Nonnii. Shenzhen täällä, päevee!

Tänne asti ollaan selvitty - ja jopa hengissä. Ja kutakuinkin kahtena kappaleena, Jarina sekä Jannena. Jälleen uusi kaupunki ja uudet ympäristöt kolmeksi yöksi, ennen viimeistä siirtymistä kohti Hong Kongia.

Matka tänne suijui leppoisasti junassa, luotijunan lailla äkkiä kulkevassa pelissä, noin tunnin ajan junassa istuskellessamme, ja Jari viisaana heppuna kävi Guangzhoun juna-asemalta ostamassa vielä kartan Shenzheniin, jotteivät maan korvessa lapsoset eksyneinä kulkisi - hotelli löytyi siis suhteellisen vaivatta.

Mutta siinä missä matka tänne sujui vaivattomasti - se lipun osto oli IHAN ERI ASIA. Helvetti. Jos blogissamme olisi "avautumisnurkkaus" (mikä varmaan jossain kohtaa tuleekin olemaan - ehkä? Jyrkkä ehkä!), sen vakavimmin otettava ja kriittisintä tekstiä pursuava osio koskisi junalipun ostoa Guangzhousta Shenzheniin.

Ne, jotka nyt ajattelevat, "No, eihän junalipun osto niiin vaikea asia voi millään olla, sen kuin menee tiskille ja sanoo, 'lippu, kiitos, kertaa kaksi.", niin ME sanomme, tulkaapa Kiinaan. Tarkemmin sanottuna Guangzhoun juna-asemalle tähän aikaan, jolloin ihmiset buukkaavat matkoja takaisin kotikonnuilleen - milloin minnekin - kiinalaisen uudenvuoden synnytämään loma-aikaan. Herramunjee.

Ensi alkuun, suurin ongelma oli tietenkin LÖYTÄÄ se saakelin tiski, mistä niitä saakelin lippuja saisi. Kerroimmekin jo edellisessä päivityksessä, millä tavalla onnistuimme sentään löytämään ko. tiskin, mistä jopa EHKÄ toivottavasti saisi lippuja. Tämän tiedon omaksuttuamme elimme vakaasti siinä toivossa, että tällä uudemmalla kerralla lippujen hankinta sujuisi jopa vaivatta, ehkäpä jopa helposti!

No eihän siinä mittään. Poikaloiset ottivat hotelliltaan metron kohti Guangzhoun päärautatieasemaa, suunnistelivat kohti lippuja, ja.... Tyrmistyivät hetkiseksi. Siellä oli kulkaas ruuhka! Ensinnäkin pääsyä lippuluukuille oli rajoitettu väkimäärän hallitsemiseksi, joten lippuluukulle piti löytää tie parin mutkan kautta, ongelmana tämä oli varsin mitätön. Mutta se jonotus....!

Kuvitelkaa mielessänne iso halli. Siinä isossa hallissa on lippuluukkuja käytössä 48 kappaletta. Kuvitelkaa mielessänne siihen halliin, niille 48 lippuluukulle ihmisiä jonottamaan. Kuvitelkaa, että siinä jonossa on ihmisiä kymmenittäin. Nyt kertokaa se määrä noin kolmellasadalla, ja lisätkää siihen ummehtunut ilma hallin sisällä. Nyt kuvitelkaa, että teitä närkästyttää venyvä ja edelleen venyvä jonottaminen - kuvitelkaa vielä se, että siellä hallissa on noin 3 000 muuta ihmistä, joita MYÖS närkästyttää hieman. Ja se myös kuulkaa näkyy. Eihän siinä, me kun tottuneina, kiltteinä suomalaisina olemme kärsivällisesti jonossa, niin mehän olemme. Hurtti huumori auttaa jaksamaan jonottamisen - jota kesti suurin piirtein yli tunnin (jopa noin puolentoista) verran - siinä tukalassa, närkästyneitä ihmisiä täynnä olevassa hallissa, jonka järjestystä valvoo poliisi, ja jossa HYVIN harva ihminen (käytännössä "ei kukaan") puhuu englantia.

