Profile
Blog
Photos
Videos
Viimeiset viikot sairaalassa menivät työskennellessä synnytysosastolla, vastasyntyneiden teho-osastolla ja aliravitsemusosastolla. Pääsimme lisäksi myös tutustumaan pienen klinikan synnytysosastolle.
Uth:ssa voi parhaimpina päivinä syntyä 70 vauvaa.
Kätilöiden määrä on kuitenkin aina vakio ja yksikin yö kätilökaverimme avusti maailmaan 17 vauvaa. Kutsummekin paikallista synnäriä vauvatehtaaksi.
Osasto on erittäin rankka paikka työskennellä, ehkä siksi kätilöiden työmotivaatio siellä onkin niin huono. Sambiassa hoitajat eivät saa itse päättää työpaikkaansa, vaan valmistumisen jälkeen valtio sijoittaa hoitajat sinne missä heitä tarvitaan.
Normaalisti Lusakassa synnytetään pienillä terveysasemilla ja Uth:n sairaalaan tulevat pääasiassa ne äidit, joilla on todettu joitain ongelmia raskauden aikana.
Olot synnytysosastolla ovat todella alkeelliset. Naiset tulevat osastolle synnytyksen alkaessa, heidät tutkitaan ja laitetaan käytävän penkille odottamaan, kukaan ei kiinnitä heihin mitään huomiota odottelun aikana. Heillä on mukana matkalaukku, jossa on tulevan vauvan pyyhkeet ja vaatteet, steriilejä hanskoja ja pumpulia synnytykseen sekä ämpäri äidin eritteille. Käytävältä äidit siirretään synnytyshuoneisiin yleensä melkeimpä vasta synnytyksen loppumetreillä. Vapaita paikkoja ei huoneissa aina ole - ja siksi osa synnyttääkin lattialla jätesäkin päällä. Myöskin monta vauvaa syntyy käytävälle, koska huoneeseen ei yksinkertaisesti enää ehditä. Minäkin hoidin muutaman käytäväsynnytyksen.
Synnytyshuoneita Uth:ssa on kolme ja jokaisessa on neljä sänkyä. Kätilöt pitävät huolta, etteivät äidit poistu sängystä synnytyksen aikana. Pystyasennossa olo on siis kiellettyä, vaikka se olisi paras asento synnytyksen etenemisen kannalta.
Osastolla näimme paljon mm. yllätyskaksosia, perätiloja ja valitettavan paljon myös huonokuntoisia vauvoja. Elvyttämään jouduimme päivittäin. Osastolla ollessamme jouduimme myös kokemaan yhden äidin kuoleman, joka järkytti koko osastoa, sillä äitikuolemat eivät todellakaan ole arkipäivää Uth:ssa.
Synnytysosastolla työskentely oli erittäin mielenkiintoista, mutta haasteellista, sillä hoitajat eivät arvostaneet potilaita oikeastaan ollenkaan. Lääkärit ja kätilöt jopa välillä löivät potilaita, jos he huusivat liikaa. Kipulääkitystä ei oikeastaan ole, ainoastaan betadiinia annettiin pyydetttäessä. Osastolla äidit huusivatkin tuskissaan kilpaa "Majoa" eli äitiä. Hieroin äitien kivunlievitys akupisteitä ja alaselkiä aina kun mahdollista. Lisäksi opetin heitä itse painamaan kipupisteitä supistusten aikana. Äidit olivatkin erittäin kiitollisia saamastaan huomiosta ja avusta.
Teimme HIV:n tarttumisreiteistä ja synnytyksen aikana käytetyistä kipupisteistä pienen projektin sairaalassa ollessamme. Ministry of Healthin (joka vastaa koko Sambian terveyspalveluista) edustaja sattui paikalle samaan aikaan paikalle kun kiinnitimme projektijulisteitamme äitipolin seinälle ja innostui julisteistamme niin paljon että lähetimme heille samat kuvat sähköpostilla. Ehkäpä julisteemme pääsevät suureen levitykseen myös Sambian muihin sairaaloihin ja klinikoille :-)
Vastasyntyneiden teho-osastolla oli hoidossa paljon keskosia ja huonokuntoisia vauvoja. Vauvat tulivat osastolle yleensä kiireellä joko Uth:n synnytysosastolta, klinikoiden synnäreiltä tai suoraan kotoa kotisynnytyksistä. Pienimmät vauvat keskoskaapeissa olivat kämmenen kokoisia. Toimivia hengityskoneita oli kaksi ja sähkökatkon tullessa vauvojen selviytymismahdollisuus oli aika pieni, sillä mitään varageneraattoreita ei myöskään tällä osastolla ollut. Äidit saivat käydä syöttämässä vauvat parin tunnin välein. Me hoidimme niiden vauvojen syöttämisen, joiden äidit olivat kuolleet tai olivat muuten niin huonossa kunnossa etteivät pystyneet tulla vauvojaan hoitamaan.
