Profile
Blog
Photos
Videos
Heipparallaa ja se on sitten viimeinen veto,
eli jatkettiin siis bussilla Moldovasta Ukrainaan ja Moldovan rajavartia tahtoi että tullaisimme vähän rahaa ja kun ei ollut(vaikka olikin) niin se rupes oikein anomaan jos edes sais parisen kopekkaa, mutta valitimme VISAn voimaa ja näin tovin kestävän tullisession jälkeen päästiin taas matkaan. Bussikuski meinas hiiltyä kun Ukrainan tullivirkailijoita kiinnosti kovasti Johanin kolikot eri Afrikan valtioista ja kun "Herra suuri tarkastaja" oli peräti kolikon kerääjä, hän tahtoi että tullaisimme vaikkapa edes puolet kolikoista jotta saisi tietysti pitää ne itsellään, mutta koska mustan miehen rahalla ei ollut arvoa emmekä ylittäneet tullattavan käteismäärän rajaa päästiin kovan reppujen penkomisen jälkeen jatkamaan kohti Odessaa.
Viihdyttiin pari päivää sohvalla Odessassa ja positiivinen yllätys oli että swedbank oli levittäytynyt Ukrainaan ja luultiin nostavamme ilman komissiota oman pankin seinästä(myöhemmin selvis että Swedbank kinuaa saman verran kuin muunkin ulkomaan pankin otosta) mutta elimme onnessamme.
Odessassa oli iso satama ja tunnelmallinen meininki ja Ukraina on suhtellisen halpa maa muutenkin eli kapakkikalja on vajaan euron ja kaupasta sitä saa puoleen euroon(nää kaljajutut on vaan hyviä vertailukohteita). Yöjuna Kieviin jyskytti 8 tuntia ja maksoi 11e. Olin ehkä olettanut että suuri kulttuurimetropoli ja Ukrainan pääkaupunki Kiev olisi jotenkin kansainvälisempi mutta hyvin se kommunismi on pitänyt sitä kielestä kiinni ja porukka puhuu venäjää ja ukrainaa sekä myös kyltit on vieläpä vieraitten aakkosten koristamia eli meille koristeita vain. Metro toimi hyvin, mutta on hyvä jos omistaa oman metro kartan. Sillä joka asemalla ei välttämättä ole karttaa, ja jos onkin niin se on yläkerrassa ja asemien nimet voi olla vaikeita tulkita koriste kirjaimineen. Mut parin päivän jälkeen se jo sujui hyvin siellä maailman syvimmässä metrossakin (korvat lukossa nenä tukossa).
Sohvamme siaitsi kaupungissa ja isäntämme, nuori Ukrainalainen IT-insinööri, mukava heppu mutta englannin kieli "vähän" takkuili. Mahani oli kaiken piirakan syönnin jälkeen siinä kunnossa että vetelin jo kolmatta annosta risiiniöjlyä aamupalaks(varoitukseks teille jotka reissaatte itäeuroopassa sillä piirakat on todella maukkaita) ja piti jo ruveta lenkkeilemään kaiken pakollisen istumisen jälkeen. Käveltiinhän me joka päivä aamusta iltaan mutta ei riitä. Painoa kylläkin tippu 5-6 kg matkan aikana.
Varattiin Chernobylin kiretue(114e geiger laskijalla ja ruualla) sekä illaks ooppera liput La Traviataan (15e, kolmas rivi edestä).
Chernobyl on todella surullinen ja onnellinen tarina samanaikaisesti sillä eihän sitä kukaan voi kuvitella miltä tuntuis jättää koko elämä ja omaisuus taakseen mutta samalla pitää muistaa että jos se sula massa mikä siellä kyti ois päässy kellariin ja posahtanu niin suurin osa euroopasta ois jouduttu evakuoimaan. Chernobyl on reaktorista 30 sädekilometrin sisällä siaitseva kaupunki jossa on elämää ja mistä käsin vartiat ja muut voimalan ympärillä työskentelevät ihmiset voivat jatkaa mitä siellä nyt tehtävänä onkaan. Ajoimme siis ensin sinne(portin lohi jossa tarkastettiin passit). Pakuumme hyppäs oppaamme Nicolai(23v. heppu joka työskentelee lakisäänteisesti 15päivää kuussa 30km sisäpuolella) jonka ohjaamana kuski ajoi ryhmämme 15 sädekilometrin rajan sisäpuolelle ja reaktorin luokse(200m päähän). Allekirjotettiin sääntöjen noudatus ennen rajan ylitystä eli ei saa istua maassa, poimia mitään,röögata jne. räpsittiin siinä kuvia ja geiger mittarini arvot nous sinne 300Sv/tunti(normaalissa elinympäristössä 15-30Sv/tunti). Itse pää kohde oli kuitenkin läheinen kaupunki/kylä(osittain villin luonnon peittämä) Privjet jossa suurin osa ihmisistä ennen asui ja joka nykyään on vandaalien kohtelema.
