Profile
Blog
Photos
Videos
27.3 Iran, tuo väkivallan ja terrorismin keskipiste..
..Maa, jossa rättipäiset parrakkaat miehet yhteenkasvaneine kulmakarvoineen huutavat Jihadia hiekkaisilla basaarikujilla Kalashnikovit olkapäillä roikkuen. Maa, jossa naisen asema on kotona nyrkin ja hellan välissä mustassa kaavussa vain kyynelehtivät, pelokkaat silmät hunnun alta loistaen. Maa, jossa verenhimoiset sotilaspartiot kiertävät katuja etsien valkoihoisia vakoojia hullunkiilto silmissään. Maa, jossa hiekkamyrskyt vievät näön ja kuumuus lannistaa vahvimmankin travellerin…
… Tai sitten ei!
Iranin nimen kuullessaan monille tulee mielleyhtymä jostain yllämainitun kaltaisesta, kaukaisesta keski-idän helvetinloukusta. Totuus on kuitenkin toinen. Olen kuullut muutamilta reissaajilta Iranista hyviä juttuja. Aluksi itsekin suhtauduin skeptisesti näihin ystävällisyyttä, lämpöä, turvallisuutta ja luonnonkauneutta sisällään pitämiin tarinoihin. Kiinnostukseni heräsi siinä määrin, että rupesin ottamaan enemmän selvää aiheesta. Ja mitä enemmän juttuja luin, sitä enemmän silmäni aukesivat ja suunnitelmat rupesivat hahmottumaan. Lopulta päätin lähteä itse katsomaan!
Täällä sitä nyt ollaan, ja täytyypi sanoa että yksikään kuulemani juttu ei ole ollut liioiteltu! Iran on tähänastisista kiertämistäni maista ehdottomasti upein! Täällä ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja lämpö on jotain, mitä on vaikea edes käsittää! Täällä on niin mahtavaa, että koko viikon aikana en ole ehtinyt tietokonetta avata, sillä tekemistä riittää jatkuvasti. Siksi kirjoitankin nämä jutut nyt jälkeenpäin.
Irania pidetään länsimaissa usein pelottavana ja vaarallisena kiihkomuslimien terroristimaana. Tämä johtunee pääasiassa maan sijainnista (naapureina Irak, Pakistan, Afganistan) sekä USA:n ja Iranin tulehtuneista väleistä, joista "puolueetonta" tietoa media mieliimme suoltaa. On totta, että Iranin poliittinen tilanne on epävakaa, ja uskontopohjainen hallintomuoto ja oikeusjärjestelmä maalaa maasta uhkaavan kuvan. Mutta todellisuus on, että tavallisen ihmisen elämässä, tai travellerin matkailuissa, tämä ei näy millään tavalla. Täällä ihmisten elämä ei juurikaan poikkea länsimaista. Miehet ja naiset käyvät töissä, elävät normaalia arkea modernissa yhteiskunnassa ja viettävät aikaa perheensä kanssa. Naisen arvo on mieheen verraten lähes tasavertainen pukeutumista lukuun ottamatta (naisen pitää käyttää hiukset peittävää huivia ulkona liikkuessa), eikä muslimiuskonto juurikaan muuten rajoita elämää. Paitsi tietysti kieltää alkoholin nauttimisen. Tätä en pidä huonona asiana, sillä tässä yhteiskunnassa on yksi iso ongelma vähemmän. Ja paikalliset tuntuvat ajattelevan samoin. Paikalliset eivät ole pahoillaan tästä, vaan tiedostavat asioiden näin olevan paremmin.
Iranilaisen kaupungin, suuren tai pienen, kaduilla tallatessa Eurooppalaiseen katukuvaan nähden on joitakin pieniä eroja. Perusilme on suurin piirtein sama, paitsi että täällä on paljon puhtaampaa, siistimpää ja huolitellumpaa. Täällä ei ihmiset heittele roskia kaduille. Ihmiset ovat paljon rauhallisempia, eivät kiirehdi ja hötkyile joka suuntaan, vaan ovat rentoja. Porukka myös puhuu paljon hiljempaa ja rauhallisemmin, ottavat toiset huomioon ja ovat toisilleen mielettömän kohteliaita. Ja jengi on myös paljon huolitellumman ja terveemmän näköisiä, kuin Euroopassa. Tämä näkyy myös mm. urheiluliikkeiden määrässä. Urheilukauppoja on joka kadunkulmassa, ja urheilu onkin niin vanhojen kuin nuorten miesten keskuudessa tärkeää ja suosittua ajanvietettä. Ei näy hese-läskejä. Yhtään. Vaikka ruoka onkin toinen paikallisille tärkeä asia (eikä se aina ole ihan kevyttä..). Ja täältä myös puuttuvat ne huonosti käyttäytyvät maahanmuuttaja-ulkomaalaisjengit joita nykyään löytyy kaikkialta!
