Profile
Blog
Photos
Videos
2.9.2008 Koh Chang - Bangkok
Koh Chang hyvästeltiin kauniissa auringonpaisteessa. Lautta lähti klo 10.30 kohti mannerta. Olimme päättäneet lähteä ajoissa, jo tuntia aikaisemmin liikkeelle ettei vaan kiire pääsisi yllättämään. Matkaa laiturille ei tosiaan ollut kuin noin 5 km. 15min odoteltuamme taxia hotellin respassa ei vielä mitään hätää. Puolituntia aikasemmin päätettiin että hommataan itse se taxi kun se ei paikalliselta ovipojalta tuntunut onnistuvan. 10.10 mennessä ei vielä yksikään taxi ollut pysähtynyt. Lopulta joskus varttia yli kymmenen jälkeen keksittiin että otetaan hotellin oma kuljetus vaikka se oli vähän kalliimpi. Pakko oli ehtiä lautalle koska seuraavien päivien aikataulu oli aika tiukka. Noin 10.35 oltiin satamassa ja lautta lähti 10.45… Vähän ylimäärästä hikoilua ja täysin turhaan.
Laiturilta bussi Bangkokiin oli ihan perussettiä jo. Samoin kuin majapaikan hommaaminen Bangkokista. Helppoa kuin hevosmiehelle hevosen kauppaaminen. Majoitukset ovat suht samanlaisia hintahaitarilla 6-10€/yö/pää jolla saa siistin huoneen ilmastoinnilla ja lämpimällä vedellä.
Illaksi oli sovittu pieni ohjelmanumero. Sannan serkku Marjut oli saksalaisen miehensä Peterin kanssa tullut käymään Bangkokissa. He yöpyivät Bangkokin Hiltonissa joten lähdimme katselemaan myös Bangkokin "parempaa" puolta. Hotellin terdellä oli kyllä muikeaa maistella drinksuja. Ilta meinasi venähtää vähän pitkäksi, meillä oli kuitenkin huomenna lähtö kohti KLää jo klo 3.45.
3.9.2008 Bangkok - Kuala Lumpur
Herätys kello kolme. Pahempaa kuin armeijassa. No ei suinkaan, tiedossa oli taas uusi ihana matkustuspäivä. Minibussilla lentokentälle ja ekaa kertaa Aasialaisen halpalentoyhtiö Air Asian siiville.
Tämänkertaisesta Thaimaan matkasta pieni yhteenveto sekä topit ja flopit. Kolmas kerta toden sanoo, sillä tämä oli minun kolmas matkani Thaimaahan. Toisaalta tällä kertaa tuli nähtyä paljon erilaisia paikkoja mitä aikaisemmilla reissuilla. Bangkok on kyllä vaikuttava paikka. Kaupunki on jäätävän kokoinen. Löytyy luxusalueita niin kuin heikompia "slummejakin". Bangkokissa riittäisi varmasti ihmeteltävää viikoiksi ellei jopa kuukausiksi. Chumhonin provinssin saaret olivat taas pienehkö pettymys. Jotenkin kaikki saarilla oleva oli tehty niin helpoksi. Koh Chang taas oli todella monipuolinen lomasaari. Yleisesti mitään suuria riemunkiljahduksia/ pettymyksiä tämänkertainen Thaimaaseikkailu ei tarjonnut. Kivaa kyllä oli ja päivääkään en vaihtaisi pois.
Topit
1. Koh Changin luonnon kauneus ja saaren monipuolisuus, onnistunut hotellivalinta, ihmiset, ruoka, loma…
2. Haiden bongaus Koh Taolla.
3. Bangkok jokiajelu.
4. http://www.youtube.com/watch?v=WAdZzr0ysxg. Huippubiisi!
Flopit
1. Full Moon Partyt. Ei vaan iskenyt. Paljon parempiakin bileitä on tullut nähtyä. Aikamoinen sirkus joka oli kyllä kiva kokea.
