Profile
Blog
Photos
Videos
Sydneystä lensimme yhdeksi yöksi takaisin Aucklandiin ennen Fidzille lentämistä, sillä Australian reissu ei ollut kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, ja lennon siirtäminen olisi tullut turhan kalliiksi. Yhden aikaan yöllä pääsimme hostelliin, ja aamulla ennen lentokentälle palaamista kävimme vielä aamiaisella Kaisan NZ-perheen kanssa.
Lento kuuman kosteaan Nadiin saapui iltapäivällä. Laskeuduimme läpi sankkojen sadepilvien, ja olimme jo valmiiksi pettyneitä, sillä muutamaksi seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosmyrskyjä. Illalla rannalla kävellessämme aurinko kuitenkin tunkeutui esiin pilvien lomasta, laskeutuen meren taa. Koko loppuajan saimme nauttia paahtavasta auringosta.
Seuraavana aamuna vehnäjauhopainotteisen aamiaisen jälkeen meidät poimittiin mukaan bussiin, jonka mukana päädyimme satamaan. Luovutimme laukut laiturin reunalla oleviin suuriin kärryihin, joilla miehet kiskoivat ne laivaan.
Kolmikerroksisella katamaraanilla oli muutama pysäkki parin tunnin sisällä, ennen kuin oli meidän vuoro pompata alas pienempään moottoriveneeseen ja jatkaa loppu matka Waya Island -saareen. Resortin henkilökunta otti meidät rannalla vastaan laulaen, johon vastasimme huutamalla "BULA!", eli "hei". Sitten siirryimme päärakennukseen pieneen infotuokioon, josta meidät ohjattiin huoneisiin. Jaoimme huoneemme brittitytön ja itävaltalaisen pojan kanssa.
Lomaviikko noudatteli päivä päivältä suht samankaltaista kaavaa: aamupala, rannalle, lounas, rannalle (tai riippukeinuun palmun alle, jos lämpötila alkoi ahdistaa), illallinen, iltaohjelmaa ja nukkumaan. Olimme välillä myös aktiivisia: kiipesimme vajaat kolmesataa metriä korkean kallion kielekkeelle ihailemaan auringonlaskua, punoimme palmunlehdistä rannekoruja paikallisten naisten kanssa, ja teimme vierailun läheiseen kylään. Siellä joimme tervetulomaljana kavaa, kuraveden kaltaista yrttijuomaa, joka mietona versiona puuduttaa kielen, vahvempana päihdyttää.
Tilaisuuden jälkeen kylän naiset levittivät maahan huopia ja niiden päälle koruja ja puuesineitä. Köyhät kyläläiset saavat suuren osan tuloistaan turismista, joten halusimme ostaa vielä yhdet muistoesineet.
Saimme myös tutustua paikalliseen kouluun, jonka oppilaat lauloivat meille raikuvaan ääneen tuttujakin lauluja.
Majotuimme kolmella eri saarella, kussakin kaksi yötä. Waya Lailain jälkeen veneilimme White Sandy Beachille. Saimme siemailla kookosmaitoa suoraan juuripudotetusta kookospähkinästä, ja pelasimme lentopalloa hyvin innokkaiden fidziläisten kanssa. Henkilökunta vietti kanssamme iltaa rantanuotiolla, ja iltaohjelman tanssi- ja lauluesitysten jälkeen saimme opetella Bula-tanssin, mistä oli hyötyä seuraavalla saarella - Mia voitti Bula-tanssikilpailun!
Viimeiset kaksi yötä vietimme Gold Coast -nimisessä pienessä majapaikassa, toiseksi viimeisellä saarella Yasawa-saariryhmässä. Viimein pääsimme nukkumaan ihkaoikeaan palmunlehtikattoiseen majaan! Tässä paikassa majoittui ainoastaan viisi muuta meidän lisäksemme, joten tunnelma oli rauhallinen.
Illat vietettiin kilpaillen mm. limbossa, ja myöhemmin rantanuotiolla tutustuen muihin ja kuunnellen henkilökunnan (perheen poikien) kitaran soittoa ja lauleskelua.
Onneksemme pääsimme myös mukaan pääsiäisjuhliin. Naapurisaarien kylät olivat kokoontuneet meidän naapurinrantaan. Rantaa pitkin kuljetettiin isoa puista ristiä, ylös kirkkoon, josta melko lyhyen saarnauksen jälkeen pääsimme puiden alle katetulle pääsiäislounaalle, joka syötiin maassa. Lautaselta löytyi simpukoita, puolikas papukaija-kala, paikallista perunan kaltaista puista herkkua cassavaa eli maniokkia, sekä jokin keltainen keitetty pötkylä, jota emme tunnistaneet. Ruokajuomana tarjoiltiin kavaa, mutta onneksi vältyimme siltä...
Viimein koitti lähdön hetki ja hyvästit unelmaparatiisisaarelle, ja henkilökunnan säestäessä kitaralla jäähyväislaulua me livuimme moottoriveneellä yli koralliriuttojen kohti viiden tunnin laivamatkaa takaisin Nadiin.
Nadissa saatuamme matkalaukkumme ja löydettyämme oikean bussin, kuski siirsikin meidät toiseen autoon hänen autonsa ollessa jo täysi. Ei mennyt pitkään, kun bussi pysähtyi täysin vieraassa kylässä ja kuulutti meidän hotellimme nimeä. Kysymysmerkkeinä poistuimme kadulle, kunnes sitten lava-auto saapui bussin taakse, kuskin käskiessä meidät kyytiinsä. Tunkeuduimme autoon, jossa oli jo valmiiksi kolme muuta kyydissä. Onneksemme tämäkään matka ei kestänyt kauaa, vaan lava-auto hylättiin tien varteen, meidän siirtyessä minibussiin. Loppujen lopuksi pääsimme perille, vaikkakin kuskina toiminut mies olisi halunnut nähdä matkalippumme, joita meillä ei tälle matkalle ikinä ollut ollutkaan.
Viimeinen päivä Wailoaloa-hotellissa piti käyttää altaalla makaamiseen, mutta aivan hotellin ympärillä savuavat maastopalot tekivät ulkona olemisesta mahdotonta. Siispä jäi hyvin aikaa pakata reput, mikä vaati aivotyötä tavallista enemmän, jotta kilot saatiin jaettua oikein.
Seuraavana aamuna alkoi noin 45 tunnin matka kohti kotia. Lennot sujuivat hyvin, eikä kymmenen tunnin odottelu Hong Kongin kentälläkään ollut täysin tappava. Toisin kuin menomatkalla, säästyimme hyvin jet lagilta!
Voimme enää vain kaiholla muistella aikaa, jolloin huolena olivat vain riippukeinuun asettautumisen vaikeus, yläpuolella killuvat hengenvaaralliset kookospähkinät ja se, kuuleeko varmasti ruokarummun soitannan.
- comments