Profile
Blog
Photos
Videos
SAN PEDRO DE ATACAMA
25. - 29.12.2009
Joulupäivän aamuna klo 04.00 tuli kyyti hakemaan meitä asuntomme ovelta. Taxi mutkitteli läpi kaupungin, hakien matkalaisia eri osoitteista ja välillä väistellen baarista palaavia juhlijoita. Santiagon kentällä nousimme Antofagastaan vievään koneeseen. Tämän enempää meillä ei ollutkaan suunnitelmia. Olimme ajatelleet kenties vuokrata auton kentältä, mutta pyhäpäivänä kaikki oli kiinni. Sitten eräs englantia puhuva nainen kysyi mihin olemme menossa ja neuvoi kimppakyydin Antofagastan bussiterminaalille mistä lähtisi tunnin päästä bussi San Pedro de Atacamaan. Matka rannikolta halki Atacaman autiomaan kesti noin neljä tuntia ilmastoidussa ja tilavassa bussissa ja maksoi 7000 pesoa eli 9,5 euroa. Onneksi pääsimmekin heti matkaan, Antofagasta ei ollut kovinkaan houkutteleva kaupunki, ja sillä onkin lisänimi Antofapasta, kokaiinin valmistuksesta ylijäävän pastan mukaan.. Käyttäjiä ilmeisesti piisaa tässä harmaassa teollisuuskaupungissa..
San Pedro de Atacama oli pieni, mutta hyvin sympaattinen pikkukylä; entinen hippiyhteisö, nykyisin monien taiteilijoiden ja käsityöläisten asuinpaikka. Kylä elää kuitenkin turismista, sähköä siellä on ollut vasta noin parikymmentä vuotta. Löysimme "Camping Perales" leirintäalueen aivan keskustan tuntumasta, 4000 pesoa/hlö/yö, eli noin 5,5 euroa. Ilman autoa ja julkista liikennettä päätimme ottaa valmiit matkat nähtävyyksiin paikallisesta matkatoimistosta. Kolme kokopäivän reissua maksoi 42 euroa/hlö.
Lauantai 26.12
San Pedro on keidas keskellä kaupunkia. Se on paikka, jonka ympäristössä voi tutustua mielettömiin luonnonihmeisiin ja tuhansia vuosia vanhoihin Atacameno - ja Inkakulttuureihin. Vuokrasimme aamulla maastopyörät ja suuntasimme noin 3km päähän El Pukara de Quitor - linnoituksen raunioille (2440m). 1100-luvulla kukkulan rinteeseen rakennetut "terassit" toimivat strategisessa paikassa San Pedro joen törmällä, kulkureitin valvonnassa ja puolustustarkoituksessa. Viimeinen taistelu täällä käytiin espanjalaisten valloittajien ja intiaanien välillä.
Iltapäivällä lähdimme ensimmäiselle turistiretkelle. Ensimmäisenä saavuimme Valle de la Muerteen, eli kuolemanlaaksoon. Näkymä hiekkalaaksoon avautui kapean kivisolan välistä. Sola pyöräytti tuulen ja hiekan sellaiseen voimaan, että puuskissa heikommat matkailijat kaatuilivat ja hiekan lentäessä kohtisuoraa naamaan oli vaikea hengittää. Seuraavaksi pääsimme tutustumaan valtavaan Valle de la Lunan laaksoon. Se on saanut nimensä kuun pintaa muistuttavasta pinnastaan. Valle de la Luna sijoittuu kahden vuoristojonon, Andien ja Cordillera del Salin väliin. Tuhansien vuosien aikana ovat voimakkaat tuulet muokanneet kuun laaksoon suuria hiekkadyynejä sekä maaperän liikkuminen erikoisia kalliomuodostelmia, jotka itse asiassa ovat suolan, vulkaanisen saven ja hiekan kerrostumia. "Tres Marias" on miljoona vuotta vanha eroosion muovaama patsasrykelmä ja se on toiminut läheisen kaivoksen suojelijana. Lopuksi kapusimme pienen vuoren päälle Amphiteatteriksi kutsutun kalliomuodostelman lähelle katsomaan Valle de la Lunan kuuluisaa auringonlaskua. Tässä paikassa oli monista muista turisteistakin huolimatta maaginen ja uskomattoman rauhallinen tunnelma.
