"Kaukana lounaassa siintävät vuoret. Poimuileva selänne on kuusi peninkulmaa pitkä. He sanovat niitä joskus vuoriksi ja toisinaan vaaroiksi ja kukkuloiksi. Vuoriksi silloin, kun ne näyttävät katkaisevan tien sinne, mihin he niin kaipaavat, ja silloin kun ne näkyvät oikein mahtavina suomaiden takana. Vaaroiksi he nimittävät niitä usein, kun ne viekoittelevat heidän haaveensa maihin ja olosuhteisiin joihin he ikävöivät. Joinakin iltahetkinä ne lahjoittavat heille rauhaisan mielen ja sivelevät ajatusten sisintä, salatuinta kehää kuin viileät, siniset mainingit."

Näillä viisailla sanoilla on hyvä polkasta käyntiin matka-/työssäoppimisblogi. Nukkumatin uhkaavan katseen alla joudun tiivistämään alkulöpinät lyhyeksi, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu allekirjoittaneen kielellisten kykyjen ollessa sitä lukion C tasoa.

Eniveis, suuntana on Pohjois-Amerikka ja matkan agenda on tutustua paikalliseen noutajaurheiluun kymmenen viikon ajan. Hirveästi en kerkeä luultavasti muuta maailmaa nähdä joten suurelle yleisölle tämän blogin päivitykset voi olla täyttä vessakamaa.

Lähtöfiilikset on innostuneen jännittyneet, joskin pientä haikeutta puskee vielä tuoreessa muistissa olevasta yhden aikakauden päätöksestä. Sitäpä tää elämä on, yks ovi sulkeutuu ja miljoona muuta avautuu. Pelottavaa, jännittävää mutta kyllä vaan niin pirun MAHTAVAA! :)

Riekku lähtee rapakon taakse!