Profile
Blog
Photos
Videos
Everest Base Camp Trek
Kirjotan lyhyesti selostuksen jokaisesta trekkipäivästä. Ennakkovaroitus: seuraa melko tylsää luettavaa, koska trekkipäivät noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa. Herätys yleensä n. 7:ltä, aamupala ja polulle, lounas syödään yleensä trekkipäivän puolessavälissä. Maisemiakin on hyvin hankala selostaa, ehkäpä kuvat kertovat enemmän. Iltaisin yleensä syödään lodgen yhteisissä tiloissa ja sosialisoidutaan muiden trekkaajien kanssa, tai päivän raskaudesta riippuen vain levätään.
Päivä 1: Kathmandu - Jiri (1905m)
Herätys klo 6, pikainen suihku, viimeisten kamppeitten pakkaus ja avaimen luovutus. Seitsemältä tuli kyyti guesthousen eteen, kuten oli sovittu. Tai no oikeastaan 7:10, aasialaisittain hieman myöhässä. Kuski ajoi meidät bussiasemalle. Täälläpäin busseilla ei ole todellakaan mitään tiettyjä lähtölaitureita vaan asemalla vallitsee lähinnä entropia, bussit on vain ajettu semmoisiin väleihin mihin mahtuu. Meille oli buukattu paikallisbussi, mikä oli mielestäni hyvä, onpa ainakin aidompi meininki. Olinkin ainut länsimaalainen matkustajien joukossa. Matka kesti lähes 10h johtuen kovasta liikenteestä ja huonoista teistä. Maisemat koko matkalla olivat todella komeat, alkumatkasta saatiin myös näkymät Langtang rangen lumihuipuista. Kuskit täällä on kyllä täysin oma numeronsa, ajetaan niin lujaa kuin vain kalusto sallii ja ei puhettakaan, että mutkissa hidastettaisiin vaan ainoastaan soitetaan torvea, että täältä tullaan. Ajokalusto on täällä myös aika pommissa kunnossa ja täytyy kyllä myöntää, että ajoittain hieman pelottikin. Kuski ohittelee mutkissa, kun vasemmalla puolen on ohitettava ajoneuvo, oikealla puolella kilometrin pudotus rotkoon ja vähän matkan päässä vastaan on tulossa rekka.
No perille kuitenkin selvittiin ehjin nahoin, oli jo pimeää. Tuntuu kuin olisi matkustanut aikakoneella parisataa vuotta taaksepäin, kun Jirin kylää katselee, näkymän pilaa ainoastaan lähes joka talon katolla olevat satelliittilautaset. Nuudelisetti illalliseksi ja nukkumaan.
Päivä 2: Jiri - Deurali (2705m)
Aamupalaksi chapatit (tiibetiläistä ohutta vehnäleipää) hillolla ja maapähkinävoilla. Sen jälkeen polulle.
Heti trekin alussa otettiin kyllä meikäläiseltä luulot pois, kun lähdimme nousemaan jyrkkää rinnettä n. 550m kukkulan huipulle, josta taas laskeuduttiin 700m alas Shivalayan kylään Tama Koshi-joen rannalla. Osan matkasta trekkasimme parin Israelilaisen nuoren äijän kanssa. Shivalayassa söimme lounaan. Lounaan jälkeen lähdimme taivaltamaan kohti yöpymiskyläämme Deuralia. Opas muisti sen sijaitsevan n. 2300m korkeudella ja olinkin hajota jo tuohon tietoon, tiedossa siis 500m nousu. Totuus kuitenkin valkeni, kun lopulta pääsimme perille. Iso vihreä kyltti, jossa luki Deurali 2705m. Tänään siis nousuja yhteensä melkein 1,5km ja päivän jälkeen olinkin sen verran hajalla, että kaaduin vain sänkyyn, enkä jaksanut nousta pariin tuntiin. Maisemat olivat komeat korkeuseroineen ja hirssipeltoineen, muttei niistä oikein jaksanut nauttia, kun oli niin puhki. Ensimmäistä kertaa myös tämän elämän aikana onnistuin saamaan etureidet kramppaamaan.
