Tyottoman arki!

Kohta on kulunut viikko siita, kun sanoimme heipat Hanmer Springsin majatalolle ja siivouskarryille. Olimme paattaneet jatkaa matkaa taas liftaamalla, mutta meidan pomomme olivat asiasta eri mielta ja halusivat ehdottomasti heittaa meidat itse seuraavaan kohteeseemme, Kaikouraan. Oikeasti he halusivat vain meidan tyovoimaa viela iltapaivaksi, koska eivat itse jaksaneet siivota asuntoja. Tarjosimme apuamme, koska
he suostuivat kerrankin maksamaan meille ihan kohtuullista palkkaa paivan tyosta. Saastyimme myos liftaamiselta, mutta kyyti osottautui hurjemmaksi kuin yksikaan taalla liftattu matka. Onneksi kuitenkin sailyimme hengissa.

Kaikourassa vietimme kaksi paivaa. Kaikoura on pieni kaupunki meren rannalla ja erityisen tunnettu valas- ja delfiinibongauksesta. Me bongasimme ainoastaan lehmia ja auringon, joka irtoilee naamasta talla hetkella pienina riepaleina. Otimme nimittain aurinkoa yhden paivan ilman rasvaa (idarit) ja karysimme pahemman kerran.
Ei enaa auttanut Aasiasta hankittu rusketuspohja. Budjettilomalla kun olemme, meidan ainut ilo lehmien lisaksi oli maisemien ihailu kavelyreittien varrella. Ainut ilo olikin oikea ilo.

Kaikouran jalkeen liftasimme Pictoniin, jossa tapasimme vihdoin Ilonan ja Henkan. Ilona ja Henkka ovat Saaran kavereita Jyvaskylasta ja he ovat reissaamassa Uudessa-Seelannissa vuoden verran. Hyppasimme heidan kyytiinsa ja matkasimme kaikki nelja kohti Nelsonia. Nelson vaikutti eloisalta kaupungilta, mutta olemme yllattyneita siita, kuinka pienia ja maalaishenkisia kaikki kaupungit taalla ovat. Kauniisti sanottuna Uusi-Seelanti on "junttila". Mehan siis sovimme tanne vallan mainiosti. Jos joku viela kuvittelee, etta jaadaan tanne surffareiden vaimoiksi, niin tuskinpa tapahtuu. Farmarit voisivat olla lahempana totuutta.

Tunnin ajomatkan paassa Nelsonista sijaitsee Uuden-Seelannin tunnetuin kansallispuisto, Abel Tasman. Paatimme tehda porukalla paivavaelluksen sinne. Otimme venekyydin 25 km:n paahan reitin alusta ja kavelimme matkan takaisin. Ilma suosi ja maisemat vareineen olivat upeita! Illalla maistui ruoka ja lepo.

Nyt olemme Blenheimissa, koska saimme farmitoita taalta. Ilona ja Henkka jaivat viela Nelsoniin etsimaan toita, mutta illalla istuimme taas kaikki nelja saman poydan aaressa. Ilona ja Henkka olivat kuulleet, etta Nelsonista on vaikea saada toita, koska Christchurchin maanjaristys ajaa ihmisia kaupungista muualle toihin. Taman vuoksi Ilonan ja Henkankin suunnitelmat muuttuivat ja he ajoivat tanne. Tosin nyt he saivat toita muualta ja jatkavat matkaa kohti etelaa.

Liftausreissu tanne Blenheimiin oli aika hauska, koska meidan saavuttuamme liftauspaikalle, tiella seisoi jo kaksi poikaa peukalot pystyssa. Emme tietenkaan voineet menna heidan eteensa liftaamaan, vaan kiltisti siirryimme taka-alalle. Pojat kertoivat odottaneensa kyytia 20 minuuttia, joten kerkesimme jo kiroamaan, etta hitto noi syo meidan mahdollisuudet. Kokeineina liftaajina heitimme pitkahihaiset pois paalta, kaivoimme kyltin esille ja otimme hymyn huulille. Miten siina sitten kavikaan? Viiden minuutin paasta meilla oli kyyti ja toivotimme kilpakumppaneille onnea odotteluun. Tallaista on olla tytto.

Asumme talla hetkella tyonvalityshostellissa, joka vaikuttaa ihan ok:lta, vaikka nain siivoojan nakokulmasta se kaipaisi vahan naisen kosketusta. Tarkoituksena on huomenna aloittaa tyot ja suunnata viinitilalle tiputtelemaan rypaleita. Saa nahda, kuinka pitkaksi tama ura urkenee. Alustava suunnitelma on pysya taalla kolmisen viikkoa, jonka jalkeen suunnata kiiren vilkkaan kiertelemaan pohjoissaarta.

Parasta: Abel Tasman

Pahinta: Orastava syksy