Kanab - Zion - Bryce/Tropic - Las Vegas - Barstow - Ventura - Los Angeles

Täyttävän aamupalan jälkeen suuntasimme Kanabista kohti Zionin ja Brycen kansallispuistoja. Zionin puisto oli oikeastaan yksi suuri ja pitkä kanjoni, jota pitkin pääsi kulkemaan ilmaisilla shuttle-busseilla. Hyppäsimmekin sellaisen kyytiin kuskinamme Dan, the wonderful driver man. Kunnon turistin tavoin katselimme matkan varrella olleet nähtävyydet bussin ikkunasta. Lämpötila alkoi olla taas sen verran korkealla, että patikoinnit eivät hirveästi meitä houkutelleet. Loopin päässä hyppäsimme kuitenkin pois kyydistä ja kävelimme muutaman metrin kanjonin pohjalla verkkaiseen kulkevaan jokeen vilvoittelemaan jalkojamme. Zion vaikutti todella mainiolta patikointi- ja retkeilypaikalta, mutta lämpötilat saisi olla huomattavasti inhimillisemmät. Paahteesta lähes nuukahtaneina jatkoimme matkaa kohti Brycea ja sen piikkejä. Ennen puistoon ajamista kävimme varaamassa majapaikan Tropicista. Onnistuimme saamaan matkan kämäisimmän ja pienimmän motellihuoneen, jossa ilmastointilaitekin alussa työnsi virtsan hajua. Onneksi meidän ei tarvinnut huoneessa liikaa oleilla, sillä maittavien pitsojen (best pizzas in Southern Utah) jälkeen lähdimme vielä käymään Brycessä katsomassa, miten aurinko Utahissa laskee. Ja hienostihan se laski. Amfiteatterin muotoon sijoittuneet neulasmaiset kivimuodostelmat olivat kyllä aika vaikuttavan näköisiä. Sen verran komiaa oli, että päätimme vielä seuraavana aamunakin herätä niin aikaisin, että näkisimme auringonnousunkin kanjonin reunalta. Illalla luonnonpuistosta Tropiciin ajellessa syttyi autossa palamaan joku varoitusvalo. Emme löytäneet Kiasta kuitenkaan manuaalia, joten emme tienneet, mistä auto koetti meitä varoittaa. Sitä paitsi valo oli keltainen. Kai se nyt olisi punaisella laitettu, jos olisi jostain todella huolestuttavasta kyse, eikö?

Aamun valjetessa lähdimme takaisin Bryceen. Kivineulaset olivat olleet upean värisiä jo edellisenä iltana, mutta nyt ne olivat ihan mielettömiä. Ihmisiä oli yllättävän paljon napsimassa kuvia, ja parhaita kuvauspaikkoja puolustettiin yllättävän tiukasti. Brycestä lähdimme hälytysvalon edelleen palaessa ajelemaan kohti Las Vegasia. Matka ei ollut pitkä ja pääsimmekin hyvissä ajoin perille. Veimme auton tottuneesti Imperial Palacen parkkihalliin ja tsekkasimme itsemme sisään. Huoneet eivät kuitenkaan olleet vielä valmiit, joten lähdimme - shoppaamaan. Muutaman tehotunnin jälkeen palasimme Imperialiin tsekkaamaan, josko huoneemme olisivat valmiit. Bobin ja Kotkiksen huone oli jo valmis, mutta Häksä ja Kepponen saivat odotella huoneeseen pääsyään sen verran kauan, että Häksältä meinas puhti loppua täysin. Onneks saimme kuitenkin vedettyä pienet päivätirsat Bobin ja Kotkiksen huoneessa. Kauneusunien ja virkistävien suihkujen jälkeen lähdimme Bellagioon syömään mahamme täyteen buffetista ennen illan Cirque du Soleil -esitystä, Kâ'ta. Buffa oli taas ihan mielettömän hyvä ja täyttävä. Mitäpäs muutakaan. Illan esitys oli myös hyvä, mutta Mystére oli kuitenkin parempi. Kâ'n lavasteet ja tehosteet olivat todella upeat, mutta musiikki ja temput hävisivät Mystérelle. Ja ehkä tarinakin oli hieman ontuva. Nautittava esitys se kuitenkin oli, jota voi kyllä suositella katsottavaksi.