Päivä 3: Deurali - Sete (2575m)
Deuralista laskeuduimme n. 1,1km Kinjan kylään ja laskeutuminen kesti 4,5h. Maisemista ja tästä päivästä muutenkin tuli aivan mieleen Taru Sormusten Herrasta -leffat ja varsinkin ensimmäinen osa, kun Hobitit Frodo ja Sam lähtevät kohti Rivendelliä ja myöhemmin kohti tuomiovuorta. Minä ja opas matkalla kohti Everestiä, toivottavasti ei tällä kertaa tuhoamaan mitään. Kinjassa lounas, jonka jälkeen lähdimme neljän vanhemman espanjalaisen miehen kanssa kipuamaan lähemmäs kilometrin verran Seteen, seuraavaan yöpymispaikkaamme. Nousu oli melkoisen raskas, joskaan ei ehkä aivan vetänyt eilisille vertoja.
Päivä 4: Sete - Junbesi (2675m)
Puuroaamupalan jälkeen lähdimme Setestä kipuamaan kohti Lamjura Passia 3530m korkeudessa. Lähes kilometrin nousu kesti vajaat 3h ja meni yllättävän kevyesti. Maisemat muuttuivat karummiksi mitä ylemmäs mentiin. Mäntyjä tosin riitti koko matkalla ja isoja sellaisia. Horisontissa pilkotti myös lumisia huippuja, joita opas ei osannut nimetä. Lamjura Passissa syötiin ja tällä alueella näkyi myös kuuraa ensimmäistä kertaa trekin aikana. Lamjura Passin jälkeen vuorossa oli laskeutuminen kohti Junbesia, 800m vaikeakulkuista kivikkoa läpi aarniometsän, jossa kirmaili jakkeja vapaana. Metsä vaihtui lopulta laaksoon, joiden keskellä oli peltoja ja jota ympäröi vuoret. 7,5h käpyttelyn jälkeen saavuimme perille Junbesiin. Iltaa tuli vietettyä saksalaisten kanssa joilta kuulin, että Ama Dablam Base Campissa oli sattunut helikopterionnettomuus, jossa oli kuulemma yksi kuollut.
Päivä 5: Junbesi - Nunthala (2785m)
Junbesista lähdimme aamulla liikkeelle klo 8. Ensin ylitimme joen, jonka jälkeen alkoi tasainen polku, ei juurikaan
suurempia nousuja eikä laskuja. Alkumatka taittui tiiviin mäntymetsän halki, jonka jälkeen polku tuli aukealle alueelle seuraten kukkulan reunaa. Noin parin tunnin päästä aloituksesta saavuimme Everest view pointille, josta aukesi mahtavat näkymät koko Mera Rangelle, Everestiä ei paikan nimestä huolimatta näkynyt, mutta Mera Peak (6654m) kyllä. 3h jälkeen polku alkoi laskea ja laskua kestikin n. tunnin, kunnes ylitimme jälleen joen riippusiltaa pitkin ja kiipesimme 100m Ringmoon lounastamaan. Ringmossa paikalliset koululaiset tanssivat ja soittivat musiikkia keräten rahaa koulumaksuihin. Teinkin hyvän teon ja lahjoitin heille vähän rahaa. Ringmosta alkoi reippaan tunnin jyrkkä kiipeäminen kukkulan huipulle. Ylitimme Thaksindu La Passin (3100m) ja olimme kirjaimellisesti pilvessä, siis pilven sisällä. Vähän aikaa laskeuduttuamme rupesi näkyvyys paranemaan ja hienot näkymät sieltä pilven takaa aukesikin yöpymiskylään Nunthalaan ja ympäröiville kukkuloille.
Polville laskeutuminen ei ollut mikään kaikkein ystävällisin.
Päivä 6: Nunthala - Bupsa (2680m)
Trekin helpoimpia päiviä. Nunthalasta polku laski loivasti pari tuntia, jonka jälkeen oli tasaista ja lievää nousua 2-3
tuntia. Maisemat olivat pitkälti maaseutua, eli taloja siellä täällä, hirssi-, vehnä- ja perunapeltoja. Lopussa oli
n. tunnin jyrkkä nousu kivistä polkua Bupsan kylään. Päivä kesti reippaat 6 tuntia. Illalla läiskittiin sitten korttia
jenkin ja kanadiaanon kanssa. Ekaa kertaa maistelin sitten myös rakshia, eli tunnettua nepalilaista riisipontikkaa. Oli kyllä sellaista tärpättiä, että seuraavaa kertaa ei välttämättä tule. Alkoholipitoisuus on todella korkea, mutta maku voisi olla vahvempikin. Hyvää se ei missään nimessä ole.
