Profile
Blog
Photos
Videos
17.9
Matka alkoi joskus viiden jälkeen aamulla huonosti nukutun yön jälkeen. Ei mua eka jännittäny, halusin saada sen vaan ohi. Mutta joskus Linnatuulen jälkeen alkoi tärisyttää ja vatsaa vääntää. Onneksi matka meni nopeesti ja pian oltiin perillä Helsinki-Vantaalla. Ei mitään hajua mitä piti tehdä, onneksi Eila tuli auttamaan matkaselvityksessä tms. Sitten oli edessä pelottavin vaihe, turvatarkastus. Vielä oli yksi hätä edessä. Piti löytää purkkaa. Onneksi löyty, sillä viimeinen mitä halusin oli että lentsikassa alkaa korvat vuotaa verta. Sitten piti ettiä SASsin lähtöportti. Toisin kuin oletus oli, lentsikka olikin Blue1 ja lähti melkein vikalta portilta. Se oli siellä liukuportaiden alapuolella. Onneks seurasin erästä herrasmiestä, kunnes hän ehti karkuun kun mun piti kiertää rappusten kautta. Sitten oli edessä passintarkastus, josta ei E:n briefissä puhuttu mitään (kiitos). Sitten vielä lipuntarkistus jonka jälkeen ohjattiin lentokenttäbussiin (jei). Se vei meidät lentokentän kaukaisimpaan kulmaan. Kone oli miellyttävän pieni (M90) ja lentoemot suomalaisia. Lentoonlähtö oli kamalaa, ei mikään korvajuttu vaan hirveä paine otsassa. Onko se oikeasti niin kamalaa nähdään sitten kun seuraavan kerran lennän. Ilmassa taas oli kivaa. Vähän tuli hassu olo aina välillä muttei puoleksikaan niin paha kuin aitomatkalla. Parasta oli kuitenkin katsoa pilviä ylhäältäpäin. Kun kone laskeutui tuntui kuin olisin tehnyt historiaa. Kukaanhan ei ole aikaisemmin nähnyt maata ylhäältäpäin.
Lentokentällä tuli seuraava probleemi. Miten ihmeessä pääsen Heathrowilta Lontooseen? Seurasin taas joitain tyyppejä ja toivoin, ettei ne menisi jollekin jatkolennolle. En saanu edes leimaa kalliiseen passiin! Pääsin lopulta maanpinnalle linkkuasemalle, ja vihdoin olin Lontoossa, ihan Victorialla ettei tarvinnu seikkailla jossain lähiössä. Okei, mutta mitens tästä eteenpäin? Meinaas olin unohtanu ottaa kopiot Lontoon kartasta, mutta ajattelin että kyllä varmaan Lontoon lento- tai viimeistään linkkuasemalta löytyy kartta, kun löytyy Turustakin. Eipäs löytynykkään! Paras mikä löyty oli turistibussin reitti, josta puuttu melkein kaikki tien nimet. Olin niin väsyny univelasta, että päätin mennä suoraan hostelliin nukkuun. Okei, hostelli on Piccadilly Circuksella, jonne pääsee Trafalgar Squaren kautta. Eka kannattaisi mennä Buckinghamin palatsin ohi ja Victoria Streetiä. Mutta mitens sinne pääsee? Buckinghamin palatsin tie menee varmaan lähelle? Lähdin talsimaan rinkan kanssa tietä, mutta sitten rupes tuntuun että lähin väärään suuntaan. Käännyin sivukakulle, talsin niin pitkään että tuli vastaan viittoja palatsille, ja päätin luovuttaa ja seurata niitä. Joku linna löyty, mutta tunnistuksessa oli uskottava turistilaumoja, koska palatsin edessä ei ollu niitä karvahattutyyppejä. Palatsin jälkeen lähdin pitkin tietä, joka näytti tarpeeksi isolta ollakseen Victoria Street. Edestä piti löytyä Big Ben, mutta sen sijaan löytyi amiraali Nelsonin patsas! Olin vahingossa löytänyt oikotien. (Itse asiassa nyt, kun katsoo parempaa karttaa, Victoria Street ei oo lähelläkään B:n palatsia!)
