Profile
Blog
Photos
Videos
Phi Philta ei tullut paljoa kirjoiteltua, koska blogitekstit olisivat olleet tyylia: kuinka monta ilmaista viina-amparia/shottia sain kumottua illan aikana. Mutta nyt vihdoin paasin pois Phi Phin saarelta, siella vietetyt 15 paivaa olivat kylla riittavasti... Jatkuva juhliminen yleinen semikorkea hintataso ja jatkuva melu saivat riittaa. Oli kylla hieman haikeata lahtea, koska P.P alkoi olla paljon kavereita/tuttuja ja alkoi jo tuntemaan baarien/ravintoloiden omistajia ja tyontekijoita, tosin monet kaverit lahtivat pois jo ennen minua (mukaanlukien suomalainen matkakumppanini Mika) joten se helpotti lahtopaatosta ja onneksi on Facebook. Joten maanantai aamuna klo.9.00 paikallista aikaa lahti lautta takaisin Krabille josta otin bussin Hat Yain kaupunkiin lahella Malesian rajaa, siella vaihdoin bussia ja jatkoin matkaa aina Penangiin Malesiaan asti jonne saavuin 8-9 aikaan illalla. Koko maanantai paiva tuli siis vietettya hyvin pitkalti bussissa mika myos tuntui takapuolessa ja siina etta paivan aikana taisin syoda yhden ananaksen, hieman sipseja ja muutaman dominokeksin kopion kahden vesipullon kera.
Tuntuu kylla pienoiselta ihmeelta, etta sain saadettya itseni malesiaan ilman ongelmia, silla edellisena iltana tuli juhlittua aamuun asti aitoon Phi Phi tyyliin, unta noin 2-3 tuntia ja aamulla lautalle pienessa krapulassa. Krabilla olen jotenkin saanut selitettya, etta Malesiaan olisi tarkoitus paasta ja mut on varmasti vain tyonnetty bussista toiseen... P.P:n viimeisesta illasta on myos tuliaisena yksi musta flipflop kokoa 42 ja toinen sininen kokoa 46, omien mustien kokoa 44 sijasta...
Minibussissa Hat Yaista Penangiin tapasin yhen mukavan 34 vuotiaan englantilaisen homomiehen, joka oli rakennuttanut thai-hierontamestan Koh Pha Nganin saarelle. Han oli Visa runilla (kaymassa Malesiassa uudistaakseen Thaimaan viisuminsa) ja han tunsi Penangissa kahta questhousea pitavan kiinalaisen pariskunnan. Toisesta Banana Guesthousesta sitten hyvalla alennuksella otettiin jaettu huone taman englantilaisen miehen kanssa, erillisilla sangyilla kuitenkin... Myohemmin illalla tormattiin viela minibussissa tapaamaamme nuoreen saksalaiseen mieheen joka asui Phuketissa ja oli myos VisaRunilla, hanella ei ollut yopaikkaa joten sanottiin, etta voit tulla punkkaan meijan huoneeseen. Nain yopaikkakin tuli hommattua puolivahingossa ja jaettua kahden muun travellerin kanssa.
Malesia on mukavan erilainen ja halpa Thaimaan jalkeen. Thaimaan budhien sijaan Malesiassa on suurin osa Muslimeja, joten taalla on mukavan rauhallista ja kadun varret eivat ole taynna hierontamestoja tai lankkaribaareja. Kaduilla saa kavella rauhassa ilman, etta kaikenlaiset kaupustelijat repivat sinua jokaiseen putiikkiin sisaan tai, etta ladyboyt yrittavat kadestapitaen "taluttaa" sinua thai-hierontaan. Paljon on tullut myos hengattua paikallisessa mukavasti ilmastoidussa ostarissa joka on rakennettu Penangin korkeimman rakennuksen sisaan. Siella kavin myos elokuvissa hienossa teatterissa katsomassa uuden Gamer-leffan (upeat tehosteet ja hyvaa mattoa kovilla nayttelijoilla, suosittelen!) johonka lippu maksoi RM6, elikka 60Bahtia alle euron!
Lisaa myohemmin...
- comments