Päivä 7: Bupsa - Phakding (2650m)
Bupsasta polku nousi pari tuntia tiheän metsän ympäröimänä Kari La Passiin (2885m), josta aukesi
ensimmäiset näkymät Luklaan ja Phakdingiin. Lentokoneita ja helikoptereita pörräsi jatkuvasti edestakaisin kukkuloiden välissä lähellä olevan Luklan lentokentän takia. Kari La Passista alkoi monen tunnin loiva lasku tammi- ja rhododendron-metsien läpi. Polku kaarsi kukkulan reunaa pitkin alas, joten Luklan lentokenttä jäi yläoikealle. Noin 7 tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Everestin "pääpolulle" ja liikenne moninkertaistuikin välittömästi, viidessä minuutissa näin enemmän länsimaalaisia, kuin viimeisen viikon aikana yhteensä. Loppumatka Phakdingiin oli kohtuullisen helppokulkuista, mutta jatkuva soutaminen ylös ja alas kävi hermoille, eikä juuri alkanut sade helpottanut asiaa ollenkaan. Trekin pisin päivä eli kokonaiset kymmenen tuntia, uni kyllä maistui tämän jälkeen.
Päivä 8: Phakding - Namche Bazaar (3420m)
Phakdingistä polku lähti kulkemaan Dudh Kosi-joen rantaa pitkin ja muutaman kerran joki ylitettiin riippusiltaa pitkin puolelta toiselle. Polku oli todella turistisoitunut verrattuna alkutrekkiin, niinkuin pieni valtatie. Monjossa (2850m) opas kävi näyttämässä viranomaisille meidän luvat ja jatkettiin matkaa Jorsaleen, jossa syötiin lounas. Täällä oli myös checkpoint, jossa Nepalin armeijan sotilas halusi, että opetan hänet tervehtimään suomeksi. No opetin hänelle sitten sanan "terve" ja tämä jäi hokemaan sitä, kun lähdettiin jatkamaan matkaa. Vielä jonkun aikaa etenimme joenrantakivikossa, jonka jälkeen alkoi päivän pirullisin osuus, eli n. 700m jyrkkä nousu Namcheen. Nousua vielä hankaloitti kuuma ilma ja jatkuvasti tiellä teutaroivat jakkikaravaanit, jotka kuljettivat janoisille turisteille San Miguel-lavoja vuorille. Vajaan parin tunnin päästä oltiin perillä Namchessa, pienessä kauppakaupungissa keskellä vuoria.
Päivä 9: Lepopäivä Namchessa
Lepopäivä tuli kyllä todella tarpeeseen, muutenkin kuin akklimatisoitumisen osalta. Rasitus oli ollut melko kovaa viimeisen viikon aikana, erityisesti polville. Oli pakko antaa itselleen myös vähän armoa: ottaa kuuma suihku ja tilata pizza kaikilla täytteillä mitä on saatavilla ja huuhtoa se alas oluella. Nettikahvilassa tuli myös istuttua 1,5h ja surkeasta wifistä saikin pulittaa vaatimattomat 9€ tuolta ajalta. Illalla kävin vähän kiertelemässä "kaupunkia", joka on hieman kuin Kathmandun Thamel. Ilmapiiri on vain huomattavasti miellyttävämpi, kun mitään ei tyrkytetä ja douppikauppiaat loistavat poissaolollaan. Kävästiin oppaan kanssa myös Namchen mountain view -pointilla, mutta eihän me nähty yhtään mitään pilvisen kelin takia. Loput ajasta toteutettiin sanan "lepo"varsinaista merkitystä eli levättiin.
Päivä 10: Namche Bazaar - Tengboche (3870m)
Namchesta polku lähti melko pian seuraamaan kukkulan rinnettä nousten hieman ja kaartaen loivasti vasempaan. Keli oli jälleen perseestä, joten tämän osuuden todella hienot maisevat jäivät 95-prosenttisesti näkemättä. Vilaukset saatiin pilvien välistä Everestistä (8850m) ja Ama Dablamista (6856m). Noin tunnin kävelyn jälkeen polulla oli mies, joka keräsi rahaa johonkin projektiin. Tällä paikalla kuulin ensimmäiset suomenkielen sanat Nepalissaoloaikanani. Törmäsin Anttiin ja Eetuun, jotka olivat vasta tulleet Intiasta maitse. Trekkailtiinkin sitten yhdessä Tengbocheen. Tänä aikana sain kuulla erittäin rajua kritiikkiä Intiasta. Polku laski metsän läpi laaksonpohjalle, josta otettiin vauhtia taas useamman sadan metrin jyrkkään nousuun kohti Tengbochea. Parin tunnin päästä oltiin perillä ja opas lähtikin säätämään heti huonetta lodgesta. Lodgeen majoittui myös Henna ja Ilari joihin aikasemmin mainitut olivat tutustuneet muutama päivä aikaisemmin Luklassa. Kyllä maailma on pieni. Istuttiin sitten iltaa kaminan lämmössä, intialaista Bagpiper-viskiä maistellen.