Esityksen jälkeen kävelimme Stripiä pitkin takaisin hotellillemme nukkumaan, sillä aikainen aamuherätys painoi jo luomia aika tavalla. Seuraava aamu alkoi tuttuun tapaan Bellagion aamiais-buffetilla. Ruokailun jälkeen saimme nähdä ihan ylläen Bellagion suihkulähde-esityksen, jossa soi ihan eri biisi kuin iltaisin puolen tunnin välein olevissa esityksissä. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinmoinen huoltobiisi, sillä altaan reunalla oli huoltohenkilökunnan näköistä porukkaa sukelluspuvuissaan. Oli miten oli, niin esitys oli triljoona kertaa hienompi kuin aikasemmin näkemämme, ja ennen kaikkea kuulemamme. Biisi nimittäin oli koskettava ylistyslaulu Ameriikalle, ja sen mahtipontisten sävelten ja patrioottisen kertosäkeen aikana vesisuihkut sinkoutuivat toinen toistaan korkeammalla. Todella liikuttavaa! Bellagion esityksen jälkeen hyppäsimme taas autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Los Angelesia. Päätimme kuitenkin jakaa ajorupeamaa hieman ja pysähdyimme Barstowiin. Ja miten sattuikaan, että Barstowissa oli valtava Outlet Center. Motellimme huonosti englantia puhuva henkilökunta ilmoitti meille, että motellihuoneemme vesijohto tulisi olemaan muutaman tunnin poikki, niin päätimme lähteä tsekkaamaan tuon Outlet-keskuksen... Tais melkein kaikilla karata vähän mopo käsistä, kun hinnat olivat parhaimmillaan kymmenesosan siitä, mitä kaupassa saisi tavarasta maksaa. Lisämatkalaukkujen hankkiminen alkoi tuntua entistä todennäköisemmältä. Kauppojen mentyä kiinni, kävimme yhdessä kätevästi outletin viereen sijioitetuista pikaruokamestoista syömässä burgerit ja menimme motellille möllöttämään. Uima-altaalle ei keritty tuonakaan iltana.

Seuraavana aamuna kävimme vielä hakemassa muutamat edellisiltana kauppoihin "unohtuneet" tuotteet kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti rannikkoa. Kenelläkään ei ollut hirveää intoa yöpyä Los Angelesissa, joten päädyimme ajamaan Venturaan, joka sijaitsi hieman Losista pohjoiseen. Majoitus oli todella mainio La Quinta, jonka sisäpihalla oli sekä uima-allas että poreallas. Suunnitelma oli valmis: ensin syömään jotain, sitten haetaan kaupasta jotain juomaa ja sit mennään altaalle pulikoimaan. Sapuska hoitui thai-paikassa, joka oli oikein mainio. Sen jälkeen kävelimme viereiselle ostarille, josta Kotkis ja Häksä bongasivat paikan nimeltä 'Romantic Nails'. Mikä olisikaan more californian kuin mani- ja pedikyyri - ou jee! Mut koska vapaita aikoja ei kuitenkaan heti ollut tarjolla, päätimme tulla aamulla tsekkaamaan tilanteen uudelleen ja samalla viskata pyykit viereiseen pesulaan ja suuntasimme supermarkettiin. Kassaneidin ilme oli aika veikeä, kun lastasimme ostoksemme hihnalle. Onneksi Bobin kaksi luomuaprikoosia tekivät pläjäyksestä himpun verran terveellisemmän. Hotellilla testasimme, miten lavuaarista saa jääkaapin puuttuessa taiottua jääpaloilla viilennyslaitteen. Vastaus on, että helposti. Viilentymistä odotellessa lähdimme pulikoimaan (tai jotkut palelemaan ja hikoilemaan) altaisiin. Tarpeeksi vedessä läträttyämme lähdimme huoneeseen viettämään iltaa. Johtunee matkaväsymyksestä tai sitten kuumuudesta, mutta railakas ei ollut se adjektiivi, jolla iltaa voi kuvata. Vaikka taisi siinä ainakin Kepponen muutaman tanssiliikkeenkin ottaa. Mutta mukavaa ja leppoisaa. Juuri sellaista kuin lomalla kuuluukin olla. Aamulla pakkasimme pyykit ja lähdimme laittamaan kynsiämme näteiksi. Pojatkin päättivät tulla mukaan, tosin suostutteluistamme huolimatta pelkästään pedikyyriin. Kokemus oli ihan mielettömän mukava, ja kynsistä tuli ihan superhienot! Kun saimme vielä pesulasta säkin ihanan puhtailta ja vimpan päälle viikattuja vaatteita, niin matka kohti Los Angelesia pystyi alkamaan.

