Profile
Blog
Photos
Videos
Hei taas!
Tässä vähän poimintoja ensimmäisen viikon tapahtumista! :)
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
KESKIVIIKKO 11.8.
Päivä alkoi luonnollisesti sillä tärkeimmällä aterialla, aamiaisella. No sehän nyt ei menny ihan nappiin! Minulla on vielä vähän vaikeuksia kommunikoida paikallisten kanssa, eritoten ruokalan emännän kanssa, joten sitä ei aina ennalta tiedä mitä sitä saa syödäkseen. Hän esitteli minulle mitä kaikkea on tarjolla ja ehdotti minulle joitain kananmunan näköisiä palleroita. Luulin että tämä olisi vain osa ateriaa, joten tilasin sitä. Lautaselleni ei ilmestynytkään kananmunia niin kuin luulin, vaan kaksi ihmeellisen näköisiä, valkoista pullaa eikä muuta :( Näitä pullia kutsutaan pau:ksi. No tottahan niitä piti maistaa vaan makuelämys ei ollut mieltä ylentävää.
Toisessa oli täytteenä jotain makeaa töhnää jonka maku muistutti hieman suklaata. Toisessa pullassa oli jotain lihatäytettä. Yök! Menin siis keittiöemännän puheille ja kysyin saisiko jotain muuta. Hän kysyi että enkö pitänytkään niistä. Vähän vaikeroiden sopersin että jäi vielä vähän nälkä. Emäntä tarjosi minulle paahtoleipiä. Paikalliset paahtoleivät eivät myöskään ole erityisen hyviä. Kolme leipäsiivua, yksi kinkkuviipale ja yksi juustoviipale. Tein niistä kolmikerrosvoileivän itselleni ja mutustin menemään. Kyllähän tuolla lounaalle pärjäsi nipin napin :D
Tänään ei mitään suurempia tapahtunut. Tutustuin tarkemmin kampusalueeseen. Illalla mentiin B-rapun porukalla syömään asuntolan ruokalaan. Ruoka ei tälläkään kertaa ollut erityisen hyvää :/ pöydällä oli useampia vaihtoehtoja ja menin valitsemaan keiton: VIRHE! Keitossa oli enemmän lientä kuin lihaa ja lihassa oli enemmän luuta kuin lihaa :/ kyllä sillä kuitenkin pärjäsi iltapalaan asti. Iltapalalla kävimme paikallisten kanssa viereisessä Sheares Hallissa. Siellä oli varsin hyvä valikoima iltapaloja! Päätin kokeilla Daniel's Specialia: Leivän sisään oli munakkaan sisään kääritty kanapihvi + salaattia ja lisukkeita. Hyvää oli ja hintaa tuli vain 3,5 dollaria :) palanpainikkeeksi otin paikallisten suosiman juoman, milo:n. Vähän niinku kaakaota, mutta hieman vetisempää. TÄhän versioon tuli vielä päälle kermavaahtoa ja suklaakastiketta Ei parane kuitenkaan syödä iltapalaa täällä joka ilta. Muuten sitä tulee takaisin tuplasti lihavampana kuin tänne tullessa
TORSTAI 12.8.
Tänään oli ensimmäinen luentoni. Tällä hetkellä minut on hyväksytty kolmelle eri kurssille. Ensimmäinen kurssi on tuotantotalouden osaston tarjoama Quality planning and management. Toisin sanoen tämä on siis laatujohtamiskurssi. Kahtena muuna kurssina minulla on Kiinan kielen perusteet (Chinese 1) ja kulttuurikurssi (Changing landscapes of Singapores). Paikallinen yliopisto odottaa meidän suorittavan vähintään 60 prosenttia tekniikan alan kursseja, joten on outoa, että minut hyväksyttiin vain näille kursseille. Tarkoituksena on siis vaihtaa ainakin yksi kurssi, että kriteerit täyttyvät.
Luennoitsija on tosi innostava! Luennot eivät ole tylsiä, tälläkin luennolla katsottiin monta videota laadun peruskäsitteistä. Luennon miinuspuolena tosiaan myöhäinen ajankohta iltakuudesta yhdeksään. Ilmeisesti kurssien luentojen ajat menevät vuosikurssien mukaan: ensimmäisten vuosikurssien tunnit ovat aamusta ja viimeisten vuosien kurssit ovat myöhään illalla. Tällä kertaa päästiin kuitenkin pois hieman aikaisemmin siinä kahdeksan jälkeen, eikä ainakaan vielä tullut mitään kotitehtäviä :)
PERJANTAI 13.8.
