Profile
Blog
Photos
Videos
G'day from Down Under!
No niin, terveiset taalta Sydneysta vihdoin ja viimein! ollaan olevinaan oltu hyyvin kiireisia ja nyt vasta paastiin kirjottelmaan kuulumisia :)
Siis majailemme talla hetkella todellakin Sydneyssa Melbournen sijaan, koska menomatkamme tanne Ausseihin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan:D Ensimmaiset vaikeudet alkoivat jo Suomesta, kun Finnairin lakko sattui sopivasti lahtopaivamme kohdalle. Lentomme Lontooseen siis peruttiin ja jouduimme hankkimaan itse lennot, jotta kerkeaisimme jatkolennolle Melbourneen. Lahdimme kohti Lontoota jo sunnuntaina, ja siella oltiin perilla joskus 10 aikoihin illalla. Seuraavat pari tuntia vierahtikin sit Heathrow'n asemalla, kun yritettiin loytaa surkeiden opasteiden avulla oikeeseen terminaaliin. Lopulta paastiin kiltin siivoojapojan avustuksella oikeaan paikkaan ja mentiin nukkumaan kovalle lattialle makuupusseihin. Semmoset huikeat nelisen tuntia siina ehka saikin nukuttua kunnes siihen meidan viereen tuli kuorsaava englantilainen mies ja lentokentalla alko sit aamulla olla aikamoinen ihmisvilina.
Sit lahdettiinki astetta pidemmalle lennolle kohti Hong Kongia. Lento kesti 12 tuntia, mutta aika meni kyl aika nopeasti, kiitos lentokoneen hyvan leffavalikoiman. Hong Kongiin saavuttiin tiistai aamuna, ja jatkolennon Melbourneen piti lahtea parin tunnin paasta. Kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan niinkuin piti, silla koneen lahtiessa toinen moottoreista syttyi tuleen ja paikalle saapui viisi paloautoa. Moottorin vian takia meidat matkustajat ohjattiin sitten odottelemaan lentokentan hotelliin ja meille annettiin kolmen hengen business luokan hotellihuone ja ilmaiset lounas- ja paivallislipukkeet. Siella me kolme sitten istuttiin onnellisena hotellin buffetissa syomassa sushia ja mustekalaa alkuruuaksi :p Ruokailun jalkeen paatettiin lahtea katselemaan hiukan Hong Kongin keskustaa,mika oli kylla aikamoinen kokemus. Keskustassa ei juuri taivasta nakynyt pilvenpiirtajien takaa. Haahuilimme sitten jonkin aikaa ilman karttaa hienoissa Armani ja Louis Vuitton kauppakeskuskissa ja paastyamme takaisin hotellille meille ilmoitettiin, etta jatkolento Australiaan starttaisi viela samana iltana.
Lento Melbourneen meni Sydenyn kautta, ja lentokentalla saimme idean, etta jaammekin suoraan Sydneyyn, josta voisimme jatkaa sitten matkaa itarannikkoa pitkin pohjoiseen. Keskiviikkona seisoskelimmekin sitten Sydneyn lentoasemalla vasyneina ja hammastyneina vailla mitaan tietoa majoituksesta tai oikeastaan yhtaan mistaan. kaikki kylla jarjesty sit tosi helposti, hostelleissa oli hyvin tilaa ja paastiin mukavaan Alfred Park nimiseen pikku majapaikkaan.
Heti torstaina alettiin sitten hoidella kaytannon asioita kuntoon ja avattiin pankkitilitkin. Paallimmainen muistikuva paivasta on kilometrien kavely,oikeestaan ei muuta tehty kun kavelty. Monen tunnin tarpomisen jalkeen paastiin ihmettelemaan oopperataloa ja Harbour Bridgea.
Perjantaina jalat kipeina paatettiin hankkia bussikortit viikoksi eteenpain. Vaihdettiin hostellia Glebessa sijaitsevaan mukavaan Glebe Village hostelliin, jossa oli heti illalla ilmaiset barbeque juhlat. Innostuttiin viela lahtemaan keskustaankin,jossa oli kylla aikamoinen vilina perjantaiyona. Sattui viela hullun pelottava valikohtaus kun oltiin oottelemassa bussia keskustan pysakilla ja siihen tuli semmonen noin 16 vuotias poika ihan jossain aineissa riehumaan ja hakkaamaan paatansa bussitolppaan. Sit se alkoi tuijottaa meita silmiin ja meinas kayda raivolla paalle, mut onneks sen kaverit pidatteli sita ja kielsi. Ja vieresta vietiin myos joku sammunut mies ambulanssilla sairaalaan :D etta semmosta Sydneyn yossa.
Lauantaina oli kauan odotetun beachipaivan vuoro=) suunnattiin kuuluisalle Bondi Beachille saamaan vahan varia valkoisiin naamoihimme. Yllatys yllatys ei kylla oltu edes aivan valkeimpia rannalla! Bondi Beach oli kylla aivan mahtava ja uiminen isoissa aalloissa tosi hauskaa! Haiden varalta rannalla oli jarjestetty oikein helikopterivartio ja rantavahtien veneet kiersivat jatkuvasti tarkkailemassa. Mutta suunnilleen 15 metria kauemmaksi rannasta ei kukaan meista uskaltanut menna uimaan kaiken varalta :D
Tukahduttavan kuumaksi sunnuntaipaivan ohjelmaksi valittiin viisaasti tutustumiskierros Royal Botanic Gardeniin. Se on hyvin suuri ja upea puisto Sydneyn keskustassa kultakala-altaineen ja ruusutarhoineen. Paiva oli todellakin aivan aarettoman kuuma, tuuli tuntuin aivan auton lammityslaitteen puhaltamiselta vasten kasvoja. Puisto oli tosi suuri, ja pysahtelimmekin varmaan sadan metrin valein penkeille levahtamaan. Vetta puistokierroksen aikana kului varmaan viisi litraa ja vaikka istui varjossa paikallaan niin hiki vaan virtasi. Yksi puiston epamiellytta erikoisuus oli lepakot, joita oli todella paljon ja todella isoja. Se vahan rajoitti reittiamme kun ei uskallettu kulkea kaikkija teita,joissa lepakkopuita oli eniten. Joku paikallinen mies huusi meille viela vitsilla "Hey girls, Beware of the bats!" ja me tietenkin otettiin varoitus vahan liiankin tosissaan :D
Noh, tassapa oli suurinpiirtein ekojen paivien ohjelmaa ja tunnelmaa, kirjotellaan lisaa piakkoin :)
Henriikka
- comments