Sunnuntai 27.12
Lähdimme aamulla klo 08.00 kohti seuraavaa retkeämme. Ensimmäinen pysähdys on noin 60km päästä San Pedrosta, Keskellä Salar de Atacamaa 2300m korkeudella meren pinnasta sijaitsee Laguna Chaxa, pieni laguuni joka toimii Chilen - ja James flamingojen pesimäalueena. Tuntuu uskomattomalta, että niin suola- ja mineraalipitoisessa vedessä voi elää mikään elävä, mutta laguuni on mikroskooppisten pienten äyriäisten elinympäristö. Näitä äyriäisiä flamingot seulovat vedestä kaarevalla nokallaan. Juuri tästä äyriäisruokavaliosta johtuu vanhojen flamingojen vaaleanpunainen väritys sulkapeitteessä. Laguna Chaxalta matka jatkui yli 4000m korkeudessa oleville Miniques - ja Miscanti Laguuneille, jotka sijaitsevat samannimisten tulivuorten juurella. Laguunien vesi oli kirkasta kuin taivas. Tätä vulkaanista aluetta kutsutaan Altiplanoksi. Maisemaa koristivat keltaisina ruohotupsuina ainoastaan 3500-4000metrissä kasvava pensas, joka on vicunoiden pääasiallista ravinnonlähdettä vuoristossa. Vicuna kuuluu samaan sukuun kuin laamat ja alpakat, mutta se elää täysin villinä noin 4000m korkeudessa. Vicunoiden pehmeää ja pitkäkuituista villaa saattoi ennen käyttää vain Inkakuninkaalliset ja espanjalaisten tultua se hävitettiin sukupuuton partaalle. Kaiken kaikkiaan kirkkaat laguunit, tulivuoret, kovettuneet laavavirrat, vaativaan ilmanalaan sopeutuneet kasvit ja eläimet, sinisen ja ruskean eri sävyt, ohut ja kirpeä vuoristoilma sekä uskomattoman suuri ja kirkas taivas oli vaikuttava kokemus, joka säilyy verkkokalvolla vielä pitkään.
Kotimatkalla poikkesimme vielä historiallisessa Toconaon kylässä, joka on kokonaan rakennettu valkoisesta liparita nimisestä vulkaanisesta kivestä. Vanhan kappelin ovi oli polttopuiden puutteessa rakennettu paikallisesta hidaskasvuisesta Cardón kaktuksesta, joka nykyään on melkein kokonaan hävitetty ja niin ollen rauhoitettu.
Maanantai 28.12
Viimeinen retkemme San Pedrossa alkoi viattomien lasten päivän aamuna klo 04.00. Kahden tunnin todella rymisevän (oltiin iloisia ettei meillä ollut omaa autoa) bussimatkan jälkeen saavuimme määränpäähämme, joka oli El Tatio el Geysers. Tatio tulivuoren kraaterissa, 4321 metrissä, sijaitseva geysirien "laakso" oli vaikuttava näky aamuauringon valossa ja joka puolella purskahtelevien geysirien kuumassa vesihöyryssä. Tämä on korkeimmalla sijaitseva geothermaali alue maailmassa. Matkatoimisto tarjosi retkiaamupalan, jonka jälkeen matkamme jatkui toiselle geysir alueelle, jossa oli myös Banos de Puritama, kuuma luonnonlähde, jossa ehdimme nopeasti pulahtaa ennen kuin opas hoputti meitä jatkamaan matkaa. Kiireen syy selvisi, kun saavuimme ennen muita pikkiriikkiseen seitsemän asukkaan vuoristokylään, jonka asukkaat olivat valmistaneet turisteille käsittämättömän herkullisia laamanlihasta tehtyjä vartaita sekä laamanjuustotäytteisiä uppopaistettuja empanadaksia (narskuvaa, kuin leipäjuusto).
Illalla saimme kuulla että kylässä asustaa baarin - ja ravintolanomistajana suomalainen Reijo Pasanen. Löysimmekin Reijon baaristaan ja vietimme hauskan illan oluttuoppien ääressä matkakertomuksia vaihdellen.
Tiistaina 29.12
Onneksi olimme pakanneet valmiiksi, koska aamulla matka jatkui jo 8.50 bussilla kohti Antofagastan lentokenttää. Tällä kertaa meitä onnisti kulkuneuvon suhteen kun Tur-Bussin aamuvuoro ajettiin kaksikerroksisella luksuslinjalla. Valtavat penkit ja hienot maisemat yläkerroksesta tarjosivat mukavan paluumatkan. Täytyy sanoa, että San Pedro de Atacama oli hieno kokemus ja tunnelma kylässä oli niin miellyttävä, että olisimme voineet viettää siellä aikaa pidempääkin. Suosittelen lämpimästi kaikille!
- comments