Pahamaineinen epäonnen päivä alkoi varsin leppoisissa merkeissä. Viikonloppuni alkoi jo eilisen luennon jälkeen! :) Viikonlopun suunnitelmat olivat vielä vähän auki, joten niitä tuli mietittyä.
Illalla suunnattiin Laurin ja Aapon kanssa kampuksen kulttuurikeskukseen Timbrefesteille. Tapahtumassa esiintyi eri artisteja. Tapahtuman mainoksessa mainostettiin ilmaista olutta, mutta nehän olivat loppuneet kun päästiin perille. Tapahtumassa porukka kasvoi yhdellä kun kolmas oululainen opiskelija Matti tuli mukaan. Siinäpä sitten pohdittiin seuraavaa siirtoa, kun ensimmäiset esiintyjät eivät olleet kummoisia ja oluthammasta alkoi kolottamaan niin vietävästi. Tarkkaa aikaa seuraavasta ilmaiseta olutlastista kun ei vielä ollut. Päätimme suunnistaa taksilla Holland Villageen oluille pahimpaan hätään. Holland Villagea kun on mainostettu, että sielä löytyy hyviä pubeja. Eipä vaan löydetty pubeja, joten mentiin erään ravintolan terassille nauttimaan oluet.
Olut täällä on varsin kallista, kuten jo ennakkoon tiedettiin. Onneksi kyseisessä ravintolassa oli Happy Hour, jolloin sai kaksi juomaa yhden hinnalla. Tuopposelle tuli hintaa n. 4,5 euroa. Näiden jälkeen suunnattiin vielä 7-eleven nimiseen markettiin ostamaan vielä parit oluet. Kulttuurikeskukseen palattuamme ilmaista oluttakin oli tullut lisää! Bileet jatkuu!!
Illan pääesiintyjänä oli Wicked Aura Batucada. Pumppuun kuului kitaristi, basisti ja 7 erilaista perkussionistia. Kyllä vaan oli komean kuuloista musiikkia! :) Tuli ihan mieleen Red Hot Chili Peppersin huiput kappaleet. Ja hyvin ottivat yleisön mukaan! Yleisö jammaili täysillä mukana, kuten minäkin. Oiskohan niillä levyä myynnissä jossain..?
Pääesiintyjä lopetti show'n noin 11 aikoihin. Tämän jälkeen lähdettiin porukalla suuntaamaan kaupunkiin. Porukkaan lyöttäytyi mukaan paikallinen opiskelija Krish kavereineen. Ensin täytyi kuitenkin käydä mutka asuntolassa, koska klubien pukukoodiin kuuluu pitkälahkeiset eikä minulla ja Laurilla ollut niitä mukana. Sisäiset bussilinjat eivät enää liikennöineet joten käppäilyksihän se meni.
Vaatetus kun oli kohdallaan, lähdettiin Krishin ja hänen kaverinsa Shourin kanssa jatkamaan taksilla Clark Quayhin. Sovittiin tapaaminen muiden poikien kanssa siellä. Clark Quayn silta oli kuin paikallisten Torinranta. Sinne nuoret ihmiset kokoontuivat viettämään (alkoholipitoista) iltaa. Mentiin sit Attica-klubille ja tavattiin muut pojat siellä myöhemmin. Sisäänpääsymaksu oli 23 dollaria (~12 euroa), mutta siihen kuului kaksi juomalippua. Paikka oli kuin paikallinen Onnela: eri kerroksissa oli eri musiikkia ja enimmäkseen sieltä löytyi nuorta porukkaa. Ainoa ero oli musiikin volyymi! Yläkerran konemusiikkiosastolla musiikki pauhasi niin kovaan ääneen että tuli korvatulppia ikävä!
