkeen vietimme koko iltapaivan taksikuskimme hotellilla. Emme suostuneet ottamaan huonetta paivan ajaksi, koska hoteliin omistaja pyysi aivan hirveita summia muutamasta tunnista. No, olihan siina hyvatkin puolensa, koska tutustuimme Englantilaiseen Will nimiseen poikaan joka oli saapunut Intiaan muutama paiva aiemmin. Siina aika kului mukavasti jutellessa ja uunoa pelaillessa. Uima-allas olisi kylla ollut ihan uuber hyva juttu muttei makeaa mahan taydelta..

Udaipur oli toiseksi paras tahan mennessa nakemamme paikka heti Diun jalkeen. Kaunis pieni kaupunki josta loytyy mm. Tuulien temppeli jota kavimmekin ihailemassa auringon laskun aikaan (taas todella kauniita maisemia). Tapasimme hotellillamme myos suomalaisen Antin jonka kanssa vietimme jonkin verran aikaa. Antti kertoi meille omia kokemuksiaan Intiasta ja valisti myos mista New Delhin juna-asemalta loytyy se lankkaritiski josta saa niita junalippuja.. Se olisi ollut KOLMANNESSA kerroksessa. Ei ihme ettei me sita loydetty…mutta nytpa tiedetaan. Antti oli myos kaynyt Diulla eika ollut ihastunut paikkaan. Onneksi meille kelpaa!

Sitten on vuorossa Ahmedabad. Emme olleet kuulleet paikasta juuri mitaan hyvaa ja emme mekaan keksi mitaan positiivista kerrottavaa paikasta. Otimme halvan huoneen hotelli Cadillac jossa vietimme koko paivan levaten. Kavimme valilla ostamassa juotavaa ja vahan heldelmia ja saimme taas tuntea milta tuntuu olla kerjalaisten ja vihaisten koirien ymparoimana.. Paljon liikennetta ja paljon melua. Hirvea paikka siis kaiken kaikkiaan. Emme suosittele kenellekkaan!

Veravalissa emme kayneet kuin ihan pikaisesti: Otimme riksan juna-asemalta bussiasemalle ja kolmen tunnin istumisen jalkeen tulimme Diulle. Veraval haisi kalalle, varsinkin juna-asemalla haju oli aika pyorryttava. Slummimaista meininkia loytyi myos taalta, mutta tata se Intia valitettavasti on. Aarimmaisen kaunista ja aarimmaisen rumaa loytyy vierekkain. Ja kaikkialla on roskia, paskoja, kusta, polya… No joo. Onneksi sita alkaa kohta tottumaan siihenkin.

Hengissa tosiaan ollaan siis. Kaikilla meista on jo turistiripuli taydessa kaynnissa mutta onneksi vietamme taalla Diulla ainakin seuraavat 2 viikkoa niin saa hoidettua itsensa takaisin kuosiin. Marialla ja Mikolla on ollut lisaksi kuumetta ja Marialla on nuhan poikasta. Hikinapyt ja finnit kukoistaa kaikilla ja varsinkin Milla on hankkinut itselleen mahtavan maaran mustelmia: Matkustaminen Intiassa on hieman vaivalloisempaa.. Nyt ei muuta kun juomaan lassia ja saamaan lisaa unta palloon. Jospa sita jo huomenna jaksaisi tutustua niihin hiekkarantoihin…