1.-2.11

Morjensta! Sama lentääkö toiselle puolen palloa niin herääminen on aina yhtä vaikeaa. Vaikka laittaisi herätyksen aamukahdeksaksi, niin alitajuisesti sitä vaan siirtää jatkuvasti eteenpäin, ellei ole mitään todella tärkeää syytä herätä. No miksi jauhan tällaista sontaa heti alkuun, no koska heräsin jälleen kello 11 ja valoisasta ajasta lähes puolet on takanapäin. No se siitä.Sängystä päästessäni pakkailin taas päivärepun melkein ääriään myöten täyteen, paranoidi kun olen. Kuljetan aina mukana rahavyötä ja päivärepussa kaikkia arvokkaimpia tavaroita, kun lähden guesthousen ulkopuolelle, ellei ole saatavilla jotain safeboxia, jonka saan lukkoon omalla Abloylla.
Käppäilin majatalon alakertaan tarkoituksena lähteä "aamiaiselle", kun törmäsin itse isäntään. Hän oli iloinen niinkuin aina ja kyseli ensin kuulumiset, sen jälkeen lähdettiinkin suoraan toimistolle juttelemaan trekistä. Kävimme jälleen läpi kaikki mitä trekkiin kuuluu ja päätin, että homma on sillä selvä. Maksun olisi voinut hoitaa helpoiten kortilla, mutta koska siihen rapsahtaa päälle 5% lisää, niin päätin hoitaa maksun käteisellä, jolloin lisäkulut ovat pienemmät. Kävin nostamassa 100 000 rupiaa eli euroissa päälle tonnin ja lähdin lievästi kuumottuneena käppäilemään takaisin toimistolle. Thamel ei todellakaan ole mikään miellyttävin paikka kirmailla eurotonnit taskussa rullalla. Hoidin trekkimaksun pois alta ja samalla maksoin myös trekkijärjestäjän fiksaaman todella edullisen Bangkokin lennon, jäipä tuosta jonkun verran vielä käyttörahaakin.
Kanadalaisen trekkipartnerin kanssa oon ollut myös yhteyksissä ja hänelle järjestelyt on muuten ok, mutta pitää opasta turhana lisäkuluna. Ollaan menossa keskiviikkoiltana neuvottelemaan asiasta järjestäjän toimistolle.