Neljän aikoihin sit lähdettiin jatkamaan mäkkärille yöpalalle. Onko muuten meillä Suomessa myynnissä Mega Mac -hampurilaisia? Koska minä en muista sellaista syöneeni Suomessa. Se oli muuten kuin Big Mac -hampurilainen, mutta siinä oli neljä pihviä. NAM! Siitä sit etsiydyttiin taksitolpalle ja lähettiin takas kampukselle. Ennen nukkumaanmenoa katselin yötaivasta. Oli ukonilma ja salamoi, mutta mitään ääniä en kuullut. Se oli aika aavemaista...
LAUANTAI 14.8.
Tänään tuli nukuttua melko myöhään, koska edellisilta venyi myöhäseen. Heräsin yhden aikaan. Lähdin saksalaisen vaihtarin, Danielin kanssa lounaalle siinä kahden jälkeen. Lounaan jälkeen lähdettiin kaupunkiin. Ensimmäisenä kävimme Singaporen kansallismuseossa. Visiitti jäi tosin hieman lyhyeksi, koska tulimme museolle vasta viiden aikaan ja historiaosasto meni kiinni kuudelta.
Historiaosasto oli varsin mielenkiintoinen! Sisäänpääsyn yhteydessä jokaiselle jaettiin elektroninen opas ja kuulokkeet. Matkan varrella lattiaan oli merkitty numeroita. Kun tämän numeron syötti oppaaseen, alkoi selostus aiheesta, jossa oltiin menossa. Kierros jäi hieman kesken kiinnimenon takia. Täytyy käydä siellä vielä uudemman kerran.
Tämän jälkeen käytiin ostareissa kiertelemässä. Käytiin mm. Funan-nimisessä ostarissa, joka on elektroniikkapainotteinen ostari :D harmi vaan, että suurin osa kaupoista oli menossa kiinni kun sinne päästiin. Käytiin myös yhdessä urheiluliikkeessä. Täällä urheilutarvikkeet ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa! Ostin itselleni tennismailan hintaan 40 dollaria (~20 euroa). Jos sitä vaikka tulis täällä pelailtua, onhan täällä kampuksella kuitenkin tenniskenttiä :)
Ostareilla vaeltelun päätteeksi käytiin Raffles Cityn ostarin ruokatorilla vielä syömässä. Syönnin jälkeen vieressä istunut australialaispariskunta alkoi juttelemaan meidän kanssa ja uteli kaikenlaista meidän vaihdosta, kuinka kauan ollaan vaihdossa ja missä meinataan matkustella jne.
Ruokailun jälkeen suuntasimme Esplanadille. Matkan varrella alikulkutunnelissa oli esillä mielenkiintoisia taideteoksia :) Alikulkutunnelin jälkeen pääsimmekin jo Esplanadille, jonne oli kerääntynyt paljon porukkaa! Nuorten olympiakisojen avajaisseremonia oli alkamassa. Esplanadilta näkyi Marina Bay Sandsin hulppea kolmitorninen hotellirakennus, joita yhdisti ylhäällä oleva terassi, jossa on yksi maailman suurimmista uima-altaista!
Avajaisseremonia oli huikea esitys! Laitoin tänne pari videota. Toisessa olympiatuli saapuu stadionille ja toisessa on sen jälkeinen ilotulitus.
Avajaisseremonian jälkeen palloilimme vielä esplanadilla. Sinne oli pystytetty kaikenlaisia iskulauseita. Kas tässä muutama! Pian tämän jälkeen esplanadin lavalla alkoi Hip Hop -esitys. Oli aika hyvä meno! Aikansa kuunneltuamme päätimme lähteä takaisin kampukselle. Metrolla ja bussilla matkustimme takaisin. Otimme tosin eri bussin takaisin, joten emme tienneet tarkalleen mitä reittiä se menee takaisin, joten piti pitää silmät auki ettei ajettu pysäkkimme ohi :D
Asuntolassa menimme vielä ennen yöpuulle menoa mun huoneeseen syömään iltapalaa: leipiä tonnikalalla ja maapähkinävoilla+marmeladilla :) kyllähän siinä nälkä lähti ku kokonaisesta leipäpaketista jäi jäljelle neljä palaa :D
SUNNUNTAI 15.8.
