Profile
Blog
Photos
Videos
Terve ja miljonaari. Mutkien kautta saatiin tiemme vihdoin Laosin puolelle, ja neljantena paivana paasin verikokeeseen, joka osoitti toistaiseksi seka malarian etta denguen negatiivisiksi. Niin ja nostin tosiaan tililtani miljoonan.
Elikkas:
Jesse sai rahasiirron onnistumaan edellista blogimerkintaa seuranneena paivana, hoidettiin asiat kuntoon guest housen poikain kanssa ja lahdettiin seuraavana aamuna (14.7.) minibussilla Laosin rajalle. Kyyti oli mukava (pieni prantti: heti sen jalkeen kun kuski keskeytti karaoken, pikkupoika kaansi ilmastoinnin pois paalta - syytan niita suuresta sairastapausprosentista - ja aseistettu mies jai aika pian pois kyydista). Rehellisyys maan perii: rajalla sain terveyskyselyn rastittuani kuumemittarin kainaloon ja maskin naamaan (henkilokohtaiseksi ilahduksen aiheekseen kanssamatkustajanikaan ei jaanyt ilman). Kulkuneuvo vaihtui, kuski vaihtui, ja ensimmaiset kuoppaiset kilometrit jalkimmainen vilkuili mua herkeamatta kuumottaen taustapeilista. Kaikki kolme vaiti, hengityssuojat paassa satamaan asti.
Laosin ensimmainen kohde oli ns. 4000 saarta, joista meidat houkutteli syliinsa Don Det. Backpackereiden suosima, turistien vieroksuma. Pieni saari, jolle syotetaan sahkoa nelja tuntia paivassa (6pm-10pm). Napattiin edullinen semibungalow, josta kaytannossa puuttui yks seina (jonka tilalla ranteenpaksuisia puutolppia). Ymparisto oli upea, kamppa oli rakennettu virtaavan Mekong-joen paalle ja vastapaata nakyi isompi Don Khongin (taijotainsinnepain) saari karjoineen. Veneita lipui pitkin poikin, autoja ei tainnut tulla vastaan lainkaan. Riippumattoa viritellessa (Jesse hadin tuskin kavi meidan huoneessa, nukkui molemmat yot terassilla hammockin huomassa) naapurihuoneesta kompi pian kuistille meidan ikainen poika, joka kysyi heti ollaanko Suomesta. Kaveri oli nimeltaan Joel ja niin umpiruotsalainen kuin vain hurri olla voi. Seuraavien kolmen paivan aikana voin sanoa ensimmaista kertaa aidosti ystavystyneeni lansinaapuri-immeisen kanssa. Hengattiin, naureskeltiin, loikoiltiin hammockeissa, vedettiin suklaabanaanipannareita ja kerrottiin kilpaa suomalais-/ruotsalaisvitseja... Eipa Don Detissa muuta voi kuin chillata. :) (Ja tottua vuorokausirytmissa siirtymaan ravintolasta nukkumaan kymmenelta, kun koko saari pimenee.)
Kolme paivaa Don Detissa, veneella sisamaahan ja bussi Vientianeen. Meilla oli useamman tunnin pysahdys Paksessa, jossa Joelin hyvasteltyamme kaytiin pyorahtamassa ja syomassa mainio paivallinen (katukeittiosta lautasmaaran mukaan hinnoiteltu buffetti). Pakse jai taakse pintapuolisen tutustumisen jalkeen, ja matka jatkui yon yli kohti Vientianea sleeper-bussilla. Tahan mennessa oon kokenut henk.koht. mahdottomaksi nukkua bussissa, talla kertaa nautin niin paljon mukavista unipesista, etten malttanut nukkua kuin loppumatkasta. Ironia.
Laosin paakaupungissa vietettiin vain yksi vuorokausi, joka tuntui maagisesti 2-3 paivalta. Voisi tietty osoittaa jatkossakin taikansa jos aloittaisi paivansa kuudelta aamulla. Krhm. Noh, otettiin tahan mennessa matkan hintavin majoitus (45.000 kipia eli reilu 5 USD) ja kaveltiin ympari Vientianea etsien sairaalaa. Tutustuttiin ymparistoon, muttei pahemmin paamaaraamme lahestytty. Tiesin sairaalan olevan pari seuraavaa paivaa suljettu, joten tiimalasin hiekan juostessa huolestuttavaa vauhtia luovutin ja otin pitkasta aikaa tuk tukin. Jesse jai pyorimaan kaupungille, itse suuntasin Australian suurlahetyston terveysklinikalle, joka vaikutti kaupungin lasareteista huomattavasti luotettavimmalta. Ehdin vastaanotolle, otettiin verikoe, hymyiltiin tuloksille, taisteltiin reilu tunti vakuutusasioita (Suomen paassa ei ongelmia), kipattiin kuppi teeta, poistuin paikalta mukanani laskun sijasta kourallinen mommoja (jos valttamatta tahdotte tietaa, niin laakkeista huolimatta yli viikon jatkuneeseen ripuliin, no worries, pitaa noyrana). Ulkona odotellut kuski heitti mut takas guest houselle.
. . .
Istuin ulos penkille. Aloitin Aasian-matkamme toisen puoliskon. Hankala kuvailla fiiliksia, mutta sairaalakaynnin lopulta hoiduttua kykenin kuin uutena inkarnaationa suhtautumaan kaikkeen motivoituneena ja raikkain, innostunein mielin. Viimeinen viikko oli kulunut tosi apaattisessa odotushuone-turhautuneisuus-keskeneraisyys-lannistuminen-valitilassa, ja nyt tunsin ihan aidosti sisimmassani: takana Thaimaa ja Kambodza, edessa Laos ja Vietnam.
Talla kertaa en mennyt huoneeseen odottamaan Jessea, jonka kanssa oli sovittu treffit reilun tunnin paahan. Lahdin silta istumalta tutkimaan Vientianen katuja - ensimmaisen tunnin sisalla uudestisyntymisesta valokuvasin pagodan pihaa ja istutuksia, ostin munkilta kirjan Buddhan opetuksista, vastasin prostituoidulle sadatta kertaa "No thank you", kavin paikallisessa taidenayttelyssa ja varasin ihan Mekong-joen rannalta romanttisen illallispoydan istuintyynyineen kahdelle.
Hmm. Menikohan overiks.
_________________________
(Laosin nettiyhteydet ja sahkokatkokset lienevat saatanasta. Ollaan oltu muutama paiva jo Luang Prabangissa, toivottavasti blogin paivittaminen onnistuu pian.)
- comments