Mutta totta vie. Siinähän sitä sitten jonoteltiin, kassan 48 jonossa. Kaippa siinä meni se puolitoista tuntia. Olipa siinä meillä hassu vitsikin, "Heh, ajatteleppa jos tässä jonotuksen päätteeksi täti sanookin tiskin takana, että menkääpä kassalle numero 1, sieltä saa lippuja, heh heh!"

Noh, ONNEKSI ei sentään sanonut noin! Kun loppujen lopuksi päästiin tiskin ääreen ja huitaisemaan lentävä lausahdus, "Two tickets to Shenzhen!", täti toteaa, "menkää pois."

Ihan kivaa oli!

Olisihan se ollut IHAN kiva tietää etukäteen, että lippuja Shenzheniin EI saanut kyseisenä päivänä juuri päärautatieasemalta. Sönkötettyämme nuo pari sanaa enkkua, täti todellakin vastasi siihen huitomalla kättään "ei-ei" tyylisesti - eli, jotain oli vialla. No totta helvetissä. Enkkua vain täti ei tahtonut puhua.

Ei se mitään! Onneksi täti kävi huikkaamassa - kahden tyrmistyneenä tiskin taakse toljottavan suomalaisen onneksi - enkkua puhuvan tädin selvittämään tilanteen. Tilanne oli tämä: "Ei, täältä ette saa lippuja Shenzheniin. Menkää Guangzhoun itäiselle asemalle, olkaa hyvä." Kiiiiiiiitoooooos. Olihan se IHAN KIVA jonottaa se puolitoistatuntinen näitä sanoja varten, heh hee! Eipä siinä, kiitos vain, ja poijjaat kohti metroa - erävoitto Guangzhoun päärautatieasemalle. Jos se asemakompleksi osaisi puhua, se varmaan sanoisi, "Häh hää, vituttaako?"

Mutta kun päästiin Guangzhoun itäiselle asemalle... Herran jestas. Oli kuin avautui portti UUTEEN maailmaan. Siihen maailmaan, jossa HOMMA TOIMI. Jumalaut. Hommaa kuvataan seuraavalla tavalla:

Guangzhoun päärautatieasemalla tultiin metrosta, jonotettiin, ei saatu lippuja. Missään ei ollut englantia. Aikaa kului yli pari tuntia koko prosessiin.

Guangzhoun itäisellä asemalla koko helkatin prosessiin kului 15 minuuttia, ja meillä oli liput kourassa.

Näin.

Itäisellä asemalla oli SELKEÄT opasteet myös englanniksi, tiedettiin koko ajan minne mennä, ja kaiken lisäksi asemalla oli erityinen tiski, jossa luki "English Speaking Counter". Näin. Xie xie!

Päivän päätteeksi käväistiin liput taskussa syömässä Kentucky Fried Chickenissä ja juomassa kahvit Starbucksissa. Haukkukaa vain homoiksi, mutta meillä oli rankka päivä. Koko hommaan tosiaan kului se koko päivä, hotellilla oltiin takaisin joskus 8 aikaan illalla.

Mutta eipähän! Seuraavana päivänä lähdettiin kohti Shenzheniä, ja täällä ollaan. Hotelli on pieni ja meluisa, mutta alakerrassa on tarjolla hyvää ruokaa halpaan hintaan. Ja ainakin ollaan keskustassa, totta vie!

Shenzhen kaupunkina on varmasti hieno kiinalainen kaupunki puistoalueineen ja muine nähtävyyksine päivineen - JOS ei ole sitä ennen kolmeen viikkoon reissannut läpi Pekingin, Shanghain, Nanjingin ja Guangzhoun. Meille ei täällä ole ikävä kyllä yksinkertaisesti mitään uutta nähtävää - odottelemme innolla Hong Kongia. Tästä johtuen raportti Shenzhenistä on hyvin todennäköisesti tässä (ellemme sitten intoudu avautumaan avautumisnurkassa) - seuraavat raportit tulevat Hong Kongista. Uusia kuviakaan tuskin tulee Shenzhenistä - blogin kuvakin on Guangzhousta, joka muistuttaa melkein yhtälaisesti Shenzheniä.

Seuraavaan kertaan!