Yöunet venyivät taas puolenpäivän tienoille. Asuntolassa oli tänään melko hiljaista, koska paikalliset opiskelijat lähtevät yleensä viikonlopuksi kotiin. Sunnuntai olikin siis oiva huoltopäivä. Aamupalan jälkeen päätin siis pyykätä! Rapun alimmasta kerroksesta löytyy pyykkitupa, jossa on 7 pesukonetta ja 4 kuivausrumpua. Minun (ja muidenkin) onneksi pesukoneita oli varsin helppo käyttää ja puhdasta tuli :) Osan pyykeistä laitoin huoneeni ikkunan alla olevaan kuivaustelineeseen, lakanan ja isommat pyykit laitoin kuivausrumpuun.
Illemmalla lähdettiin Laurin kans Chinatowniin hieman kiertelemään. Kulkuvälineenä käytimme metroa. Ensin menimme itä-länsi-linjalla Outram Parkin asemalla, jossa vaihdoimme pohjois-itä-linjalle. Chinatownin metroasemalta poistuttaessa eteen avautui katu täynnä kauppiaita, joilta löytyi vaatteita, laukkuja, kameroita ja vaikka mitä muuta.
Kauppakadun jälkeen poikkesimme Sri Mariammin temppeliin. Temppeliin ei saanut mennä kengät jalassa vaan ne piti jättää ulkopuolelle. Tässä kohtaa todennäköisesti suurin osa kengistä vaihtaa omistajaa. Katsoimme siis viisaaksi sijoittaa kenkämme reppuun. Kieltämättä ajatus siitä, että tuhannet hikiset jalat ovat tallanneet temppelin lattioita, ei järin miellyttänyt.
Temppelissä alkoi sattumalta jonkin sortin rituaali. Meillä ei ollut mitään hajua, mikä siinä oli kyseessä, mutta ei se haitannutkaan. Paikallisia ihmnisiä ja turisteja oli kerääntynyt laumoittain seuraamaan tapahtumaa.
Temppelin oli kieltämättä ihan komean näköinen paikka :) mut eipä sinne pidemmäksi aikaa vaivautunut jäämään.
Tämän jälkeen kiersimme vielä Chinatownin katuja ja parin ostarinki, mut mitään ei tarttunut matkaan. Sitten suuntasimmekin päivälliselle. Päätimme kokeilla Da Dong -ravintolaa, koska Lonely Planetin matkaopas oli suositellut kyseistä ravintolaa. En tiedä miten siinä pääsi niin käymään, mut loppujen lopuksi pöytään ilmaantui kolmea eri sorttia ruokaa sekä alkupaloja. Aterialle kertyi hintaa huomattavasti enemmän mitä kampuksella ruoista maksaa, mutta siltikin Suomen hintoihin verrattuna ei niin paha hinta sellaisesta ateriasta.
Ruokailun jälkeen lähdimme takaisin metroasemalle ja suuntasimmekin takaisin kampukselle. Illalla asuntolassa oli vielä Takraw-treenit. Takraw on aasialainen urheilulaji. Sitä pelataan kuten lentopalloa, mutta palloon voidaan koskea vain jaloilla, rinnalla tai päällä. Palloa voidaan tässäkin koskea maksimissaan kolme kertaa per joukkue. Tässä voi tosin yksikin pelaaja koskettaa useamman kerran, mutta vain sen kolme kertaa. Pelivälineenä on hieman pienempi, synteettisestä kuidusta tehty pallo.
Alussa käytiin läpi lajin perusteita. Tämän jälkeen harjoiteltiin syöttämistä ja pallon hallintaa. Sitten harjoiteltiin puskemista! Auts! Pallo ei nimittäin ollut pehmeimmästä päästä ja alla näette tuloksen. Paikalliset suosittelivatkin seuraaviin treeneihin ottaa mukaan huivin ja jalkapallosukat, koska nilkkoihinki käy makeasti kun pallo niihin osuu. Ensi viikolla alkaakin sitten IBG-kisat (Inter-Block Games) joissa kisataan rappujen välisestä mestaruudesta eri urheilulajeissa. Itse olen ilmoittautunut lentopallo-, sähly-, jalkapallo- ja takraw-joukkueeseen. LET THE GAMES BEGIN!!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tässäpä oli joitain kuulumisiani ensimmäiseltä viikolta täältä Singaporesta! Kirjoittelen tänne taas lisää myöhemmin :)
-Artsi
- comments
Mari Tuli nauru pari kertaa tätä lukiessa :)