Profile
Blog
Photos
Videos
Matka kohti Key Westiä alkoi Fort Lauderdalesta, jossa vietimme jälleen yhden varikkopysähdysyön. Fort Lauderdalen hotellin pihalla meitä tervehti kaksi koditonta kissaa. Lämmintä siis riitti jopa pimeän aikaan. Aamulla täytyikin vaihtaa kevyempää ylle ja ellei sellaista tullut pakattua mukaan, oli käärittävä hieman lahkeistoa. Sandaaleista tuli heti varpaisiin kesäfiilis!
Key West oli matkamme maantieteellinen päätepiste aivan Floridan eteläkärjessä. Tie tuohon pieneen turistien kansoittamaan hökkelikylään vei lukuisten pikku saarten läpi. 7-mile bridge oli pitkä! Kai ja Erik kävivät matkalla pulahtamassa Atlantissa hiekkarannalla, joka kuului Bahia Hondan kansallispuistoon ja on useina vuosina valittu koko Yhdysvaltojen parhaaksi rannaksi. Perille päästyämme meitä tervehti lauma kanoja ja kukkoja, jotka olivat jäänne muinaisten kukkotappeluiden ajalta. Ne tepastelivat vapaana ympäri kaupunkia, aivan kuin pyhät lehmät Intiassa. Ne kiekuivat komeasti turistien ihastukseksi. Hotellille päästyämme saimme heti uuden merkin subtrooppiselle vyöhykkeelle siirtymisestä, sillä löysimme heti lavuaarin alta puolikuolleen torakan. Onneksi hotellin korvaukseksi tarjoama "perustellinen siivous" pelasti meidät (siivoja tuli huoneeseen, nappasi suurimmat osat torakasta pyyhkeeseen, kiitti meitä ja poistui.)
Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan Key Westin keskustaan. Kaupunki on täynnä pastellisävyisiä huviloita, joiden pihalla palmut heiluvat leudossa trooppisessa tuulessa. Oikein miellyttävä ja kaunis paikka siis. Kaupunki tunnetaan letkeästä meiningistään ja ihanteellisesta ikuisen kesän ilmastostaan. (Niin no hirmuhurrikaaneja seudulle kyllä silloin tällöin iskee…)
Kävimme ensiksi katsomassa manner-USA:n eteläisimmän pisteeseen pystytettyä pömpeliä, jonka ympärillä pörräsi lasteittain turisteja. Sitten kipusimme 1800-luvun puolivälistä peräisin olevan majakan huipulle, josta aukesi komeat näkymät merelle ja kaupungin ylle. Poistuminen majakasta ei Villestä ja Kaista ollut niin kivaa, sillä kapeissa portaissa näki koko ajan pudotuksen askelten alla, mikä sai jalat hieman tutisemaan.
Seuraavaksi suuntasimme Blue Heaven -ravintolaan Key-saarten oman namin, kuuluisan Key Lime Pien perässä. Kyseinen ravintola on tunnettu juuri tuosta limetäytteisestä juustokakusta. Myös muiden turistien korviin oli kantautunut paikan maine, ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia ennen kuin pääsimme pöytään. Odotusajalla teimme tuttavuutta alabamalaisen eläkeläispariskunnan kanssa, joka piti meitä oikein sivistyneinä nuorina miehinä. Itse ravintola oli viihtyisästi pystytte palmujen varjostamalle sisäpihalle, jossa kukot ja kanat hyppivät vapaina ja muutenkin oli nättiä.
Key lime pie ei sekään tuottanut pettymystä, vaikka näin vähän pelkäsimme etukäteen. Rapsakan keksipohjan päällä oli raikasta limetäytettä ja päällimmäisenä kakussa oli 10 cm:n kerros marenkia. Suosittelemme!
Blue Heavenista jatkoimme Ernest Hemingwayn kotimuseoon. Paikan vetonaulana olivat kissat, joita makoili talossa kaikkialla: sängyillä, uima-altaalla, matkamuistokaupan kassakoneen päällä… Kissat selvästi nauttivat turistien antamasta huomiosta ja antoivat jopa nostaa itsensä syliin. Hemingwayn kirjoitusmiljöötä ei voi kyllä muutenkaan moittia!
Illalla auringon laskun aikaan Erik ja Kai pyrähtivät vielä Mallory Squarella ja satama-alueella, jossa tulijonglöörit heittelivät soihtujaan polkien samalla yksipyöräisellä. Aukiolla oli myös muunlaisia esityksiä, esimerkiksi miekannielijä ja kahleista vapautuva herra.
Seuraavana aamuna suuntasimme vielä uudestaan hyväksi havaitsemaamme Blue Heaveniin aamupalalle. Siellä jo harmaantunut herra lauloi ja soitti kitaralla, samalla kun söimme toasteja, tuoreita hedelmiä, ja banaanikakkua. Sellainen vähän parempi aamupala siis. Tämän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Miamia ja viimeistä majapaikkaamme.
- comments