Se, mikä Iranista tekee ainutlaatuisen ulkomaalaiselle turistille, on ihmisten asenne! Mihin tahansa menetkin, et pysty korttelin mittaa kävelemään ilman, että joku utelias ihminen tulee kättelemään ja kyselemään mistä olet kotoisin. Ihmiset ovat uteliaita, koska länsimaalaisen näkeminen on ainutkertainen kokemus tässä maassa, jossa turismia ei sattuneesta syystä juuri tunneta. Niinpä ihmiset haluavat kuulla koko elämäntarinasi ja kertoa omasta elämästään ja Iranista. Heille on tärkeää myös päästä puhumaan englantia, joka on harvinainen tilaisuus monille.
Iranilaisten vieraanvaraisuus on jotain ainutlaatuista. Ihmiset, joiden kanssa haluat ottaa kontaktia, suorastaan vaativat sinusta lounas-seuraa (tarjoten tietysti koko hoidon!) tai lähtevät näyttämään sinulle jotain paikkaa, mihin kysyt tietä tai haluat nähdä (esim. eilen kadulla tapaamamme tyypit toimivat oppaanamme aamupäivästä iltamyöhään, kuskaten meitä satoja kilometrejä ja tarjoten safkat yms..!)
Iranin kulttuuriin kuuluu, että ihmiset asettavat muiden tarpeet omiensa edelle täysin pyyteettömästi, mikä on vaikea länsimaalaisen ymmärtää. Täällä sen vaan oppii ymmärtämään väkisinkin muutamassa tunnissa! Paikallisille se on itsestäänselvyys. Iranilaiselle antamisen ilo on paras ilo!
27.3, Tehran
Lennettiin Bahrainista Tehraniin jännittyneissä tunnelmissa. Iranin viisumi on travellerien piireissä pelätty ja vaikeasti saatavaksi tunnettu lappunen. Iranin viisumikäytäntö on hyvin sekava. Iranin turistiviisumia voi hakea kolmella eri tavalla. Normaali tapa on se, että viedään lähimpään Iranin lähetystöön viisumihakemus liitteineen (passi, valokuvat, paluulentoliput, kutsu maahan, oman lähetystön antama matkustuslupa jne..), josta se lähetetään Tehranin toimistoon jossa se käsitellään ja myönnetään/ei myönnetä, jonka jälkeen viisumin voi noutaa lähetystöstä. Tähän prosessiin menee lähetystöstä, tuurista, kuun ja marsin sijaintien suhteesta toisiinsa sekä vuodenajasta riippuen parista päivästä pariin kuukauteen. Lisäksi tällä hetkellä on menossa Iranilaisen kalenterin uusivuosi, joka tarkoittaa, että kaikki virastot ovat pari viikkoa kiinni. Viisumihakemuksia ei siis käsitellä.
Toinen vaihtoehto viisumin hakemiseen on ns. eVisa, eli netissä täytetään hakemus, jonka joku jossain käsittelee. Käsittelyn jälkeen (3vrk-3vko) saat sähköpostiisi tunnuskoodin, jolla voit hakea viisumin ennalta määritetystä paikasta (lähetystö tai rajanylityspaikka). Tätä konstia kokeilin, mutta vastausta viisumihakemukseen ei ole vielä tähän päivään mennessä kuulunut.
Kolmas vaihtoehto on lentää Imam Khomeinin kansainväliselle lentokentälle ja lirkkiä, puhua suut ja silmät täyteen paskaa ja toivoa, että kiltti rajavirkailija osaa myöntää ns. Visa on Arrival-viisumin. Tämä käytäntö on iranissa todella epävarma, sillä VOI-käytäntö on ollut olemassa vasta vähän aikaa ja on varsin vähän käytetty. Monet virkailijat eivät siis edes tiedä moisen olemassaolosta.. Itselle ei kuitenkaan jäänyt vaihtoehtoja, joten päätin pelata uhkapeliä ja kokeilla onneani!
Kone laskeutui turvallisesti ja valuttiin ihmismassan mukana lentokentälle. Kentällä etsin ennakkotiedustelujeni perusteella luukun, jossa murjotti vihaisen näköinen, elämäänsä kyllästynyt rajavirkailija. Viereeni ilmestyi myös Kuwaitilainen herrasmies, joka oli anomassa samanlaista viisumia. Saimme eteemme postikortin kokoiset lomakkeet jossa kysyttiin nimeä, passinumeroa, suunniteltua poistumisajankohtaa ja jotain muuta. Lisäksi siinä oli kohta "Sponsor or Tourist Agent". Tämän kohdan jätin tyhjäksi, mutta se ei kelvannut rajavirkailijalle, vaan lappu tuli bumerangina takaisin. Hikikarpalot otsalla kirjoitin kenttään hotellin nimen ja puhelinnumeron, jotka olin katsonut etukäteen netistä. Läpi meni! Odotellessa piti käydä lentokentän pankissa maksamassa 50e viisumimaksu. Pankista palatessani luukulla odotti kaksi Suomen passia - 15 päivän viisumit sivuille liimattuna! En meinannut uskoa todeksi! PIENI helpotus! Viisumihakijoihin oli tässä vaiheessa liittynyt myös yksi Puolalainen turisti. Jälleen tuli todistettua Iranin viisumi-arpageneraattorin toimintavarmuus, nimittäin Puolalaiselle ja Kuwaitilaiselle ei myönnetty viisumeita vaikka meille myönnettiin! Mikä on käsittämätöntä, sillä Puolalaisella oli kaikki sponsorit ja paluuasiakirjat ja kaikki kondiksessa, mutta ei siltikään! Ja Kuwaitilainen oli jo kolmatta kertaa tulossa maahan, ja kahdella ekalla kerralla saanut tällä tavalla viisumin ongelmitta - mutta nyt ei!