Päivä 11: Tengboche - Dingboche (4410m)
Aamulla herätessämme oli vihdoin kirkas keli. Joka puolella näkyi vuoria ja Everestikin pilkotti kaukana horisontissa. Nappailin fotoja luostarista ja ympäristöstä. Aamupalan jälkeen lähdettiin opas ja kaikki viisi suomalaista hitaasti etenemään kohti määränpäätä. Törmättiin pian ihmisiin, jotka tuijottivat kiikareilla joen toisella puolella olevan kukkulan rinteille. Siellä oli kuulemma blue sheepejä eli sinisiä lampaita. Vilkaisin myös kyseisiä elikoita ja ruskeitahan ne olivat, kusetusta :D
Hieman ennen Pangbochen kylää 4000 metrissä löysimme hyvän paikan napsia kuvia, taustalla möllötti
Ama Dablam. Näillämain tuli myös puuraja vastaan, jatkossa vastaan tuli vain vaatimattoman näköisiä puskia.
Pangbochen jälkeisessä kylässä Shomaressa (4050m) syötiin Daal Bhaatit. Pariskunta jatkoi matkaansa
suoraan Phericheen (4280m). Lounaan jälkeen polku tuli pienelle tasangolle, josta se jakautui vasemmalle Phericheen ja oikealle Dingbocheen. Jäbät jatkoivat Phericheen ja me mentiin oppaan kanssa Dingbocheen. Olin itse Phericheen menon kannalla jo ihan korkeudenkin takia, mutta oppaan ärsyttävän fiksaation takia päädyttiin sitten kuitenkin Dingbocheen. "Koska olen aina ennenkin ollut siellä ja siinä tietyssä lodgessa". Ensimmäistä kertaa rupesi tulemaan vähän päänsärkyä, johtunee siitä, että tultiin suht. nopeasti ylös viimeinen 300 metrin nousu. Buranalla selvittiin.
Päivä 12: Dingboche - Lobuche (4930m)
Aamulla oli jälleen kirkas sää. Dingbochestakin oli näkyvissä lähes 360 asteinen vuoristopanoraama. Muuten maasto oli lähinnä kivikkoa ja kanervan tyylistä puskaa. Aloitimme matkan kohti Duglhan (4620m) pientä kylää ja alun n. 100m nousun jälkeen matka olikin reippaat pari tuntia todella lievää nousua. Jakkeja oli runsaasti vapaana syömässä mitä vain karusta maasta irti saivat. Saavuttiin Dughlan kylään, tai no jos sitä edes kyläksi voi kutsua, ennemminkin yhdeksi suureksi tilaksi. Näkymä täällä oli lohduton, kymmeniä ja taas kymmeniä ranskalaisia ryhmätrekkituristeja.
Pidettiin n. puolen tunnin breikki ja lähdettiin kipuamaan noin 300 metrin nousu kaatuneiden kiipeilijöiden muistomerkeille. Nousu otti melko koville johtuen jo tässä vaiheessa todella ohuesta ilmasta. Vähän matkaa pääsi nousemaan ja sitten piti hetki puuskuttaa. Nousun yläosassa nähtiin ohimennen kanadalainen Ben, joka oli parantunut ja lentänyt myöhemmin suoraan Luklaan. Oli ollut jatkuvasti kaksi päivää meitä edellä trekillä. Hän kertoi Suomenkin tiedotusvälineissä ilmenneestä Luklan tilanteesta, jossa oli huonon sään takia jumissa melkein parituhatta trekkaria. Muistomerkeiltä loppumatka oli karussa kivikossa kulkevaa polkua noin tunnin
verran Lobuchen kylään. Lobuchessa rupesi tulemaan ensimmäistä kertaa AMS:n (acute mountain sickness) eli vuoristotaudin oireita. Kovahkoa päänsärkyä ja heikotusta. Nappasin perinteiset tropit eli inkivääriteen ja valkosipulikeiton tauluun ja kyytipojaksi Buranaa päänsärkyyn ja Diamoxia (asetatsoliamidi) vuoristotautiin. Huonohko olo kesti aina nukkumaanmenoon asti, aamulla tosin oli hyvä olo. Ohuesta ilmasta kertonee se, että yöllä kusella käymisen jälkeen joutuu pari minuuttia odottelemaan hengityksen tasaantumista.