Aliravitsemusosasto on ehkä yksi rankimmista paikoista Uth:ssa, ehkä juuri ristiriitaisuutensa vuoksi. Vauvat ja lapset ovat yleensä joutuneet osastolle äitien välinpitämättömyyden vuoksi. He ovat vain unohtaneet ruokkia lapsensa tai antaneet vain yksinkertaisesti liian vähän ruokaa. Osastolla lapset vain tuijottavat yhteen paikkaan, silmissä ei enää näy mitään lapsen iloa. Hiukset ovat paikoitellen tai kokonaan jo lähteneet, kropassa on mustelmien tyylisiä ruhjeita ja luut paistavat läpi. Äidit ovat aivan normaalipainoisia, siitä hoitohenkilökunta näkeekin, että taloudessa ei ole ruuasta pulaa.
Osaston keittiössä hoitoapulaiset tekevät itse päivittäin korkeakaloriset juomat, joita äidit antavat lapsille parin tunnin välein. Äideille annetaan osastolla myös terveysneuvontaa kodinhoidosta ja ruuan valmistuksesta. Yllättävää oli se, että monelle äidille oli epäselvää minkälaista ruokaa lapselle pitäisi antaa jotta lapsi saa tarpeeksi ravintoa kasvaakseen.
Aliravitsemustapauksissa äidit yleensä tuovat lapsensa liian myöhään osastolle ja monet lapsista ovatkin tässä vaiheessa jo shokissa. Ilman nopeaa diagnoosia ja oikean hoidon pikaista aloittamista peli on menetetty. Siksi osastolla kuolleisuus onkin suuri, noin kymmenen lasta. Ensimmäisenä päivänä pari vuotiaan pojan sydän petti juuri edessämme, sillä lääkärit olivat tehneet hänelle väärän shokin diagnoosin. Osasto oli todella opettavainen ja kokemus ainutlaatuinen, sillä suomessa tällaista osastoa ei ole.
Japani on lahjoittanut suurimman osan laitteista Sambian terveydenhuoltoon. Välillä kuitenkin tulee mieleen mikä oikeasti on tällaisen kehitysavun tarve, sillä välillä hienot uudet laitteet seisovat osaston nurkassa käyttämättöminä. Paikalliset hoitajat eivät osanneet käyttää niitä. Pelkkien hienojen laitteiden ja tavaroiden lahjoittaminen kehitysmaahan ei siis takaa mitenkään olojen ja hoidon parantumista, vaan apu pitäisi viedä vielä vähän pidemmälle ja varmistaa myös että laitteita osataan käyttää ja että niitä käytettäisiin.
Kävimme palmusunnuntaina naapuriemme kutsusta heidän kanssaan katolisessa kirkossa. Meno oli hieman erilainen kuin Suomessa! Tanssimme, lauloimme, nauroimme ja heiluttelimme palmupuun oksia koko seremonian ajan!
Pääsimme myös mukaan kitchen partyihin, jotka järjestetään Sambiassa aina morsiammelle ennen häitä. Morsiammen perhe järjestää juhlat ja kutsuu sinne kaikki naispuoliset sukulaiset ja ystävät. Tarkoituksena on kerätä tulevalle parille keittiötarvikkeita ja "luovuttaa" morsian sulhaselle. Teemavärit oli päätetty etukäteen.
Morsian istui ensimmäisen tunnin lattialla peitettynä. Morsiammen ja sulhasen äidit istuivat kunniapaikalla edessä. Morsiammelle on palkattu matrone, eli nainen joka opettaa hänelle kaiken kodinhoidosta ja siitä miten hänen tulisi miellyttää tulevaa miestään. Jossain vaiheessa sulhanen ja hänen kaverinsa tulivat antamaan rahaa ja "paljastamaan" morsiammen. Matrone tanssi koko illan juhlissa rumpujen soidessa ja vuorotellen myös vieraat saivat käydä esittämässä morsiammelle, miten hänen kuuluisi osata tanssia. Mekin tietysti kävimme heittämässä oman lantiotanssimme chitengat päällä ;- ) Sambialaisten naimisissa olevien naisten ei oikein suoda käydä yökerhoissa, siksi juhlat ovatkin paikkoja jossa he saavat kunnolla revitellä, tanssia ja juoda alkoholia! Voitte siis vain kuvitella että näissä naistenjuhlissa meininki oli katossa ja alkoholia, hyvää ruokaa, tanssia ja naurua löytyi!
En voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä kuinka hyvän porukan onnistuimme täältä löytämään. Monica, Piyumi, Ricarda ja Henna, meillä oli niin hauskaa yhdessä! Ja hauskanpito varmasti jatkuu Euroopassa!
Lomailumme aloitimme uudella reissulla Livingstoneen tyttöjen kanssa! Victorian putoukset olivat yhtä uskomattomat kuin edelliselläkin kerralla. Teimme Livarissa myös aivan ihanan norsusafarin!
Hennan kanssa jatkoimme matkaa Livingstonesta Botswanan puolelle, jossa teimme parin päivän safarin. Ajoimme safariautolla yhteensä melkein 15 tuntia ympäri suurta kansallispuistoa. Näimme niin paljon afrikan eläimiä; kiraffeja, leijonia, norsuja, seeproja, hyenoita, antilooppeja ym.. Leijonakuningas ja viidakkokirja tulivatkin monesti mieleen ;) Yön vietimme teltassa ja en ole ikinä nähnyt mitään niin kaunista kuin Botswanan tähtitaivas! Miljoonat tähdet taivaalla, ulottuneina aivan taivaan rajaan asti ja koko komeuden kruunasi vielä iso milkyway!! Istuimme iltaa muiden kanssa nuotiolla kuunnellen oppaan tarinoita ja saimme myös botswanalaiset nimet. Lorato oli mulle, se tarkoittaa rakkautta J
Tällä hetkellä nautitaan Pina Coladaa suurien palmupuiden katveessa Sansibarilla, jossa valkoinen hiekka on kuin jauhoa ja turkoosi vesi vaan joka päivä hypnotisoi kauneudellaan. Ollaan käyty sukeltamassa, tanssittu tähtitaivaan alla, nautittu auringonlaskuista, istuttu rannalla kuun valossa, nähty delfiinejä, käyty katsomassa missä mausteet kasvavat, herkuteltu loistavilla kala- ja äyriäisruuilla, paranneltu rusketusta polttavassa auringossa ja näin ollen rentouduttu täysin!
Oon lisäillyt kuvia reissusta tosi laiskasti, mutta nyt lupaan laittaa niitäkin tulemaan. Kuvia on kertynyt joku 5000 ;-) Laitan oman kansion myös sairaalakuville, niin pääsette hiukan näkemään sitäkin maailmaa.
Jos joskus matkustat Sambiaan niin…
Et välttämättä tunnista aina kaveriasi, koska naisten hiustyylit vaihtelevat melkein päivittäin. Jokaisella on monta peruukkia!
Ikinä et myöskään ole varma kuka soittaa, sillä jokaisella on ainakin kolme puhelinta ja eri numeroa. Olenkin saanut kettuilua vanhasta nokialaisestani, sitä ei kuulemma africassa ole näkynyt enää 15 vuoteen! Kukaan ei ainakaan halua sitä varastaa ;) Yksi kaverimme sanoikin että jos pudotan sen johonkin niin kyllä joku huutaa perään että "Mami pudotit puhelimesi, ole kiltti ja ota se takaisin!" :D
Lisäksi et paikallisbussilla, (Hiacen pakettiautolla) matkustaessasi voi koskaan tietää koska bussi lähtee, sillä ensin pitää odottaa että se on täynnä. Jopea lainaten, kuinka paljon mahtuu pieneen hiaceen? Kerran laskettiin että meitä oli siellä samaan 18 aikuista ja 6 lasta ;-)
Ikävä Sambiaan on kova, siitä tuli mulle kuin toinen koti. Kukaan, joka siellä ei ole käynyt ei voi kuvitella kuinka erilaista elämä kehitysmaassa on. Rankkaa, mutta pienistä asioista osataan iloita ja improvisaatiotaitoa tarvitaan. Ihmiset Sambiassa ovat oikeasti sydämellisiä ja hymyiltä ei yksinkertaisesti voi välttyä. Sambialaiset rakastavat tanssia ja tanssivat aina kun siihen on mahdollisuus, niin miehet kuin naisetkin - töissä, kaduilla tai vaikkapa kassajonossa.
Sambia on maa, jossa ihmiset ovat mahtavia, kulttuuri on kiehtova, aurinko paistaa, ruoka on todella hyvää ja jossa pienet asiat ovat isoja!
I promise, i'll be back!
- comments
Tutta varjo Kiitos blokista Jenna. Olet ihana. Siinä oli todella paljon asiaa. Monenlaista. Mutta valaisevaa.Tervetuloa kotiin.
Jukka Onpa eri meininki kuin täällä Suomessa. Onneksi tuot tänne tietämystäsi. Mahtavaa että olet jaksanut pitää blogia!