Melkein vuorokauden matkustaminen on vihdoin kantanut hedelmää, ja pahalta haiseva mieskolmikko on päässyt majoittumaan Green Tortoise-hostelliin sateiseen San Franciscoon. Omaperäinen hostelli, joka on kuulemma "maailman paras", sijaitsee aivan Friscon keskustassa kadulla, jonka varrella sijaitsevissa nesteytysluolissa naiset hilluvat puolialasti. Onneksi itsellä on vielä varaa käyttää vaatteita.

Matka suurelle mantereelle sisälsi ennakko-odotuksista poiketen huomattavan vähän ylimääräistä arpomista ja sähellystä. Lentokoneessa Lontoosta Friscoon istui edessämme yllättäen pari suomalaista. Toinen heistä kysyi iloisesti, olemmeko mekin matkaamassa tietokonepelikonferenssiin. Ei, emme me olleet.

Lentokentän autovuokraamosta saimme allemme tuliterän Ford Edgen, jonka runsaat tilat yllättivät väsyneet matkailijat. Pyytämättä ja yllätyksenä tuli kuitenkin se, että miljoonakaupungin keskustasta on vaikeaa löytää parkkipaikkaa useammaksi päiväksi. Auto on nyt kuitenkin hylätty ja jätetty yksin lojumaan paikkaan, jonka arvelimme olevan sallittu parkkipaikka. Muutamaan päivään emme tee sillä mitään, mutta sen sijaan suunnittelemme vuokraavamme polkupyörät.

Kello näyttää kahdeksaa illalla, ja on pakko mennä nukkumaan. Valvottu on putkeen jo pitkälti toista vuorokautta. Illallista tarjottiin ilmaiseksi (tai yöpymisen hintaan sisältyvänä) hostellissamme, joka on osoittautunut jonkinlaiseksi friscolaiskommuuniksi. Ruoka oli yllätys yllätys kasvisruokaa, kaikki kierrätetään ja astiat tiskataan itse. Tuleepa kerrankin matkustettua myös näin. Pekoniaamiainen taitaa jäädä ainakin tältä erää haaveeksi.
Huomenna työnnetään nenät kunnolla kaupungin sykkeeseen ja katsotaan mitä sillä on tarjottavanaan. Tänään ei ehditty vielä muuta kuin hakea illallisoluet kioskista. Kioskin setä arvasi meidän olevan Suomesta. Että näin. Omien kokemusten valossa Suomi on maailmalla niin tunnettu valtio, ettei sitä enää ole mahdollista matkustaa karkuun. Jos joku tietää edes yhden paikan, niin kertokoon.