6.4.-9.4.2009

Sapa! Juniorivuosilta tuttu jalkapalloseura minulle ja monelle tutullekin. Nyt kyllä hiukan eri tarkoituksella ollaan liikenteessä. Täytynee oikein miettiä montakohan mahtavaa adjektiivia keksisi kyseisestä mestasta. No joo sveitsiläisen Jonathanin kanssa vietimme ekat päivät ja kävimme tokana päivänä katselemassa lähistön kyliä prätkien kanssa. Aika simppeliltä ja helpolta elämän saa näyttämään, vaikka rahaa ei olisikaan. Homma toimii, kun koko kylä jeesaa toisiaan jne... Nyt en tarkoita Sapaa, joka on enemmänkin turistien hotellialue, vaan lähistöllä olevia pieniä kyliä. Kuuluvat toki Sapan alueeseen. Any way, aivan mahtavaa oli! Tiet oli myös jälleen aika mielenkiintoisia ja erittäin haastavia tällaiselle perus mopoilijalle. Joki ylityksiä ja 15m näkyvyyttä paksussa sumussa. Myös Silver vesiputous tuli käytyä tsekkaamassa, joka oli ihan makee. Nyt kuitenkin pääasiaan ja Fansipan vuoren valloitukseen kahdessa päivässä ja yhdessä yössä! 3143 metrissä sijaitseva huippu on Vietnamin korkein. Saattaa kuulostaa ehkä helpolta, mutta voin vakuuttaa, että hyvin kaukana siitä. Ensimmäinen trekkipäivä alkaa klo.10 ja kahden tunnin jälkeen saavutamme 2250 metrin korkeuden ja pysähdymme lounastauolle. Muutama patonki höysteineen lärviin ja homma jatkuu jälleen. Vartti lounaan jälkeen alkaakin mukavasti hiukan ripottelemaan vettä ja ei aikaakaan kun vettä tulee jo saavista kaatamalla. Kolmisen tuntia erittäin raskasta menoa viiden kilon housujen kanssa jne. 2800 metrin Base Camp saavutettiin kaikesta huolimatta ja jokaikinen oli läpimärkä ja aivan jäässä. Hetkisen aikaa siinä katteltiin, kun muut lämmitteli mukavasti siinä notskin ympärillä. Tajusivat onneksi väistyä, kun huomasivat että jokaisella kalisee jo hampaatkin. Sen jälkeen kun säärien kohdalta oli housut kuivana alkoi hiukan jo hymyäkin löytyä.. Kaikki saivat loppujen lopuksi kuivattua kengät ja muut kamppeensa edes joten kuten. Sitten olikin illallisen aika ja kantajamme alkoivat kyhätä aika hyvää settiä siinä. Sanotaan nyt näin, että kysykään sitten kotona, että mitä illalliseen ei kuulunut.. Kymmenisen lautasta täynnä mahtavia herkkuja riisin kera. Ainiin ei sovi unohtaa Happy wateria eli perus riisiviiniä. Jos 35% voi viiniksi kutsua. Ihan hauska ilta siis loppujen lopuksi ja unikin maittoi ihan mukavasti. Tänään aamulla heräiltiin seitsemän pintaan ja huitaistiin nuudelisopat kuuman teen kera naamariin. Kahdeksalta sitten olikin aika lähteä valloitukseen ja viimeiselle etapille. Aijai, kun jalat ei tuntunutkaan enään niin ihanalta. Auringon valo alkoi jossain vaiheessa näkyä ja johan alkoi taas virtaa löytymään. Muutama tunti Base Campilta ja huippu saavutettiin! Ihan jees fiilis.. Pakollisia valokuvia ja vartin ihmettelyn jälkeen alkoikin sitten paluu. Kahdeksan tuntia painoimme tänään putkeen ja ainoastaan puoleksi tunniksi pysähdyimme lounastauolle. Käveleminen tällä hetkellä näyttää siltä, kun olisi paskat housussa. Tiedätte varmaan.. Eikä noi kolmen euron "trek**** gät" mitkään kovin hyvät ollu. 36km kokonaisuudessaan oli matka edestakaisin. Ehkä yksi ainoa kilometri tasaista polkua. Eli enimmäkseen ylä- ja alamäkeä kivien, juurien, kallioiden ja jokien päällä pomppimista. Kaikkea muuta kuin tasaista mäkeä.. Erittäin raskasta. Sen näköiset on jalkapohjatkin nyt. Mutta mitä tässä valittelemaan, kun reissuhan oli mielettömän hauska ja mahtava! Nyt sitä ollaan huoneessa ja yritellään korjailla kroppaa. Kuuma suihku ja savun katkuisten vaatteiden vaihto teki terää! Täytynee varmaan mennä oluelle ja pihville tästä kohta puolin. Suosittelen!