Päivä 13: Lobuche - Everest Base Camp (5360m) - Gorak Shep (5140m)
Lobuchesta polku jatkui samantyylisenä kivikkona kohti Gorak Shepiä. Matkalla oli hyvät näkymät mm. Nuptselle (7861m) ja Pumorille (7161m). Noin tunnin kävelymatkan jälkeen törmäsimme taas Anttiin ja Eetuun. Pidettiin pikku tauko, jonka jälkeen lähdimme nousemaan reipasta sataa metriä kukkulan harjanteelle. Seuraavat 1,5h kiivettiin kivikasoja ylös ja alas ja saavuimme Gorak Shepiin. Syötiin lounas, otettiin huoneet ja jatkettiin matkaa ilman ylimääräsiä kamppeita kohti perusleiriä.
Matka perusleiriin jatkui kivikasoja ylitellen n. parin tunnin ajan järjenvastaisen hienoissa maisemissa. Hyvät näkymät oli mm. Pumorille, Nuptselle ja Khumbutselle (6640m), Everestin korkeinta huippua ei valitettavasti näkynyt. Leiri oli vaatimattoman näköinen, kuten aina syksyisin. Huhti-toukokuussa leiri on täynnä telttoja kiipeilysesongin vuoksi. Sijainti oli Khumbun jäätikön vieressä pienellä kukkulalla, melko keskeisellä paikalla poissa lumivyöryjen ulottuvilta. Leirin tunnisti oikeastaan vain prayer flagein koristellusta kivestä. Napsittiin komeita kuvia vasten Everestin eteläistä olkapäätä ja fiilisteltiin. Olihan tuo hieno tunne, kun oli tuonne asti päässyt raahautumaan, maailman korkeimman vuoren juurelle. Jätkät olivat roudanneet 2,5kk läpi Sri Lankan ja Intian Koffin kaljatölkkejä, jotka sitten perusleirissä avattiin ja juotiin. Maistui aikalailla parhaalle koskaan. Pieni kivi täytyi tietysti ottaa matkamuistoksi. Lähdettiin laskeutumaan takaisin kohti Gorak Shepiä, jolloin päänsärky alkoi ja voimistui nurinkurisesti alas mentäessä, mitä ihmettä? Edellispäivän huono olo uusiutui, vieläkin vahvempana. Sama kuositusannos naamariin ja aikaisemmin nukkumaan. Aamulla oli taas kelpo olo.
Päivä 14: Gorak Shep - Kala Pattar (5545m) - Dingboche
Oltiin sovittu, että meikäläisen opas herättää mut ja kaksikon klo. 4.30 aamulla, jotta keretään kirkkaalla ilmalla Kala Pattarin huipulle kuvaamaan Everestiä auringonnousun aikaan. No äijä tietysti sössi tilanteen ja kuulin
nimeni oven takaa klo 6.20 jolloin opas tuli valittamaan päänsärkyä ja halusi lääkkeen. Yksi reissun kohokohdista meni vituiksi kuin Jeesuksen pääsiäinen. Toista yötä tällä korkeudella ei kyllä kiinnostaisi nukkua, kun jo kylkeä kääntämällä saa itsensä hengästymään. No ilma oli onneksi kirkkaahko, kun lähdimme kipuamaan 400 metriä kohti huippua, tosin Everestin huippu oli pilvien peitossa, joka pisti vähän hermostuttamaan. Nousu oli ohuesta ilmasta johtuen todella rankka ja tuntuikin, että jokaisella hengenvedolla ei saanut edes happea. Huipulla happea olisikin enää alle puolet merenpinnan tasosta.
Parin tunnin kipuamisen jälkeen päästiin huipulle ruotsalaisryhmän seuraksi ja keskustelu menikin välittömästi siihen, kuinka huono jääkiekkomaa Ruotsi on :D Huipulla oltiin parisen tuntia odottamassa auringon siirtymistä parempaan kulmaan ja mahdollista pilvien katoamista. Fiilis huipulla oli todella hyvä, eikä päänsärystä tietoakaan. Näpsittiin kuvia, joista osa onnistuikin ihan kohtuullisesti, vaikka valoa oli ihan älyttömästi ja sitä tuli väärästä kulmasta. Lähdettiin oppaan kanssa alas ennen kaksikkoa pakkaamaan. Antti oli huipulla pisimpään ja tuona aikana pilvet kerkesivät hävitä huipulta ja hän saikin koko komeuden filmille. Lähdettiin tykittämään Gorak Shepistä kiireellä alemmille maille, kello oli jo melko paljon. Lobuchessa pikainen lounas ja siitä aina Dingbocheen asti, oltiin perillä juuri pimeän tultua. Illalla täytyi maistaa paljon hehkutettua Sherpa stewia, eli käytännössä keitto johon on sotkittu lähes kaikkea: perunaa, nuudeleita, riisiä, vihanneksia, jakin/vesipuhvelin lihaa jne. Eipä tuo juuri normaalista suomalaisesta lihasopasta eronnut.
