Profile
Blog
Photos
Videos
Mitä ihmettä!?
Blogia on hakkeroitu! No ehkei sentään, ilmeisesti matkalaiset ovat päässeet hetkeksi sivistyksen pariin viikonloppuna... Otin äsken puhelinyhteyden matkalaisiin ja yhytin naiset pitkospuilta kävelemästä. Mutta kerrataanpa kuitenkin vielä viikonlopun tapahtumat. Nuorgamista naiset pyöräilivät tosiaankin Utsjoelle ja majoittuivat Nasse-sedän (kyseessä on siis todellakin tällaisen lempinimen omaava, olemassaoleva sukulaismies, eikä kuvitteellinen hahmo) hotelliin. Ruoka oli kuulemma ollut taivaallisen hyvää: maineikasta lohikeittoa ja jälkiruoaksi leipäjuustoa lakkahillolla ja itse tehdyllä kinuskikastikkeella. Kuulostaa kieltämättä todella hyvältä... vesi kihoaa myös makealle person Blogimasterin suuhun... Matkalaiset pääsivät myös saunomaan, joka on tietysti aina luksusta ja hellii matkasta rasittuneita lihaksia.
Tänään kaksikko päätti pitää taas hieman löysemmän pyöräilypäivän ja polkivat vain 20km Kevon kansallispuistoon. Siellä he kuitenkin päättivät lähteä vielä pienelle patikkaretkelle, joka itseasiassa venyi 16km:n mittaiseksi (matkalla oli ollut 750 rappusta), koska Minni oli halunnut nähdä paikan, jossa joen voi ylittää vaijerin avulla. Minni oli myös mennyt viisi metriä jääkylmässä joessa vaijeria pitkin, Kaisa olisi muuten omien sanojensa mukaan heittänyt Minnin jokeen, koska sen ylityspaikan takia oli patikoitu niin pitkä matka. Ehkäpä ylityspaikalla olleet Akaan seurakunnan ryhmäretkeläiset olisivat kuitenkin tulleet tähän tilanteeseen väliin ja pelastaneet Minnin. Hetki sitten matkalaiset olivat jo patikoimassa takaisin teltalleen ja kuuluivat rymistelevän poroaitoja mennessään. Huomenna matka taas jatkuu, mutta minne asti, se on vielä arvoitus. Blogimasteri lopettaa tältä päivältä ja toivoo voimia matkalaisille vielä loppumatkaksikin.
Ai niin, pyydettiin kertomaan terveisiä Kevinin puolesta Berlevågin faneille. BM.
- comments