Profile
Blog
Photos
Videos
9.11-13.11 INCA TRAIL
Tätä päivää kaikki olivat samalla odottaneet ja jännittäneet; vaellus inkapolkua pitkin aina Machu Picchulle alkaisi paikasta "82. kilometri" ja jatkuisi neljänkymmenen kilometrin matkan ylös ja alas.
Ensimmäisen päivän vaellus olikin ihan mukavaa kävelyä ilman suurempia ponnisteluja. Kilometrin 82 kohdalla passimme ja inca trail-lupamme tarkistettiin, ja passiimme lyötiin Inca trail -leima. Inca trailille pääseminen voi olla hankalaa, sillä luvat myydään loppuun jopa 6kk ennen matkaa (ja helmikuussa polku on joka vuosi kokonaan suljettu kunnostustöiden vuoksi). Matkanjärjestäjämme GAP on suurin inca trail -lupien saaja, ja myös kokenein reissujen järjestäjä paikan päällä. Meitä jokaista kohti mukana oli suurinpiirtein tuplamäärä kantajia; mukana oli myös kokki, apukokki, tarjoilija ("international waiter") ja Abel-oppaan lisäksi myös apuopas Julio César.
Reissua varten olimme joutuneet pakkaamaan omaisuutemme GAPin toimittamaan pehmeään laukkuun, johon sai pakata ainoastaan kuusi kiloa. Yksi kantaja nimittäin saa kantaa korkeintaan 25 kiloa tavaraa, ja omaisuutemme lisäksi mukana olivat myös teltat, ruokailuvälineet, ruoanvalmistusvälineet ja muut sälät. Kuuden kilon pakkaaminen tuntui itselleni suht helpolta, kun kuitenkin mukana oli myös oma päiväreppu - vaelluksen aikana tuli kuitenkin selväksi, että päiväreppuun ei olisi saanut pakata melkeinpä mitään, sillä se on aika raskas taakka oman itsensä lisäksi. Lisäksi kamerani oli aivan liian suuri, ja miniminikokoinen taskupokkari olisi hoitanut homman vaelluksella paremmin.
Vuokrasin itse GAPilta kävelysauvan sekä puhallettavan thermarest-makuualustan ja makuupussin, sillä en jaksanut kuljettaa niitä Suomesta asti - hinta oli yhteensä n. 20 dollaria.
Sään suhteen meillä kävi todella hyvä tuuri, sillä Abel sanoi että "pilvimetsässä" yleensä sataa. Meillä matka oli aurinkoista, öisin kuitenkin hieman satoi. Majoitumme punaisissa teltoissa.
Toisena päivänä kuitenkin vaelluksen haastavuus kävi selväksi kaikille. Nousimme aamupäivällä 2800 metristä 4200 metriin, ja kapuaminen pieniä epätasaisia portaita pitkin oli ohuessa vuori-ilmassa todella haastavaa. Uskon että kaikilla olikin jossain vaihessa epäilyksiä siitä, päästäisiinkö perille asti. Inca trailin korkein kohta on "Dead women's pass", ja kyllä aika kuolleelta tuntuikin, kun sinne viimein oli kavunnut. Viimeiset metrit olivat vaatineet pitkiä levähdystaukoja muutaman rapun välein.
Tämän jälkeen alkoikin kapuaminen alaspäin, joka oli itselleni melkeinpä haastavampaa kuin ylöspäin kiipeäminen, tosin sillä erotuksella että hengästytti vähemmän. Toisaalta se oli jaloille paljon työläämpää. Lisäksi tihkutti, ja maasto oli varsin liukasta.
Kolmantena päivänä jatkoimme edelleen jonkin verran alaspäin, aina silloin tällöin käyden hieman ylhäälläkin. Kolmantena yönä leiripaikkamme oli hieman paremmin varusteltu, ja pääsimme (viimein!) myös lämpimään suihkuun ja pystyimme myös ostamaan virvokkeita, kuten viiniä ja olutta. (Tässä välin täytyy mainita, että kokkimme ruoat olivat TODELLA huippuluokkaa aina asettelua myöten - hän olisi hyvin voinut inkapolun sijaan olla töissä jossain kalliissa kansainvälisessä ravintolassa).
Neljäntenä aamuna heräsimme todella aikaisin aamuyöstä, ja kävelimme viimeiset kilometrit Aurinkoportille: täältä viimein avautuivat näkymät Machu Picchulle. Näkymät ovat sanoinkuvaamattomat - Machu Picchu aukeaa alhaalla pilvien seassa, ja ympärillä seisovat vuoret näyttävät ihan kuin näkymään photoshopatuilta. Viimeinkin olimme perillä!
Uuvuttavat viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä, mutta viimein pääsimme Abelin opastuksella tutustumaan Machu Picchun ihmeisiin. Raunioiden seassa asui myös laamoja, joilla oli korvissaan villaiset korvakorut. Laamojen kanssa pääsi myös itse kuvaan, ne olivat säyseitä yksilöitä.
Machu Picchulta jokainen otti itse bussin Aguascalientesin pikkukylään. Jos haluaa käydä Machu Picchulla helppoa reittiä pitkin, lähtevät bussit ylös juuri Aguascalientesista. Kylä oli mukava ja kaunis, ja sieltä pystyi myös shoppailemaan paljon paikallista turistirihkamaa. Itse löysin edulliset, lämpimät ja mukavat alpakkaiset kaulaliinat.
Aguascalientesista otimme paikallisjunan ja viimein bussin takaisin Cuscoon. Junassa oli läpinäkyvä katto, josta pystyi vielä katsomaan vuoria, joilla oli juuri itse kiipeillyt. Cuscossa pääsimme viimein oikeaan sänkyyn lepäämään, kukin omaan hotellihuoneeseensa (Hotelli Prisma), ja seuraava päivä oli vapaa-aikaa: osa käytti ajan tehokkaaseen tuliaisshoppailuun, osa lepäämiseen, osa kävi vielä katsomassa kaupungin jäljellä olevia nähtävyyksiä.
- comments