Päivä 15: Dingboche - Namche Bazaar
Tuttu reitti Dingbochesta Namcheen kinnattiin pikavauhtia. Reitti on melko pirullinen alas-ylös-alas-ylös ja joka kerta monta sataa metriä. 7,5h tuohon hupiin meni, eikä lounastakaan maltettu syödä välissä. Antti koukkasi hieman vaativammalle polulle Khumjungin ja Khunden suuntaan tarkoituksena käydä Hotel Everest Viewillä, mutta mitään näkymiä ei pilvisyyden takia ollut, hyvä että polku näkyi. Namcheen tultua huomattiin penkalla Nepalin värikäs kansallislintu Daphne, kuvankin sain napattua. Illalla sitten otettiin pizzat ja juhlistettiin trekkiä muutamalla mallasjuomalla. Eipä siitä sen kummempia.
Päivä 16: Namche Bazaar - Lukla (2850m)
Pikavauhti jatkui edelleen. Sääliksi kävi niitä ihmisiä, jotka ylöspäin tallasivat jyrkkää nousua Namcheen, ovat vielä
autuaan tietämättömiä tulevista rasituksista. Ruuhkaista oli taas niinkuin Lahti-Heinola välillä juhannuksen aikaan.
Jakit tukkivat kapeita polkuja ja muodostui pitkiä jonoja. Nähtiin matkalla taas Kala Pattarin huipulta tuttu
ruotsalaisporukka ja jonkunlaista den glider in herjaa siihenkin piti heittää. Phakdingissa pidettiin oppaan kanssa
lounastauko, pojat jatkoivat suoraan Luklaan. Hieman kyllä pelotti, että mikä meininki siellä perillä odottaa. Kaikenmaailman inttityylisiä tornihuhuja oli kuulunut, että kaikki lodget on täynnä ja ihmisiä nukkuu jo kaduilla.
Luklaan tultiin 9 tunnin patikoinnin jälkeen. Tilanne ei näyttänyt aivan niin sekasortoiselta, kuin huhut ehkä antoivat ymmärtää. Huoneet olivat kyllä kortilla, mutta kaksikon kantaja oli onnistunut jotenkin saamaan huoneen. Majoituin sitten heidän kanssaan double roomiin telttapatjalle lattialle. Lodgessa oli porukkaa, jotka olivat odottaneet lentoja yli viikon ja porukkaa lähti täysin kypsyneinä kohti Kathmandua armeijan helikoptereilla ja jotkut jopa siviilikoptereilla. Edellä mainittu kustansi $350 ja jälkimmäinen $600/hlö! Kulutettiin aikaa katselemalla leffaa meikäläisen läppäriltä. Machete katsottiin ja oli kyllä todella kova actionpläjäys!
Päivä 17: Lukla
Lusimispäivä Luklassa. Ilma oli tänään jo parempi ja lentoja meni jatkuvalla syötöllä. Opas selitti, että tänään ei ole
mennyt yhtään lentoa Kathmanduun, vaan joillekin pienemmille kentille. Tästä ihmeissäni lähdin lentokentälle selvittämään asiaa ja siellä sanottiin, että jatkuvasti menee lentoja. Mitkähän lieni oppaan motiivit tässä tilanteessa. Rupesin itse aktiivisesti hääräämään lentojen järkkäämisen kanssa ja sanoin oppaalle, että puhut paskaa ja nyt lähdetään tonne lentoyhtiön toimistoon selvittelemään. Sain sitten ajan 11.30 seuraavaksi päiväksi. Illalla katseltiin Lord of the Ringsiä läppäriltä ja tylsyyspäissämme harrastimme pienimuotoista kaljottelua. Jossakin vaiheessa huoneeseemme tupsahti vihainen jenkki, joka oli veljensä ja tyttöystävänsä kanssa odottanut lentoa 8 päivää. Kutsui meidät sitten huoneeseensa viettämään iltaa. Loppujen lopuksi veljekset pamahtivat liian känniin ja ilmeisesti keskustelu USA:n ulkopolitiikasta oli vähän liian tulenarka ja rupesi esiintymään pieniä aggressioita. Lähdettiin siitä sitten omaan huoneeseen jatkamaan leffaa. Hemmetin Nebraskan hillbillyt.