Noustiin hotelliin jossa viidennessä kerroksessa kasvoi laattalattian läpi koivuja. Kaikki huoneet oli tuhottu tavalla tai toisella ja seinien tapetit oli joko menneet rullalle tai pinta oli ikään kuin korventunut ja kuivunut pieniks palapelin palojen tapaisiksi korpuiks. On vaikea kuvailla miten valtava tuho oli ollut tai miten kuolleelta kaupunki ympäristö edes voi tuntua. Kierrettiin huvipuisto, uimahalli, koulu ja lastenkoti jonka lattialla oli hirvittävä määrä lasten kaasunaamareita jotka oli tarkoitettu evakuointia varten. Kaikki kaupungin kellot oli käännetty räjähdys aikaan eli 01.23(yöllä). Jopa koulujen luokista lapsille tarkoitettujen opetustaulujen kellot. Mittailin radioaktiivisuutta sieltä täältä ja maassa sammal oli kerännyt säteilevää pölyä itseensä kovasti. Kun vähän poisti puitten juurelta lunta ja laittoi mittarin maahan, niin nous taas sinne 300 kieppeille. Tivoli oli ollut helikoptereitten laskeutumis paikka ja pisteet mihin koptereitten tossut oli osunu antoi mittariini lukemat 5400Sv/tunti.
Bussissa oli aika hiljaisia kiertueen jälkeen, tietysti myös johtuen väsymyksestä.
Lähdettiin suoraan kievin kaupungin oopperaan(La Triviata/15e) ja voin taata että minä ja johan oltiin ainoat joilla oli Trekking kengät ja fleese paita ja oli myös saamamme katseetkin sen mukaiset, vaan yhtä hyvin se huuto kuulu meidänkin korviin ja itse asiassa paremminkin kuin monen muun sillä istuttiin kolmannessa rivissä edestä. Illalla syötiin Borshia(juures keitto) ja noteerattiin että mitä lähemmäks venäjää saavutaan, sitä punaisemmaks keitto muuttuu. Seuraavana päivänä otettiin yöjuna Lviviin ja juna oli tunnetusti itämainen ja tunnelmallinen jossa kabinetit ja vaunut oli hiilellä lämmitettävät. Lvivissä oli taas sohvapaikka(kerrossänky), siellä johan viipyi vaan yhden yön koska lähti tapaamaan Sheenaa(joka tuli Tallinnasta Krakowiin) ja minä seuraavana päivänä perästä. Lvivissä kokeiltiin itäeurooppalaisen vanhan kansan päivärutiinia eli markkinoiden jälkeen puolilta päivin kahvilaan ja vodka malja pöytään. No siinä sitä sit paranneltiin maailmaa pari tuntia, nukuttiin päiväunet asian päälle ja illasta viimeistelyt pallomme tulevaisuudelle. Keskustassa linnake, iso kirkko, rentoa menoa ja paljon kahviloita. Kun Johan lähti oli outoa kun ei enään tarvinnu kysyä keneltäkään mielipidettä ja kun sohva isäntäkin oli töissä, seikkailin itsekseni tästä lähtien. Siihen kun tottu niin se oli mahtavaa ja vaikka oltiin koko matkan ajan mietitty miten yksin matkustaminen mahtaa olla mälsää niin nyt se tuntuikin vapauttavalta. Lähdin kohti Puolaa ja nautin itseni kanssa olemisesta. Ukrainasta eivät meinanneet päästää pois kun naama oli kun joulupukilla eikä se uskonu mun passin olevan oikea ja pyyteli ajokorttia tueks todistamaan. Puolan rajalla just just vilkasivat passiin. Ukrainan puolella se meininki oli vähän niinkun nuijamaan rajalla eli venäjän puoleinen sirkus. Lahjusta kun lykkää niin se voi sujua sukkelammin. Vaikka tarjosivatkin niin silti meni kovin hitaasti. Siellä ne kökötti ladoissaan ja raaputti huurua ikkunoistaan. Olin joulukuun 15 päivä Krakovassa aamulla