Profile
Blog
Photos
Videos
Tervehdys!
Taas oon ollu laiska kirjottelia ja nyt tätä asiaa tulee taas yhtenä läjänä nejältä päivältä.
Perjantai
Perjantaina oli koulun viralliset avajaiset ja niistä taisin kertoa jo jotain aiemminkin. Avajaiset ja avoimien ovien päivä menivät molemmat tosi hyvin. Avajaisissa oli kutsuvieraita mm. Thaimaan entinen senaattori, nykyinen pääministerin neuvonantaja, Dr.Kamjorn Chaowrat, Suomen suurlähettiläs Sirpa Mäenpää ja Opetuspäälikkö Mr. Chalorm. He leikkasivat nauhan koulun oven edestä. Ensin laulettiin heille kaksi laulua ja sitten he leikkasivat nauhan ja kutsuvieraat ja me oppilaat menimme sisälle ja lauloimme toisen laulun ja muutmat oppilaat esittivät runoja ja muita. Sitten alkoivat puheet mutta me lähdettiin sitten syömään ja meillä oli spaghettia ja jauhellihakastiketta ruokana. Kun mentiin takaisin koululle kutsuvieraat alkoivat poistua ja pikkuoppilaat lähtivät kotiin ja me yläluokkaliset jäimme koululle valmistautumaan avoimien ovien päivään. Siellä kävi paljon porukkaa ja mukavaa oli:). Neljän maissa päästiin sit kotiin ja käytiin altaalla uimassa. Iltasella mentiin "venäläiseen" ravintolaan syömään yhden toisen meidän talossa asuvan pariskunnan kanssa. Oli hyvää ruokaa. :) Ja uni Maittoi! Zzzzzz.....
Lauantai
Lauantaina ampaistiin heti aamusta rannalle ja vietettiin siellä päivä. Syötiin katukojusta ostettua lihanuudelikeittoa. Hyvää oli! Illalla uitiin omassa altaassa ja tehtiin jotain muuta vaan kun en muista mitä:).
Sunnuntai
On näköjään harhautunut käsite että sunnuntai olisi lepopäivä! Heti aamusta oli kello soimassa seittämältä ja syötiin vähä jotain ja ampastiin heti HRH. Prinssi Admiralin kukkulalle, käveltiin sinne ja ihmeteltiin maailmaa, siellä oli hyvät näköalat merelle ja Pattayan keskustaan sitte käveltiin alas sieltä majakan kautta Bali Hain satamaan ja juotiin limsat ja lähdettiin kohti huoneistoa. Otettiin kahen tunnin päikkärit. Illalla mentiin iltatorille ja osteltiin sieltä vähä kaikenlaista. Noin kello 22-23 tultiin takasin kävelemällä ja lavataksilla.
Måndag
"Hiihto"loma alko sitte tänään! Aamupäivästä mentiin rantaan Salmeloitten kanssa ja siellä paloin aika lahjakkaasti. Napsittiin siellä kaikenlaisia pikkuruokia ja ananasta ja muuta hyvää. Oltiin varmaan 3 tuntia rannalla ja sen jälkeen mentiin Salmeloitten uima-altaille uimaan. Siellä on huippuhienot uima-altaat! Sitte nousi sellanen myrskyn tapanen ja lähetiin äkkiä sieltä lavataksilla. Loppupäivä maattiin ja luettiin ja tehtiin muuta tällasta.
Tiistai
Oli tarkotuksena lähtä aamutorille mutta en sitte jaksanu herätä. :) Ollaan oltu täällä koko päivä ja nyt taas sataa. :(
Okei.. Kiitos kiitos kaikille lukijoille.
- comments



Helena Ihanaa lukea ,että siellä on myös hiihtoloma, vaan eipä ole lunta ; lälläl lää. no tuo äskeinen menee kateuden piikkiin.
Piia Oi, kuulostaa kaikki niin ihanalta! Sulla on ainakin koko ajan ohjelmaa. Ei pääse kyllästymään. Toivotaan, että se sadekin lakkaa ja taas aurinko paistaa. Loppuviikosta tänne etelään (suomen) on luvattu taas lunta lisää. Plääh!!
Minna ...pieni sade virkistää välillä siellä helteessä... =)
Maarit Mukavalta kuulostaa tuo koulunkäynti ja lomailu siellä etelän helteessä. Vähänks oon kateellinen. Mukavaa loman jatkoa ja antoisia koulupäiviä.
Heta Kiitos lukemisesta :)