Päivä 18: Lukla - Kathmandu
Kaksikko lähti kentälle vähän ennen meikäläistä, heillä oli lento eri lentoyhtiöllä. Mentiin oppaan kanssa sitten 11.30 sinne toimistoon ja sieltä todettiin, että pääsen neljännellä koneella, joka Kathmandusta tulee. Lähtöselvityksen tein n. 1,5h tästä ilmoituksesta. Turisteilla on aina etuoikeus lentämisessä ennen paikallisia. Opas jäi vielä Luklaan odottamaan poispääsyä, maksoin lähtöselvitystiskin vieressä hänelle tipin, vaatimattoman sellaisen. En todellakaan ollut äijään tyytyväinen, ehkä tarjoilijana ja satunnaisena kantajana, mutta oppaana ei ollut kyllä mistään parhaasta päästä. Muutenkin miehen koko olemus, vaatimukset ja maneerit rupesivat loppua kohti käymään hermoille aivan helvetisti. No toivotettiin sitten toisillemme hyvät jatkot ja siirryin turvatarkastuksen läpi lentokentän odotustilaan odottamaan lentoa. Lentokenttää kutsutaan yhdeksi maailman vaarallisimmista ja viimeksi pari vuotta sitten yksi kone törmäsi vuorenreunaan yrittäessään kiellosta huolimatta laskeutua huonolla säällä, 18 ihmistä kuoli. Kiitorata on 460m pitkä, 20m leveä ja kaltevuus 12%. Kiitoradan päässä odottaa 600m pudotus ja edessä ihan riittävästi vuoria mihin törmätä. Nousu olikin mielenkiintoinen kokemus ja hyvin se menikin, samoin kuin koko loppulento. Maisemat koneesta oli myöskin melkoisen huikeat.
Kathmandun kentällä vain kiireenvilkkaa prepaid-taksitiskille ja kiesillä Thameliin vanhaan tuttuun hotelliin suihkuun. Illalla mentiin vielä äijien kanssa Kathmandu steak houseen syömään niinkuin herrat ja juhlistamaan. Euroissa vajaalla viidelläkympillä ennen arvonlisäveroa ja palvelumaksua irtosi yhteensä alkuruoaksi lautasellinen paistettuja perunankuoria (todella hyviä, niinkuin sipsejä) dippeineen, vuorenkokoinen lautasellinen samaisia perunankuoria, sipulirenkaita, lohkoperunoita ja kanansiipiä. Pääruoaksi 2x 250g ilmeisesti häränpihvi punaviini-herkkusieni-vaikkamitämuuta-kastikkeella, lohkoilla ja salaatilla, sekä 1x 600g chateaubriand lohkoilla ja salaatilla. Jälkiruoaksi kaikille suklaakakku vaniljapallolla ja juomina toimi yhteensä 7x 0.65L Everest olutta. Tuon satsin jälkeen kaikki oli halkeamispisteessä. Kathmandu on todellakin kulinaristin taivas. Kavereilla oli lento seuraavana päivänä Bangkokiin, itse joutuisin vielä odottelemaan 5 päivää. Ravintolan pihalla sanottiin vielä illan päätteeksi, että näkemiin ja palataan asiaan. Trekki oli nyt virallisesti päättynyt.