aikaisin. Kierreltiin sohva isännän kanssa keskusta joka on vanha kaupunki kehätien ympäröimänä. Johan ja Sheena nukkui keskustan toisella puolella ja minä sohvailin itäpuolella. Tavattiin ja käytiin seuraavana päivänä yhdessä suolakaivoksilla keskustan eteläpuolella. Jotenkin harmitti kaivos kiertue sillä kaivosta oli muokattu liikaa turistien mieliks(riippuu kuka mieltää ja mitä) eli laattalattiaa, hiottua seinämää ja pari kahviotakin missä tyrkytettiin roinaa turistille. Käytäviä oli 300km mutta eihän siellä tietty vapaasti saanu kirmata. Ulkona pakkasta 17 ja kosteutta 93%. Lumiukko oli nytten jääukko, parta huurussa ja nenä punanen. Perjantaina junailtiin Auschwitziin ja kävästiin Auschwitz Birkenau 2 myös joka oli pääleiriä 30 kertaa isompi. Kiertueita saa eri kielillä ja opastuksesta maksaminen oli ehdottomasti sen väärtti vaikka sen voi käydä itsekin maksamatta läpi ja selostuskyltit englanniks on aika hyvät joka puolella. Jätettiin makuu kuvat ottamatta kunnioittaen historian synkempiä hetkiä. Harmi että juutalaisten maassa Israelissa ei opittu historiasta vaan siellä pidetään vieläkin ihmisiä muurien takana ja välillä ammutaan ohjuksilla vielä perään. Vaikka Jerusalemin kansanmurha museo korostaa että: "miten ihmisiä voi syrjiä niin pahasti ja lajitella jopa eri kasteihin?". No onhan se Rosvo Bushin poika siellä sotkemassa ja aseita myymässä ja arabit on pistetty karanteeniin ennen lopullista poistoa.Onneksi urheat(höynäytettävät) pohjoismaamme on siellä ollu rauhaa turvaamassa että saadaan edes johonkin sijoitettua meidän verorahat. Möisiköhän se Bushin nulikka meille ruotsiinkin pommiloita kun pamauttelu on meilläpäin nykyään buumi, ja kun ollaan kohta saatu puoli lähi-itää Södertäljeen, niin kukas meidän rauhaa sitten turvaa?
Heräsin sitten onnellisena humalassa lauantaina syntmäpäivän kunniaksi(drinkki on tiedoksi vaan synttärisankarille rankka lahja) ja lensin Katowicesta Skavstaan jossa Äiti ja Ilkka oli Skumpan kanssa vastassa. Vedettiin skumpat poliisilaitoksen edessä (puoli huomaamatta), ajettiin Södertäljeen, Saunaa ja piimää sekä joulukinkkua laatikoineen. Oli taas ihmisen lapsen hyvä olla(kun tunti pitkästä aikaa itsensä ihmisen lapseksi). Lauantaina purin laukun, Sunnuntaina pakkasin ja Maanantaina lähdin Suomeen uutena ihmisenä vanhoja polkuja pitkin. Viking Line oli oudon tyhjä kun näin joulun aikaan, se kun meinaa olla perheitä ja itkeviä lapsia pullollaan. Rainerkin laulaa aina niin hienosti yläkerran karaokessa vaan nyt oli hiljaista. Kävin saunassa ja nukuin vain tovin sikaosaston sikahyttissä jossa kylläkin hais hevostalli (johtuen hevosmiehestä joka oli päättänyt valvottaa minua metsän eläintä), koin hänen kuorsaavan koston. Jyväskylässä vastassa oli Milja sekä Herra suuriherra ankaralta armeijan ajaltani ja hetken halaus"asennon" tehtyäni saatoin jatkaa suolahden sekä humpin kautta kohti matkani viimeistä päämäärää..
Aina Afrikasta asti olen avainta mukanani kuljettanut ja vielä kauan aion sitä mukanani kantaa(jos ne ei vaihda oven lukkoa).
Ystävälle vaikea ja vieraalle mahdoton on selittää, miksi tänne pakkaseen palaan.
..Ahvenniemi
- comments