Profile
Blog
Photos
Videos
Viikonlopun grandeplääni oli Tongariro Alpine Crossing (19,4 km eli noin 7 tunnin vaellusreitti vulkaanisessa vuoristossa, TSH -leffojen maisemissa), koska emme sääolosuhteiden vuoksi sitä voineet "saarten ympäriajoreissulla" tehdä.
Kaksi saksan tyttöä lähti mukaan, auto vuokrattiin lentokentän läheltä, ja sitten huristeltiin hakemaan Mia Rotorualta!
Kuuden tunnin ajon jälkeen olimme perillä. Majotuimme Turangin halvimmassa hostellissa, joka oli viihtyisä slummimaja asuntoalueen laidalla. Huoneemme monenkirjavia seiniä koristivat delfiinipiirrokset ja mietelauseet elämästä. Pastaillallisen jälkeen kömmimme sänkyyn. Kerrossängyn tolkuton natina pienestäkin liikkeestä tempaisi ajatukset takaisin parin kuukauden takaiseen reissaajaelämään.
Heräsimme lauantaiaamuun vain todetaksemme, että kyllä - sade pilasi (taas) päivän vaellussuunnitelman. Hostellin olkkarin sohvan pohjalta löytyi paikan omistaja, joka vahvisti meidän olevan hulluja, jos tässä säässä lähtisimme vuoristoon (varsinkin, kun seuraavan päivän pitäisi olla kaunis). Oli siis keksittävä korvaavaa ohjelmaa, ja seuraavana aamuna lähtisimme vaellukselle klo 4 aamulla (auto oli palautettava Aucklandiin alkuillasta) - tänne asti kun oli tultu, niin vaellus todellakin tehtäisiin.
Kulutimme päivän kiertelemällä kylää, puistossa ollutta vanhojen autojen näyttelyä ja poiketen infossa tutkimassa seuraavan päivän sääennusteita (jotka eivät sitten kuitenkaan vaikuttaneet yhtään sen paremmilta, ja infotädin mielestä ei olisi ollut viisasta lähteä vuoristoon..). Iltapäivällä teimme muutaman tunnin mittaisen patikoinnin läheisen järven ympäri. Pilvinen, mutta hyvin lämmin keli sai meidät pysähtymään autiolle rannalle ja pulahtamaan vilpoisaan veteen. Rannan ihana hiljaisuus ja pehmeä hiekka varpaiden alla pyyhkäisi kaikki huolet seuraavanpäivän vaelluksesta ja hyvän tuulemme kruunasi auringon pilkistys pilviverhon takaa. Ehkä huominen keli ei tulekaan olemaan täysin toivoton.
Palattuamme hostellille Kaisa ripusti märän t-paitansa (uintireissussa ei ollut uikkareita mukana..) ikkunansalpaan, josta se putosi maahan. Hostellin pihalla asuva vasikka nimeltä Rosie löysi paidan, ja alkoi syödä sitä. Siinä vaiheessa Kaisa kiirehti täysillä pihalle pelastamaan huomiselle vaellukselle tarkoitetun urheilupaitansa, joka oli jo lähes kokonaan vasikan suussa. Naururemakka pihalla oli valtaisa.
Sunnuntaiaamuna herätyskello soi 3.30. Hostellin omistaja tuli kuikkimaan huoneemme ovelle, joko olimme hereillä. Nopean aamupalan ja auton pakkaamisen jälkeen lähdimme matkaan. Seurasimme hostellin omistajan ajamaa shuttle bussia vaelluksen päätöspaikkaan, jonne jätimme auton ja hyppäsimme bussiin päätyen vaelluksen lähtöpisteeseen. Kuljetuksen hinnan piti olla 25$ per nenä, mutta ehkä edellisillan yleisten astioiden tiskivuoren pesu Mian kanssa oli tehnyt vaikutuksen mieheen, sillä hinta olikin meille vain 5$/hlö.
Aamuauringosta ei ollut vielä tietoakaan. Taivaalla loistava Milky Way ja Mian otsalamppu olivat ainoat valonlähteet säkkipimeässä aamuyössä lähdettyämme patikoimaan kohti suurta tuntematonta.
Noin neljän kilometrin jälkeen toinen saksantytöistä alkoi itkeä, kuinka raskasta matkanteko on. Olimme tulleet laakson pohjalle, josta nousu vasta alkoi... Matka jatkui, kun olimme saaneet tytön uskomaan, että hidastaisimme tahtia hänelle sopivammaksi.
Kiipesimme sankkaan sumu/sadepilveen, joka valitettavasti peittosi koko matkan korkeuksissa. Maisemien ihailun sijasta vaellus otettiin sitten enemmän urheilun ja selviytymisen kannalta. Jyrkimmissä nousuissa heikkoa saksalaista oli talutettava, jotta tyttö ei luovuttaisi. Mia kantoi hänen reppuaan ja antoi hengitysohjeita. Ylös ei haluttu jäädä viettämään aikaa, sillä saksalaiset olivat umpijäässä vaatteiden ollessa jo läpimärät ja tuullen todella voimakkaasti (hetkittäin oli kuljettava kyykyssä, ettei tuuli olisi heittänyt alas polulta, jonka reunalta oli jyrkkä pudotus rotkoon, KUULEMMA.. ). Lisäksi matkan varrella olleet ACTIVE VOLCANO HAZARD ZONE -varoituskyltit saivat vauhdin pysymään yllä (varsinkin, kun lähestyimme pieniä kraaterilampia, joiden rikkipitoinen vesi haisi jo kauaksi, ja piirsi mielikuvitukseen kuvan purkautuvasta tulivuoresta. Kylteissä varoitettiin, että jos näkee lentäviä kiviä, höyrypurkauksia tai haistaa voimakkaan rikin, on lähdettävä saman tien laskeutumaan takaisin). Eväitä syötiin vauhdissa vähän väliä, ettei energiataso päässyt laskemaan liian alas.
Laskeuduttuamme vähän matkaa pääsimme pois pilvestä, ja vuorien välistä aukeni upea maisema valtavalle Taupo-järvelle. Maisema näytti samalta, kuin lentokoneesta katsellessa. Nyt pystyimme jo pitämään pidemmän evästauon ja ihailemaan mm. parin vuoden takaisen tulivuoren purkauksen kivettynyttä laavavirtaa.
Laskeuduimme pitkin tulivuorten rinteitä noin 5 km, päätyen lopulta sademetsän läpi parkkipaikalle. Jalat olivat melko muusina itsekullakin (alamäkikävely tuntui melkeinpä pahemmalta kuin kiipeäminen). Hidasteista huolimatta kävelimme Tongariro Crossingin kuudessa ja puolessa tunnissa, mikä oli noin tunnin nopeampi, mitä olimme suunnitelleet!
Kotimatkalla poikkesimme uimaan Taupo-järven kirkkaaseen ja lämpimähköön veteen, jonka jälkeen oli hieman raikkaampi olo aloittaa 4,5 tunnin kotimatka.
Miaa ei palautettu Rotorualle, sillä hän sai töitä Kaisan naapurista. Uusi työpaikka on lähinnä hevosten ratsastamista ja satunnaisia kotitöitä ihanassa kodissa Aucklandin merimaisemissa.
- comments
Äiti Mahtava tarina! Ihanaa elämää!