Profile
Blog
Photos
Videos
No niin, vaellus on tällä kertaa ohi. Siirtyminen kotiin huomenna, mutta ilokseni voin kertoa, että sunnuntaina tulen takaisin ja maanantaina matka jatkuu.
Yhtään en muista koska viimeksi kirjoitin, mutta sen jälkeen on ollut tosi kylmä vuorilla, vaikka ei kyllä valitsemani kuvan mukaisesti vielä ruskaa olekaan.
Mennään taas takaperin:
20.7. aamulla lähtö heti kuuden jälkeen mukavasta hotellista Chiareggiosta. Kaamea tuuli herätti jo yöllä ja ajattelin mitä tästä seuraa. 1600+ metristä kipuaminen edellisyönä sataneen lumen korkeudelle kesti 4 t. Oli kyllä kylmin vaellusaamuni ikinä. Tuuli kuin Esterin puosta ja aivan solaan saapuessa satoi lunta. Osan matkasta piti tehdä jäätikön yli taiteillen. Passo del Muratto tuli ylitettyä puoli 10 aikaan tänä aamupäivällä ja klo 14 olin alhaalla Melojassa, jonne matkan pitikin päättyä. En kylään saapuessa nähnyt yhtään hotellia, tämän selitti se, että olin kylän etelä päässä ja 2-3 km päässä olisi ollut vaikka mitä hotellejä. Turisti-infosta otin suuntimat ensi maanantaille ja sitten odotin bussia, joka pian tulikin. Olin ajatellut jäädä St. Moritziiin, mutta sitten sattuikin sopivasti olemaan Churin juna lähdössä, joten ostin lipun siihen. Tässä olin kyllä ajatellut lähinnä sitä, että huomenna on lähdettävä Zürichiin ja täältä on suoria junia sinne.
Miksi en kerro vaelluksesta, siksi että olin jäätyä, huipulta 200 m alaspäin +3 astetta, ja paikka paikoin ajattelin, ettei tämä ole enää tervettä. Huomenna on tarkoitus ostaa uusia vaatteita, sillä täällä ymmärretään vaellukseen tarvittavien vaatteiden päälle.
19.7. lähdin n. 6.30 Campo Morosta tarkemmin Rifugio Zoiasta kohti Chiareggiota. Alku meni ihan mukavasti, ei sadetta. Sitten tietenkin luin karttaa aivan väärin, ja nousin ihan väärää laskettelurinnettä ylös, tosin päädyin ihan oikeaan paikkaan ja jopa minut kerran ohittaneiden italialaisten ohi. Sitten kaikki menikin ihan suunnitellusti. Lago Palústa laskeutuessani kohti Chiareggiota vastaani tuli ennätys määrä muita vaeltajia, tod. näk. päiväsellaisia, mutta kuitenkin. Jopa alkuasukkaita. Lopussa tein taas omia päätelmiäni ja en löytänyt perille, mutta löysin sentään bussipysäkin, jonne päätin yhden väärän yrityksen jälkeen. Bussilla oli kiva körötellä parin kilometrin matka. Hotellin valitsin rifugiossa tapaamieni saksalaisten mukaan. Illallinen oli kuin vanhasta elokuvasta. Kaikki soitettiin paikalle, paitsi minä, joka en tiennyt mistään yhteisestä kellon soitosta, ja istuin jo ruokasalissa. Ruokalajeissa oli aina kaksi vaihtoehtoa, joista valitsin sen jonka ymmärsin. Ruoka oli hyvää.
18.7. Poschiavosta lähtö aamulla aikaisin, ei aamiaista. Aution kaupungin läpi kävelin sateen kostuttamalla kivetyksellä. Nousua oli todella reippaasti. Poschiavo on 1000m korkeudella, mutta passo Canciun on yli 2400m. Sade alkoi n. 2000 m korkeudella ja sitä riitti. Normaalistihan hengailen päästyäni solan päälle ja katselen maisemia ja valokuvailen, mutta nyt ei ollut mitään mahdollisuuksia siihen: kaatosade ja rakeet. Niin nopeasti kuin vain voin laskeuduin toiselle puolella ja parin sadan metrin korkeuden pudotuksen jälkeen olisi kuin olisi tullut tropiikkiin. Vähän oioin enkä kiertänyt rifugio Cristinan kautta, vaan koikkelehdin lehmälaitumen läpi. No vaellusmatka kesti 10 t ja kun saavuin Rifugio Zoiaan, olin joutua paniikkiin, kun edelläni oli iso juuri saapunut ryhmä. Onneksi peljästykseni oli turha ja sain vuodepaikan 6 hengen huoneessa, jossa olin lopulta yksin. Jokaisessa huoneessa oli oma WC ja suihku, mitä luksusta, mutta eipä paikka enää ollutkaan CAI:n omistama, vaan täysin yksitysessä omistuksessa. Illallisella hankkiuduin parin nuoren saksalaisen seuraan ja ilta kului mukavasti.
17.7. Siirryin Eitasta Baiten vävypojan kyydillä alas laaksoon Grosioon, josta kävelin Grosiottoon. Sillä matkalla unohdin hansikkaani johonkin ja tänään niitä olisi kyllä tarvittu. Grosiottosta bussilla Tiranoon ja sieltä sujuva siirtyminen alle 10 min odotusajalla Bernina Expressiin. Ajoin tosin em. kuuluisalla punaisella junalla vain Poschiavoon asti, josta otin hotellihuoneen. Hinta oli kyllä tyyris, varsinkin kun vessa ja suihku olivat käytävällä. Onneksi muilla samassa kerrokse tuntui olevan huoneissaan omat suihkut, niin käytäväWC/suihku oli minun omani. Syömässä kävin torin toisella puolella olevassa hotelliravintolassa, jossa oli tosi hyvä palvelu ja pizzakin oli hyvää.
16.7. lähtö aamulla aikaisin Arnogasta kohti Eitaa. Koko matka oli soratietä pitkin. Tosi kovaa jaloille. En taaskaan nähnyt ketään muuta vaeltajaa, paitsi lopussa jaappanilaiselta vaikuttavan pojan mummonpolkupyörällä, jonka tarakalla oli muovilaatikko peitettynä sillä raidallisella punotulla muovikassilla. Ei satanut koko päivänä ennen kuin illalla. Eitassa kysyin neuvoa ja minut ystävällisesti vietiin autolla oikeaan paikkaan kysymään vuodepaikkaa. Otin sen, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Hinta vaan oli kyllä melko kova, varsinkaan kun ei ollut suihkua tai edes lämmintä vettä!!
Nonniin, huomenna shoppailua Churissa ja sitten kohti Helsinkiä ja Pohojammaata-
- comments