Matka Losiin kulki Malibun halki. Paljon surffareita, valtavan paljon rantaa ja niin rannalla kuin kukkuloillakin aika muhkeita taloja. Julkkiksia ei bongattu. Hieman Malibun jälkeen käännyimme nousemaan kohti Mulholland Drivea, jonka varrella oli myös aikasta mahtavan näköisiä lukaaleja. Mulhollandin jälkeen suuntasimme vihdoin kohti Hollywoodia. Kodak-teatterin ympäristö ja Hollywood Boulevard oli ensinnäkin niin tupaten täynnä turisteja, että meinas hermo palaa. Ja sitten, missä ihmeessä on se glamour, jota Hollywoodissa kuuluu olla? Ehkä sitä löytyy jostain Beverly Hillsistä korkeiden aitojen takaa tai Malibusta, mut me ei ainakaan siihen törmätty. Sen verran kun kaupungissa huristelimme, niin se ei kyllä saanut ainakaan Häksän sydäntä läpättämään. Autoille rakennettu, järkyttävän suuri ja jotenkin ihan epäinhimilliseltä tuntuva paikka. Miksi ihmeessä ihmiset muuttavat tänne? Ostimme Kodakin edestä kartan (elokuva-)tähtien kotitaloista ja lähdimme ajelemaan Beverly Hillsin katuja. Suurimmasta osasta taloja ei näkynyt kuin pieni nurkka, jos sitäkään, niin korkeat olivat aidat ja tontit suuret. Ainakin Dr. Philin, Drew Barrymoren, Ozzy Osbournen, Madonnan ja Brangelinan talojen ohi ajoimme, mutta ketään niiden asukeista emme nähneet. Oishan se ollu aika jännä, jos ois nähny vaikka Dr. Philin leikkaamassa pihanurmeaan... Beverly Hillsistä ajoimme Santa Monican halki Venice Beachille. Matkalla muuten taisi tulla Entouragesta tuttu Adrien Grenier urheilullisella autollaan vastaan. Venice Beachillä ja sen rantabulevardilla oli tosi paljon ihmisiä, mutta paikka ei muuten ollut ihan kauhean kummoinen. Rantabulevardi oli täynnä rihkamakauppoja ja nakkikioskimaisia ruokamestoja sekä toinen toistaan kummalisempia katuartisteja. Ja jotenkin hirmuisen nuhruista joka puolella. Hetken alueella pyörittyämme päätimme mennä sapuskalle jonnekin muualle. Jonnekin, jossa voisi syödä istuen ja jossa olisi vessa! Illallisen jälkeen lähdimme motellillemme, joka sijaitsi ihan lentokentän kupeessa. Lentokentän kupeessa siksi, että meitä oli etukäteen varoiteltu Los Angelesin ruuhkista, emmekä halunneet missään nimessä missata sunnuntain lentoamme.

Seuraavana aamuna meitä kuitenkin odotti pieni yllätys: Kian vasen takarengas oli tyhjänä. Oliko kukaan tarkistanut ennen auton ottamista, että löytyykö autosta vararengasta? Ei. Mutta onneksi meillä oli onni matkassa, ja Kian takaboksista löytyi niin pikkuinen varanakki kuin myös kaivattu ohjekirjakin. Niin, tietysti, mistäpäs muualtakaan. Pojat nohevina vaihtoivat vararenkaan alle ja pääsimme starttaamaan. Painoa takana oli aika tavalla, joten hieman jänskätti huristella motareita pitkin tuolla pikkuisella renkaalla. Pääsimme kuitenkin hienosti vielä piipahtamaan Santa Monicassa lounastamassa ja katsastamassa beachin. Tuolla rannalla meno oli aivan toista kuin Venice Beachillä. Vaikka paikka oli myöskin täynnä ihmisiä, niin paikka oli monta kertaa siistimpi ja ilmapiiri jotenkin leppoisampi. Aamiaiseksi/lounaaksi vedettiin italiaista, ja jälleen kerran ruoka oli erinomaista. Täytyy kyllä sanoa, että aika vähäiset on ne kerrat, kun olisi tullut huonoa ruokaa reissussa syöneeksi. Siitä varmasti vaaka kotona kiittää. Lounaan jälkeen lähdimme palauttamaan auton ja jo hyvissä ajoin kentälle. Auton luovutus sujui nopsaan. Vuokrausfirman kaverit eivät tuntuneet ihan hirveän niuhoilta autoa tarkastaessa ja merkkaamatta jäänyt lommokin jäi huomioimatta, mutta luultavasti puhjenneesta renkaasta oli meiltä kuitenkin veloitettu pieni summa jälkikäteen. Pääsimme kätevästi vuokrausfirman shuttlella kentälle, jossa meitä odotti seuraava jännitysmomentti: miten paljon meillä olisi ylikiloja? Bobilla ja Kotkiksella kävi huonompi tuuri, sillä he joutuivat maksamaan ylimääräisestä matkalaukusta pienen summan, kun taas Häksälle ja Kepposelle sattui tiskille ihana Eleanor, joka teki poikkeuksia poikkeuksen perään ja säästi meidät sekä ylimääräisen laukun että ylimääräisten kilojen lisämaksuista. Mutta varmaan jonkinmoisena veloituksena tuosta poikkeuksen tekemisestä Häksälle ja Kepposelle sitten tuli lipun kulmaan kirjaimet SSSS. Kirjainten merkitys paljastui turvatarkastuksessa, jossa molemmat passitettiin satunnaiseen tarkempaan syyniin. Kumihanskoilta vältyttiin, mutta laukut tsekattiin kyllä räjähteiden varalta. Molemmat saivat puhtaat paperit, ja pääsimme lähtemään kohti porttia. Aikaa oli sen verran runsaasti, että ehdimme vetämään parit nacholautaset ja vieläpä ennen koneeseen nousua mäkkärin ravitsevat setit. Kone pääsi starttaamaan aikataulun mukaisesti. Mahtista, aamulla olisimme jo New Yorkissa!