OZ SNOW WEEKEND

Käytiin Adamin ja Andyn kanssa,.,.,.

PALOHÄLYTYS! Joku vissiin käräytti ruokansa ja laukaisi hälytyksen. Kaikki ules odottamaan paloautoja. Jokaisen huoneen seinällä lukee että väärä hälytys saattaa kustantaa sen aiheuttajalle peräti 700 dollaria. Sikamaista.

,.,.vuorilla ennen ku lumet sulaa. Ja nehän sulaa sieläkin kokoajan. Ei ne tunne oikeeta talvea täälä.

Hypättiin bussiin Canberrassa perjantaina klo 10:30 ja oltiin Snowy Valley -majapaikassa joskus puol yhen aikaan yöllä. Nimi on siinä mielessä typerä, että lunta ei näy lähimaillaankaan. Pikkasen vilpo siinä kuitenkin oli kun oli lämpöisen Canberran "talvivaatteet" päällä. Siinä vielä piti jonottaa varustevuokrailuun ennen nukkumaanmenoa. Ihan ku oltais armejjassa oltu! Armejjafiilis jatkui majoitushuoneessa, mikä piti tietenkin jakaa 8:n muun kanssa. Armejjafiilistä tosin latisti se että huoneessa oli pari tytsiä. Klo 2 ja vihdoinkin unta päähän.

Herätys 6:30 aamiaiselle tanakan muutaman tunnin unen jälkeen. Armejjafiilis senkun jatkuu, heh. Tunnin verran jumitusta ja odottelua ennen bussikyytiä kohti Thredbon laskettelukeskusta. Kirjaimellisesti pilvipeitteen läpi ajeltua aukesikin mukavan aurinkoinen aamu ja ensimmäiset Australialaiset lumet näkyvissä. Suurin osa siitä on tosin lumitykkien tuotosta, muhah.

Pihistelin 10 dollaria jättämällä lasketteluoppitunnin väliin. "How hard can it be?" ,.,.,. Lumilauta siis kainaloon ja hissejä kohti. Olen viimeksi laskenut laudalla ala-asteen leirikoulussa 13 vuotta sitten. Ja se näkyi. Ja tuntui. Ranteet kipeytyivät jo ensimmäisellä laskulla. Pitkällisen tutkimuksen tuloksena päädyin siihen tulokseen, että lumilaudalla laskiessa on 4 erilaista kaatumisen perusvariaatiota: selkäpuolelle ylämäkeen, sama alamäkeen sekä vatsapuolelle ylä- ja alamäkeen. Ellei ota naamalla tai hanurilla vastaan niin jokaisella variaatiolla tulee tanakka isku ranteisiin jos aikoo ottaa käsillä vastaan. Alamäen suuntaan kaatumisessa tulee pari mojovaa lisäosumaa, joten sitä kannattaa välttää viimeseen asti.

Suomalaiset kirosanat raikavat Australian vuoristossa. Mietin siinä, että eipä ihmekkään miten on 13 vuotta mennyt ilman laskettelua. Ärsyttävän korkea oppimiskynnys. Vasemmalle kääntyminen on minulle jotenkin helpompaa, vaikka sen joutuukin tekemään vähän niinko selkäpuoli alamäkeen päin. Epämukava tunne ainakin näin aloittelijan mieleen (ks edellinen kappale). Vasemmalle kääntyminen on mulle pikkasen helpompaa muuten pyörälläkin joten joku aivokemiallinen juttu se on.

Lounas ja takaisin mäkeen. Päivän lämmön negatiivinen vaikutus mäenlaskuun alkaa näkyä. Suojalumi on liukkaampaa ja raskaampaa, joten suunnan muuttaminen hallitusti on hyvinkin kinkkistä. Ranteet ja haitari toivovat taukobiisiä joten eipä siinä muu auta kun huilia loppupäivä.

Kävin vähän kurkkimassa Thredbon kylän meininkiä. Kalliita ravintoloita ja merkkiliikkeitä. Takkien hinnat 200-600 dollarilla ja kalleimmat laskettelulasit oli merkattu n.375 dollarin hintaan. Niistä on kuva olemassa (ks. kuva-albumi). Vuoristoasuntojen hinnat näyttäis olevan kans aika kovissa hinnoissa. Alle 400k dollarilla ei kannata ees lähteä ostoaikeissa liikkeelle.