Käytiin lentokentän rahanvaihtopisteessä vaihtamassa hillot Rialeiksi. Ja niitä tulikin paljon, nimittäin Iranin suurin haaste ulkomaalaiselle on raha. Iranissa ei ole minkäänlaisia pankkiautomaatteja tai kansainvälisiä rahansiirtopankkeja - rahan saanti ulkomailta iranissa on täysin mahdotonta! Eli kaikki käyttöraha on nostettava etukäteen ennen maahantuloa (Euroina).Täytyy toivoa, ettei hukkaa rahojaan, silloin täällä nimittäin on TODELLA liemessä!
Kun lentokentän ulko-ovet aukesi, yllätys oli kova. Täällähän on ihan oikeasti KYLMÄ! Enpä osannut odottaa moista, luulisi että talvi olisi täällä jo ohi. Mutta ei näköjään! Pureva tuuli tunkeutui läpi ohuista vaatteista, ja siinä paleltiin taksijonossa. Mutta Latella vasta kylmä varmaan olikin, sillä oli vaan ohut pitkähihanen, mulla sentään hiukan paksumpi huppari.
Päätettiin taksissa, että vedetään suoraan rautatieasemalle ja lähdetään suurkaupungista johonkin vähän rentouttavampaan paikkaan karistamaan Delhin jättämät pölyt ja paskat keuhkoistamme. Juna-asemalla oltiin joskus kuudelta aamulla, mutta vilskettä riitti siitä huolimatta. Kaikki opaskyltit on täällä kirjoitettu farsiksi, joten lippujen osto oli hiukan haasteellista. Ihmisten opastuksella kuitenkin saimme liput diilattua Isfahanin kaupunkiin. Harmiksemme seuraava juna, missä oli tilaa, lähti vasta kymmeneltä illalla. Meillä oli siis 15 tuntia aikaa Tehranissa. Muuten ihan jees, mutta olin to-del-la väsynyt pitkän matkustamisen jälkeen. Steissillä havaittiin, että penkeillä ja lattioilla nukkuu paljon jengiä, joten etittiin odotusaulasta sopiva spotti yhdestä nurkasta ja pistettiin levyttäen. Late löysi vielä jostain makuualustaksi pari isoa pahvilevyä, joten mikäs siinä! Muutama tunti meni sikeästi koisaillessa.
Päivällä lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Koko kaupunki oli aivan autio ja kaikki kaupat kiinni. Tämä johtuu siis siitä, että nyt on No Ruz, eli uudenvuodenpyhät menossa ja sattui olemaan vielä lauantai. Pienen etsimisen jälkeen löydettiin kuitenkin paikallinen pieni safkamesta. Onnesta soikeina kävimme istumaan uteliaiden omistajien piirittämään pöytään. Eteemme kannettiin paikallista "herkkua", joka kaatoi kaikki haaveet Iranilaisen kebab-kulttuurin antoisista notkuvista pöydistä! Ekaksi eteeni kelkottiin kulho RASVAA! Siis sellasta sulan voin näköstä, paksua öljyä. Sitten pino ohuita leipiä, ja lopuksi lautasellinen epämääräisen näköistä, rasvalla lilluvaa lihamössöä. Ruoka oli siis pelkkää rasvaa, leipää ja "lihaa". Ja hirvittävän makuista! Urheasti kuitenkin syötiin n. 1 kymmenesosa annoksista ja poistuttiin paikalta. Jälkeenpäin kuulimme, että syömämme liha oli lampaan keuhkoa. Ois voinut jäädä se yks kymmenesosakin syömättä jos olis sillon tiennyt.
Päivä kierreltiin kaupungilla kattelemassa, mutta eipä siellä hirveästi katseltavaa ollut, sillä kaikki liikkeet oli kiinni ja ihmiset maalla viettämässä lomiaan. Iltapäivällä rupesi satamaan, joten palattiin takasin steissille odottamaan junaa. Illalla käytiin aseman läheisessä pikaruokapaikassa täyttämässä itsemme rehellisillä täytetyillä patongeilla, mitkä upposivatkin jo huomattavasti paremmin kuin lampaankeuhko ja öljy!
Junassa meidät oli ensin laitettu samaan hyttiin perheen kanssa, johon kuului isä, äiti ja kaksi lasta. Perhe ei selvästi ollut kauhean hyvillään (eivät toki meille sitä näyttäneet), sillä perheen äiti joutuisi nukkumaan huntu päällä meidän läsnä ollessamme. Perheen isä saikin meidät siirrettyä lopulta toiseen hyttiin, jossa olikin vaan nuoria jätkiä. Uni tuli lyhentämättömänä.
- comments