Loppuun pieni yhteenveto trekistä. Olen erittäin tyytyväinen, että lopulta suostuin lähtemään matkaan Jiristä. Tämä
ensimmäinen 6pv osuus oli trekin raskain maastoltaan. Toisaalta tällä osuudella näki myös millaista on todellinen Nepalin maalaiselämä ja turistimassoja ei näkynyt missään, mukavan rauhallista. Ennen Bupsaa näin ehkä 20 eri länkkäriä. Everestin pääpolulle tullessa turistimäärä sitten satakertaistui, mikä toisaalta oli aivan odotettavissa. Maisemat oli todella hienot koko matkalla ja joka päivä oli niiltä osin erilainen. Tosin opasta tuskin ottaisin, jos nyt saisin päättää. Everestin polku on niin selkeä, että siltä on lähes mahdotonta eksyä. Oppaan valinnassa muutenkin pitää olla todella tarkkana. Mieluusti tutustuu pari päivää ennen trekkiä ja varmistuu, että äijä osaa hommansa. Parin kolmen viikon trekillä ei ole mielekästä olla tyypin kanssa, joka käy hermoille tai jonka tietää olevan kädetön. Meikäläistä ainakin oppaassani hermostutti se, että äijällä oli aina kiire joka paikkaan. Hajottaa tuommoinen kimpoilu, kun maisemia haluaisi katsoa tai pitää taukoa. Toinen juttu mikä hermostutti menee ehkä kategoriaan kulttuurierot, mutta Nepalissa on tapana vastata kysymykseen vaikka ei ole harmainta aavistusta oikeasta vastauksesta. Myöskin vaihtoehtojen puute ruokapaikoissa ja majoituksessa kävi välillä nyppimään. Kai minulla nyt jumalauta asiassa on jotain sananvaltaa, jos olen maksanut itseni kipeäksi trekistä. Ärsyttävistä lieveilmiöistä huolimatta trekki oli todellakin ikimuistoinen kokemus. Koffin juominen Everestin perusleirissä ja istuskelu Kala Pattarin huipulla vuoristopanoraaman ympäröimänä menee kyllä tämän lyhyen, mutta sitäkin menestyksekkäämmän (huumoria :D) elämän tähtihetkiin. Sherpaihmiset polun varrella ovat myös todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Suoritimme trekin kolme päivää etuajassa, nousimme ajoittain hieman suosituksia nopeammin, josta varmaan johtuikin ajoittaiset AMS-oireet. Uskon kuitenkin, että lähes kuka tahansa kohtuukuntoinen perusterve ihminen pystyy vaeltaa Everestille ja suosittelenkin sitä lämpimästi. Paluumatkalla vastaantullut porukka yli seitsemänkymppisiä japanilaisia on hyvä esimerkki tästä. Kehotankin siis jokaista viettämään vaihtoehtoloman Nepalissa trekaten niiden perinteisten rantalomien sijaan. Parin viikon patikkaretki maailman jylhimmillä tonteilla auttaa todellakin irtautumaan arjesta ja menee takuulla niiden mieleenpainuvimpien kokemusten joukkoon. Kiitos!
- comments
Äiti Upeaa Juuso. Hienon matkan olet kokennut ja muistat tämän loppuelämäsi. Olen ylpeä sinnikkyydestäsi..;)
Tuta-Paavo Kiitos Juuso! - Mahtavat maisemat ja jännittävä matkakertomus - maapallomme ihmeellisyyksitä. Kuvat ja maisemat Pohjanmaa lakeuksiin tottuneelle - säpsähdyttävät!
Mummi Hieno matka sinulla. Tulostin blogisi kokoanna vaaria varten! Onnistuneita matkapäiviä jatkossa!
Leena kaikella tapaa aivan uskomaton reissu ja vaatii kyllä rohkeutta lähteä yksin tommoiselle matkalle! Seurataan tiiviisti matkasi kulkua jatkossakin. Kaikkea hyvää teveisin Leena ja enosi Jussi
kari Terve Juuso, Nyt sitten on tuo haastavin joskin varmaan antoisa osuus plakkarissa. Tästä eteenpäin se on sitten vain yhtä nautintoa aluksi Thaimaan lämmössä. Pidä järki päässä, mutta mieli avoimena. Elämyksesi eivät tule tähän päättymään. Käy Thaimaassa ollessasi ainakin kerran kunnon hieronnassa. 2 tunnin käsittely maksaa jotain EUR 5 - takaan, että on rahan väärti. Antoisaa matkaa, Kari ja Maggi
Sakke Hei Juuso. Olen täällä Lahdessa hekotellut sujuvaa kynääsi. Introssasi "Ennakkovaroitus: seuraa melko tylsää luettavaa, koska trekkipäivät noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa." pistetään sekin hyvän huumorisi joukkoon. Mistä tuo sana trekki tulee? On mennyt minulta ohi. Seuranta jatkuu täällä ja patikkaretkesi jatkukoon suotuisten tähtien alla. P.S. Luklasta lentosi tuntui ihan selkäpiissä. terv Sakke
Juuso Kiitokset kaikille! Sakke: sana trekki tulee siis englanninkielen sanasta trek, eli vaellus.
Barbara Pulkkinen I just looked at your breathtaking photos! Really great. You have literally been on top of the world! Enjoy the warmth of Thailand! Where are you at Christmas time? Barbara Thanks! I haven't decided yet but probably somewhere in northern Laos - Juuso
Barbara Pulkkinen So maybe your mum and I will be off on a trek next year!