Äärimmäisen positiivisena yllärinä kylästä löytyi myös pyöräkauppa! Kona näyttäis olevan suosittu merkki myös täälä päin. Kaupassa ei näet muuta merkkiä ollutkaan. Heitin läpsäkkää kauppaa pitävän heebon kanssa ja selvisi, että Thredbo on alamäkipyöräilijöiden käytössä kesäkuukausina, mutta mitään rakennettuja esteitä; hyppyreitä, droppeja, wallridejä tai kapeita siltoja sinne ei ole rakennettu. Kuulemma johtuu siitä, että laskettelukeskus pelkää hyppyri-intoisten mäkipyöräilijöiden loukkaavan itsensä ja haastavan oikeuteen. Hmm, USAsta matkittua käytöstä aivan selkeesti. Koko Thredbo siis käsittää pelkkää alamäkipolkua, mutta sitä onkin sitten useiden kilometrien verran! Pisin polku on kuulemma pikkasen alle 4km. Sick awesome! Kalpiksen pisin yhtäjaksoinen lasku on varmaan just ja just viissataa metriä,... Samaisessa kaupassa oli myös harvinaisen kutkuttava tarjous; viime vuoden Kona Stab Supreme (=Kona-malliston mahtavin alamäkijyrä) puoleen hintaan: $2600! Ei paha! ,..,..Mutta eipä hätää iskä, en ostanut. Heh.

Klo 17 tapaaminen bussiparkissa ja kyyti takaisin majoitusmestoille. Lähdettiin Andyn kanssa etsimään paikan saunatiloja. Reittiohjeet olivat: ensin baarin läpi käytävään, rappuset alas kellariin, aulan läpi huoltokäytävään. Huoltokäytävän päässä on ovi saunaan. Pesutilat, vessat ja pukuhuone on näppärästi ahdettu samaan tilaan. Mutta eipä siinä, vihdoin päästiin saunaan lämmittelemään! Lämpöä oli ihan kivasti, mutta kauaa sielä ei jaksanut olla, kun tuuletusräppänöitä ei ollut ja umpipuuoven ainoat tuuletusaukot olivat muutaman sentin halkaisijan kahdeksan reikää. Jonkun pitäis tulla tänne opettamaan miten rakennetaan saunoja! No mutta, pulahdus sisäaltaaseen ja takaisin saunaan lämmittelemään. Ei ollenkaan huono. Adam löysi saunan pikkasen meidän jälkeen, minkä jälkeen muitakin alkoi lappaamaan saunatiloihin.

Sunnuntai ja toinen laskettelupäivä käynnistyi aamiaisella ja klo 8:n bussikyydillä Thredboon. Jälleen aurinkoinen päivä tiedossa, eli laskut olisi hoidettava ennen keskipäivää jolloin lumi alkaa olemaan sellasta kinkkistä sohjoa. Eilisen jälkeen oli vähän fiilis, että jos ranteet sallis nyt kerran tai kaks kertaa sen helpoimman mäen laskea alas. Pakkaslumi on selkeesti parempaa kamaa kun suojalumi. Lasku alkoi jopa kulkea. Eilisen yritys&erhe menetelmän soveltaminen selkeesti tuotti tulosta ja osasin jopa kääntyä oikealle!

Parin laskun tavoite meni kivasti rikki kun kokeneempi laskettelija Adam sai houkuteltua tarkastamaan vuoren huipun lähettyviltä lähtevän seuraavaksi helpoimmaksi merkityn reitin. Vartin tuolihissiretken jälkeen koko eilisen päivän laskemaani helpointa mäkeä ei edes erottanut kaukaisuudesta. Tuumasin, että ny menee koko päivä kun vihdoinkin onnistun ryömimään takaisin alas. Buutsit kiinni lautaan ja eikun kaatuilemaan. Loivat mäet menee ihan kivasti ilman kaatumisia ja sellanen mutkitteluhommakin jopa onnistuu! Jyrkät mäet on kyl vielä aikas kuumottavia. Mäkipyörällä menis aivan normaalisti, mihin Adam ei jostain syystä pystynyt samaistumaan. Ehdotinkin liittymään mun mäkipyöräretkelle myöhemmin tänä vuonna. Sanoi lähtevänsä ihan mielellään.

Vaikka ekan päivän laskeminen olikin tuskallinen ja ärsyttävä, toisen päivän laskut onnistuivat huomattavasti paremmin ja lähdinkin kokeilemaan pitkää reittiä myöhemmin itsekseni. Päivä oli kuitenkin lämmennyt jo sen verran, että suojalunta oli havaittavissa joka paikassa. Se on raskaampaa, joten kääntyminen vaatii aggressiivisempia liikkeitä. Ne ei onnistu vielä, varsinkaan oikealle, joten pidin loppupäivän taukoa hengailemassa Andyn kanssa, jolle ensimmäisen päivän kaatuilut riittivät jättämään sukset lopullisesti ristiin. Mutta mikä ettei, kyllähän mä voisin tätä jatkaa Suomessakin, ehkä yhden päivän erissä nyt ainakin aluksi.