Tiistaina päätin lopulta tehdä päiväretken Swayambhunathin apinatemppelille. Reitin katsoin Lonely Planetista, jonka kartat ovat yleisesti ottaen paskoja, niin myös tällä kertaa. Tiet eivät todellakaan menneet niinkuin kartassa näkyi, tai ehkä vika oli vain suunnistajassa. Puikkelehdin sitten pitkin länsi-Kathmandun sokkeloita luottaen intuitioon ja perille lopulta pääsin. Siitä oli ehkä hieman apua, että temppelit sijaitsevat korkealla vuorella ja se näkyi horisontissa suurimman osan matkasta.
Saavuin itäpuolen portaille ja lähdin kiipeämään pikkuhiljaa, koko matkalla ympärillä pyöri apinoita. Portaita
oli varmasti monta sataa, ne olivat melko jyrkät ja ylhäällä olikin sopiva hiki ja puuskutus päällä. Vinkkinä voisi todeta, että pumppuvikaisilla ja merkittävästi ylipainoisilla ei ole Swayambhunathiin mitään asiaa ainakaan itäportaita pitkin. Ylhäältä aukesi todella hienot näkymät koko Kathmanduun ja ympäröivään laaksoon. Hetken siellä pyörittyäni mun seuraan tuli nepalilainen nuori poika, joka tarjoutui mun oppaaks. Aattelin, että paskaaks tässä ja päätin suostua tarjoukseen. Pari tuntia kierreltiinkin ja sain todella perusteellisen tietopaketin hinduismista ja buddhismista, aivot olikin ylikuormituksen partaalla ja kaikista selostuksista päällimmäisinä jäi vain mieleen tiibetiläinen mantra Om mani padme hum, jolle ei taida edes olla mitään yksiselitteistä käännöstä englanniksi tai suomeksi. Kuitenkin tämä teksti löytyy jokaisesta prayer wheelistä (rukousrulla?) temppelialueella. Temppelivuorta kiertääkin muurit ja koko matkalla on näitä rukousrullia oppaan mukaan kuusi tuhatta ja ylhäällä vielä lisää. Yhdessä välissä tulimme lähteelle, jonka keskellä oli patsas ja sen kädessä laatikko. Jos kolikon onnistuu heittämään laatikkoon, niin se tuottaa kuulemma hyvää onnea. Ostin neljä heittelyyn tarkoitettua kolikkoa 5 rupialla ja annoin oppaalle yhden. Itse heitin tietysti kolme ohi ja opas sai hole in onen. Mua vainoaa nyt varmaan sitten loppumatkan paska onni :D
Kiertelyn lopussa kävelimme vuorta ympäröivää jalkakäytävää ja opas selosti, että nämä kaikki tässä on armeijan rakennuksia. Sitten rupesi kuulumaan räjähtelyä. Jos oppaan puheisiin on uskominen, niin siellä valmistetaan ja testataan kranaatteja, siis keskellä kaupunkia välittömän ihmisasutuksen läheisyydessä. Samantyylisen paikan voisi kuvitella Helsingin Töölöön tai Kallioon. Mahtaa olla paikallisilla puolustusvoimilla vähän eri käsitys harjoitusalueiden sijoittamisesta ja varomääräyksistä kuin Suomessa :)
Aivan pyyteetön kaveri tämä opas ei tietenkään ollut, kysyi jos voisin ostaa hänelle keksejä ja maitoa. Selitti stoorin, että hänen vanhemmat ovat kuolleet ja hän elää hallituksen turvakodissa 3v veljensä kanssa. Mentiin sitten johonkin pikkukojuun ostoksille, niin eiköhän tämä ottanut Digestivet ja kallista uusseelantilaista maitojauhetta, tämä lysti erotti mua rahoistani 8€ verran, mitä helvettiä? Siinä hetken kyseltyäni ja ihmeteltyäni maksoin vaan kiltisti vaikka vastentahtoisesti, lupaus on lupaus. No tulipa ainakin tuettua paikallisia pienyrittäjiä oikein kunnolla ja jos oppaan peitetarina on tosi niin ostokset meni hyvään tarkoitukseen, epäilen kyllä vahvasti. Todennäkösesti urpoa turistia kustiin taas kunnolla silmään, no pitää olla jatkossa tarkempi.

Tulin takaisin guesthouselle, rupesi olemaan jo hämärää ja päätin kävästä vähän kiertelemässä ja syömässä. Sen jälkeen päädyin gh:n lähellä olevaan pubiin, joka oli täynnä irlantilaisia. Yhden Everestin siinä kiskaisin huiviin ja jututin irkkuja, mutta johtuen ehkä senhetkisistä aaltopituuseroista seura ei ollut kovin hyvää. Irkut olivat siis todella jurrissa. Luulin, että suomalaiset ovat maailman känniurpointa kansaa, mutta tämä harhakuvitelma meni kyllä kertaheitolla uusiksi sitä sekoilua ja huutoa katsellessa. Lähdin hieman ennen yhtätoista pois pubista kohti majataloa, Thamelissa baarit menevät nykyään yhdeltätoista kiinni hallituksen holhouspäissään säätämän lain vuoksi. Ehkä se on ihan hyvä vaan, uskon että meno lähtisi täällä muuten täysin lapasesta.

Loppuillasta vielä hieman säätöjä läppärillä ja nukkumaan, aamulla herätys klo 8 ja tapaaminen kanadalaisen Benin kanssa. Trekki rupeaa olemaan uhkaavan lähellä, huomenna pitää tehdä vielä hieman ostoksia ja
viedä kledjut pesulaan. Kuvia tulee taas, kun pääsen nopeamman netin äärelle. Nyt unten maille.