Piccadilly Circus löytyi helposti, mutta missä *** se hostelli on? Luotin taas siihen, että niissä varauslappusissa olisi osoite. Niin varmaan! Muistin vaan, että se oli ihan lähellä, ja sitten aloin kierrellä kortteleita. Lopulta kyyneleet oli hyvin lähellä ja päätin luovuttaa ja soittaa äitille. Äiti vastasi, antoi osoitteen Sherwood street. KIITOS!!! Olisit lisänny viestiin edes muita läheisiä katuja, kun P. Cirkukseta lähtee ainakin 5 katua joista kaikki haarautuu ja omaa tusinoittain sivukatuja. Kävin tehokkaasti läpi kaikki West Endin, Sohon, China Townin ja Leichesterin kadut, kunnes lopulta löysin tien, tietenkin aivan lähtöpaikkani vierestä. En vain ollut viittiny kattoa sieltä, kun siellä näytti olevan jokin pornopaikka. Vein kamat sisälle ja lähin ettiin ruokaa. Sitten huomasin, että äitiltä oli tullu jatkoviesti, missä ilmoitettiin läheiset kadut. En edes uskaltanu kattoo, koska se oli tullu…
Mitä tästä opimme? Älä ole äijä vaan kysy apua.
18.9
Tavoitteeni täksi päiväksi oli suorittaa hankintoja ja sitten katsella nähtävyyksiä. Tavoitelistaa oli pakko lyhentää, koska eilen nukuin. Ei muuten kannata lähteä mihinkään ennen kymmentä, ei ollut huvittavaa talsia kylmässä kun kaikki oli kiinni, mutta minkäs teet kun olet vielä Suomen ajassa. Lopulta harhailin (syystä tai toisesta) kaupoissa tms. niin pitkään, että ehdin käydä vaan National Galleryssä. Oli muuten kivaa mutta se oli kyllä turhan iso. Sitten taas etsimään ruokapaikkaa. Ja läpälää, kaikkee jännää tai vähemmän jännää tapahtui ja menin nukkuun. Tossa 10 hengen majoituksessa oli muuten se huono puoli että aina oli joku nukkumassa. Ja sitä paitti aamiainen ei ollutkaan ilmanen ja nettikin turhan kallis.
19.9
Se lipunmyyjä myikin mulle bussilipun pohjoseen jo aamuksi, joten edellisenä päivänä oli hirveä tappelu saada varattua hostelli. Tappelu siksi, ettei se tietokone hyväksyny @-merkkiä ja useimmat hostellit ei hyväksyny elektronia. No onnistu vihdoin ja perjantaina lähdin tallustamaan takaisin Victorialle. Muuten, Lontoossa on ainakin kolme Victorian asemaa, joten ei kannata seurata viittoja. Tällä kertaa, kun jo tunsin tien aikaa meni vain tunti. Linkun reitti oli Sheffield, Newcastle, Scotscorner, joku muu ja Edinburgh. Aikaa meni 10 tuntia, mutta ei ollut tylsää. Brittien saarilla pitäis olla hirveän sateista, mutta itse pääsin sateisesta Suomesta teepaitakeli-Englantiin. Koskahan Emmerdalet ym. on kuvattu, sillä Yorkshiressäkin oli ihanan aurinkoista. Näin muuten matkallani Chatsworthin, jolla oli kunnia esittää Pemberleytä uusimmassa P&P:ssä!
KULTTUURIHUOMIOITA
Eka asia jonka huomasin, että englantia kuuli erittäin harvoin. Kaduilla kulkijat oli enimmäkseen turisteja, ja melkein kaikki myyjät olivat maahanmuuttajia.
Melkein kaikilla tienylityspaikalla oli tarkat ohjeet mitä pitää tehdä. Naureskelin siinä itsekseni, että kuinka tyhmiä britit oikein ovat, kun jokaisessa täytyy lukea "katso oikealle" ja jos ei osaa lukea on siinä vielä nuoli oikealle. Hahhahhaa ja sitten katsoin vasemmalle ja jäin melkein auton alle. Koska suurin osa maailmasta kannattaa oikeanpuoleista liikennettä, niin on ehkä järkevää lisätä huomiomerkkejä.
- comments