Tsaikedeelinen junamatka.

Agran kutsu kavi kovana, joten uljaat urhomme siihen vastasivat. Taj Mahal pitaa nahda, paikalliset tiesi kertoa, joten se nahtiin. Hienoko? Nakemisen arvoinen? Noh kuvista nakee aika lailla totuuden. Tosielamassa se maksoi sniiduilijoille melkein paivabudjetin verran. Ja ei ois perkele saanu kuulemma kuvata.

Agrasta lahti kultainen haikalamme, jota paikalliset junaksi kutsuvat, kohti etelaa. Kohti Goaa. Heti junassa selvisi, etta paikkakulttuuri ei ole niin tarkkaa. Meidan makuuhytissa budjaili konekivaariaijat, jostain viidakkosissien pataljoonasta. Aijat oli lepposia kylla, mutta eivat haluneet menna omille paikoilleen, joten aseettomat lankkaripoikaset suostuivat mielihyvin vaihtokauppaan. Konekivaarin kanssa ei kiistella. Eika ajatus yhden yon nukkumisesta toisista pahasti erillaan tuntunu niin pahalta. Aamulla oli segikset oli aika perseellaan. Vessaa oli valtetty koko edellinen ilta koska sen houkuttelevuus oli luokkaa nolla. Ruokaa ei oltu syoty koska sen alkuperasta ei ollut mitaan tietoa. Mutta ei hataa kello on 5:40 ja junan pitaisi olla perilla. No no! Goa far away? No selva mennaanpa istumaan viela. Mita? Lipussa lukee 11/9 ja elettiin kymmenetta. Vittu? 40h junassa? No ei perkele. Matkatoverini hankki ripulin ja oli huonossa jamassa koko loppujunamatkan. Ei siina mitaan.

Goalla tapahtuu paljon ja ei mitaan. Offseasonin takia melkeen kaikki on kiinni. Ryypiskelykulttuuri jyraa, mutta sen lisaks ei tule paljon muutakun relattua. Mutta, tannehan tultiin lomalle, siina missa muu Intia oli matkailua. Selva ero. Eiko?