Profile
Blog
Photos
Videos
Moskiittoverkon alla bambumajassa Ko Changilla. Eli sitten viime kuulumisten on etsitty uusi kohde majapaikkoineen. Tällä hetkellä majoitutaan bungalovissa vuoren rinteellä. meri noin reilun sadan metrin päässä. Maisemat on kyllä mahtavat, paikallinen lonely beach avautuu kokonaisuudessaan terassilta. mikäpä siinä istuskellessa ja katsella auringon nousua ja osittain laskua kunnes kiertää vuoren taa. Ranta joka vielä 5 viisi vuotta sitten oli lähinnä hippien suosiossa on pikkuhiljaa alkanut löytyä myös turistien keskuuteen, tosin samuihin ja phanganiin nähden hiljainen edelleen. Bungalon öinen äänimaailma on kuin mangorevemetsässä kuuluukin, älytön sirinä ja surina. Viime yö oli eka tässä ja rehellisesti sanottuna, kun yöllä heräsin surinaan, mietitytti mitähän ympärillä pörisee, kantti ei riittänyt sytyttämään otsalamppua, peittoa vaan syvemmälle päälle! Tää hyttysverkko on kyllä aika ehdoton etenkin tässä mallissa. Kyllä omaa sänkyä vaan sitten taas aikanaan arvostaa! Tämäkin kyllä niin erilaista ja kokemisen arvoista että ei pahitteeksi ole toisaalta ottaa vaikka toisintoja. No katsotaan, pari yötä vielä tässä. Tätä kirjoitellessa valmistaudun parhaillaan tulevan yön konserttoon. Katsotaan mitä kambotsan puolelta löydetään, lauantaina käynnistyy siirtyminen sinne, viikko on sitten vedetty lepiä tällä saarella. Passissa näytti olevan umpeutumispäivä 7.12, joten parempi siis hävitä maasta ennen sitä. Meinattin ensiksi lähteä sunnuntaina mutta selvisi että se onkin kuninkaan symtymäpäivä ja maa on enemmän tai vähemmän kiinni silloin, kansallinen vapaapäivä. Tämän vuoksi aikaistettiin siis lähtö lauantaille ja hurautetaan angorvatin temppeleitä ihastelee.
Tänään oltiin päivä vesillä, kierrettiin erilaisia pikku saaria ja snorklailtiin niillä. Tulipa taas kerran nähtyä aikamoista merenelävien väriloistoa koralleilla ja kyllähän tuo nahkakin tais ottaa pigmenttipäivitystä myös. Ihmetellä kyllä täytyy tämän maan ihmisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, siitäkin vähästä annetaan mitä vaan on. Eilen oltiin syntymäpäiväjuhlilla baarissa, ilmaista ruokaa ja musiikkia. Grillistä sai hakea varrasta sen minkä napa veti. Toimiiko Suomessa? Eipä taida. Vinkkinä Thaimaan matkaajalle, jos jossain näätte oven pielessä ilmapalloja niin eikun sisään, on jonkun synttärit ja se tarkoittaa ilmaista ruokaa ja juomaa! Ja on ihan normaali käytäntö täällä, ei mikään poikkeustila. Sitä niinkun oikeasti kuvittelee tässä olevansa ihan pitkälläkin lomalla kun 5 vkoa on mutta katin kontit. Tällaisia reppumatkaajan kohteita kn kierrät ja tapaat muita hengenheimolaisia, voit äkkiä todeta olevasi viikonloppumatkalla. Tähän asti paras on ollut kohta 3 vuotta ( heppu uudesta-seelannista). Tänään juttelin yhden tanskalaisen pariskunnan kanssa jotka olivat pari vuotiaan pojan kanssa 4 kuukauden seikkailulla, tulleet myöskin Vietnamin kautta ja asustelevat nyt reilun kuukauden vielä thaimaas ennen paluuta. Että näin! Mutta nyt aika kääntää kylkeä ja alkaa kuunnella yön konserttia. Hyvää yötä!
- comments
SNÄM Hyvin te vedätte pojat! Täällä pakkaen paukkuu ja punotus nahkaan tulee jostain muusta kun auringosta.. Kyllä kateeks käy.