2. Matkailun yleisyys Thaimaan tietyillä reiteillä. Hinnat korkeampia, tinkiminen hankalampaa ja kaikki on tehty Turistille vähän liiankin helpoksi. Mistään ei tarvitse ottaa mitään selvää, tutustua uuteen ympäristöön jne. Toisaalta Thaimaa on niin iso maa että tutkittivaa riittää vielä paljon. Itseäni kiinnostaisi Pohjois-Thaimaa ja Etelässä Malesian rajalla sijaitsevat saaret.
Air Asian lento oli nopeammin perillä mitä olin ajatellutkaan. Matka kesti vain kaksi tuntia. Olin luullut, että lento kestää kolme tuntia, koska Malesian ja Thaimaan välinen aikaero puuttui peliin. Kuala Lumpurin lentokentälle saavuimme klo 10 paikallista aikaa. Nappasimme bussin keskustaan ja chekkasimme sisään aika hulppeaan hotelliin. Sol Melia oli sijoittunut aivan Times Squaren viereen, josta sitten lähtisimme metsästämään pidempiaikaista kämppää.
Kuin sattumalta törmäsimme Melian aulassa kahteen suomalaiseen, Olliin ja Tiinaan, jotka olivat myös tulossa samaan kouluun meidän kanssamme. Heilläkään ei vielä ollut kämppää ja intressit asua juuri Times Squarella olivat samat.
Päivä kului lähinnä tingaten kämppien hintoja eri välittäjien välillä. Illalla hommattiin vielä Malesialaiset liittymät kännyihin joten nyt meitsin saa kiinni numerosta (+ malesian maatunnus Suomesta soitettaessa?) 018 3745835 . Nukkumatti taisi tulla jo ennen yhdeksää…
4.9.2008 Kuala Lumpur
Tänään oli tiedossa siis ensimmäinen koulupäivä. Taxin tinkaus ja aamuruuhkan sekaan. Saapuminen koululle tyylikkäästi myöhässä akateemisen vartin turvin. Aamulla koulun eri edustajat kertoivat koulusta ja KL.stä eli Lumppurista. Myös hieman yleisiä asioita käsiteltiin kurssien alkamisesta ja valitsemisesta. Pieni kierros koulun alueella ja päivä oli pulkassa jo ennen puoltapäivää.
Sitten oli edessä viimeiset tinkaukset kämpän suhteen. Tiesimme että haluamamme asunto pitää saada alle 5000 ringittiin kuukaudessa (= noin 1000€/kk). Lopulliseksi vuokraksi muodostui 4800 ringittiä kuukaudelta + vesi, sähkö. Olimme tulokseen tyytyväisiä. Nyt meitsi sitten asuu kolmen Itä-Suomalaisen kanssa. Hölkytikölkyti!
Vuokra saattaa tuntua korkealta mutta kerron vähän faciliteeteista. Asunto sijaitsee KL:n ydinkeskustassa. Rakennuksen muodostavat alhaalla oleva jäätävän kokoinen ostoskeskus (n.15 kerrosta) ja kaksi pilvenpiirtäjätornia. Asuntomme sijaitsee 32. kerroksessa joka on noin ¾ koko torpasta. Huimaa. Kämppä on noin 100 neliön kokoinen, kahdella makuuhuoneella ja kahdella kylpyhuoneella. Sannan ja minun makkarista on näköyhteys Petronas Towereille. Tästä asumisesta voi jopa vähän maksaa!
Ilta nukuttiin vielä kuitenkin naapurihotellissa koska olihan siitä kerran maksettu. Huomenna sitten muutetaan aamulla!
5.9.2008 KL Eli Lumppuri
Tämä päivä käytettiin kämppämme ehostukseen. Kävimme Ikeassa ja suuressa supermarketissa ostelemassa erilaisia yleisiä kamoja. Koti alkaa tuntua kodilta. Päivä meni yllättävän nopeasti. Illalla tein ekat shoppailut "alakerrassa". 3 Body Gloven paitaa 16€ alesta. Ei paha. Edessä eka yö pilvenpiirtäjässä ja viikonloppuna olisi tarkoitus sitten vähän ehkä hengähtää…
- comments